Harppunarsistille

Esittäisivät myös niitä unohdettuja suomalaisia romanttista tai klassista tyyliä edustavia säveltäjiä ettei tarvitsisi hävetä näiden nykkärien musiikkia jotka kuitenkin selvästi häviävät emotionaalisessa syvyysperspektiivissä vanhemmille mestareille. Heininen marisi ennen että vanha ja nykymusiikki ovat toisensa poissulkevia kun tuukkasen luonnekuvia kolmesta muuskettisoturista oli ohjelmistossa 50 luvulla jälkimmäisen sijaan mutta nykään vaakakuppi on liikaa kallistunut nykkärille.


Spektrimusiikki on vasta 70 luvun peruja jolloin tuukkanen vasta sävelsi odotetun 6. sinfoniansa. Tuukkasta on hieman hankala kuunnella kun hänen merkittävimpiäkään teoksia ei ole julkaistu CD:llä tai esitetä nykyään missään, jolla tarkoitan lähinnä karhunpyyntiä, vuorten laulua, runonlaulajaa, musketöörejä ja viimeisiä sinfonioita ja joitakin ihania näytelmämusiikkisarjoja. Minusta tuukkasen musiikki parhaimmillaan jälkimadetojalaista "koulukuntaa" edustavana postromantiikkana on äärettömästi saariahon spektrimusiikkia syvällisempää ja fasinoivampaa vaikkakaan ei tietenkään yhtä modernia.