Olen naimisissa hyvän ja kunnon miehen kanssa ja meillä on kaksi lasta,elämä on muuten hyvin mutta minä ja mieheni asumme miehen vanhempien kanssa ja se tekee yhteiselämästä sietämättömän.
Taloudessa asuu vielä miehen vanhempien lisäksi mieheni veli,hänellä ei ole vaimoa.
Minulla ja anopillani ei ole hyvät välit,anoppi naljailee koko ajan.Vaikka minä laitan ruokaa,siivoan ja pesen pyykit ja muut työt mutta se ei riitä anopille vaan anoppi haukkuu minua laiskaksi.
Kesällä miehen sukulaiset tulee käymään ja lomilla he viipyvät monta viikkoa,mutta he eivät viitsi auttaa kotitöissä vaan he laiskottelevat ja he odottavat vain valmista ja minä laitan ruuat kaikille ja teen kaikki kotityöt yksin.
Anoppini ja miehen sukulaiset ovat kovia juoruilemaan ja he menevät toiseen huoneeseen juoruilemaan minusta,tiedän sen koska ovi oli jäänyt raolleen ja satuin siitä kulkemaan ohi niin kuulin kun minusta puhuttiin ja
valehdeltiin kun olen laiska,vaikka laitan ruuat ja teen kaikki työt mutta kukaan ei tarjoudu auttamaan minua kotitöissä.Miehen sukulaiset katsovat minua halveksivasti.
Kun olin raskaana ja odotin toista lasta ja olin levähtämässä niin anoppi tuli siihen ja sanoi että täällä sitä vaan istutaan ja ollaan laiskotellaan,jos ei työn teko maistu niin lähde pois ei sinua täällä tarvita,pahoitin mieleni ja se loukkasi anopin kovat sanat,miten anoppini voi sanoa miniälleen noin kun olen naimisissa hänen poikansa kanssa ja on jo yksi lapsi ja toista odotin.
Mieheni ei uskalla sanoa äidilleen vastaan vaan on hiljaa.
Minua ahdistaa ja on jo fyysisiä kipua,haluan pois ja haluan muuttaa mieheni ja lasten kanssa omaan kotiin ja elää omaa elämää.
Taloudessa asuu vielä miehen vanhempien lisäksi mieheni veli,hänellä ei ole vaimoa.
Minulla ja anopillani ei ole hyvät välit,anoppi naljailee koko ajan.Vaikka minä laitan ruokaa,siivoan ja pesen pyykit ja muut työt mutta se ei riitä anopille vaan anoppi haukkuu minua laiskaksi.
Kesällä miehen sukulaiset tulee käymään ja lomilla he viipyvät monta viikkoa,mutta he eivät viitsi auttaa kotitöissä vaan he laiskottelevat ja he odottavat vain valmista ja minä laitan ruuat kaikille ja teen kaikki kotityöt yksin.
Anoppini ja miehen sukulaiset ovat kovia juoruilemaan ja he menevät toiseen huoneeseen juoruilemaan minusta,tiedän sen koska ovi oli jäänyt raolleen ja satuin siitä kulkemaan ohi niin kuulin kun minusta puhuttiin ja
valehdeltiin kun olen laiska,vaikka laitan ruuat ja teen kaikki työt mutta kukaan ei tarjoudu auttamaan minua kotitöissä.Miehen sukulaiset katsovat minua halveksivasti.
Kun olin raskaana ja odotin toista lasta ja olin levähtämässä niin anoppi tuli siihen ja sanoi että täällä sitä vaan istutaan ja ollaan laiskotellaan,jos ei työn teko maistu niin lähde pois ei sinua täällä tarvita,pahoitin mieleni ja se loukkasi anopin kovat sanat,miten anoppini voi sanoa miniälleen noin kun olen naimisissa hänen poikansa kanssa ja on jo yksi lapsi ja toista odotin.
Mieheni ei uskalla sanoa äidilleen vastaan vaan on hiljaa.
Minua ahdistaa ja on jo fyysisiä kipua,haluan pois ja haluan muuttaa mieheni ja lasten kanssa omaan kotiin ja elää omaa elämää.
Vastaukset 22
Vanhimmat
ainoa ratkaisu on pois muuttaminen. Hanki asiasta lääkärintodistus että saat miehesi vakuutettua. Tuollaista elämää ei kukaan jaksa.
En olisi uskonut että vielä tällä vuosituhannella voisi olla tällaista!
Eli onko niin että asutte maaseutuympäristössä ja joudutte viljelysammatin puolesta asumaan yhdessä appivanhempien tilalla?
Olet niin alistunut, että et varmaan tällä hetkellä kokonaisuudessaan edes hahmota millaisen henkisen väkivallan ja suorastaan orjuuden alaiseksi olet joutunut. Tarvitset tilaa ja aikaa sen asian käsittämiseen.
Sinun on EHDOTTOMASTI päästävä pois tuollaisesta alisteisuudesta.
Appivanhemmaaat ja muut sukulaiset eikä edes miehesi tule lahjoittamaan sinulle vapaaehtoisesti vapautta ja itsenäisyyttä. Joudut kovaan taisteluun ja tarvitset tukihenkilön tai -henkilöitä. Hanki ensin itsellesi taustatuki ja aloita vapautuminen.
Itsesi ja lastesi vuoksi tee se, aivan ikioma koti sinulle ja miehellesi. Ja riittävän kauas appivanhemmista.
Muista, että meillä ei ole kuin yksi, ainutlaatuinen elämä elettäväksi. Älä anna kenenkään varastaa sitä.
Vielä ei ole myöhäistä aloittaa alusta uudelta pohjalta. Joko miehesi kanssa tai ilman!
Älä viivyttele, äläkä edes harkitse että jaksaisit tällaista. Ja vaikka jaksaisitkin, olisi kallisarvoinen elämäsi varastettu sinulta.
Tuli jopa tunne, että ei ole totta enää nykyaikana..
mutta nähtävästi on sitten.
Hommaa itsesti pois sieltä, tee miehellesi selväksi, että lähdet joko miehen kanssa tai ilman. Se on paras ratkaisu teidän kaikkien kannalta, erityisesti lasten ja sinun.
Jaksamisia !
Me asumme maaseudulla ja meillä on maanviljelystä.
Olen keskustellut mieheni kanssa tilanteesta ja olen tehnyt selväksi että minä en jää maatilalle vaan lähdetään pois ja muutetaan omaan taloon ja kauas appivanhemmista.
En jaksa tällaista elämää ja olen niin väsynyt ja minulla on fyysisiä kipuja.
miten kävi ja hyppikö anoppi seinille..kerro hänelle ihan suoraan ne syyt miksi muutat pois ja muista elämäsi on paljon arvokkaampaa kuin jokun näivettyneen ämmän mielipiteet.
Toivonmukaan saat sellaisen mukavan rauhallisen elämän ilman räksyttävää koiraa..
Ihan ensiksi, tuli todella paha mieli puolestasi! Kaikki muutkin ovat neuvoneet sinua muuttamaan pois, miehen kanssa tai ilman. Toivon, että miehesikin älyää tilanteesi ja lähtee mukaasi ja tukee sinua - lähteminen nimittäin olisi varmasti miehellesikin paras ratkaisu, kyllä hänenenkin täytyy kärsiä tilanteestasi. Ja muutenkin miehelle olisi hyvä päästä pois vanhempien silmien alta.
Lähteminen ei varmasti ole helppoa, varsinkaan jos et saa miestäsi sitoutumaan siihen kunnolla. Siksi ajattelinkin, että toivottavasti saat ystäviäsi tai omia sukulaisiasi tueksi asiaan. Ajattelin myös sitä, että ehkä tarvitsisit kaikessa tuossa ihan ammattiapuakin. Varmasti saat anopiltasi kaiken paskan niskaan, joten varmasti olisi hieno juttu, jos pääsisit purkamaan tuntojasi jollekin ulkopuolisellekin ja saisit siitä voimia pelastaa itsesi ja perheesi. Ja tiedän sen, että anopilla ja muillakin ihmisillä on mahtava kyky syyllistää, sinuakin varmasti syyllistettäisiin, niin olisi kiva, jos ammatti-ihminen saisi sinut näkemään, mikä on totuus ja oikein lähtemisessä ja siihen liittyvässä prosessissa, ettei anoppi ilkeydellään ja alistamisellaan vaan missään nimessä saisi sinua epäröimään tai jopa luopumaan yrityksestäsi.
Tsemppiä sinulle kovasti!!
Tuttu tilanne.. siihen auttaa vain muuttaminen pois.
Lähde vielä kun voit. Anoppisi käyttää sinua kohtaan henkistä väkivaltaa, mikä sairastuttaa sinut. Menee mielenterveys ja fyysinen terveys.
Sinulla ei tule olemaan helppoa alussa. Tarvitset tukea. Toivottavasti miehesi tulee mukaasi.
Voimia sulle!
Kiitos kaikille vastanneille.Minä lähden pois täältä maalaistilalta.
Onneksi minulla on sukulaisia ja ystäviä jotka tietävät tilanteeni ja he ovat olleet tukenani,joten en ole ihan yksin jäänyt.
Harmittaa ja kiukuttaa kun mieheni ei puolusta minua ja sano äidilleen vastaan,mutta mieheni on valmis muuttamaan minun ja lasten kanssa omaan kotiin.
sitten enää odotat? Mahdollisimman pian pois, muuten huomaat olevasi vielä, kolmenkymmenen vuoden päästä, talon ilmainen piika. Pitäisi lailla kieltää, nuo yhteis asumiset!
Hienoa kuulla, että sinulla on sukulaisia ja ystäviä tukena.
Kerronpa sulle tässä vähän omasta irtiotostani, jonka tein vuosia sitten jättäessäni exän: Otin lapseni ja tärkeimmät henkilökohtaiset tavarani, ja nousimme junaan. Matkustimme monen sadan kilometrin päähän siskoni perheen luo. Vastasin exän puhelinsoittoon vasta lähellä määräasemaa, jossa kerroin, mihin olemme matkalla.
Seuraavana aamuna tein muuttoilmoituksen siskon perheen osoitteeseen (lapset saivat mennä paikalliseen kouluun, kun olimme kirjoilla uudella paikkakunnalla), ja aloin pala palalta järjestää elämääni kuntoon. Siihen tarvittiin sosiaalityöntekijän ja mielenterveystoimiston apua. Pääsin lasteni kanssa asunnottomana varsin pian kaupungin vuokra-asuntoon. Monen sadan kilometrin päässä "turvassa" asioiden järjestely oli helpompaa, kuin jos exäni olisi ollut samassa kaupungissa. Pahin pöly sai rauhassa laskeutua, ennen kuin hain loput tavarani pois.
Tuo kaikki kannatti tehdä. Sinunkin kannattaa tehdä oma irtiottosi, ennenkuin sairastut pahemman kerran. Itselleni ei käynyt yhtä hyvin. Vuosien perhehelvetti johti depressioon ja fyysisiin sairauksiin. Nyt olen löytänyt uuden elämäntoverin, ja elämä hymyilee.
Kaikista ei ole vanhemmilleen vastaan sanojaksi. Tiedä vaikka miehesi on ollut lapsesta asti äitinsä tossun alla. Hienoa, että hän aikoo muuttaa mukanasi.
Sinä selviät. Minäkin selvisin. Jään kaipaamaan omaa selviytymistarinaasi.
Otitko lapsesi vai lapsenne. Minusta miehenä ja isänä asialla on aikamoinen ero.
Otin mukaani kaksi lasta: Yhteisen lapsemme, ja oman lapseni entisestä liitostani. Keskustelin ennen sitä lastensuojeluviranomaisten kanssa, etten tulisi tehneeksi mitään tyhmää.
Onko mahdollista, että tällainen suurperhe vieläkin Suomesta löytyy? Asutteko kartanossa?
Minusta tuntuu, että ulkopuolisen on vaikea mennä neuvomaan nyt, kun olet jo alistunut vuosia sitten sinne muuttamaan. Mikä sen alun alkujaan teki mahdolliseki?
Ottaisin ehkä selvää turvakodeista lähitienoilla ja muuttaisin sinne lapsieni kanssa. Turvakodissa sitten asiat voitaisiin selvittää puolueettomalla maaperällä.
Tällainen välien kiristäminen saattaa aiheuttaa suuria tragedioita. Esim joitakin vuosia sitten Porvoossa laajaa julkisuutta saanut tapaus, missä äiti menetti hermonsa ja hukutti lapsensa kaivoon.
Ihmisten ei pidä elää niin, että hermot menee ja mielenterveys järkkyy. Millainen miehesikin on, kun ei perheelleen pysty kotia tarjoamaan? Jos on kysymys maalaistalosta, kuten voisin kuvitella siitä, että lomalaisia hyysätään viikkokausia, niin luulisi tilalta löytyvän asuttava sivurakennus. Äiti ja veli sinne ja perinnönjako heti.
Minusta anopin ja muun suvun harjoittama panettelu ym määräily täyttää henkisen väkivallan tunnusmerkit. Se osoittaa myös paljon hänen luonteestaan. On terveellistä irtautua tuollaisesta ympäristöstä ja vallankäytöstä, vaikka olet ilmeisesti hyvin sopeutuva luonne, mutta rajansa kaikella. Olisi hyvä käydä keskustelemassa fyysisistä kivuistasi lääkärissä. Tässä asiassa miehesi kuuluisi puolustaa sinua, mutta jos hän yhtä lailla pelkää äitiään, sinun on tehtävä aloite ja puolustettava omaa elämääsi. Rohkaistu ja reipastu arvostamaan itsenäisyyttäsi.
Nyt on ratkaisu tehty,huomenna me muutetaan pois tästä talosta kauas anopista.Mieheni ymmärtää minua ja hän tietää että anoppini on vaikea luonteeltaan.
Nyt ollaan pakattu tavaroita ja huomenna muuttoauto tulee hakemaan tavarat ja päästään muuttamaan.
Olen haavoille lyöty henkisesti ja tästä toipuminen vie varmasti aikansa,mutta nyt jo huojentaa oloani kun muutto on edessä ja pääsen eroon anopista ja mieheni ja minä ja lapset pääsemme aloittamaan uutta elämää.
Kiitos rohkaisusta ja kannustuksesta.
Kyllä tällaisia anoppi ja miniä suhteita löytyy vaikka ollaan jo uudella vuosituhannella.Mutta alistua ei pidä anopin käytöksen kohteeksi.
Paljon onnea vain teille koko perheelle, pelastit varmaan avioliittosi nyt, muuten olisi voinut mennä p***eelleen.
Onnea rohkealle ratkaisullesi! Uusi elämä ja uudet haasteet. Onnea vapaudellesi nauttia elämästä!
Kaikkea hyvää toivottelen. Olet selviytyjä!
Hieno homma! Onneksi saitte asianne selvitettyä miehesi kanssa! Ei se nyt niin huono mies ole (vaikka jotkut jo sitä ehdottivatkin), tajusi viimein mistä kenkä puristaa. Miehillä saattaa vain hetken kestää tajuta tilanne, ja kotoa muutto voi olla kynnys, mutta onneksi saitte asiat lutviutumaan.
Voit sitten nauttia ajatuksella, että kuinka se anoppi saa nyt IHAN ITSE raataa ja tehdä kotityöt, kun "laiska" miniä ei ole niitä tekemässä! HAH! Tajuaa varmaan sitten itsekin, että minkälainen työtaakka sulla on ollut.
Parissa päivässä on hankittu asunto ja työpaikat "jossain kaukana", eikö miehelläsi ole irtisanomisaikaa vai oletteko molemmat asustelleet siellä siivellä? Voi olla, että anoppikin sanoo huh huh.
Joskus on lähdettävä. Joillakin on esimerkiksi säästöjä, joilla pääsee alkuun ettei heti tarvitse työhön rynnätä, vaan voi etsiä sopivaa työtä. Eikä joka paikasta ole niin vaikea saada alkuun vaikka vuokralle asuntoa, esim. sukulaisten ja tuttujen avulla. Siellä sitten ehtii etsiä työtä ja järjestää asiat. Välit ovat varmasti lähtöpuheiden vuoksikin kärjistyneet katkeamispisteeseen, joten ei siihen ole mukava jäädä toisten tuijotuksen alle. Kyllä käytännön asiat aina saa järjestettyä kun rohkeus lähtöön on löytynyt.
Onnea sulle ja koko perheelle! Tuu sit kertomaan, mitä teille kuuluu... miten elämä lähti menemään uudessa osoitteessa kaukana anopista. Jatkatteko maanviljelystä kuten tähänkin asti, vai tuleeko siihenkin asiaan muutos?
Kaikkea hyvää teille :-)