Jos tätä todella hiljaista testaus vauhtia ja liikkumisen/asioimisen rajoituksia
pystytään pitämään myös jatkossa niin Suomessa on vielä huhtikuun lopulla
karvan alle 10000 todettua tartuntaa. Osapuilleen noin 9600kpl ja siinä vaiheessa ollaan yksi vähiten tartuntoja omaava maa maailmassa.
Suomessa todetut tartunnat hyvin kurissa.
Anonyymi
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nyt 06.04 todettuja tartuntoja Suomessa on 2176kpl. Korona on hankala Virus. Ihmiset kulkee ulkona ja luulee että ei tule tartuntaa. Sitten kun se tulee, siitä ei välttämättä itse tiedä mitään kunnes sitten alkaa pieniä oireita. Sitten jatketaan kävelylenkkejä ja kuntoilua, jolloin virus leviää tehokkaammin elimistössä. Se voi mennä todella vähäoireisena ohi ihan huomaamattaan, mutta silti on jo ehtinyt tartuttamaan useita muita ihmisiä. Kotona se tarttuu puolisoon, joka esimerkiksi sitten ruokakaupassa työskennellessään tartuttaa sitä eteenpäin, esimerkiksi asiakkaan koti toimitusten tilausten kautta. Pysykää suojassa ja terveenä, älkää liikkuko ulkona ellei ole ihan ehdoton pakko. Ostakaa säilykkeitä ja muita tuotteita mitkä voitte jättää ostoskasseissa odottamaan 3-4vrk ajaksi ja purkakaa ne vasta sitten aikaisintaan kaappeihin. Jos laitatte ostokset suoraan kaappiin niin peskää ne ensin ja sen jälkeen kätenne. Parempi pelata varman päälle niin välttää taudin siihen saakka kunnes rokote on valmis.
15.04 on tilastojen mukaan 3237 todettua tartuntaa ja Uusimaa vapautuu eristyksestä.
20.04 todennäköisesti on noin 4800 todettua ja 25.04 6900 todettua tartuntaa.