Oon seurustellut reilut pari vuotta nykyisen poikaystäväni kanssa, joka on tosi ihana ja huomaavainen monessa asiassa, mutta ikävä kyllä tosi epäsosiaalinen.Nykyisin poikakaverillani ei ole yhtään kavereita, joita vois nähdä vapaa-ajalla. Silloinkin kun tavattiin niin niitä oli pari mutta ajan kuluessa yhteydenpito on näihin kavereihin on lopahtanut. Osin olosuhteidenkin pakosta, esim muutto toiselle paikkakunnalle. Mua vaivaa tässä asiassa se, että poikakaverini on alkanut (ehkä huomaamattaan) rajoittaa mun menemisiä johtuen ehkä siitä että sillä itsellä ei ole muita ihmisiä joita voisi tavata. Se ei suoraan sano, mutta huomaan kyllä selvästi että se ei tykkää jos näen omia kavereitani. Esim saattaa sanoa jos oon lähdössä tapaamaan kaveriani että "höh, nyt sä hylkäät mut tänne kotiin" mukamas leikillään. Niinpä en nykyään kovin usein niitä kavereita sitten näe. Pelottaa vaan se kun tiedän että kohta mulla ei ole enää muita ihmisiä elämässä kuin tää poikakaveri ja se ahdistaa aika paljon. Oon yrittänyt puhua asiasta hiukan epäsuorasti, mutta pitäisi kai sanoa ihan suoraan että en tiedä haluanko seurustella sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei voi ylläpitää muita ihmissuhteita. Mitä mieltä ootte tästä tilanteesta? En tiedä saisiko poikaystävääni muutettua sosiaalisempaan suuntaan?
"erakko" mies
poikaystävänä
52642
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Oletteko ajatelleet hankkia lapsia? Niiden kanssa neuvolaan kuljettamiset, korvakivut, lastentarhaan viemiset, harrastuksiin jne.. maailma laajenee kummasti niin sinulla kuin miehelläsikin.. kuin puoli itsestään.
Sinulla siis on uusia kavereita uudella paikkakunnalla. Kun poikaystäväni "joutui" muuttamaan kanssani vieraalle paikkakunnalle, kun mulla alkoi siellä opiskelut niin toki mä sain koulussa enemmän kavereita. Mies jatkoi vanhassa työpaikassaan. otin kuitenkin alusta asti poikaystäväni mukaan kun mentiin kavereiden kanssa juhlimaan. Kaverini poikaystävästä tuli omalle poikaystävälleni tosi hyvä kaveri, joten hän ei erakoitunut uudella paikkakunnalla. Sen lisäksi kävimme ainakin joka toinen viikonloppuna vanhalla paikkakunnalla, jossa meillä molemmilla on kavereita. Eikö sun kavereilla ois esim. näitä poikaystäviä joihin omasi voisi tutustua?
kirjoitin tossa vähän epäselvästi, mutta siis tän poikakaverin kaveri muutti toiselle paikkakunnalle eli me asutaan vielä samalla paikkakunnalla kuin ennenkin. Enivei, aluks yritinki tutustuttaa poikakaveriani kaveripariskuntiin, mutta ei siitä sit tullut mitään kun he eivät olleet kiinnostuneita tutustuun poikakaveriini. Eivät siis mitään tosiystäviä olleetkaan ja nykyisin en pidä oikein heihin enää yhteyttä. Ei mullakaan mitenkään hirveeseti kavereita oo, mutta kuitenkin jonkun verran. Nykyiset kaverit on enemmän sinkkuja, joten hankala sitä kautta löytää seuraa poikakaverille.
Oikeestaan se ongelma on se, että poikakaverini on ihan tyytyväinen vaan siihen että ollaan kahdestaan eikä kai sit kaipaa muiden seuraa. Itse kuitenkin haluaisin olla muidenkin ihmisten kanssa pariskuntana ja välillä tehdä omiakin juttuja. Tuntuu vaan kauhealta jättää toinen yksin kotiin ja vielä kun se ei tunnu toisesta kivalta. Mieluummin sit vain olen poikakaverini kanssa, mutta tuntuu että en oo täysin onnellinen tässä tilanteessa. Ihmettelen vain miksi poikakaverini ei itse oo aktiivinen ja yritä tutustua uusiin ihmisiin? Tai ehkä hän sit vaan on yrittänyt sitä ja pettynyt ja nyt ei jaksa enää yrittää tutustua tai pelkää torjutuksi tulemista.
Hmm. Oma mieheni on samaa lajia. Ei yhtään työpaikan ulkopuolista ystävää, omat iltamenot rajoittuvat ylitöihin. Ihan kivasti hän aina silloin tällöin lähtee seurakseni viikonloppuiltoina viihteelle, mutta tosiaan vain silloin tällöin. Harvemmin lähden nykyään yksin, koska porukkamme on kovin pariutunutta, ja yksin on höntti olo =) Ja tosiaan se tunne, että on jättänyt toisen "yksin", vaikka aikuisia ihmisiä muka ollaankin.
Jaa ettäkö mikä siihen auttaisi? En tosiaan tiedä. Tuo omaan kaveriporukkaan mukaan ottaminen on varmaan paras konsti. Meidän kohdalla tämä ratkaisu on jäänyt vähän puolitiehen, koska kultaseni on minua yhdeksän vuotta vanhempi ja omien kavereitteni ukkokullat ovat meidän ikäisiä tai ainakin käyttäytyvät niin =) Ainoa "lohtu" on ehkä ollut isoveljeni...
Et varmaankaan saa poikaystävääsi muutettua juurikaan, etkä saa itse muuttua muuksi kuin mitä itse olet (kompromisseja saa tehdä, mutta ei luopua omasta itsestään). Ehkä te löydätte sen kultaisen keskitien keskustelemalla, niin että poikaystäväsi ei pahastu omista menoistasi? Tai yritä tyrkätä hänet johonkin harrastusryhmään =) Naurattaa vaan kun kuvittelen oman puppelini sellaiseen, hah...
Minä olen hiukan miehesi kaltainen "erakko".. muutin miehen ja opiskelujen perässä toiselle paikkakunnalle, ja kaverit vain jäivät.
Varautuneen luonteeni vuoksi en helposti saa ystäviä.. parisuhteen hehkussa meni vuositolkulla ilman että pidin yhteyttä kavereihini. En kylläkään sen vuoksi estänyt miestä lähtemästä omien kavereidensa kanssa illanviettoon ym.
Sairastuin vielä masennukseen, ja se oli osasyynä että suhteet ystäviini katkesivat.. en jaksanut pitää yhteyksiä.
Jotenkin pohjimmiltani silti nautin yksinolosta. En koe sitä kovin pahana, joskus vain pidän itseäni kummallisena kun mulla ei ole kavereita.. ja kaipaan aika ajoin kyllä naisystäviä joiden kanssa voisi hömpötellä :) ikävä iskee silloin..
Pelkäsin että miehenikin pitää mua kummallisena kun mulla ei ole ystäviä, mutta ei onneksi.
Käyn harrastuksissani yksin, vietän aikaa yksin.. käy jopa bilettämässä yksin.. kun sitä tarpeeksi tekee, ei tunnu enää lainkaan vieraalta!
kun parisuhde päättyi.. silloin kieltämättä olo oli yksinäinen. Silloin sain jostain voimaa korjata edes yhden kaverisuhteen, joten mulla on yksi luottoystävä johon koitan välit säilyttää. Surku vain että hän asuu yli 100km päässä.
Ja onneksi käyn työssä, jossa tapaan muita ihmisiä ja on edes jonkinlaiset tuttavuussuhteet.
En ole ihan eristyksissä! Välit perheeseenkin ovat hyvät ja heitä tapaan.
Ei ihminen pärjää ilman toisia ihmisiä!
Varo jos poikaystävä alkaa rajoitaa sinun menojasi liikaa, omaa aikaa on oltava.
Poikaystäväsi ei varmaan pitkään kestä tuota tilannettaan, uskon että hän alkaa ennenpitkään hakeutua muiden seuraan ja ehkä saa kavereita. Miesten ystävyyssuhteet ovat erilaisia kuin naisten, ja niitä on helpompi luoda.
Kunhan heillä on jokin yhteinen mielenkiinnon kohde, kaikki lähtee tekemisestä! Autot, salilla käyminen, metsästys ym. perinteinen .)
Ainut mikä sinun pitää tehdä, on olla saarnaamatta hänelle tilanteestaan. Hän tietää kyllä. Älä anna hänen sanella omia menojasi, tai pian sinustakin tuntuu kurjalta. Oma esimerkkisi saa hänet myös aktivoitumaan, uskon.
Ei kai hän ole masentunut, se aiheuttaa passiivisuutta?
Tsemppiä!