Olen seurannut näitä juttuja jonkin aikaa ja tuntuu siltä että ongelmat liittyvät lähes aina anoppiin ja hänen poikansa väliseen suhteeseen. Onko äiti-poika-suhteessa jotain erityistä?
Valmentavatko äidit tyttärensä "itsenäisiksi", osaaviksi kodinhoitajiksi ja tuleviksi äideiksi ja ovat ylpeitä kun tytär sitten lähtee pois kotoa "valmiina taistoon".
Poikaako vain passataan kotona ja tuota hoitosidettä äidit eivät ikinä haluaisi katkaista ja pojat eivät siitä osaa irrottautua tai siirtävät sen siteen suoraan tyttöystäviinsä? Isät köantavat poikien ja tyttärien vain mennä ja toivovat parasta?
Kertokaapas miten menee?
Valmentavatko äidit tyttärensä "itsenäisiksi", osaaviksi kodinhoitajiksi ja tuleviksi äideiksi ja ovat ylpeitä kun tytär sitten lähtee pois kotoa "valmiina taistoon".
Poikaako vain passataan kotona ja tuota hoitosidettä äidit eivät ikinä haluaisi katkaista ja pojat eivät siitä osaa irrottautua tai siirtävät sen siteen suoraan tyttöystäviinsä? Isät köantavat poikien ja tyttärien vain mennä ja toivovat parasta?
Kertokaapas miten menee?
Vastaukset 26
Vanhimmat
äidit tietävät, että tytöt pärjäävät.
isät taas ovat miehiä, ja pojat ovat miehiä. isät tietävät, että pojat pärjäävät.
äidit pelkäävät poikiensa, isät tyttöjensä puolesta.
kun tyttö menee naimisiin, äiti on silti ykkösnainen tytön elämässä. kun poika menee naimisiin, isä on yhä ykkösmies pojan elämässä.
tytön avioituessa isä jää taka-alalle ja voi tuntea mustasukkaisuutta. pojan avioituessa pojalle tulee uusi ykkösnainen, ja äiti voi siksi tuntea mustasukkaisuutta.
nää on mutkikkaita juttuja
Äidit tuntuvat passaavan rakkaita kultapojujaan niin pitkään, kuin vain voivat. He eivät näytä opettavan pojilleen itsenäistymisen tärkeyttä ja itsensä elättämisen alkeita. Ja näin ollen on joukko niitä kolmeakymppiä läheneviä herroja, jotka asuvat edelleenn äitinsä katon suojissa, missä ruokaa on aina pöydässä ja likapyykki pesee itse itsensä.
Äitini on taas opettanut minulle, että tulee olla itsenäinen, ottaa haasteita vastaan ja olla riippumaton muista. Minusta se on järkevä neuvo, mitä kaikkien tulisi noudattaa.
Isäni taas tuntuu tietävän, että minulla tulee menemään kaikki hyvin, ilman että hänen tarvitsisi kertoa omia neuvoja tulevaisuuteni varalle.
En asustele kotosalla, mutta kyl mä ainaski tykkään pienestä passauksesta/huolenpidosta.Eikös olisi syytä huolestua, jos ei äiti reakoisi mitenkään poikaansa?Ei sapuskan tyrkytystä kyläillessä jne....
Minustakin äidissä on kyllä jotain pahasti vialla, jos ei reagoi poikaansa "äidillisesti" (=laita ruokaa, pidä yhteyttä jne.)! Kihlattuni äiti on valitettavasti tällainen...
Mistäs se johtuu, että anoppini on "riippuvainen" vielä omista vanhemmistaan, mutta itse ei osaa olla äiti lainkaan?!
Voisin kertoa tässä erään esimerkin...
Anoppini (n. 50-vuotias) asuu samalla paikkakunnalla omien vanhempiensa (=ovat jo lähellä 80-vuotta) ja kahden muun siskonsa kanssa. Tässä taannoin selvisi, että nämä hänen kaksi siskoaan olivat häikäilemättömästi käyttäneet hyväksi äitinsä dementiaa, ja olivat "putsanneet" oman äitinsä tilin aina säännöllisin väliajoin (=olivat taluttaneet dementoituneen äitinsä pankin tiskille, ja ottaneet rahat itselleen!)...no, kun anoppini sai tietää asiasta, meinaa hän nyt viedä jutun oikeuteen, ja haluaa, että nämä kaksi siskoa "jäädytettäisiin" tulevasta perinnöstä?!!! Siis häh, hehän elävät vielä? Kukas kukas se nyt vahtaa omien vanhempiensa rahoja, häh? Anoppini itse ei ole kuulemma koskaan antanut rahaa kihlatulleni (=vanhimmalle pojalleen), mutta esim. vaatii aina silloin tällöin ylimääräistä elatusmaksua nuorimmalle pojalleen, joka on vielä alaikäinen, ja asuu siis vielä äitinsä kanssa? Aivan, kihlattuni vanhemmat ovat eronneet reilu kymmenen vuotta sitten. Eihän anoppinikaan itse ole koskaan rahojaan jaellut omille lapsilleen -silti itse kärkkyy omien vanhempiensa rahoja?!!
Sinulla Wilhelmiina on todella ongelma, vaihda vapaalle tai vaihda anoppia, kun hän noin sinua vaivaa tekemisillään ja tekemättä jättämisillään. Et varmaan huomaa että anopin panettelusi kertoo paljon sinusta itsestäsi!
Mun äiti ja isä opetti kaikki lapsensa (1 poika, 2 tyttöä) hoitamaan kotihommat, tekemään työt ja itsenäistymään muutenkin kaikin puolin.
Anoppi opetti kaikki lapsensa (1 poika, 2 tyttöä), että äiti on aina paikalla hoitamassa kaiken, mitä tarvitsee, kotona ei tarvitse tehdä mitään, vaan äiti antaa aikuisille lapsilleen ruoatkin mukaan ja pesee pyykit, jos ne vaan tuodaan...
Etä jokainen äiti ja isä kasvattanee omalla tavallaan, on niitä tosi riippuvaisia naisia ja tyttäriäkin ja taas toisaalta itsenäisiä miehiä...
Voihan se olla, että joillain äideillä on tarve hyyssätä poikiaan vielä aikuisenakin tai pojat eivät pääse irti jostain syystä. Mutta ei tästäkään pidä ongelmaa tehdä, eikä ylikorostaa. On toki ihan luonnollista, että äiti lapsistaan huolehtii ainakin mielessään vielä sittenkin kun he ovat aikuisia. Ehkäpä lapsen tehtävä on irrottautuessaan tehdä selväksi äidilleen tai isälleen joitakin asioita, elleivät vanhemmat itse tajua sitä. Minulla on yksi aikuistunut kodistaan ajoissa irrottautunut poika. Olihan se alussa vaikeaa, kun lapsi lähti.Monta asiaa on yhdessä setvitty, ei se niin helppoa ole luovuttaminen eikä myöskään irrottautuminen näköjään. Oppirahoja maksetaan ja kantapään kautta opitaan. Mutta hyvin on mennyt, yhteyttä pidetään ja paljon keskustellaan, kun nähdään. Mutta hänellä on oma elämänsä, hoitaa asiansa ja minä ja isänsä autamme, jos apua pyydetään tai annetaan vinkkiä :) Vanhempi-lapsi suhteessa on astuttu eri tasolle. Poikana elämänkumppanin kanssa olen hyvissä väleissä, osaan pitää itseni poissa heidän välisistä asioistaan.
Johtuukohan se siitä, että olen ollut niin laiska, että en ole jaksanut passata liikaa, ja olen vaatinut poikiakin siivoamaan ja huolehtimaan itse koulunsa ja muut asiansa. Vanhempien on hyvä muistaa, että vaikka rimpuilee ja panee hanttiin esimerkiksi kotitöissä, silti on hyväksi, että hän joutuu niitä tekemään, koska sehän luo valmiuksia pärjätä yksin maailmalla sitä paitsi omien asioiden hoitaminen lisää itseluottamusta kummasti.
Kyllä naisissa/tytöissäkin löytyy niitä jotka on täysin avuttomia (siis eivät viitsi tehdä mitään) koska ainahan voi isin huutaa apuun.
Ei tämä koske pelkästään poikia.
Nykyajan tytöt on ihan patalaiskoja, mitään ei osata (viitsitä) tehdä, ei edes likaisia vaatteita likapyykkiin.
Kyllä vika on nuorten korvien välissä ei äideissä.
että kyllä vikaa on äideissä ja isissä! jos kotona opetetaan tekemään ja otetaan mukaan kotitöiden tekemiseen, niin kyllä ne taidot ja halu on olemassa sitten aikuisenakin. Mutta jos kotona laitetaan kaikki pöytään ja esim. pyykit haetaan huoneesta ja tuodaan puhtaina takaisin kaappiin, niin hitollako sitä mukulatkaan mitään oppii itse tekemään??? Olenpa läheltä seurannut sellaistakin perhettä, missä kakskymppinen tyttö haluais oppia jotain tekemään, mutta äiti ei anna, vaan haluaa tehdä pikkukullan puolesta kaiken. Eikä anneta itse päättää mistään asioista vaan äidin ja isin pitää olla mukana joka pirun pienessä päätöksessä...
Yhtä lailla nykyisin passataan tyttöjä. Olen nähnyt täydellisen avuttomia tapauksia, talous hommat on niin hakusessa. Tämän olen työssäni nähnyt, että 20-kymppinen ei ole eläissään keittänyt perunoita. Köksäntunnilla ehkä, mutta että kotona. Siivoustaidot hukassa, imurointi sujuu kömpelösti. Ai siellä on pölypussi sisällä? Ja hämmästynyt ilme, kun sen ensi kertaa kuulee. Tää on ihan omin silmin nähty.
Kyllä arkitaitoja pitäisi koulussa opettaa, kun jotkut äidit ei kotona kykene antamaan. Kasvatetaan prinsessoja hoviin. En tiedä millaisessa maailmassa tällaiset äidit elävät! Kai ajattelevat että se tytär palkkaa kotiapulaisen ensimmäisillä palkkarahoillaan.
Olet alkuperäinen varmasti oikeassa. Ainakin täällä maalla tuntuu, että äidit passaavat poikiaan vähän liikaakin. Siis tämä vanhempi sukupolvi, nykyiset naiset näyttävät onneksi olevan pikkasen fiksumpia. Minusta äiti tekee pojalleen karhunpalveluksen jos liikoja häntä passailee. Poikaakin pitää patistaa kotitöihin, itsenäistymään ja selviämään itse!
Oma anoppini on kova passaaja, on passannut kaikki lapsensa piloille, myös ainoan tyttärensä. Silti tytöstä on tullut itsenäisin, pojat ovat vähän sellaisia liikoja äitiinsä sidottuja:(.
Olenpa tässä nähnyt erään maalaisperheen, jossa on useampi lapsi, tyttöjä sekä poikia, iältään 30-40-v väliltä ja äiti opettaa heille edelleenkin, että koti on paras paikka, naimisiin ei kannata mennä, koska avioliitto on yhtä riitaa, maailman tuulilta on suojassa äidin luona eli on viisasta vain jäädä kotiin ym. Tulos on se, että tytöt ovat suunnilleen lähteneet kotoa ja naimisissa, korostan kuitenkin sanaa suunnilleen (yksi tytöistä asuu jälleen kotona...)... Pojat asuvat äidin kanssa eivätkä osaa edes imuria laittaa päälle tai alkeellisintakaan ruokaa laittaa kun äiti on aina passannut ja passaa edelleenkin.
Kuulostaa huvittavalta, mutta ajatelkaapa vakavasti: monen ihmisen elämä on mennyt mielestäni hukkaan tässä tapauksessa, siis tarkoitan, että kaikki nämä tämän perheen lapset olisivat varmasti eläneet mielekkäämmän elämän, kun olisivat uskaltaneet lähteä kotoa maailmalle, opiskelemaan, töihin ja perhettä perustamaan ym. Ahdistaa hirveästi, miten äiti voi opeillaan ja liialla kahlitsemisella pilata lastensa elämää. Huvittavinta on, että äiti pitää itseään superäitinä, esimerkiksi halveksii vaikkapa narkkarinuorten vanhempia, jotka "ovat täysin epäonnistuneet lapsensa kasvatuksessa".
Ja uskokaa pois: tämä tarina on tosi ja ihan nykypäivää.
..pitäsköön minun sitte kärsiä, helvetin tuskia, kun tuon mukaan, olen epäonnistunut pahasti..kaikki lapset on sitä mukaa lähteneet omiin huusholleihinsa, kun on täysi-ikäiseksi tulleet tai kaveri löytynyt..toiseksi nuorin jo tokaisi, että kun hän täyttää 18v, niin soronnoo!! ja äiti saa viimein oman huoneen!!..ja toinenkin asia..kun yksi äiti moitti minua...kun lapset on menneet töihin, eivätkä opiskele pitemmälle, kuin ammatin...loukkaantui, kun sanoin,että tarvii tämä maailma vielä tekijöitäkin, eikä vain johtajia..
Olen miettinyt samaa....
Tuo "valmiina taistoon" kuulosti oikein osuvalta...olen kylla hygieeninen ihminen jne...(siivoan ihan itseanikin varten), mutta on torkeaa kun sita pidetaan AUTOMAATIONA, etta nainen on joku "imurin jatke"...!!!
(Olen siis nainen.)
Meillä kuvio menee näin.
Äiti on auktoriteetti, jota totellaan. Isä on se, jolta tullaan kysymään neuvoja vaikeisiin tilanteisiin. Isä on suojelija, äiti huolehtija, molemmat huolehtii yhtä paljon mutta "isin kanssa leikitään, äitiä totellaan".
Mun äiti ei oo koskaan päästänyt veljeäni takas kotiin, kun sieltä lähti. Tämä patistaa veljeä itsenäistymään ja hankkimaan elantonsa itse. Samoin mun faija. Faija huolehtii musta ja siskosta, mutta vain tiettyyn rajaan asti. Tottakai se on niin, että isät ajattelee ettei tytöt pärjää (hyvällä tavalla) ja sitten äiti on joskus ollut kunnon emo mun veljelle, mutta nyt kun ollaan aikuistumaan päin, kaikista on tullut kivasti itsenäisiä ja osataan hoitaa omat asiamme. Näin se menee :) Miniät ja vävyt on tasa-arvoisessa kohtelussa eikä vanhemmat puutu suhteisiimme. Kaikilla samanlaista? Toivottavasti?
meillä miehen äiti oli kanssa panssannut viimeseen asti. teki iltapalaleivät valmiiksi ja palvelemassa koko ajan perhettään.
minä annoin alusta asti selvästi ymmärtää, että minähän en miksikään palvelijaksi ryhdy. kyllä mies onneksi oppi nopeasti tekemään omat leipänsä ja hakemaan omat maitotölkkinsä jääkaapista.
en ainakaan minä halua olla miehelleni mikään äidin korvike!
On kyllä pakko kysyä, että eivätkö nämä pojat ole sitten asuneet yksin ollenkaan vaan ovat muuttaneet yhteen tyttöystävänsä kanssa suoraan lapsuudenkodistaan jos tuollai haluavat passatuiksi tulla eivätkä itse osaa siivota tms?
Itse käytän kyllä pyykkiä vielä äidillä ja saan sieltä hieman ruokaa/välipalaa mukaani käydessäni (pyytämättä), mutta en tuota kovin ongelmana pidä. Ajattelin kyllä alkaa pikkuhiljaa hoitaa omat pyykit kunhan saan säästöön rahat pyykinpesukonetta varten.
Eihän sinulla mitään ongelmaa ole - ellet ole nelikymppinen.
Mielestäni aika luonnollista, että kodista ja äidistä irtaudutaan vähitellen. Joillakin vain venähtää se itsenäistymisvaihe parin kolmenkymmenen vuoden mittaiseksi ja jää sitten lopulta kokonaan toteutumatta.
Tärkeimpiä taitoja...?
Omalle kohdalle on sattunut pari todella hyysäävää anoppia, (pojat) kun ovat poikia (?) Ei niiltä mitään voi vaatia!
Toisen mielestä 25-v. kultapoju ei osaa päättää itse mistään, soittelee n. 3krt päivässä ja tenttaa työ- ja vapaa-ajan täysin, mitä milloinkin meneillään = ) Omaa vahvan mielipiteen joka asiaan, poika kun ei ole kykenevä ratkomaan pienintäkään omaa elämää koskevaa seikkaa ILMAN äidin apua...
Toinen pitkälti samanlainen, samanikäselle pojalle tarjotaan jatkuvaa apua (taloudellista ja muutenkin), ei ihan yhtä agressiivinen tyyli mutta hyvin on iskostettu takaraivoon ettei vastuuta tarvitse itse ottaa mistään (eikä yllätys yllätys! osaakaan). Ettei pärjää.
Mietittekö koskaan äidit mitä pojan itsetunnolle tapahtuu kun ollaan vielä aikuisenakin jatkuvasti "ohjaamassa" , selkeä viestihän on ettei susta ole elämään...Mitä tapahtui kasvun tukemiselle??
Onko kyse vain halpamaisesta tavasta sitoa poika itseen kunnes...?..??.kuolema meidät erottaa(?) Nyt ymmärrän anoppi/ miniä kitkan, sehän on selkeä kilpailija se toinen nainen, poika kun saattaa mieluummin kuunnellakin sen "neuvoja"...Vai ettekö todella usko omaan lapseenne yhtään? Olisiko syytä vilkaista peiliin jos kasvatuksen ; ) tuloksena täysin avuttomia lapatossuja. Vai pistetäänkö miniän piikkiin, sekoitti meidän kultanupun pään ihan täysin se na*ttu ...!
Esitetään huolehtivaa mutta ollaankin tosi itsekkäitä. Se juuri on halpamaista.
Poika on olemassa pönkittääkseen äidin elämän tarpeita.
Niin, halpamaista ja nujertamista se on. Kerroin jo edellä eräästä perheestä, jossa äiti on omimalla lapset itselleen ilmeisesti tehnyt itselleen "hyvän" elämän, mutta tainnut uhrata kaikki lapsensa sen vuoksi; tarkoitan, että kellään hänen lapsestaan ei ole "normaalia" parisuhdetta tai perhettä, ei juurikaan ihmissuhteita ym. koska äiti pitää aikuiset lapsensa itsellään. Minusta se on itsekästä - ja halpamaista.
Tämä kyseinen äiti olikin sanonut, että lapsistaan hän kasvattaa itselleen elämän turvan. Niinpä sitten tekikin... Täälläkin puhutaan paljon äidin rakkaudesta, äidit uhraavat elämänsä lastensa puolesta jne, mutta kertomassani tapauksessa on aivan päinvastoin: lapset ovat (tiedostamattaan kai) uhranneet elämänsä äitinsä puolesta ja äiti tuntuu paistattelevan tyytyväisyyttään kun nelikymppiset lapset asuvat kotona...
Ahdistavaa.
Äidinrakkaus on myytti, jonka taa itsekkäät naiset piiloutuvat.
On väärin, että lapsia käytetään hyväksi tuollakin tavoin. Kun meillä on kullakin vain yksi elämä elettävänä.
Tai sitten kun poika naitetaan äitien yhteistuumin toisen äidin sitomalle naiselle. Poika joka ei ole koskaan oppinut pitämään itsestään huolta on helppo saalis hallitsemiselle. Parisuhteen sijaan syntyy "uusioperhe" missä vävypoika liitetään uuteen perheeseen.
Kokemusta on...
Jutun juoni on se että äiti-poika suhde kuulostaa ongelmallisemmalta koska täällä olevat valittajat ovat pääsääntöisesti naisia. Naisia, joilla on liikaa aikaa syyttää toisia ihmisiä omista ongelmistaa. Jokaisesta nuoresta miniästä kasvaa rasittava anoppi.
(omista tai muiden), ei osata ottaa opiksi. Itse en ihan noin kyynistynyt vielä vaikka monta idioottia on kohdalle osunutkin ;)
Itse em. anopeista oppinut sen että kuuntelen lapsiani, toinen noista pojista koettaa (viikottain) vetää rajaa mamman puuttumiselle hyvinkin suorin sanakääntein, tuloksetta.
Ihan säälittää välillä, muuten mukavia ihmisiä molemmat.