Sisäministeri Ohisalon mukaan (Yle 7.4) meillä Suomessa on koronaan sairastuneiden määrät laskeneet. Hän ja avustajajoukot eivät ole analysoineet eri alueiden tilanteita.
* Lapissa ja Länsi-Pohjassa ilmaantuvuusluku on koko ajan noussut ja alueet keulivat tässä tilastossa. Pelkkä sairastuneiden määrä ei kerro totuutta. Lapin väestömäärä on pieni, mutta ilmaantuvuusluvut osoittavat tilanteen vakavuutta Lapissa. Täällä koronaan sairastuneiden määrä on noussut ja tuplaantunut jo 3.4 alkaen, eikä ennusteiden mukaan näytä heti laskevan.
* Tiedotustiedotustilaisuudessa länsirajan sulkemisesta ei jäänyt mitään käteen. Eikö hallituksen vastuulla ole kertoa, kenelle he ovat antaneet linjausten toimeenpanon ja miten näiden toimeenpanoa seurataan ja valvotaan. Yksittäistenkö työpaikkojen ja firmojen tulisi sopia Ruotsin ja Norjan työnanantajien kanssa, miten vähennetään ja hillitään päivittäistä liikennettä. Suosituksia on helppo antaa, mutta konkreetit toimenpiteet jäivät leijumaan.
* Pari viikkoa sitten ministeri Ohisalon suulla annetut lupaukset rajaliikenteen lisärajoituksista valuivat sulavan lumen mukana maahan.
* Viime viikonlopun LK kertoi, että Lappiin ulkomailta palaavat pääsevät lähes rajoituksitta matkustamaan kotiinsa. Hki-Vantaan lentokentällä heistä ei juuri olla kiinnostuneita eikä anneta ohjeita, miten jatkolennolla ja kotipaikkakunnalla pitäisi toimia.
Rajat kiinni
3
98
Vastaukset
- Anonyymi
Millä ihmeen perusteella ohisalolle on annettu tehtävä ministerinä???
- Anonyymi
Ei ole ohisalon vika että hän on älyllisesti vajaa ja aina v-mäinen ilme naamallaan.
Vika on niissä jotka tämän tampion virkaansa nostivat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole ohisalon vika että hän on älyllisesti vajaa ja aina v-mäinen ilme naamallaan.
Vika on niissä jotka tämän tampion virkaansa nostivat.Uudet marimekkohallituksen lupaamat rajaliikenteen tiukennukset olivat täyttä lepsuilua. He ja uutisoijat kertovat vain tautitapausten määristä. Nehän pitää suhteuttaa väestömäärään ja päivitetään päivittäin. THL:n koronakartta antaa täsmällistä tietoa Suomen 20 eri alueesta: Koronan ilmaantuvuusluku on Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä Suomen toiseksi suurin 48,1. Vain HUS:n vastaava luku on korkeampi. Länsi-Pohjassa on tautitapauksia on 29 ja Lapissa 35. Lapin lukuun sisältyy Kittilän ja Kolarin 17 tautitapausta. Siellä korona levisi paikalle rynnineiden talvilomamatkailjoiden ja kausityöntekijöiden ansiosta. Levin työntekijän piti MTV:n kautta pyytää apua, jotta lomalaiset lopettaisivat biletyksen.
THL päivittää tiedot ainakin päivittäin. Googleta koronakartta, niin pääset katsomaan totuutta silmiin! https://experience.arcgis.com/experience/d40b2aaf08be4b9c8ec38de30b714f26
Lapin Kansa kertoo 8.4, että rajoilla molemmin puolin oli jo valmistauduttu rajat kiinni tilanteeseen. Haaparannan kunnallisneuvos Sven Tornberg sanoo: "Olimme varautuneet hankkimaan työntekijöille varamajoitusta." Yksityisessä kotihoidossa työskentelevä Mari Doktare-Kvist kertoo, että eri vaihtoehtoja oli mietitty. Yksi vaihtoehto olisi ollut kahden viikon työjaksoihin siirtyminen, koko työporukan osalta.... siis Ohisalon peräänkuuluttamille luovia ratkaisuja oli jo suunniteltu ja niihin valmistauduttu. .. mutta marimekkohallitus päätti, mikä oli parasta Ruotsin ja pohjoismaisen yhteistyön kannalta.
Marimekkohallitus ensisijaistaa pohjoismaisen yhteistyön ja sen, että Ruotsi selviää koronasta. Me Lapissa asuvat olemme hallitukselle ja Lapin matkailijoille ja konferenssiporukoille vain riistaa, jolta vaaditaan huippupalveluja ja koskematonta luontoa.
Hallituksen vaakakupissa ei paina faktat, he vain politikoivat. Me kyllä muistamme marimekkohallituksen teot ensi vaaleissa. Miksihän Ahvenanmaa rinnastetaan tähän länsirajan ongelmaan. Ahvenanmaahan on Suomea! Ministeri Henriksson suojasi Ahvenanmaan väestön koronalta. Hän on muka ottanut myös saamelaiset siipiensä suojaan. Missä se näissä ratkaisuissa näkyi?
Rajat kiinni!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?847152Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277089Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1176225Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455424Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik885341Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635235Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus415130Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274615Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv193565Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3013420