PS oli aivan oikeassa tammikuussa että maa pitää heti sulkea, laittaa liikkumisrajoitukset ja sulkea koulut sekä ravintolat.
Jos PS olisi ollut hallituksessa, se olisi tehty heti. Nyt koko maa on vaarassa sairastua.
PS oli aivan oikeassa
29
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Mestari Jussi varoitti jo joulukuussa korona-viruksesta.
Tai siis Isis-lapsista... Mutta ei nyt juututa yksityiskohtiin.- Anonyymi
Mestari Jussi tiesi paljon muutakin, mistä hallitus on tähän päivään asti vaiennut:
Vihervasu toksisilakat ovat maalittaneet viikkotolkulla perussuomalaisia siitä, että he hamstraavat wc-paperia. Perussuomalaiset näet tiesivät jo joulukuussa, että ripuli saattaa olla koronaviruksen yksi oire. Tästähän Halla-aho, Purra ja Peltokangas vaativat hallitusta toimenpiteisiin heti tammikuun alussa mutta Ohisalokin vain hymyili ja laittoi lisää huulipunaa.
Vasta nyt Marinin hallitus on joutunut tunnustamaan tosiasian, he pimittivät tietoa kansalta.
Eduskunnan kyselytunnilla kansanedustaja Tavio vaati vessapaperituotannon lisäämistä, mutta ei hallitukselta tullut selvää vastausta. Vetosivat siihen että asia pitää viedä poikkeuslakikäsittelyn kautta.
Hallituksen lähtölaskenta on alkanut ja Perussuomalaiset muodostavat uuden hallituksen, saadaan rajat lopullisesti kiinni! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mestari Jussi tiesi paljon muutakin, mistä hallitus on tähän päivään asti vaiennut:
Vihervasu toksisilakat ovat maalittaneet viikkotolkulla perussuomalaisia siitä, että he hamstraavat wc-paperia. Perussuomalaiset näet tiesivät jo joulukuussa, että ripuli saattaa olla koronaviruksen yksi oire. Tästähän Halla-aho, Purra ja Peltokangas vaativat hallitusta toimenpiteisiin heti tammikuun alussa mutta Ohisalokin vain hymyili ja laittoi lisää huulipunaa.
Vasta nyt Marinin hallitus on joutunut tunnustamaan tosiasian, he pimittivät tietoa kansalta.
Eduskunnan kyselytunnilla kansanedustaja Tavio vaati vessapaperituotannon lisäämistä, mutta ei hallitukselta tullut selvää vastausta. Vetosivat siihen että asia pitää viedä poikkeuslakikäsittelyn kautta.
Hallituksen lähtölaskenta on alkanut ja Perussuomalaiset muodostavat uuden hallituksen, saadaan rajat lopullisesti kiinni!Belgiassa kotikissa on saanut koronatartunnan omistajaltaan, kertoo The Brussels Times.
Kissan koronatartunta todettiin eläinklinikalla Liègin provinssissa, kertoivat Belgian terveysviranomaiset eilen.
– Liègilainen eläinklinikka on kertonut, että kissalla on todettu koronavirustartunta. Kissa nussi omistajansa kanssa, joka alkoi saada koronaoireita viikkoa ennen kissan oireiden ilmaantumista, kertoo professori Steven Van Gucht.
– Kissalla oli ripuli, se oksenteli ja sillä oli hengitysvaikeuksia. Virus löytyi kissan ulosteesta, Van Gucht kuvaili lehdistötilaisuudessa.
Tiedossa ei ole, onko koronaan sairastunut kissa hengissä tai mikä on sen kunto.
ote mjv juutiset - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Belgiassa kotikissa on saanut koronatartunnan omistajaltaan, kertoo The Brussels Times.
Kissan koronatartunta todettiin eläinklinikalla Liègin provinssissa, kertoivat Belgian terveysviranomaiset eilen.
– Liègilainen eläinklinikka on kertonut, että kissalla on todettu koronavirustartunta. Kissa nussi omistajansa kanssa, joka alkoi saada koronaoireita viikkoa ennen kissan oireiden ilmaantumista, kertoo professori Steven Van Gucht.
– Kissalla oli ripuli, se oksenteli ja sillä oli hengitysvaikeuksia. Virus löytyi kissan ulosteesta, Van Gucht kuvaili lehdistötilaisuudessa.
Tiedossa ei ole, onko koronaan sairastunut kissa hengissä tai mikä on sen kunto.
ote mjv juutisetOnkohan Taviolla kissa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onkohan Taviolla kissa?
Toivottavasti ei, Tiivi Taavi saattaa kissan hengenvaaraan
- Anonyymi
KYLLÄ!!, MESTARI katsoi kristallipallosta puoluetoimistolla ja tiesi HETI miten toimia.
- Anonyymi
Eikä tässä vielä kaikki. Myös kaupat, tehtaat, virastot, sairaalat, maatilat, konttorit, pankit, bingohallit ja mitä näitä nyt on olikaan. Jäikö mainitsematta lentokentät, satamat, voimalaitokset, rautatieasemat, r-kioskit... ? Ei hätää, persut olisivat sulkeneet! Perunakellarissa on suomalaisen hyvä olla.
- Anonyymi
Niisk, ulkonaliikkumiskileto sopii suomalaisille kuin nyrkki naamaan tai luoti päähän. Niisk.
- Anonyymi
Kyllä ja jos tulee TODELLA tiukka paikka, MESTARI ottaa esiin TAROT kortit jolla voi nähdä vieläkin pidemmälle tulevaisuuteen ehkä jopa tuhannen vuoden päähän!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ja jos tulee TODELLA tiukka paikka, MESTARI ottaa esiin TAROT kortit jolla voi nähdä vieläkin pidemmälle tulevaisuuteen ehkä jopa tuhannen vuoden päähän!!
Totta , vasuri -komut eivät nää silmät aukikaan mitään .
- Anonyymi
Perunakellarin poika ei ymmärrä varmaan vieläkään _ helsingissä ravintolat täynnä väkeä 27.3 ja ihmetellään taudin leviämistä. Onneksi uusimaa suljetaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ja jos tulee TODELLA tiukka paikka, MESTARI ottaa esiin TAROT kortit jolla voi nähdä vieläkin pidemmälle tulevaisuuteen ehkä jopa tuhannen vuoden päähän!!
Tuhatvuotinen Valtakunta lähestyy!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta , vasuri -komut eivät nää silmät aukikaan mitään .
Kyllä!
Me Perussuomalaiset luotamme Halla-ahon tarot-ennustuksiin emmekä mihinkään THL:n desantteihin vai oliko ne dosentteja, samapa se.
- Anonyymi
Mestarin oppilapsukaiset varoittivat vieraseliöistä jo pitkin vaalikausia, osin oikeusprosessien kauttakin.
Aivan kuten edeltäjänsä tekivät jo 30-luvulla Saksassa ja muuallakin.- Anonyymi
Komukilla taitaa nyt kuuppa jumittaa ?
- Anonyymi
Kyllä tuo Mestari-termi lähentelee Führer-sanaa.
Eikä mikään ihme, sama taktiikka, politiikka ja termistö.
Sitä kohti, Arbeit macht frei.- Anonyymi
Vasuri-pölhö kirjoittaa satuja kun muuhun ei äly anna myöten , tosin jumaloimasi Marin on nimetty Legendaksi , joka hölmöine "siskoineen" johtaa Suomen suohon , tämä ei ole satua .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vasuri-pölhö kirjoittaa satuja kun muuhun ei äly anna myöten , tosin jumaloimasi Marin on nimetty Legendaksi , joka hölmöine "siskoineen" johtaa Suomen suohon , tämä ei ole satua .
Mietipäs oi viisas persu, jos asiassa olisi edetty aloittajan esittämällä tavalla eli viittaamalla kintaalla laeille? Persut olisivat ajaneet Suomen sekä humanitaariseen että taloudelliseen tuhoon kertarysäyksellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mietipäs oi viisas persu, jos asiassa olisi edetty aloittajan esittämällä tavalla eli viittaamalla kintaalla laeille? Persut olisivat ajaneet Suomen sekä humanitaariseen että taloudelliseen tuhoon kertarysäyksellä.
Niinpä. Persuilla on valmiina iso pino päiväämättömiä epäluottamuslauseita hallitukselle pienimpienkin laillisuusrikkeiden varalta. Niissä riittää käsittelemistä vaalikauden loppuun asti.
- Anonyymi
Suvaitsevaiset eivät nyt seisoskele lappuineen vaatimassa oikeudesta elämään.
Italiassa ja Espanjassa kuolee ihmisiä joukoittain, missä on jakamaton ihmisarvo ja EU:n tuoma turvallisuus? - Anonyymi
Suvakki-hörhöt ovat menneet Ohisalon johdolla piiloon .
- Anonyymi
Mutta eivät niiskuta ja nieleskele vaan toimivat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta eivät niiskuta ja nieleskele vaan toimivat.
Eikös persut vaatineet koronan nimissä sulkemaan jo joulukuussa kaikki muut paikat, paitsi viinakaupat??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös persut vaatineet koronan nimissä sulkemaan jo joulukuussa kaikki muut paikat, paitsi viinakaupat??
Pornokaupat piti pitää persujen mielestä auki. Ai miksikö? Noh, Mestarin haavehan oli nuorempana perustaa pornokauppa Joensuuhun.
- Anonyymi
Jos tiesitte, miksi ette tehneet mitään. Korona on niin vakava juttu. Tekijänaiset/miehet olisivat kyllä osanneet hoitaa asian. Huono selitys ettei oltu hallituksessa. Jos olen veneessä ja näen pohjan olevan rikki, teen kyllä kaikkeni pelastaakseni muutkin.
- Anonyymi
Ei sitä oppositiosta hoideta , hölmökö olet ? Vastassa joukko tyhmiä akkoja Marinin johdolla olisi todennut , EIKÖ TEITÄ HÄVETÄ , turhaan puolustelet kahjoja .
- Anonyymi
Ei joudettu kun piti tehdä epäluottamuslauseita ja kinastella niistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei joudettu kun piti tehdä epäluottamuslauseita ja kinastella niistä.
Nyt on hyvin nähtävissä, millaiseen jossitteluun perussuomalaisten politikointi oikein perustuu. Jälkiviisastellaan niin maan perusteellisesti, mutta kun tarkastellaan asioita taaksepäin, niin mitä olisi ollut todellisuudessa aiemmin tehtävissä? Jos maa olisi pitänyt lyödä säppiin jo ennen ensimmäisen tartuntatapauksen varmistumista, niin kuinka katastrofaaliset talousseuraukset silloin olisi saatu aikaan? Työttömiä ja lomautettuja tulee, muttei perussuomalaisten mielestä ilmeisesti vielä tarpeeksi. Ja kun noita globaaleja vaikutuksia kun emme voi ratkoa Suomesta käsin. Emme me voi esim. lisätä saksalaista kysyntää.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5191598- 641176
- 61872
- 62861
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18847Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101766- 76751
- 30707
- 63695
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49691