Ristiriitaista tietoa , onko hyötyä vai haittaa . Pitäsikö kuitenkin käyttää vaikka oma tekoista maskia .
Käyttääkö maskia / suusuojaa vai ei ?
Anonyymi
33<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
En ole vielä käyttänyt maskia mutta nyt kun tartuntojen määrä nousee rajusti niin pakko kai siirtyä käyttämään. Juuri etsin netistä teko-ohjeita maskille. Saas nähdä kuinka mones yritelmä lopulta toimii.
Kun on perheessä riskiryhmään kuuluva henkilö niin olisi varsin vastuutonta olla tekemättä kaikkea mahdollista tartunnan estämiseksi. Tulen käyttämään maskia pakollisilla kauppareissuilla eli mennessäni sisälle liiketiloihin.
Laita Googleen hakusanaksi Heinolan kaupunki ja koronavirus (en osaa linkittää). Siellä neuvotaan, miten yksinkertainen suojus tehdään.
Tekisin tuohon pieniä muutoksia. Laittaisin neljä vekkiä. 2 alaspäin ja kaksi ylöspäin. Noin siitä tulee istuvampi. Jos laitat neljä, niin muista lisätä pari-3 senttiä korkeuteen lisää.
Minä olen vastuuton: Käytän hengityssuojaimia ainoastaan tehdessäni puutöitä. Riskini sairastua pölykeuhkoon on saatanallisesti suurempi kuin räkätautiin sairastuminen. Helsingin Malmin Yliopiston apteekkiin on tulossa hengityssuojaimia. Todennäköisesti muuallekin Suomeen muutaman päivän sisällä. Kannattaa kysyä apteekista. (Siis muuaötakin kuin YO:sta)
Libresse siitä voi tehdä maskin.
Jos muu ei toimi niin teen tosiaan vaimon kuukautissuojista maskin jos siitä saa sen muovipinnan pois rikkomatta sisäosia.
Oikein käytettynä hengitysmaski voi suojata aeorosolina leivää virusta vastaan. Korona ilmeisesti tarttuu hengitysilmasta myös aeorosolina.
Itse en aio käyttää maskia, koska väärin käytettynä siitä tulee viruslinko, johon viruksia kertyy ja sitä kautta kasvaa todennäköisyys saada tartunta siitä maskista itseensä.
Minä+aion+käyttää+pesua+kestävää+maskia.+Jokaisen+käytön+jälkeen+se+saa+ensin+neoamisept+-+suihkutuksen+ja+sitten+se+menee+pesukoneeseen.
Jos+maskin+käytöllä+saa+vähennettyä+tartunnan+riskiä+edes+30%+niin+se+on+mulle+hyödyllisempi+turvaväline+kuin+kondomin+käyttö+ja+turvavyön+käyttö+yhteensä.
Ei siihen maskiin kerry yhtään enempää viruksia kuin ilman sitä menisi suoraan keuhkoihin
Pitäisi. Ilmeisesti on niin, että jos tartunnan saa, virusaltistuksen määrälläkin on vaikutusta siihen, kehittyykö taudista vakava muoto vai selvitäänkö lievillä oireilla. Hengitysedessä oleva este aivan kiistatta vähentää altistusta.
Siis "Hengitysteiden edessä"
Olikos FFP3 se spesifikaatio, joka estää virusten kulun.
Tee-se-itse-maskit ovat hataria. "verkko suun edessä"
Tiivis silmäsuojus on myöskin tärkeä suoja
Edelleenkin, jos maski vähentää tartunnan todennäköisyyttä pakollisella kaupareissulla edes kolmasosalla niin se vähentää mun ja perheenjäsenteni riskiä kuolla koronaan noin kolmasosalla. Ne kauppareissut kun on käytännössä ainoa altistumisen tapa. Jokainen jolla on samassa taloudessa riskiryhmään kuuluva joutuu ajattelemaan näitä asioita tarkemmin.
Mielelläni tietenkin käyttäisin kunnollisia maskeja mutta kun kiitos THL:n hidastelun niitä ei ole saavavana. Turvavyökään ei pelasta kaikkia onnettomuuteen joutuvia ja voi joskus olla haitallinen mutta silti sen käytöstäy pakollista.
Kaivakaa netistä ohjeet ja tehkää itsellenne maskit. Käyttäkää niitä maskeja kun käytte kaupassa. Opetelkaa olemaan koskettelematta kasvojanne.
Ei varmasti vähennä kolmanneksella riskiäsi kuolla koronaan vaan saada koronatartunta. Kannattaa kysyä apteekeista. Niitä on tulossa muutaman päivän päästä ainakin Yliopiston apteekkiin.
en käytä koska en saa niitä mistään
Tee itse. Heinolan ohje löytyy https://www.itahame.fi/paikalliset/1035584 ja juutuubista löytyy useita muitakin ohjeita.
Kun ensimmäisen onnistuneen saat aikaan niin tee niitä sen jälkeen itsellesi iso kasa. Näin voit vaihtaa aina uuden puhtaan käyttöön ja laittaa vanhan pesuun.
Omatekoiset kangasmaskit ei auta mitään. Ja muutenkaan naamasuojista ei ole mitään apua. Sinä vain pettää itseään pyrkimällä luomaan turvallisuuden tunnetta, jota ei kuitenkaan ole.
Kyllä+ne+nyt+vaan+auttaa.+Keittiöpyyhe+pysäyttää+60%+mikropartikkeleista+kun+kirurgin+maski+yltää+lähes+80%.
https://smartairfilters.com/en/blog/diy-homemade-mask-protect-virus-coronavirus/
Pala+keittiöpyyhettä+huivin+alle,+pestään+molemmat+joka+käyttökerran+jälkeen+vähintään+60+asteessa,+a+vot.
Jos+kaikille+määrätään+pakolliset+maskit,+niin+johan+on+kumma,+jos+tauti+vielä+leviää.+Suojaa+100+%.
Riittää+että+taudin+tarttuvuus+R0+saadaan+vähennettyä+alle+ykkösen.+Jos+jokainen+taudin+saanut+suojatoimien+vuoksi+tartuttaisi+vähemmän+kuin+yhden+henkilön+(R=1)+niin+tauti+lakkaisi+leviämästä.+Pienikin+vähennys+tarttuvuudessa+auttaa+asiaa+ja+siksi+huonoistakin+maskeista+olisi+ollut+alusta+asti+hyötyä.
Tuhkarokolla+tarttuvuus+on+luokkaa+20+eli+ilman+rokotetta+yksi+tartuttaisi+noin+20+muuta+ihmistä.+Siksi+tarvitaan+95%+rokotekattavuus+kun+100%*(1-1/20)+=+95%
Elämä+ei+ole+100%+sti+täydellistä.+Saihan+lääkärit+ja+hoitajat+koronan+vaikka+käyttivät+hengityssuojaimia.+Syödessä+niitä+ei+voi+käyttää.+Ne+pitää+ottaa+pois+ja+laittaa+vaihtoon/pesuun+kun+ne+kostuvat+liikaa.+Liika+tarkoittaa+sitä,+että+alkaa+olla+vaikeata+hengittää+niiden+kanssa.
Tässä sinulle hyvä vinkki maskiksi. Tälläiset innovaatiot vaativat vain hieman kekseliäisyyttä.
https://i.imgur.com/gvdEDFw.jpg
Hopi hopi kaikki vaan vaippaostoksille!
Toisessa keskustelussa mainittiin tämä tutkimus:
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/31479137/
Tuon mukaan tavalliset hengityssuojaimet ja paremmat N95 maskit antoivat saman suojan vastaanottotehtävissä olleille terveydenhoitohenkilökunnalle mitä tuli influenssatartuntoihin. Valitettavasti vertailussa ei ollut mukana sellaista ryhmää ihmisiä, jotka eivät käyttäneet suojaimia ollenkaan.
Maskien paras apu on, kun niitä käyttävät kaikki. Tällöin aina on kaksi maskia estämässä viruksen leviämistä.
Jokatapuksessa se maski on tarpeellisempi sairaalle kuin terveelle, mutta salakavala korona ei ilmoitakaan ihmiselle leviämiskykyään sairauden oireilla. Siksi siis maski kaikille.
Kun vaan tietäisi mistä niitä maskeja saisi. Niitä pitäisi olla vieläpä kohtalainen nippu kun ne ovat kertakäyttöisiä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16327750/ooo-yksisuuntainen-maski-thl
Tuossa keskustelussa siis useamman tutkimusta erilaisten maskien toimivuudesta. Kannattaa käydä katsomassa.
Parhaan suojan saa jopa omatekoisella maskilla jos SAIRASTUNUT TAI OIREINEN käyttää sellaista. Maski estää viruksia sisältävien sylkipartikkelien pääsemisen vapaasti ympäröivään ilmaan (jopa hengittäessä) ja suojaa kanssaihmisiä.
Jos on terve ja haluaa torjua virusten pääsyn itseensä, siihen ei löydy tällä hetkellä myynnissä riittävän tehokkaita suojamaskeja. Kirurgiset suusuojat ja omatekoiset kangassuojat eivät estä käytännössä yhtään virusten pääsyä läpi. Mutta tuollainen suusuoja ja jonkinlaiset suojalasit estävät ettei räplää vahingossakaan kontaminoiduilla sormilla suuta, nenää tai silmiä.
Edelleenkin,+se+on+vain+olkiukkoargumentti+jos+väitetään+että+suojamaskit+eivät+suojaa+tartunnan+saamiselta.+Tuolla+logiikalla+edes+korkeimman+luokituksen+suodattimella+varustetut+maskit+(FFP3)+eivät+suojaisi,+koska+nekin+voivat+päästää+1%+hiukkasista+läpi.
Sitä+ei+ole+covid-19-viruksen+kohdalla+pitävästi+osoitettu,+mutta+on+hyvin+mahdollista+että+virusaltistuksen+määrä+vaikuttaa+sekä+todennäköisyyteen+sairastua+että+todennäköisyyteen+saada+taudin+vakava+muoto.+
http://iht.newspaperdirect.com/epaper/viewer.aspx?issue=10032020040300000000001001&page=10&article=49e03dd0-8c1a-477e-b6a1-c0d1e30a56c5
Jos+virusaltistuksen+määrää+voidaan+vähentää+millä+tahansa+maskilla+-+ja+mieluiten+tietysti+mahdollisimman+hyvin+suojaavalla,+mahdollisimman+monia+virushiukkasia+blokkaavalla+maskilla+-+vähenisi+tällöin+todennäköisyys+sairastua+ylipäätään+sekä+myös+todennäköisyys+sairastua+taudin+vakavaan+muotoon.
Sukkahousut on tässäkin paras ja helpoin pukea. Happi kulkee ja silti suojaa tarpeeksi.
Suojaa pölyhiukkasilta,mutta ei nanokokoiselta covid-19 viirukselta.Hiuksen poikkipinnalle sopisi 1000 viirusta.
Jos mennään kokeellisiksi, niin oikeastaan pölyimuripussitkin käyvät suojasta.
Turha pohtia suojaa, kaikkialla maailmassa valtiojohdot kehoittaa käyttämään, vedäpäs siitä johtopäätös, tietenkään se ei yksin riitä, kosketuksestakin levii ja pysyy pinnoilla 3-4 tuntia. Eli hanskat käteen kaupassa! Käytän vielä vaatimatonta F2-suojainta, F3 aika kallis ja Englannista tilattuna kympin kuluineen. Niitä jemmassa vain 6 kpl. Kakkosia, eli pölysuojaimia käytän pari viikkoa aina kaupassa, en tyhjillä kaduilla.
Maski suojaa, jos se pysäyttää atomikoon korona viruksen.
Korona on atomivirus, syntynyt ydinlaitosten radioaktivisten päästöjen korona virukselle aiheuttaman mutaation seurauksena.
Korona viruksia on ilmakehässä, ei korona muuten olisi levinyt näin tehokkaasti ja nopeasti kaikkiin maihin.
Meille ei kerrota kaikkea.