Suomen raja Torniossa

Kyllä on merkillistä, ettei rajaa saada kiinni työssäkäyvien liikenteeltä! Etelässä Suomen ja Viron raja laitettiin kiinni ja työssäkäyvien piti valita ovatko Suomessa tämän ajan vai menevätkö kotiin Viroon. Ihan sama sääntö pitää tulla tuonne Tornio Haaparanta rajalle ja heti. Joko sinä pysyt kotona tai sitten jäät Ruotsiin töihin Koronan ajaksi. On kuulemma tarjottu hotellimajoitusta ja ei ole kelvannut. Eikö hän täältä Suomen puolelta kin löydy töitä tällaisena aikana. Kuka seuraa näitä henkilöitä että ovat ns. karanteenissa kotona. Tartuttavat vielä perheensä ja nämä pääsee levittämään virusta? Uskomatonta touhua viranomaisilta. Suomessa on näköjään erilaisia rajoja. Etelässä estettiin näin viiruksen kulkeutuminen,mutta pohjoisessa on toisin. Emme ole samanarvoisia joka kolkassa.
51916
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Todellista vatulointia hallitukselta - viikko sitten perjantaina Ohisalo sanoi että hallitus harkitsee asiaa - siitä on jo yhdeksän päivää ja vielä harkitsee - on tämä uskomatonta pelleilyä pohjoisen ihmisten hengellä ja terveydellä !

Äänestä
  • Jonkun pitäisi kirjoittaa paperille rajan sulkeminen niin Kulmuni kyllä lukisi sen paperilta. Ja muistaa kirjoittaa paperille ensimmäiseksi että Hyvää päivää niin ossais senkin sanoa.

    Äänestä

Ei näköjkään välitetä, kun se on täällä . Turha vedota maiden välisiin suhteisiin . Ministereiden suulla on moneen kertaan toitotettu , että mennään terveys edellä . Tässäkään ei taas tasa-arvo toteudu . Oksettaa jo tuo touhu .

Äänestä

Iltalehden mukaan Ruotsissa asuvilla suomalaisilla on jostain kummallisesta syystä tullut kova hinku muuttaa takaisin Suomeen. Mistähän tuo kova hinku johtuu?

Äänestä
  • Lehtijuttuihin kannattaa aina uskoa. Niistähän sitä oppii kaiken. Vielä kun Seiskaa luette niin ootte maaliman viisaimpia.

    Äänestä

  • LumperiA kirjoitti:

    Lehtijuttuihin kannattaa aina uskoa. Niistähän sitä oppii kaiken. Vielä kun Seiskaa luette niin ootte maaliman viisaimpia.

    Jostakin+kumman+syystä+99%+esim+iltalehden+uutisista+näkyy+viiveelä+Ylen+sivuilla.+Seiska+seuraa+nykyään+vekkulin+ulkoministerin+seikkailuja+maailmalla.

    Äänestä

Samalla periaatteellahan Kemiläiset pitäis eristää ihmisistä,etteivät tartuttaisi tyhmyyttä,alkoholismia ja huumeiden/lääkkeiden väärinkäyttöä normaaleihin työtä tekeviin ihmisiin.

Äänestä
  • Eikös se Tornio ole se ns.mesta

    Äänestä

Typerä kansa , oma ajattelu ei toimi odotellaan että joku käskee . Milloin kansalaiset ovat kadottaneet itsesuojeluvaistonsa ?

Äänestä

Turvapaikan hakijat pääsee rajan yli!

Äänestä
  • Jospa lopetettas tuo turvapaikanhakijoiden tekemiset siksi aikaa jos tämä virus saadaan nujerrettua joskus. Jatketaan sitten ja täysillä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jospa lopetettas tuo turvapaikanhakijoiden tekemiset siksi aikaa jos tämä virus saadaan nujerrettua joskus. Jatketaan sitten ja täysillä.

    Suomestakin lähtis kaikki joilla on varaa lähteä turvapaikan hakijoiksi jos sellainen paikka maapallolta löytyis. Marssiin ei taija ainakaan onnikalla päästä?

    Äänestä

  • Eihän niitä pakolaisia oo tullu yhtään nyt koronan aikana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomestakin lähtis kaikki joilla on varaa lähteä turvapaikan hakijoiksi jos sellainen paikka maapallolta löytyis. Marssiin ei taija ainakaan onnikalla päästä?

    Muutaman vuojen päästä marssiinkin on jo rautatie. Ilimojen halaki käy raa-autatiee llallaaallaa.....

    Äänestä

  • LumperiA kirjoitti:

    Muutaman vuojen päästä marssiinkin on jo rautatie. Ilimojen halaki käy raa-autatiee llallaaallaa.....

    Pääseekö ytinkäyttösellä sähköpolokupyörällä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pääseekö ytinkäyttösellä sähköpolokupyörällä?

    Empä tiä pääseekö ytinpolokupyörällä. Jos vastaan niinku savolaiset että voipipa åäästäkki tai olla pääsemättä. Ootellaan koronaa vaan mekin. Voi se olla elämän loppu kun se iskee meikäläiseen.

    Äänestä

  • LumperiA kirjoitti:

    Eihän niitä pakolaisia oo tullu yhtään nyt koronan aikana.

    Mitä siellä hallitusohjelmassa sanotaan:Vieraslajeista?
    Sakon uhalla ne on hävitettävä,koska ne on uhka koko Suomelle ja evoluutio kehitykselle!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä siellä hallitusohjelmassa sanotaan:Vieraslajeista?
    Sakon uhalla ne on hävitettävä,koska ne on uhka koko Suomelle ja evoluutio kehitykselle!

    Mistähän sinunkin suvun alkuperä on lähtösin? Samaa sukua ollaan kaikki.

    Äänestä

  • LumperiA kirjoitti:

    Empä tiä pääseekö ytinpolokupyörällä. Jos vastaan niinku savolaiset että voipipa åäästäkki tai olla pääsemättä. Ootellaan koronaa vaan mekin. Voi se olla elämän loppu kun se iskee meikäläiseen.

    Iskeekö se nyrkillä se viirus? Koeta väistellä ja iske takas ja lujjaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Iskeekö se nyrkillä se viirus? Koeta väistellä ja iske takas ja lujjaa.

    Juuri Yle uutisoi että lapin koronatartunnat pomppasivat ji 55:een.

    Nyt tarttis hallituksen tehä jotaki !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jospa lopetettas tuo turvapaikanhakijoiden tekemiset siksi aikaa jos tämä virus saadaan nujerrettua joskus. Jatketaan sitten ja täysillä.

    Yhtämatkaahan ne tulevat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistähän sinunkin suvun alkuperä on lähtösin? Samaa sukua ollaan kaikki.

    Muista katsoa:Peiliin?!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Iskeekö se nyrkillä se viirus? Koeta väistellä ja iske takas ja lujjaa.

    Ootko lukenu kun Konsta Pylykkänen kun istu kannon nokassa niin yhtäkkiä pyyhälsi viirus nokkaan ja Konsta aivasteli. Jumalaton räkämäärä valu nokasta. Ei osannu väistää.

    Äänestä

  • LumperiA kirjoitti:

    Eihän niitä pakolaisia oo tullu yhtään nyt koronan aikana.

    Mistä tiedät, ei välttämättä kerrota!

    Äänestä

  • LumperiA kirjoitti:

    Eihän niitä pakolaisia oo tullu yhtään nyt koronan aikana.

    Kannattais kertoa faktoja, ei satuja!!!

    Äänestä

Kuinka monta tartuntaa pitää tulla ennenkuin raja laitetaan kiinni? Voisiko joku asiantuntija vastata?

Äänestä
  • Kittilässä ja nyt jo Ylläkselläkin alkaa olla epidemia vauhdissa - no, hallitus odottelee vielä viikon pari...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kittilässä ja nyt jo Ylläkselläkin alkaa olla epidemia vauhdissa - no, hallitus odottelee vielä viikon pari...

    Onkohan eteläruotsista tulossa junantäysi koronaan sairastuneita kunniakansalaisia...ohosalo ym siksi odottelevat...sitten vasta saadaan raja kiinni.

    Äänestä

  • Melkeinpä väittäisin ettei yksikään minkään alan asiantuntija vietä aikaansa Suomi24:n kaltaisen ajatusten kaatopaikan keskustelupalstoilla vastailemassa typeriin kysymyksiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Melkeinpä väittäisin ettei yksikään minkään alan asiantuntija vietä aikaansa Suomi24:n kaltaisen ajatusten kaatopaikan keskustelupalstoilla vastailemassa typeriin kysymyksiin.

    Kannattas viettää niin pysyis asioista kärryillä. Esimerkiksi nämä lentokentän karanteenit. Täältä minö ekaks sain tietään että menivät huoltoasemalle kahville.

    Äänestä

Hallitus otti tietoisen riskin kun ei laittanut rajaa kiinni työssäkäyviltä Tornio Haaparanta rajalla. Etelä-Suomessa tätä riskiä ei otettu, mutta eihän Helsingistä Viroon päin mahda ollakaan työssä käyviä. Virolaisten piti valita jäävätkö kotiin Viroon vai ovatko Suomessa töissä ja asuvat korona viruksen ajan Suomessa. Olisiko Tornio Haaparanta raja laitettu kiinni, jos Ruotsista pelkästään olisi ollut työliikennettä Suomeen? Suomi ei halunut jättää Ruotsia pulaan. Vai Suomi ei halunut suurta joukkoa suomalaisia koristamaan meidän työttömyystilastoja? Vai eivätkö halua enää heitä meille töihin, kun ovat menneet aikanaan sinne Ruotsiin töihin? Täältä olisi varmaan osalle löytynyt töitä, ehkä väliaikaisesti. Niin, näillä ajatuksilla voi itse kukanenkin leikitellä. No, vielä ei he tiettävästi ole sairastuneet ja kuljettaneet tätä virusta Suomeen tartuttaen omaisiaan ja lähipiiriään? Uskon,että he ammattilaisina ovat varovaisia ja noudattavat karanteenin kaltaisia olosuhteita. Kotoa autoon,töihin Ruotsiin,töiden päätyttyä autoon ja suoraan kotiin. Ei ole helppoa heillä, jos sitä ole meilläkään.

Äänestä
  • Seuraillaanpa nyt tarkemmalla silmällä ruotsissa töissä käyviä naapureita ja tuttavia ,että muistavat pysyä perheineen karanteenin omaisissa oloissa täällä Suomen puolella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Seuraillaanpa nyt tarkemmalla silmällä ruotsissa töissä käyviä naapureita ja tuttavia ,että muistavat pysyä perheineen karanteenin omaisissa oloissa täällä Suomen puolella.

    Perheenjäseniä ei ole ohjattu karanteeniin. Vain työmatkalainen itse

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perheenjäseniä ei ole ohjattu karanteeniin. Vain työmatkalainen itse

    Niinpä, mutta pitäs tajuta itse olla karanteenissa kaikki samassa taloudessa asuvat. Naapurit tarkkana nyt.

    Äänestä

Tärkeänä pidettiin, että Ruotsi lupasi meille tehohoitopaikkoja. No, mitenhän on? Onko niitä siellä riittävästi edes omalle väelle. En ainakaan haluaisi sinne hoitoon itse.
Miten nämä kuljetukset sitten? Jossakin sanottiin, ettei pitkien matkojen päähän voi huonokuntoisia edes kuljettaa. Mahtanevatko työssäkävijät olla "eristyksissä" riittävästi?

Äänestä

Eipäs tässä kyllä nyt menty terveys edellä vaan naapuruussuhteet . Eivät kyllä mene töistä suoraan karanteeniin . Päin p...... ä toimittiin. Tästä ei kyllä hyvä seuraa .

Äänestä
  • Kyllä ovat viisaita nuo yliopistojen rohovessorit. Pitäs kuulemma käyttää hoitajien suojavälineitä hoitolaitoksissa ja pestä käsiä. Empähän ole kuullutkaaan moista asiaa.

    Äänestä

Iltalehti tänään (10.4.2020):

"THL on julkaissut päivitetyt koronavirusluvut. Suomessa on todettu nyt 2 769 uutta koronavirustartuntaa. Viimeisimmät tapaustiedot ovat torstailta 9. huhtikuuta.

Nyt toiseksi pahimmaksi alueeksi ilmaantuvuusluvulla mitattuna on noussut Ruotsin rajalla sijaitseva Länsi-Pohjan alue, johon kuuluvat muun muassa Kemin ja Tornion kaupungit. Länsi-Pohjan alueella ilmaantuvuusluku on nyt 56,4. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa vastaava luku on vain 8,5.

Esimerkiksi Torniolla on käytännössä yhteinen keskusta Ruotsiin kuuluvan Haaparannan kanssa. Alueen rajatarkastukset ovat olleet otsikoissa vielä viime päivinäkin."

Äänestä
  • Kemissä on enempi tartuntoja kuin torniossa. Se tarkoittaa sitä että virus ei tule rajan yli vaan leviää kemissä. Miksi näin käy, en tiedä, ehkä neuvot ei ole läpäisseet kalloa tai ehkä on niin paljon huonosti suomea ymmärtäviä. Kemi olisi kiireesti eristettävä jo, sisään- ja ulosmenoteille vartiointi ja jokaiselle ulos yrittävälle tehtävä koronatesti ja myös äo- testi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kemissä on enempi tartuntoja kuin torniossa. Se tarkoittaa sitä että virus ei tule rajan yli vaan leviää kemissä. Miksi näin käy, en tiedä, ehkä neuvot ei ole läpäisseet kalloa tai ehkä on niin paljon huonosti suomea ymmärtäviä. Kemi olisi kiireesti eristettävä jo, sisään- ja ulosmenoteille vartiointi ja jokaiselle ulos yrittävälle tehtävä koronatesti ja myös äo- testi.

    Oletko varma, ettei raja vaikuta. Katsohan koko alueen tilanne ja kova nousu. Kemissä 3 vahvistettua tapausta enemmän, mutta kuka tietää todellisen määrän esim. koko länsirajalla. Jokatapauksessa nousu on kova eli toiseksi pahin alue koko valtakunnassa eikä jää tähän. Rajan sulkemiselle hyvä peruste.

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006471995.html

    Länsi-Pohjassa korona tartuntojen määrä on jo paljon suurempi, kuin Ruotsin puolella Norrbottenissa, joten mitä hyötyä rajan täydellisestä sulkemisesta enään olisi?

    Rajan voisi aukaista kokonaan ja lopettaa tuo typerä teatteri.

    Äänestä

Aktuellt läge i Norrbotten
Dagens rapport visar att:

12 ytterligare personer har konstaterats ha sjukdomen covid-19, vilket innebär att totalt 128 personer är konstaterat smittade i Norrbotten.
Just vårdas 54 personer på sjukhus, 9 av dem får intensivvård.
Totalt 8 personer med bekräftad covid-19 har avlidit sedan coronautbrottets början.
Siffrorna vad gäller antal fall avser tiden från klockan 08.00 föregående vardag till klockan 08.00 idag.

Äänestä
  • Tuostahan äkkiä laskee, että koronan esiintyvyys on Norrbottenissa 52 tartuntaa/100000 asukasta ja Länsi-Pohjassa 69,7 tartuntaa/100000 asukasta.

    Länsi-Pohjassa on siis enemmän korona tartuntoja, kuin Ruotsin Norrbottenin läänissä.

    Äänestä

Länsi-Pohjassa näyttää lisääntyvän koko ajan . Miksei kukaan tee mitään . Miksi Katri Kulmuni ei reagoi . Rajat olisi pitänyt sulkea myös työmatkalaisten osalta . Tämä tulee räjähtämään käsiin , merkit viittaavat siihen . myöskään Uusimaata ei pitäisi vielä purkaa , liian lyhyt aika .

Äänestä
  • Olet aivan oikeassa. Raja pitää sulkea heti. Tilanne Länsi-Pohjan alueella on räjähtämässä käsiin. Lapin Kansa, joka on keskustamyönteinen lehti kirjoitti 08.04.2020 pääkirjoituksen otsikolla: RAJASSA YHÄ VIRUSAUKKO. Alla yksi sitaatti hyvästä kirjoituksesta:

    "Moni väylävartinen on vastustanut rajasulun tiukentamista jo historiallisista syistä. Hallituksen ratkaisussa on aistittavissa kriisitilanteeseen sopimatonta politikointia. Toivottavasti taustalla ei vaikuta se, että hallituksen valtionvarainministeri Katri Kulmuni on länsirajalta, kuten myös iso osa hänen äänestäjistään."

    Niin tämä on hyvä kysymys ja vaatii vastausta. Toivottavasti ihmiset ottaa yhteyttä muihin Lapin edustajiin. Löytyy Ojala-Niemelää. Mustajärviä, sekä myös keskustan edustajia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet aivan oikeassa. Raja pitää sulkea heti. Tilanne Länsi-Pohjan alueella on räjähtämässä käsiin. Lapin Kansa, joka on keskustamyönteinen lehti kirjoitti 08.04.2020 pääkirjoituksen otsikolla: RAJASSA YHÄ VIRUSAUKKO. Alla yksi sitaatti hyvästä kirjoituksesta:

    "Moni väylävartinen on vastustanut rajasulun tiukentamista jo historiallisista syistä. Hallituksen ratkaisussa on aistittavissa kriisitilanteeseen sopimatonta politikointia. Toivottavasti taustalla ei vaikuta se, että hallituksen valtionvarainministeri Katri Kulmuni on länsirajalta, kuten myös iso osa hänen äänestäjistään."

    Niin tämä on hyvä kysymys ja vaatii vastausta. Toivottavasti ihmiset ottaa yhteyttä muihin Lapin edustajiin. Löytyy Ojala-Niemelää. Mustajärviä, sekä myös keskustan edustajia.

    Mitä se rajan sulkeminen auttaisi?

    Länsi-Pohjan tartunnat eivät ole Ruotsista peräisin vaan ihan Suomalaisten omia matkamuistoja Italian ja Levin reissuilta. Tilannetta ei ainakaan helpota, että korona paikallinen positiiviseksi todettu henkilö tavataan kaupasta ostosilla.

    Raja pitäisi aukaista, sillä Länsi-Pohjan ja Ruotsin Norrbottenin korona ilmaantuvuus on samaa tasoa. Rajan sulkemisesta ei ole enään mitään hyötyä.

    Toki voihan olla, että Ruotsi sulkee pian rajan Länsi-Pohjan pahentuneen korona-tilanteen vuoksi.

    Eikö Norbottenissa nouse ? Ei Ruotsista lamppaavien tai siellä töissä olevien takia rajaa pidä pitää auki. Tyytykööt tilanteeseen ja jääkööt karanteeniin.

    https://yle.fi/uutiset/3-11301827

    Nousee, mutta mitä sitten.

    Norrbottenissa on 250000 asukasta ja tartuntoja 128. Länsi-Pohjan alueela on alle 60000 asukasta ja 41 tartuntaa.

    Väkilukuun suhteutettuna Länsi-Pohjan alueella on reilusti enemmän tartuntoja, joten mitään perustetta rajan kiinni pitämiselle ei ole.

    Ellei sitten ruotsalaiset halua suojella kansalaisiaan Länsi-Pohjan koronaepidemialta.

    Äänestä

Tartunnat leviää länsipohjassa etupäässä vanhemman väen uppiniskaisuuden ja pinttyneiden tapojen takia. Ei mennä marketteihin suositeltuun aamuaikaan vaan ruuhkaaikaan ja monesti viikossa,maksetaan ostokset käteisellä, bensapumppuja kätellään paljain käsin, ei pidetä turvaetäisyyttä,ei pestä käsiä, ei yskitä kuten neuvotaa vaan yskitään nyrkkiin,kaivetaan nenää ym.
Sitten kun ei pysytä kotona niin siinä se. Oma vika,ei ruottalaisten eikä hiihtoturistien

Äänestä

Muu Suomi on eri valtiota ja sillä sipuli. Ministerit pysyköön uudella maalla. Lähiöt on turhautuneita ihmisiä ahdinkoon asti täynnä.

Äänestä

Uskokaa jeesukseen .me tornion perussuomalaiset ollaan uskossa vapahtajaamne jeesuksern.pyhään vittuun.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kyllä on merkillistä, ettei rajaa saada kiinni työssäkäyvien liikenteeltä! Etelässä Suomen ja Viron raja laitettiin kiinni ja työssäkäyvien piti valita ovatko Suomessa tämän ajan vai menevätkö kotiin Viroon. Ihan sama sääntö pitää tulla tuonne Tornio Haaparanta rajalle ja heti. Joko sinä pysyt kotona tai sitten jäät Ruotsiin töihin Koronan ajaksi. On kuulemma tarjottu hotellimajoitusta ja ei ole kelvannut. Eikö hän täältä Suomen puolelta kin löydy töitä tällaisena aikana. Kuka seuraa näitä henkilöitä että ovat ns. karanteenissa kotona. Tartuttavat vielä perheensä ja nämä pääsee levittämään virusta? Uskomatonta touhua viranomaisilta. Suomessa on näköjään erilaisia rajoja. Etelässä estettiin näin viiruksen kulkeutuminen,mutta pohjoisessa on toisin. Emme ole samanarvoisia joka kolkassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu