Noin 3 viikkoa sitten aloimme odottamaan, että hallitus laittaa stopin koronaa linkoavalle Ruotsille. Tänään hallitus murskasi meidän lappilaiset toiveet.
* Maria ministeri vakuutteli aamutuimaan, että Suomessa koronaan sairastuneiden määrät ovat laskeneet. Ko. ministeri Lapin väestö on ilmaa. Hallituksella on eri alueiden koronatilanteet analysoimatta:
Lapissa ja Länsi-Pohjassa ilmaantuvuusluku on koko ajan noussut ja alueet keulivat tässä tilastossa. Pelkkä sairastuneiden määrä ei kerro totuutta. Lapin väestömäärä on pieni, mutta ilmaantuvuusluvut osoittavat tilanteen vakavuutta Lapissa. Täällä koronaan sairastuneiden määrä on tuplaantunut jo 3.4 alkaen eikä ennusteiden mukaan näytä heti laskevan.
* Katri ministeri kertoo, että koronaepidemia on " vain kiihtynyt Ruotsissa" ja että " meillä on vain yksi raja". Antamassaan haastattelussa 7.4 Lapin Kansalle, hän ei sanallakaan ilmaise huolta meistä, isänmaansa Lapin ihmisistä.
* Katri kertoi myös, että ruotsalaiset voivat edelleen käydä Tornion terästehtaalla töissä. Kiitokseksi tästä diplomatiasta Ruotsi ilmoitti 7.4 iltapäivällä SSAB sulkee Raahen terästehtaan toisen masuunin ja lomauttaa suomalaisia huhti-kesäkuun ajaksi.
Hallituksen päätös on äärimmäisen surullinen ja koskettava osoitus, miten Suomi ei ole enää sinivalkoinen. Hallitus huolehtii vain kehä kolmosen sisällä olevasta väestöstä. Eikö Suomi olekaan itsenäinen? Voi Katri, Katri! Onko kaikunut kuuroille korville se, että tässä vaiheessa Ruotsi tarvitsee itse omat tehohoitopaikkansa. Mikä lie oli sekin uutinen, että Norrbottonin pomo kertoi,että Kalixin väkeä joudutaan jo nyt siirtämään tehohoitoon Piittimeen! Ruotsi tarvitsee itse tehohoitokapasi-teettinsa. LSHP:N ja Länsi-Pohjan johtavat lääkärit sivuuttivat diplomaattisesti Norrbottenin tarjouksen. ... ja Katri mininsteri liputtaa nyt tätä tarjousta.
Emme me lappilaiset ole yksin kritisoimassa sitä, että Suomi myi jälleen kerran itsensä Ruotsille ja edistää länsirajan viruslinkoa. Katsokaapa vaikka, mitä muualla asiasta kommentoidaan:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0128f4b0-80da-452b-9db6-0bae7176448b

Vastaukset 3
Vanhimmat
Suomalaiset häivyetään pois ja tilalle tulee mamuja !!
Uudet marimekkohallituksen lupaamat rajaliikenteen tiukennukset olivat täyttä lepsuilua. He ja uutisoijat kertovat vain tautitapausten määristä. Nehän pitää suhteuttaa väestömäärään ja päivitetään päivittäin. THL:n koronakartta antaa täsmällistä tietoa Suomen 20 eri alueesta: Koronan ilmaantuvuusluku on Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä Suomen toiseksi suurin 48,1. Vain HUS:n vastaava luku on korkeampi. Länsi-Pohjassa on tautitapauksia on 29 ja Lapissa 35. Lapin lukuun sisältyy Kittilän ja Kolarin 17 tautitapausta. Siellä korona levisi paikalle rynnineiden talvilomamatkailjoiden ja kausityöntekijöiden ansiosta. Levin työntekijän piti MTV:n kautta pyytää apua, jotta lomalaiset lopettaisivat biletyksen.
THL päivittää tiedot ainakin päivittäin. Googleta koronakartta, niin pääset katsomaan totuutta silmiin! https://experience.arcgis.com/experience/d40b2aaf08be4b9c8ec38de30b714f26
Lapin Kansa kertoo 8.4, että rajoilla molemmin puolin oli jo valmistauduttu rajat kiinni tilanteeseen. Haaparannan kunnallisneuvos Sven Tornberg sanoo: "Olimme varautuneet hankkimaan työntekijöille varamajoitusta." Yksityisessä kotihoidossa työskentelevä Mari Doktare-Kvist kertoo, että eri vaihtoehtoja oli mietitty. Yksi vaihtoehto olisi ollut kahden viikon työjaksoihin siirtyminen, koko työporukan osalta.... siis Ohisalon peräänkuuluttamille luovia ratkaisuja oli jo suunniteltu ja niihin valmistauduttu. .. mutta marimekkohallitus päätti, mikä oli parasta Ruotsin ja pohjoismaisen yhteistyön kannalta.
Marimekkohallitus ensisijaistaa pohjoismaisen yhteistyön ja sen, että Ruotsi selviää koronasta. Me Lapissa asuvat olemme hallitukselle ja Lapin matkailijoille ja konferenssiporukoille vain riistaa, jolta vaaditaan huippupalveluja ja koskematonta luontoa.
Hallituksen vaakakupissa ei paina faktat, he vain politikoivat. Me kyllä muistamme marimekkohallituksen teot ensi vaaleissa. Miksihän Ahvenanmaa rinnastetaan tähän länsirajan ongelmaan. Ahvenanmaahan on Suomea! Ministeri Henriksson suojasi Ahvenanmaan väestön koronalta. Hän on muka ottanut myös saamelaiset siipiensä suojaan. Missä se näissä ratkaisuissa näkyi?
Rajat kiinni!
Hallitus ei halunnut jättää ruotsalaisia pulaan, sen sijaan jättikin lappilaiset. Ehkä on syytä vetäytyä yhteispohjoismaisesta yhteistyöstä jos maksajina ja kärsijöinä on poikkeuksetta suomalaiset kun ei sitä yhteisymmärrystä löytynyt koronarajoituksissa. Ei täällä tarvita ruotsin nuuskia eikä norjan doubattuja kassilohia!