Olla olematta

Tuntuu siltä kuin olisi jumissa.
Jumissa omassa mielessään, jossain
syvimmässä kolkassa. Joka paikkaa
kolottaa, ja liikkuminen tuntuu
mahdottomalta. Tuleva pelottaa.
Elämä pelottaa. Ahdistaa.

Se tuntuu siltä kuin sut ahdistettais
nurkkaan, etkä pääse liikkumaan.
Mutta ehkä pikemminkin siltä, että
Ilma puristaa sut kasaan. Haluat mennä
yhdeksi pieneksi mytyksi, sulkea silmät
ja kadota hetkeksi. Edes muutamaksi
minuutiksi.

Lähteä pois. Unohtaa kaiken. Olla
hetken rauhassa. Olla olematta.
Ei olisi mitään, eikä ketään.
Olisit yksin. Omassa rauhassasi.
Omassa yksinäisyydessäsi.
Omassa maailmassasi.

Saisi olla hetken miettimättä. Koko
Ympyröivä maailma unohtuisi.
Ei ihmisiä. Ei aikaa. Mä tarvitsen aina
omia mietiskely taukoja. Silloin kun
ahdistaa, haluan kääriytyä peittoon
ja tunnustella omia tuntemuksiani.
Miettiä miten tästä edetään. Miettiä
kuinka kulkea. Mitä tehdä, mitä
ajatella. Yrittää ajatella parempia
asioita.

Unohtaa kaikki tunteet, jotka velloo
sisällä ja ravistelee. Tuntuu siltä että
repeät pian tuhansiksi kappaleiksi,
kun et ole tietoinen siitä miten täytyy
toimia.

Välillä tulee pohdiskelua olenko
normaali? Tiedän että en ole. Eihän
kukaan ole. Jos jotain oon näiden
vuosien aikana oppinut niin sen että,
joko kaikki on normaalia tai sitten
mikään ei ole.

Mutta voisinko silti joskus olla
tuntematta?
Mutta mitä mä sitäkään hyötyisin?
Tunteet vie meitä eteenpäin. Pelon
edessä teet sen mikä on pakko. Ilman
tunteita et voi elää. Tässä maailmassa ei
ole tunteettomia ihmisiä, ne jotka eivät
välttämättä tunne nyt, ovat kuitenkin
joskus tunteneet.

Ehkä nää puistattavat tunteet
kasvattaa.
Välillä on vaikea uskoa, mutta se mikä
Ei tapa. Vahvistaa.

1

105

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ymmärrän sinua. Moni tyhjentää pöytälaatikkonsa tänne. Koska tämå on shitti24.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 533
      8586
    2. Aamuseuraa/rehevää naista

      uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo
      Keuruu
      5
      3688
    3. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      7
      2203
    4. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      161
      1203
    5. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      17
      846
    6. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      40
      764
    7. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      752
    8. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      68
      716
    9. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      46
      715
    10. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      36
      647
    Aihe