Eristäytymisgallup

Olen itse ollut erossa kaikesta jo toista kuukautta (peruin työt ja olen isäni omaishoitajana).
Pakastin on suuri ja jääkaappi on täysi.
Myös ulkona on jääkaappitavaraa styrox-laatikoissa, sillä sää on vielä riittävän kylmä.
Kaivoin leipäkoneen pitkäaikaisvarastosta, mutten ole vielä ottanut sitä käyttöön.
Parin viikon kuluttua pitää käydä apteekissa ja samalla kaupassa (hengityssuojia on varastossa).

Kuuluuko palstan harvalukuiselle joukolle mitään tällä rintamalla?

4

105

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiva että olet täällä ystäväni.
      Olemme erittäytyneet isolla perheenä. lapset haluisi leikkiä mutta kuitenkin on kiellettyä monet pihalla olevat siellä leikkivät keskenää.
      Minusta tuo meidän eritäytyminen on ikävää jos kukaan muu ei noudata sääntöjä.

      • Sinusta kerrottiin en muuten olisi löytänyt sinua🥰


    • Anonyymi
    • Muutaman viikon kävin jänkhällä hiihtelemässä ja nyt sitten etätöitä kotoa käsin, kunnes kelit vähän vielä lämpenee. Sitten siirrän kotiofficen järven rantaan mökkilaiturille. Se on tällaiselle epäsosiaaliselle erakolle juhla-aikaa, kun anoppikaan ei ravaa alvariinsa ovella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      86
      1391
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      997
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      370
      828
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      151
      800
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      709
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      707
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      622
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      604
    Aihe