Vuosia sitten vietimme iltaa ystävieni kanssa. Yhtäkkiä yksi ystäväni, sanotaan nyt häntä vaikka A:ksi, joka oli koko illan ollut negatiivinen ja outo, sanoi vihaavansa minua. Selitin jotain iloisesti, ja hän sanoi "mä vihaan sua".
Olin aivan ymmälläni. Muut ystäväni myös ihmettelivät ja sanoivat ystäväni olevan ihan sekaisin ja kännissä. Olimme silloin pubissa, ja siitä lähdimme kotiin eikä asiasta enää puhuttu.
"Unohdin" välikohtauksen siten, etten vuosiin ajatellut sitä. Laitoin sen kai jonkun omituisen kännisekoilun piikkiin.
Vuodet vierivät ja ystäväporukkamme erkaantui emmekä enää viettäneet iltaa yhdessä. Yksi meistä muutti toiseen kaupunkiin työn ja opintojen takia ja yksi perusti perheen jne. Äskettäin juttelin pitkästä aikaa yhden ystäväni kanssa, joka oli sinä iltana ollut porukassa mukana.
Mainitsin hänelle jotain A:sta, jonka kanssa olen vielä tekemisissä. Hän sanoi ihmettelevänsä, että olemme vielä ystäviä, kun A oli sanonut vihaavansa minua. Yhtäkkiä muistin välikohtauksen. Olin siis muistanut sen koko ajan, mutta en ollut ajatellut sitä. Nyt tajusin, että A oli sanonut vihaavansa minua! Tajusin että olen jatkuvasti tekemisissä ihmisen kanssa joka vihaa minua!
Mitä tekisitte minun sijassani? Ottaako asia melkein kymmenen vuotta jälkeenpäin puheeksi? Pistää välit poikki? Ghostatako?
Ystäväni vihaa minua?
7
165
Vastaukset
- Anonyymi
Oletko hyvin nuori vain hyvin hyvin naivi aikuinen?
Kauhean epäkypsältä vaikutat, ja lähinnä tienityttöjen suunsoitolta ja riitelyltä tuo vaikuttaa.
Ehkä löydät vertaistukea tuolta eri ikäryhmien palstalta, siellä on ihan nuorista vanhuksiin omilla palstoillaan. Teinit ymmärtää paremmin toisiaan.- Anonyymi
Ystäväni puhui mielellään vain itsestään ja omista asioista niin mä hiillyin. Hiillyin siksi koska hän alkoi kotonani haukkumaan kylässä pyörähtönyttä ihmistä. Hän jopa nimitteli. Hiillyin. Jonkin ajan kuluttua käytiin kahvilla niin näin, luin ns.ystöväni ilmeestä, katseesta vihan. Hän oli hyvin julman oloinen ilmeestään. Sanottakoon vielä että hän on ihminen joka ei näe omaa osuuttaan mihinkään koskaan. Hän ei vain näe.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ystäväni puhui mielellään vain itsestään ja omista asioista niin mä hiillyin. Hiillyin siksi koska hän alkoi kotonani haukkumaan kylässä pyörähtönyttä ihmistä. Hän jopa nimitteli. Hiillyin. Jonkin ajan kuluttua käytiin kahvilla niin näin, luin ns.ystöväni ilmeestä, katseesta vihan. Hän oli hyvin julman oloinen ilmeestään. Sanottakoon vielä että hän on ihminen joka ei näe omaa osuuttaan mihinkään koskaan. Hän ei vain näe.
Ajatella. Että ihan tällaistakin pahaa tapahtuu oikeasa elämässä, että joku mulkaisee vihaisesti, eikä näe omaa osuuttaan mihinkään koskaan. Varsinainen harvinaisuus.
- Anonyymi
Vuosia sitten tapahtunut asia, jonka jälkeen olette kumminkin olleet tekemisissä, etkä ole edes muistanut tapahtunutta. Ihan vakavissasiko kysyt tämmöistä? Oliskohan alkoholilla tai huonolla tuulella ollut vuosien takaiseen vihanilmaukseen syynsä ja kannattaisi unohtaa koko asia. Ei kai nyt kukaan vihaamansa ihmisen kanssa vuosia jatka ystävyyttä, jos oikeasti häntä vihaisi?
- Anonyymi
Niin no joo, ei minun tarvitse katkaista välejä häneen, en vain luota häneen kovin paljon. En usko että tuollainen johtuu yksistään alkoholista, vaan enemmänkin näen alkoholin toimineen ns. kätilönä alitajuisille ajatuksille ja asenteille.
- Anonyymi
Naisilla tällainen mahdollista, ei miehillä. Naiset ylireakoivat monesti ja siksi tämäkin kuulostaa paljon pahemmalta kuin todellisuudessa on? Sellainen mielikuva itselle jäi, totuus tietenkin voi olla toinen? Ylireakoiko toinen kaikkeen saman kaavan mukaan vai ei? Onko kenties vain ollut huomion hakuisuutta?
- Anonyymi
ei noin ihanan henkilön kanssa pistetä välejä poikki. =)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124220MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822141Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5511687Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991415Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671147Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331068Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216957Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60893Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3868- 171864