ollaan riidelty nykyään usein isoja riitoja. Nyt tää viimeisin (ja parhaillaan meneillään oleva) on kestänyt kolme vai neljäkin päivää... Tuntuu, että minä en anna periksi, että mies saa pyytää anteeksi (jos se ees enää riittää), koska on todellakin loukannut ilman rajoja nää päivät. En väitä ettenkö itsekkin olisi, mut väitän ainakin itse,et jossain rajoissa kuitenkin. Mies vaan jankkaa, et eroo heti kun mahdollista. En tiedä puhuuko hän tälläkertaa totta, mutta ainakin hän vaikuttaa tälläkertaa siltä, että on todellakin kyllästynyt minuun. Kaikista haukuista päätellen alan pikkuhiljaa jo ajatella,että ehkä tämä on nyt se viimeinen riita...olemme nukkuneet eri huoneissa, emme paljoa puhu ja jos puhumme niin vaan tiuskimme tai mieheni haukkuu minua. Itsetuntoni on mennyt niin alas. Olen itse niin lyhytvihainen ja periaatteessa voisin sopia ja jatkaa suhdetta, mutta tämä tuntuu menevän jo yli. En oikeestaan enää edes tiedä haluanko jatkaa suhdetta sellaisen ihmisen kanssa joka voi omalle kumppanilleen olla sellainen, mitä hän on nyt riitojen aikana ollut. haluanko muka elää sellaisen kanssa. Miten voisin unohtaa tosta noin vaan kaikki. Tiedän kuitenkin, että taas seuraavan riidan aikana hän haukkuu minua maan rakoon. Tuntuu ettei enää mikään anteeksi pyyntö riitä. On ehkä vain kaksi mahdollisuutta 1. Eletään tätä ylä-ja alamäkeä ja toivotaan, että kun lapset vähän kasvaa eikä kumpikaan enää joudu kärsimään univeloista ym., että kaikki sitten menisi paremmin muutaman vuoden päästä. Voi tosin olla, että siinä ottaa ison riskin, eikä mikään mene paremmin myöhemminkään tai 2. otetaan se ero ja häivytään eri teille. Meillä kuitenkin on ollut pitkä ja hyvä suhde, että ihan helpolla en itse haluaisi luovuttaa. Mut ilmeisesti miehen mielestä kanssani on mahdoton elää... Se on tullut tässä hyvin selväksi. Voiko tälläisestä montusta enää suhde nousta? pystyykö loukkauksia koskaan unohtamaan? Onko kellään kokemusta? En tosin siis tiedä haluaako mieheni (tai haluanko minä)jatkaa kanssani...
voiko enää korjata?
maassa
4818
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei maassa! Kirjoituksesi kolahti; aivan kuin meiltä viime ajoilta olisi kuvattu elämää! 12 vuotta ollaan oltu yhdessä, 2 lasta ja työpaikat kiireiset molemmilla, pitkät työmatkat ja aikainen herätys 5.30 molemmilla.
Vuosi sitten mies muutti eri huoneeseen ja uhkaili erolla. Olen kuulemma niin kamala, kaikki on minun syytäni! Olin kuin puulla päähän lyöty. Energiani oli mennyt 100% arjen pyöritykseen. En ollut kyllä kovin paljon huomioinut miestäni, lapset ja työ oli etusijalla. Myös isot lainat hoidettavana , miehellä sairautta ym.
Semmoinen meno on nyt jatkunut vuoden, että sopua ei ole syntynyt. Olen kuin Sinä, huono pitämään vihaa, haluaisin sopia pahankin riidan jälkeen.
Mutta mies on itsepäinen mököttäjä, eikä pyydä ikinä anteeksi. On haukkunut ulkonäköni, ammattini, sukuni, äitini, kotitaloustaitoni ym. ym. Joskus olen ollut ihan tikahtua kauheisiin sanoihin; kuinka joku minulle rakas voi loukata noin! Pari kertaa mies on ottanut vaatteista kiinni ja uhkaillut. Olen ajatellut, että hänellä on stressiä tai keski-iän kriisi (38v).
Nyt alan olla ihan loppu kuten sinäkin. En uskalla enää aloittaa keskustelua oikein mistään, kun siitä voi leimahtaa hirveä riita. odottelen vielä, mies on jo vuoden uhannut muuttaa pois, mutta ei ole kuitenkaan muuttanut. Seksi loppui puoli vuotta sitten. En uskalla lähestyä ja miehen luonto ei anna periksi, kun on haukkunut, että en ole puoleensavetävä.
Ratkaisua ei ole, mutta odotan myös aikoja parempia lasten takia. Mies on ihana isä ja jaksaa sitä roolia vielä jotenkin toteuttaa.
...haluatko tuhlata omaa elämääsi tollaseen,koska kirjoittamasi perusteella teidän suhde on aika huonolla mallilla. Ootteko yrittäny jutella asioista ja siitä miten suhdetta vois parantaa? Kyllä kai teillä on tunteita, kun kerran joskus olette toisiinne ihastuneet ja rakastuneet...?Kannattaisko yrittää saada ne samat fiilarit takasi jotenki, vai onko enää keinoja? Mut jos todella mies vaan haukkuu ja saa sun itsetunnon alas, niin eihän se ole oikein.Nainen, sä ansaitset parempaa.Tee jotain!
Meillä ei vieläkään ole sovintoa tehty. Meilläkin on kaksi lasta ja asuntolaina, joten ero ei sinäänsä ole mikään helppo ratkaisu. Vieläkään ei olla selvitetty riitaamme.Eilen kyllä puhuttiin sovussa suhteestamme, mutta kumpikaan ei sanonut, että haluasi jatkaa. Minä en sano periaatteessakaan. Mies tässä on kailottanut kuinka idiootti, kusipää jne. olen ja hän on helpottunut kun pääsee eroon minusta ja on kuulemma kyllästynyt perhe-elämään ja minun määräilyyn... Hän on ratkaisunsa tehnyt ja jos ei pysty ("alitumaan") anteeksi pyytämää on se hänen ongelmansa. Minä olen tässä päivien aikana itselleni jo selvittänyt, että tätä rataa en jatka ja anteeksi en rupea pyytelemään. Jos mies on halukas jatkamaan niin hänen on todella sanottava se minulle. Tiedän että olemme molemmat itsepäisiä luonteeltaan, mutta en rupea pyytelemään anteeksi mieheni tämän riidan aikaisia tönimisiä, lyömisiä ja leluilla heitelemisiä. Saati henkistä väkivaltaa. Se ei ole minun asiani. Hänen kuuluu tajuta tekemänsä virheensä ja tulla anelemaan anteeksiantoa jos niin haluaa. minä sentään kestän melkein minkä tahansa, mutta rajansa kaikella...
Se on nyt yksinkertaisen kysymyksen paikka:
Miten on, rakas, jatketaanko vai lähdetäänkö eri teille? Vastaus nyt heti. Jos ei vastausta, niin sitten se on ero ja rupeatte keskustelemaan siitä miten asia hoidetaan. Asumisjärjestelyt (lasten kannalta), huoltajuuskysymykset (lasten kannalta), jne.
Korostan sitä, että kaikissa järjestelyissä tulee pyrkiä siihen, että asiaa tarkastellaan lasten näkökulmasta. Koska se näkökulma on molemmille eri.
Jos taas vastaus, on että yritetään vielä niin samaan tapaan määritellään ongelmat ja lähdetään ratkomaan niitä yksi kerrallaan. Mikäli ette siinä onnistu, niin se on ero.