Sanna Marin Ylellä: Uusimaa avataan 19. huhtikuuta, jos tartuntamäärät tasaantuvat - Ei v-ttu nyt!

Anonyymi

Sanna Marin Ylellä: Uusimaa avataan 19. huhtikuuta, jos tartuntamäärät tasaantuvat

https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/0701fdf9-a761-44ec-9579-40a9c8dab5e6
"Uudenmaan sulku päättynee jo ensi viikolla, kuten oli suunniteltu."

Samaan aikaan Hus-pomo ehdottaa maskipakkoa Uudellemaalle! Miten voi olla tällaista sekoilua hyvinvointivaltiossa?

Suomen strategia on poukkoilevaa, selvä linja tuntuu puuttuvan. Jos todella halutaan tukahduttaa epidemia, eikä vain tasata tautihuippua laumasuojastrategialla, niin miksi purkaa Uudenmaan sulku, ennen kuin tautimäärät laskevat kunnolla.
Lepsuilu nostaa ne uudelleen ja joudutaan aloittamaan taas alusta joka vasta kalliiksi tulee.

Juuri laajamittaisen testaamisen ja altistuneiden sekä riskiryhmien karanteeni on oikea lääke, mutta hallitus ei ole sitä vielä älynnyt. Haluaa pitkän ja kalliin kriisin?

WHO-johtaja Euroopalle: Koronatoimia ei tule vielä löysentää, vaan kiristää entisestään

Maailman terveysjärjestö WHO:n Euroopan-toimisto varoittaa, että huolimatta muutamien maiden positiivisista uutisista vielä ei ole aika hellittää koronavirusrajoitustoimia.

WHO:n Euroopan-johtaja Hans Kluge sanoo, että yhteiset pyrkimykset on pikemminkin syytä ”kaksin- tai kolminkertaistaa”. Tähän tarvitaan hänen mukaansa koko yhteiskunnan tukea.

Kluge kehotti keskiviikkoisessa tiedotustilaisuudessaan maita kiinnittämään huomionsa erityisesti kolmeen seikkaan: terveydenhuollon ammattilaisten suojelemiseen tartunnalta, terveiden ja koronavirustartuntaa epäilevien kansalaisten erotteluun toisistaan sekä tiukkojen toimien huolelliseen perustelemiseen ihmisille.

Euroopan maista ainakin Itävalta, Tanska, Norja ja Saksa ovat ilmoittaneet aloittavansa rajoitustoimien vaiheittaisen purkamisen huhtikuun aikana. Klugen mukaan tartuntamäärät kasvavat kuitenkin edelleen vauhdilla.

481

13846

    Vastaukset

    • Tämä oli viimeinen niitti Suomen arkkuun, kun maassa on juuri nyt koronaepidemian aikaan maamme historian heikoin ja kädettömin hallitus.

      • Ei hallitus vaan LAKI. Katsoitko maikkarin uutiset kympiltä? Poikkeustilan laki pakottaa avaamaan rajat. Se on LAKI, ei HALLITUS joka nyt on kädetön.

      • Järkevä päätös miksi muu Suomi saa häslätä miten huvittaa

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei hallitus vaan LAKI. Katsoitko maikkarin uutiset kympiltä? Poikkeustilan laki pakottaa avaamaan rajat. Se on LAKI, ei HALLITUS joka nyt on kädetön.

        Laki on toissijainen poikkeustilassa. Järjenkäyttö on tärkeämpää kuin tuijottaminen sopimusteksteihin, jotka on tehty aikana, jolloin kukaan ei ole osannut arvata mitä on poikkeustilalla hallittava.

        Tytöt ovat kädettömiä tuijottaessaan tekstiä kirjoista. Käytäntöä eivät osaa tuon taivaallista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei hallitus vaan LAKI. Katsoitko maikkarin uutiset kympiltä? Poikkeustilan laki pakottaa avaamaan rajat. Se on LAKI, ei HALLITUS joka nyt on kädetön.

        Hallitushan ne lait määrää

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei hallitus vaan LAKI. Katsoitko maikkarin uutiset kympiltä? Poikkeustilan laki pakottaa avaamaan rajat. Se on LAKI, ei HALLITUS joka nyt on kädetön.

        LAKI EI SANO VÄLTTÄMÄTTÄ YHTÄÄN MITÄÄN, KUN ON POIKKEUSTILA!!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei hallitus vaan LAKI. Katsoitko maikkarin uutiset kympiltä? Poikkeustilan laki pakottaa avaamaan rajat. Se on LAKI, ei HALLITUS joka nyt on kädetön.

        Poikkeuslaki on laki joka antaa manhallinolle laajemmat valtuudet päättää maamme asioista rankaisun uhalla:

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Poikkeuslaki

        https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2011/20111552

        Monet maat ovat joutuneet turvamaan rajoituksiin suojellakseen kansalaisia :

        https://yle.fi/uutiset/3-11270551

        Maan hallinnon toimet ovat siis varsin hyvin perusteltuja

      • Anonyymi kirjoitti:

        Järkevä päätös miksi muu Suomi saa häslätä miten huvittaa

        Ei täällä kuule häslätä. Tänne ei vaan kaivata häslääjiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hallitushan ne lait määrää

        Ei se ole hallitus vaan eduskunta...idiootti

      • Täysin JÄRJEN VASTAISTA AVATA UUSIMAA 19.huhtikuuta, siellä eniten KORONAA, mikä onkaan helpompaa levittää sitä muualle SUOMEEN kuin AVAAMALLA rajat. JÄRJETÖN PÄÄTÖS, HÄVETKÄÄ!!!!!!! Ilmeisesti SUOMESSA ei halutakaan pelastaa ihmishenkiä!!!
        Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset miten meitä kohdellaan, JÄRKYTTÄVÄLLÄ TAVALLA. On se nyt kumma ettei HALLITUS ja päättäjät eivät pysty tekemään mitään JOKA IHAN OIKEASTI PELASTAISI meitä ihmisiä tältä kamalalta taudilta. Koittakaa nyt hommata sellaiset päättäjät, jotka ihan oikeasti haluavat , että suomalaisten ei tarvitsisi kohdata tätä TAPPAVAA tautia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hallitushan ne lait määrää

        Et taida ymmärtää lainsäädännöstä mitään...

        Jossain diktatuurissa ehkä hallitus sanelee/määrää lait, mutta demokratiassa asia on vähän monimutkaisempi.

        Se joka totalitääristä hallintoa haluaa, voi muuttaa vaikka pohjois koreaan....

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei hallitus vaan LAKI. Katsoitko maikkarin uutiset kympiltä? Poikkeustilan laki pakottaa avaamaan rajat. Se on LAKI, ei HALLITUS joka nyt on kädetön.

        Eikö Suomesta löydy oikeita henkilöitä, jotka pystyvät muuttamaan tuon LAIN, jonka takia Uudenmaan rajat pitää avata.
        Korona ei ole mikä sattuu pikkuongelma jota voidaan pompotella miten surkeasti ja välinpitämättömästi. HERÄTKÄÄ JO !!!!!!
        NÄHKÄÄ IHAN OIKEASTI, mihin kaikkeen kauheaan korona pystyy. ÄLKÄÄ hyvät ihmiset olko sokeita tälle pelottavalle, tappavalle virukselle.
        Maailmallakin ihmetellään TÄTÄ SUOMEN VETELÄÄ toimintaa, kun täällä ihmiset saa kulkea vapaasti ja vielä ilman mitään suojia, Espanjas ei saa kaduilla kulkea vapaasti kuin KANAT JA KUKOT!!!!!

        Aivan oiken.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei täällä kuule häslätä. Tänne ei vaan kaivata häslääjiä.

        Kyllä te vaan häsläätte, Kainuussakin riitti yksi ravintolailta niin 30 sairastui koronaan!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Järkevä päätös miksi muu Suomi saa häslätä miten huvittaa

        Kyllä se siitä taas leviää kun saadaan vielä tehostunut virus pohjoiseen ja vaihtokauppana toinen pohjoisesta.
        Näitä kuolemia todella vähän, verratkaa maapallon väkilukua ja mitä kuolee muutenkin flunssiin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Järkevä päätös miksi muu Suomi saa häslätä miten huvittaa

        Älyvapaa ja laiton pikapuuha. Muita lakeja saa odotaa vuosikaupalla, joku mättää Suomessa!!

      • Anonyymi kirjoitti:

        LAKI EI SANO VÄLTTÄMÄTTÄ YHTÄÄN MITÄÄN, KUN ON POIKKEUSTILA!!

        Kyllä se laki sanoo,! Lainrikkojat vaan saavat vihaa joukkohysterian vallalla ollessa!
        Ihmisellä on aina ollut liikkkumisen vapaus eikä se tästä paremmaksi muuttunut, kuten tiedämme.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täysin JÄRJEN VASTAISTA AVATA UUSIMAA 19.huhtikuuta, siellä eniten KORONAA, mikä onkaan helpompaa levittää sitä muualle SUOMEEN kuin AVAAMALLA rajat. JÄRJETÖN PÄÄTÖS, HÄVETKÄÄ!!!!!!! Ilmeisesti SUOMESSA ei halutakaan pelastaa ihmishenkiä!!!
        Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset miten meitä kohdellaan, JÄRKYTTÄVÄLLÄ TAVALLA. On se nyt kumma ettei HALLITUS ja päättäjät eivät pysty tekemään mitään JOKA IHAN OIKEASTI PELASTAISI meitä ihmisiä tältä kamalalta taudilta. Koittakaa nyt hommata sellaiset päättäjät, jotka ihan oikeasti haluavat , että suomalaisten ei tarvitsisi kohdata tätä TAPPAVAA tautia.

        Kyllä näin on. Ei se rajoja tunne tämä tauti. Sairasta sulkea rajoja muhimaan tautia jos se nyt yleensä enää haluaa tarttua sen paremmin. Jokainen sen saa joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Joillekin se ei tee mitään vaikutusta, aina näin on ollut ja tulee olemaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Voi, sua pientä. Eikö mene just niinkuin kuin sinä haluat:(

      • Anonyymi kirjoitti:

        Järkevä päätös miksi muu Suomi saa häslätä miten huvittaa

        Voi vittu sanon minä. Se tietää että korona räjähtää maassa käsiin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Järkevä päätös miksi muu Suomi saa häslätä miten huvittaa

        Ei muu Suomi saa häslätä miten huvittaa. On tarkoitus että hesasta joka on koronan pesäpaikka, ei muu maa saastu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et taida ymmärtää lainsäädännöstä mitään...

        Jossain diktatuurissa ehkä hallitus sanelee/määrää lait, mutta demokratiassa asia on vähän monimutkaisempi.

        Se joka totalitääristä hallintoa haluaa, voi muuttaa vaikka pohjois koreaan....

        Meillä on perustuslaki, ja perustuslakivaliokunta käsittelee asiat ja hyväksyy ne ,että ovat lainmukaisia , ennenkuin ne menevät valtioneuvostoon ja eduskunnan hyväksyttäväksi.
        Meillä vallitsee laki ja oikeus . Jos näin ei olisi yhteiskunnassa vallitsisi anarkia ja sekasotku.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Järkevä päätös miksi muu Suomi saa häslätä miten huvittaa

        Kyllä täällä ei susirajan toisella puolella häslätä yhtään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hallitushan ne lait määrää

        Oletko koskaan kuullut sellaisesta asiasta kuin eduskunta? Se on se iso kivitalo mäen päällä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö Suomesta löydy oikeita henkilöitä, jotka pystyvät muuttamaan tuon LAIN, jonka takia Uudenmaan rajat pitää avata.
        Korona ei ole mikä sattuu pikkuongelma jota voidaan pompotella miten surkeasti ja välinpitämättömästi. HERÄTKÄÄ JO !!!!!!
        NÄHKÄÄ IHAN OIKEASTI, mihin kaikkeen kauheaan korona pystyy. ÄLKÄÄ hyvät ihmiset olko sokeita tälle pelottavalle, tappavalle virukselle.
        Maailmallakin ihmetellään TÄTÄ SUOMEN VETELÄÄ toimintaa, kun täällä ihmiset saa kulkea vapaasti ja vielä ilman mitään suojia, Espanjas ei saa kaduilla kulkea vapaasti kuin KANAT JA KUKOT!!!!!

        Muuten ihan ok, mutta koronan kulku on lisääntynyt Uudellamaalla, todella paljon, mutta MUUALLA Suomessa, tauti on levinnyt jo niihin tartuntalukemiin, että uuttamaata on turha enään eristää

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Juuri näin jos asioita on seurannut tietää mitä tapahtui.
        Sosiaali ja terveysministeri on kuin alakoululainen . Hokee olemme hyvin varustautuneita!
        Seuraavana päivänä sanoo ei kukaan pystysanomaan miten paljon kuluu.
        Pitäisikö, panna
        Ministerit oikeuteen kuoleman tuottamuksista.
        Ja kentältä karanneet takaisin Espilään!

      • Suomessa on aikaansaavin ja voimakkain hallitus koskaan. Naiset rulaa!! Sanna Marin niin selkeä ulosanti ja kaikki. Et taida vain ymmärtää hyvän päälle

      • eiks tää oo vahvin hallitus vuosikymmeniin......

      • Anonyymi kirjoitti:

        Laki on toissijainen poikkeustilassa. Järjenkäyttö on tärkeämpää kuin tuijottaminen sopimusteksteihin, jotka on tehty aikana, jolloin kukaan ei ole osannut arvata mitä on poikkeustilalla hallittava.

        Tytöt ovat kädettömiä tuijottaessaan tekstiä kirjoista. Käytäntöä eivät osaa tuon taivaallista.

        Pitäis lähettää Siperiaan nämä hallituksen metrotyttö viisikko,eivät kyllä ole ajantasalla ollenkaan.kirjat luettu muistiin,mutta siitä ei tulemmikkejä käytännön kokemusta.Viisikko voi vielä sotkea pahankerran entisestään tätä krrsiä.Nakyyhän mùtenkin tän hetken touhuista,miten nykyjulkkikset,THL.sä y.muut ovat tyhmitä kun antavat huijata miljoonia jonkun Tiina Jylhän,liikemies huijareitten kanssa yhteisymmärryksessä ovat koko porukka.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei muu Suomi saa häslätä miten huvittaa. On tarkoitus että hesasta joka on koronan pesäpaikka, ei muu maa saastu.

        ja riittäis leipää siipiveikoille,jotka asuu maaseudulla,nämä iänikuiset ruinaajat....

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voi vittu sanon minä. Se tietää että korona räjähtää maassa käsiin.

        NARSISTI !!!!!!!! OTTAKKAA SELVÄÄ VAIKKA KIRJALLISUUDESTA!!!!!!! OMIA KOKEMUKSIA VÄHÄN LIIANKIN KANSSA!!!!!! MARININ SILMÄT ELOTTOMAT,KYLMÄT. SANONTA "SILMÄT ON SIELUNPEILI" ENEMMÄN TOTTA KUIN USKOMMEKAAN!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletko koskaan kuullut sellaisesta asiasta kuin eduskunta? Se on se iso kivitalo mäen päällä.

        niin se taitaa olla,että hallitus laatii lakeja,ja eduskunta päättää...aika paljon anonyymejä täällä,ootteko sukua,vai vellihousuja ....

      • Anonyymi kirjoitti:

        Älyvapaa ja laiton pikapuuha. Muita lakeja saa odotaa vuosikaupalla, joku mättää Suomessa!!

        Ja pirun pahasti mättääkin jos tämä rajoitus poistetaan sitten onkin hulluus valloillaan kun kaikki ryntäävät Uudeltamaalta koronaa pakoon ympäri Suomea, jotain järkeä tähän touhuun, nyt.
        Ei ole tarpeen levittää tautia yhtään enempää, itsehän ovat paikkansa valinneet kun siellä on kaikki ja niin on koronakin joten pitäkää hyvänänne.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täysin JÄRJEN VASTAISTA AVATA UUSIMAA 19.huhtikuuta, siellä eniten KORONAA, mikä onkaan helpompaa levittää sitä muualle SUOMEEN kuin AVAAMALLA rajat. JÄRJETÖN PÄÄTÖS, HÄVETKÄÄ!!!!!!! Ilmeisesti SUOMESSA ei halutakaan pelastaa ihmishenkiä!!!
        Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset miten meitä kohdellaan, JÄRKYTTÄVÄLLÄ TAVALLA. On se nyt kumma ettei HALLITUS ja päättäjät eivät pysty tekemään mitään JOKA IHAN OIKEASTI PELASTAISI meitä ihmisiä tältä kamalalta taudilta. Koittakaa nyt hommata sellaiset päättäjät, jotka ihan oikeasti haluavat , että suomalaisten ei tarvitsisi kohdata tätä TAPPAVAA tautia.

        Niin. Joillakin se korona iskee suoraan päähän. Sitä kutsutaan myös ihan jollain toisella nimellä. Niin ja muuten Porin kaupunginjohtaja osoitti myös tota samaa fiksua mallia. Ei tartte ihan heti mennä sinne. Pori on pori.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hallitushan ne lait määrää

        Hallitus ei määrää laeista. Hallituksella on oikeus valmistella lakeja ja antaa esityksiä eduskunnalle ja eduskunta hyväksyy, jos hyväksyy. Yleensä hyväksyy, jos on enemmistöhallitus. 😋

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        No huhu voidaan kysyä että muutama kuollu koronaan ja 500 jo kausiinfluenssaan helppo se on parjata mitä olisit itse tehnyt. Tod samalla tavalla.
        Mikä on vanhainkoti oikeesti se on paikka minne mennään odottamaan kuolemaa.
        Helppo se on huuta joukosta .
        Pelkoa tässä lietsottu turhaan
        Yks asia on varma kaikki me kuolaan .

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        No huhu voidaan kysyä että muutama kuollu koronaan ja 500 jo kausiinfluenssaan helppo se on parjata mitä olisit itse tehnyt. Tod samalla tavalla.
        Mikä on vanhainkoti oikeesti se on paikka minne mennään odottamaan kuolemaa.
        Helppo se on huuta joukosta .
        Pelkoa tässä lietsottu turhaan
        Yks asia on varma kaikki me kuolaan .

      • Anonyymi kirjoitti:

        Laki on toissijainen poikkeustilassa. Järjenkäyttö on tärkeämpää kuin tuijottaminen sopimusteksteihin, jotka on tehty aikana, jolloin kukaan ei ole osannut arvata mitä on poikkeustilalla hallittava.

        Tytöt ovat kädettömiä tuijottaessaan tekstiä kirjoista. Käytäntöä eivät osaa tuon taivaallista.

        Alkaa jo ärsyttää, kun kaikki pannaan naishallituksen ja Marinin syyksi. THL tässä sekoilee. Ja Sipilän hallitus ei olisi tehnyt mitään tässä tilanteessa, ettei vaan olisi taloudelle tapahtunut vahinkoa. Rajat olisi auki yms. Viis siitä, että ihmiset sairastuisivat ja suuri osa kuolisi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei hallitus vaan LAKI. Katsoitko maikkarin uutiset kympiltä? Poikkeustilan laki pakottaa avaamaan rajat. Se on LAKI, ei HALLITUS joka nyt on kädetön.

        Ai laki menee sen edelle että tuhansia kuolee?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ai laki menee sen edelle että tuhansia kuolee?

        Lakio menee sen edelle että Suomi menee konkkaan koronan vuoksi kun ei pidetä tiukkoja rajoja sekä toimia. Saa sitä sitten lakia konkassa noudattaa, kaikin mokomin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lakio menee sen edelle että Suomi menee konkkaan koronan vuoksi kun ei pidetä tiukkoja rajoja sekä toimia. Saa sitä sitten lakia konkassa noudattaa, kaikin mokomin.

        Lakiko siis.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täysin JÄRJEN VASTAISTA AVATA UUSIMAA 19.huhtikuuta, siellä eniten KORONAA, mikä onkaan helpompaa levittää sitä muualle SUOMEEN kuin AVAAMALLA rajat. JÄRJETÖN PÄÄTÖS, HÄVETKÄÄ!!!!!!! Ilmeisesti SUOMESSA ei halutakaan pelastaa ihmishenkiä!!!
        Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset miten meitä kohdellaan, JÄRKYTTÄVÄLLÄ TAVALLA. On se nyt kumma ettei HALLITUS ja päättäjät eivät pysty tekemään mitään JOKA IHAN OIKEASTI PELASTAISI meitä ihmisiä tältä kamalalta taudilta. Koittakaa nyt hommata sellaiset päättäjät, jotka ihan oikeasti haluavat , että suomalaisten ei tarvitsisi kohdata tätä TAPPAVAA tautia.

        Älä käytä rahaa, se kaikki on Uudeltamaalta tullutta ja voi tartuttaa koronan. Pankkitilin rahat ovat myös Uudeltamaalta. Älä käytä niitäkään.
        Jos sinulla on polkupyörä tai maljakko, vaihda se ruokaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täysin JÄRJEN VASTAISTA AVATA UUSIMAA 19.huhtikuuta, siellä eniten KORONAA, mikä onkaan helpompaa levittää sitä muualle SUOMEEN kuin AVAAMALLA rajat. JÄRJETÖN PÄÄTÖS, HÄVETKÄÄ!!!!!!! Ilmeisesti SUOMESSA ei halutakaan pelastaa ihmishenkiä!!!
        Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset miten meitä kohdellaan, JÄRKYTTÄVÄLLÄ TAVALLA. On se nyt kumma ettei HALLITUS ja päättäjät eivät pysty tekemään mitään JOKA IHAN OIKEASTI PELASTAISI meitä ihmisiä tältä kamalalta taudilta. Koittakaa nyt hommata sellaiset päättäjät, jotka ihan oikeasti haluavat , että suomalaisten ei tarvitsisi kohdata tätä TAPPAVAA tautia.

        Rauhoitupas vähän ja hengittele. Höpö höpö, ei lisäeristykset tautia teiltä Uudenmaan rajojen ulkopuolelta veisi enää mihinkään. Se virus on jo levittäytynyt ympäri suomen ja siellä pitisi nyt aloittaa eristykset. Luuletko tosiaan, ett.kun Uusimaalaisia rajoitetaan, niin kaikki on hyvin? Kuulostaa kiusaamiselta tuollaiset puheet. Virukset myös kausi-influenssat tarttuvat yleensä ja niitä on joka puolella suomea, miksi korona olisi poikkeus? Ihmiset muualla suomea liikuvat ja matkustavat ympäriinsä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei muu Suomi saa häslätä miten huvittaa. On tarkoitus että hesasta joka on koronan pesäpaikka, ei muu maa saastu.

        Ei Helsinki tai Uusimaa ole koronan pesäpaikka, ymmärtäkää nyt hyvät ihmiset. Tottakai virukset tarttuu, kun vieri vieressä on ihmisiä. Kyllä suomen suurissa kaupungeissa on ihmisiä paljon ja siellä vielä kuljetaan. Ei virus pysy vain pääkaupunki seudulla, se tarttuu Uudenmaan rajojen ulkopuolellakin. Virus ei katso rajoja, sitä on löytynyt ympäri maailman erikoisista paikoista, Valitettavasti emme Uudella maalla myöskään halua olla eristettynä, kun rajoittaminen meitä kotiin ei teitä auta. Teillä on vielä oma kamppailunne ja eristetään teidätkin, eikö?:)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täysin JÄRJEN VASTAISTA AVATA UUSIMAA 19.huhtikuuta, siellä eniten KORONAA, mikä onkaan helpompaa levittää sitä muualle SUOMEEN kuin AVAAMALLA rajat. JÄRJETÖN PÄÄTÖS, HÄVETKÄÄ!!!!!!! Ilmeisesti SUOMESSA ei halutakaan pelastaa ihmishenkiä!!!
        Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset miten meitä kohdellaan, JÄRKYTTÄVÄLLÄ TAVALLA. On se nyt kumma ettei HALLITUS ja päättäjät eivät pysty tekemään mitään JOKA IHAN OIKEASTI PELASTAISI meitä ihmisiä tältä kamalalta taudilta. Koittakaa nyt hommata sellaiset päättäjät, jotka ihan oikeasti haluavat , että suomalaisten ei tarvitsisi kohdata tätä TAPPAVAA tautia.

        Jaa, että sekö heti tapaa. Noin vain? Höpöhöpö

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hallitushan ne lait määrää

        Ei määrää, eduskunta...

        Mutta valmiuslaki antaa vahvat mahdollisuudet toimia, ja mikäli eivät tarpeeksi vahvoja, äkkiä eduskunta pykäämään muutosta perustuslakiin ja vaikka samantien ylimääräinen kansanäänestys !

      • Anonyymi kirjoitti:

        Alkaa jo ärsyttää, kun kaikki pannaan naishallituksen ja Marinin syyksi. THL tässä sekoilee. Ja Sipilän hallitus ei olisi tehnyt mitään tässä tilanteessa, ettei vaan olisi taloudelle tapahtunut vahinkoa. Rajat olisi auki yms. Viis siitä, että ihmiset sairastuisivat ja suuri osa kuolisi.

        Palstoja kun lukee, niin olisi aika hieno asia, jos suuri osa kuolisi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Järkevä päätös miksi muu Suomi saa häslätä miten huvittaa

        Siksi että voisivat vaikka hoitaa sairastuneita Uusimaalaisia.Armeija saa olla terve muualla Suomessa. // MUTTA MARIN !!! EI AVATA UUSIMAAN ERISTYSTÄ.SILLOIN ON OLLUT AIVAN TURHAAN AIKAISEMPI ERISTYS,JATKETAAN SITÄ,MINUA EIKÄ NAAPUREITA EI HAITTAA VAIKKEMME PÄÄSEKÄÄN MAALLE,MITÄ ME SIELlÄ TEKISIMME ????? ERISTYSTÄ JATKETAAN VAIKKA ELOKUUN LOPPUUN KUNHAN SAADAN TARTUNNAT KURIIN JA KRIISI OHITETAAN.SEHÄN ERISTYKSEN TARKOITUS OLIKIN !!!!!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hallitushan ne lait määrää

        Et tiedä mitään. Hallitus tekee lakiesityksiä, mutta eduskunta päättää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Älyvapaa ja laiton pikapuuha. Muita lakeja saa odotaa vuosikaupalla, joku mättää Suomessa!!

        Koronakriisissä on toimittu kiitettävän nopeasti ja silti laillisesti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pitäis lähettää Siperiaan nämä hallituksen metrotyttö viisikko,eivät kyllä ole ajantasalla ollenkaan.kirjat luettu muistiin,mutta siitä ei tulemmikkejä käytännön kokemusta.Viisikko voi vielä sotkea pahankerran entisestään tätä krrsiä.Nakyyhän mùtenkin tän hetken touhuista,miten nykyjulkkikset,THL.sä y.muut ovat tyhmitä kun antavat huijata miljoonia jonkun Tiina Jylhän,liikemies huijareitten kanssa yhteisymmärryksessä ovat koko porukka.

        Mene itse Siperiaan, tai ehkä kirjoittelet jo sieltä, Putinin käskystä.

      • THL ja STM tekee arvion ja vasta sen pohjalta hallitus päättää. Älkää menkö asioiden edelle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei muu Suomi saa häslätä miten huvittaa. On tarkoitus että hesasta joka on koronan pesäpaikka, ei muu maa saastu.

        Täällä yritetään tahallaan lietsoa suomalaisia vastakkain maaseutuun ja kaupunkiin. Kenenkähän toimeksiannosta, Putinin?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täysin JÄRJEN VASTAISTA AVATA UUSIMAA 19.huhtikuuta, siellä eniten KORONAA, mikä onkaan helpompaa levittää sitä muualle SUOMEEN kuin AVAAMALLA rajat. JÄRJETÖN PÄÄTÖS, HÄVETKÄÄ!!!!!!! Ilmeisesti SUOMESSA ei halutakaan pelastaa ihmishenkiä!!!
        Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset miten meitä kohdellaan, JÄRKYTTÄVÄLLÄ TAVALLA. On se nyt kumma ettei HALLITUS ja päättäjät eivät pysty tekemään mitään JOKA IHAN OIKEASTI PELASTAISI meitä ihmisiä tältä kamalalta taudilta. Koittakaa nyt hommata sellaiset päättäjät, jotka ihan oikeasti haluavat , että suomalaisten ei tarvitsisi kohdata tätä TAPPAVAA tautia.

        Me ollaan hävitty tää peli. KOhta SUOmessa on sama kuin NEW Yorkissa....

      • Anonyymi kirjoitti:

        Järkevä päätös miksi muu Suomi saa häslätä miten huvittaa

        Siksi kun Etelä-Suomessa yli 10-kertainen tartuntamäärä seuraavaan maakuntaan. Siksi.

      • veliko kirjoitti:

        ja riittäis leipää siipiveikoille,jotka asuu maaseudulla,nämä iänikuiset ruinaajat....

        Vai olisko tuo toisinpäin :)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se laki sanoo,! Lainrikkojat vaan saavat vihaa joukkohysterian vallalla ollessa!
        Ihmisellä on aina ollut liikkkumisen vapaus eikä se tästä paremmaksi muuttunut, kuten tiedämme.

        Kertokaa mulle selkokielellä, mikä ihmeen pakkomielle sieltä uudeltamaalta on päästävä pois ja muiden päästävä väkipakolla muualle suomeen, vaikka rajan avaamisen jälkeen saadaankin koko Suomi sanoa hyvästit terveydelle jota olemme halunneet varjella. Hautajaisia sitten alkaakin tulla yhdelle ja toiselle ja erittäin monille valitettavasti. Vielä ei ole myöhäistä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voi vittu sanon minä. Se tietää että korona räjähtää maassa käsiin.

        Samaa mieltä

      • Anonyymi kirjoitti:

        Muuten ihan ok, mutta koronan kulku on lisääntynyt Uudellamaalla, todella paljon, mutta MUUALLA Suomessa, tauti on levinnyt jo niihin tartuntalukemiin, että uuttamaata on turha enään eristää

        Niin kaikki vaan uudeltamaalta levittämään koronaa kaikkialle suomeen.Jihuu tämä se on sitä jotain suomalaisuutta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on aikaansaavin ja voimakkain hallitus koskaan. Naiset rulaa!! Sanna Marin niin selkeä ulosanti ja kaikki. Et taida vain ymmärtää hyvän päälle

        Sallikaa mun nauraa, on nykyinen hallitus saanu aikaan sen että korona jyllää nyt Suomessa ja lisää on huimasti odotettavissa jos udenmaanrajat avataan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pitäis lähettää Siperiaan nämä hallituksen metrotyttö viisikko,eivät kyllä ole ajantasalla ollenkaan.kirjat luettu muistiin,mutta siitä ei tulemmikkejä käytännön kokemusta.Viisikko voi vielä sotkea pahankerran entisestään tätä krrsiä.Nakyyhän mùtenkin tän hetken touhuista,miten nykyjulkkikset,THL.sä y.muut ovat tyhmitä kun antavat huijata miljoonia jonkun Tiina Jylhän,liikemies huijareitten kanssa yhteisymmärryksessä ovat koko porukka.

        Hah hah mikä typerä viisikko

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei Helsinki tai Uusimaa ole koronan pesäpaikka, ymmärtäkää nyt hyvät ihmiset. Tottakai virukset tarttuu, kun vieri vieressä on ihmisiä. Kyllä suomen suurissa kaupungeissa on ihmisiä paljon ja siellä vielä kuljetaan. Ei virus pysy vain pääkaupunki seudulla, se tarttuu Uudenmaan rajojen ulkopuolellakin. Virus ei katso rajoja, sitä on löytynyt ympäri maailman erikoisista paikoista, Valitettavasti emme Uudella maalla myöskään halua olla eristettynä, kun rajoittaminen meitä kotiin ei teitä auta. Teillä on vielä oma kamppailunne ja eristetään teidätkin, eikö?:)

        Kuule ei sitten yhtään haittaisi vaikka asuinpaikkani eristettäisiin, hyvä vaan ettei tänne pääsisi muualta suomesta koronantartuttajia.

      • fak59 kirjoitti:

        Siksi että voisivat vaikka hoitaa sairastuneita Uusimaalaisia.Armeija saa olla terve muualla Suomessa. // MUTTA MARIN !!! EI AVATA UUSIMAAN ERISTYSTÄ.SILLOIN ON OLLUT AIVAN TURHAAN AIKAISEMPI ERISTYS,JATKETAAN SITÄ,MINUA EIKÄ NAAPUREITA EI HAITTAA VAIKKEMME PÄÄSEKÄÄN MAALLE,MITÄ ME SIELlÄ TEKISIMME ????? ERISTYSTÄ JATKETAAN VAIKKA ELOKUUN LOPPUUN KUNHAN SAADAN TARTUNNAT KURIIN JA KRIISI OHITETAAN.SEHÄN ERISTYKSEN TARKOITUS OLIKIN !!!!!

        ERITTÄIN MAHTAVA KOMMENTTI

      • Nyt on hyvä hallitua pitää huolta köyhistä ihmisistä,ja työttömistä. Perustuslaki,ei salli pitenpään kinni Uudenmaa sulkua,,,turhaan te hallitusta syyttätte,Nämä olleet vasta muutaman kuukauden eduskunnassa, ei kai se hallitus ole mikään Jeesus,joka jopka asian hoitaa. Näkee kuinka esteestajuton on kansa. Noudatatkaa neuvoja pysykää kotona.
        Tämä Hallitus ei ole tehnyt perutusoikeksia. Ne on tehty Suomen itsenäisyyden alkaessa.
        KUINKA TE KEHTAATTE VALITTAA.........SUOMESSA ON KAIKKI HYVIN. TEHKÄÄ OMA OSUUTENNE ,NIIN MEIDÄN KAIKKIEN ON HYVÄ OLLA, " RUUSUJA VALITTAJILLE,NÄIN PÄÄSIÄISEN AIKANA !

      • Anonyymi kirjoitti:

        Laki on toissijainen poikkeustilassa. Järjenkäyttö on tärkeämpää kuin tuijottaminen sopimusteksteihin, jotka on tehty aikana, jolloin kukaan ei ole osannut arvata mitä on poikkeustilalla hallittava.

        Tytöt ovat kädettömiä tuijottaessaan tekstiä kirjoista. Käytäntöä eivät osaa tuon taivaallista.

        NO NYT TYTÖT HOITAA KORONAA HYVIN. JOS RIKKOO PERUTUSLAKIA ,NIIN JOUTUU LINNAAN. LAKI SE HERROILLEKIN,

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on aikaansaavin ja voimakkain hallitus koskaan. Naiset rulaa!! Sanna Marin niin selkeä ulosanti ja kaikki. Et taida vain ymmärtää hyvän päälle

        Lehmät lentää. Aprillipäivä meno jo.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lehmät lentää. Aprillipäivä meno jo.

        Meni jo, piti kirjoittaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sallikaa mun nauraa, on nykyinen hallitus saanu aikaan sen että korona jyllää nyt Suomessa ja lisää on huimasti odotettavissa jos udenmaanrajat avataan.

        Kyllä sen ihmiset ovat koronan matkaillessaan tuoneet Suomeen eikä hallitus. Ihmiset vois käytöksellään osoittaa olevansa tietoisia vallitsevasta maailmanlaajuisesta epidemiasta joka nyt vallitsee meilläkin. Noudatetaan niitä turvavälejä toisiin jos pakko asioida kaupoissa. Jos on varaa voi ostaa hengityssuojaimia omaksi turvaksi, niitä parempia ei niitä joilla vaan suojellaan muita. Kaikenlaista sairasta käyttäytymistä alkaa ihmisiltä tulla esiin ja se varmaan johtuvaa siitä kun se menee yli ymmärryksen että miten ei voi olla niinkuin haluaa kaupassa asioidessa. On suljettu kaikenlainen kiva kaikkialta ja ainoa kiva on nyt kaupassa käynti ja vielä kivampaa kun voi saada huomiota ja härnätä kanssaihmisiä tahallisesti yskien, vaikka tekoyskää, Hypistellä kaikki tomaatit ja puristella kanamunat paketeista tohjoksi. Jotain lisä ajankulua kun yrittää nyysiä jotain .Sellasta se sitten on kun sanotaan että ns. normaaleilta alkaa mennä hermot. Mutta koittakaa nyt pärjätä..jäi ne väliaikasen villen väliaikaiset housutkin väliaikaisen välioven väliin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei täällä kuule häslätä. Tänne ei vaan kaivata häslääjiä.

        Mille hallinnolle?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Koronakriisissä on toimittu kiitettävän nopeasti ja silti laillisesti.

        Eukä olla. Viikkoja meni kun tilanteen vakavuuteen havahduttiin. Sitten näitä elintasomiehiä saa yhäkin tulla Ruotsista asylumin voimin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täällä yritetään tahallaan lietsoa suomalaisia vastakkain maaseutuun ja kaupunkiin. Kenenkähän toimeksiannosta, Putinin?

        Suomen punikkien.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kertokaa mulle selkokielellä, mikä ihmeen pakkomielle sieltä uudeltamaalta on päästävä pois ja muiden päästävä väkipakolla muualle suomeen, vaikka rajan avaamisen jälkeen saadaankin koko Suomi sanoa hyvästit terveydelle jota olemme halunneet varjella. Hautajaisia sitten alkaakin tulla yhdelle ja toiselle ja erittäin monille valitettavasti. Vielä ei ole myöhäistä.

        Niin, eihän se enää auta uusmaalaisia kun he tänne ryntäävät. Tällä vaan halutaan vitsaus muillekin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin, eihän se enää auta uusmaalaisia kun he tänne ryntäävät. Tällä vaan halutaan vitsaus muillekin.

        Tämä on hallitukselle mahdollisesti itsari jos pahimman huipun aikaan avaavat portit. Jotain hyvääkin siitä on tiedossa jos näin käy.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Järkevä päätös miksi muu Suomi saa häslätä miten huvittaa

        👍👍👍

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä te vaan häsläätte, Kainuussakin riitti yksi ravintolailta niin 30 sairastui koronaan!

        Kuinkahan moni niistä oli etelän pelle?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletko koskaan kuullut sellaisesta asiasta kuin eduskunta? Se on se iso kivitalo mäen päällä.

        eiks se oo se suomen suurin sirkus, 1909 sen paikalla oli sirkusteltta, sirkus lähti - pellet unohtui

      • Anonyymi kirjoitti:

        Laki on toissijainen poikkeustilassa. Järjenkäyttö on tärkeämpää kuin tuijottaminen sopimusteksteihin, jotka on tehty aikana, jolloin kukaan ei ole osannut arvata mitä on poikkeustilalla hallittava.

        Tytöt ovat kädettömiä tuijottaessaan tekstiä kirjoista. Käytäntöä eivät osaa tuon taivaallista.

        Miehet ois raapimassa muniaan tuossa tilanteessa...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö Suomesta löydy oikeita henkilöitä, jotka pystyvät muuttamaan tuon LAIN, jonka takia Uudenmaan rajat pitää avata.
        Korona ei ole mikä sattuu pikkuongelma jota voidaan pompotella miten surkeasti ja välinpitämättömästi. HERÄTKÄÄ JO !!!!!!
        NÄHKÄÄ IHAN OIKEASTI, mihin kaikkeen kauheaan korona pystyy. ÄLKÄÄ hyvät ihmiset olko sokeita tälle pelottavalle, tappavalle virukselle.
        Maailmallakin ihmetellään TÄTÄ SUOMEN VETELÄÄ toimintaa, kun täällä ihmiset saa kulkea vapaasti ja vielä ilman mitään suojia, Espanjas ei saa kaduilla kulkea vapaasti kuin KANAT JA KUKOT!!!!!

        Espanjassa on asukkaita 47 miljoonaa, Ranskassa 67 miljoonaa,Italiassa 61 miljoonaa jne. Suomessa on 5 miljoonaa asukasta. Suomessa kuolee joka vuosi yli 50 000 ihmistä. Kannattaa miettiä.......

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täysin JÄRJEN VASTAISTA AVATA UUSIMAA 19.huhtikuuta, siellä eniten KORONAA, mikä onkaan helpompaa levittää sitä muualle SUOMEEN kuin AVAAMALLA rajat. JÄRJETÖN PÄÄTÖS, HÄVETKÄÄ!!!!!!! Ilmeisesti SUOMESSA ei halutakaan pelastaa ihmishenkiä!!!
        Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset miten meitä kohdellaan, JÄRKYTTÄVÄLLÄ TAVALLA. On se nyt kumma ettei HALLITUS ja päättäjät eivät pysty tekemään mitään JOKA IHAN OIKEASTI PELASTAISI meitä ihmisiä tältä kamalalta taudilta. Koittakaa nyt hommata sellaiset päättäjät, jotka ihan oikeasti haluavat , että suomalaisten ei tarvitsisi kohdata tätä TAPPAVAA tautia.

        Nyt pitää kompensoida kalliita suojain kauppoja jne. ja poistaa maan taloutta rasittavat massat kansan keskuudesta. Kyllä korvaavaa väestöä saadaan tilalle myöhemmin. Nyt uusmaalaiset kiireesti levittäytymään ympäri maata, niin saadaan nopeasti immuniteetti jäljelle jääneelle väestölle. Tämä näyttää nyt olevan hallituksen linja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Järkevä päätös miksi muu Suomi saa häslätä miten huvittaa

        Vapaa-ajan matkustus Uudeltamaaltako se onkin se tärkein asia! Mökkipaikkakuntien ihmiset joutuvat maksamaan hengellään Marinin päätöksen sulun purkamisesta,

      • Marin tekee poliittista itsemurhaa purkamalla Uudenmaan sulun ja antamalla siten tautipesäkkeen ihmisten levittää tappavaa virusta maakuntiin, erityisesti mökkipaikkakunnille, missä tilanne olisi muuten kohtuullinen. Ihmiset joutuvat maksamaan hengellään tästä päätöksestä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täysin JÄRJEN VASTAISTA AVATA UUSIMAA 19.huhtikuuta, siellä eniten KORONAA, mikä onkaan helpompaa levittää sitä muualle SUOMEEN kuin AVAAMALLA rajat. JÄRJETÖN PÄÄTÖS, HÄVETKÄÄ!!!!!!! Ilmeisesti SUOMESSA ei halutakaan pelastaa ihmishenkiä!!!
        Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset miten meitä kohdellaan, JÄRKYTTÄVÄLLÄ TAVALLA. On se nyt kumma ettei HALLITUS ja päättäjät eivät pysty tekemään mitään JOKA IHAN OIKEASTI PELASTAISI meitä ihmisiä tältä kamalalta taudilta. Koittakaa nyt hommata sellaiset päättäjät, jotka ihan oikeasti haluavat , että suomalaisten ei tarvitsisi kohdata tätä TAPPAVAA tautia.

        Marin on tekemässä todellä väärää päätöstä! Päinvastoin, Uudella maalla pitäisi tiukentaa liikkumisrajoituksia pariksi kolmeksi viikoksi viruksen tukahduttamiseksi, jolloin rajoituksia voitaisiin turvallisemmin ja nopeammin purkaa. Nythän tilanne on esim. mökkipaikkakunnilla vielä rauhallinen, mutta ei ole sen jälkeen kun loputkin mökkiläiset ryntäävät maakuntiin tappavaa virusta levittäen. Ja naurettavan lapsellinen on väite, että mökkiläiset vain ajavat mökeilleen eristykseen. Onhan se jo nähty että liikkuvat kaupoissa ja apteekeissa ym. sankoin joukoin. Terveydenhoitoresurssit eivät tule riittämään, joten ruumiita tulee tämän päätöksen myötä. Ellei sitten ole tarkoituskin päästä vanhusväestöstä eroon sosiaali- ja terveysmenojen säästämiseksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täysin JÄRJEN VASTAISTA AVATA UUSIMAA 19.huhtikuuta, siellä eniten KORONAA, mikä onkaan helpompaa levittää sitä muualle SUOMEEN kuin AVAAMALLA rajat. JÄRJETÖN PÄÄTÖS, HÄVETKÄÄ!!!!!!! Ilmeisesti SUOMESSA ei halutakaan pelastaa ihmishenkiä!!!
        Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset miten meitä kohdellaan, JÄRKYTTÄVÄLLÄ TAVALLA. On se nyt kumma ettei HALLITUS ja päättäjät eivät pysty tekemään mitään JOKA IHAN OIKEASTI PELASTAISI meitä ihmisiä tältä kamalalta taudilta. Koittakaa nyt hommata sellaiset päättäjät, jotka ihan oikeasti haluavat , että suomalaisten ei tarvitsisi kohdata tätä TAPPAVAA tautia.

        Olisiko sinun ehkä syytä rauhoittua, vetää henkeä ja lakata panikoimasta kuin jokin tyypillinen persujen rasistipropagandalla puolikuoliaaksi peloteltu hyödytön aikuisvauva? Tällä hallituksella on taatusti paremmat tiedot tästäkin asiasta kuin mitä sinulla tulee ikinä olemaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vapaa-ajan matkustus Uudeltamaaltako se onkin se tärkein asia! Mökkipaikkakuntien ihmiset joutuvat maksamaan hengellään Marinin päätöksen sulun purkamisesta,

        Maalaiset toivat taudin etelään ja nyt uusimaalaiset saavat maksaa siitä hengellään.
        Toivottavasti pohjoisessa kuolee mahdollisimman moni. Savossa on jo hyvä tahti. Kuolkaa pois paskiaiset.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täysin JÄRJEN VASTAISTA AVATA UUSIMAA 19.huhtikuuta, siellä eniten KORONAA, mikä onkaan helpompaa levittää sitä muualle SUOMEEN kuin AVAAMALLA rajat. JÄRJETÖN PÄÄTÖS, HÄVETKÄÄ!!!!!!! Ilmeisesti SUOMESSA ei halutakaan pelastaa ihmishenkiä!!!
        Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset miten meitä kohdellaan, JÄRKYTTÄVÄLLÄ TAVALLA. On se nyt kumma ettei HALLITUS ja päättäjät eivät pysty tekemään mitään JOKA IHAN OIKEASTI PELASTAISI meitä ihmisiä tältä kamalalta taudilta. Koittakaa nyt hommata sellaiset päättäjät, jotka ihan oikeasti haluavat , että suomalaisten ei tarvitsisi kohdata tätä TAPPAVAA tautia.

        ÄläKää menkö Juntit sinne mökeille imeen munaa. Niin ei tartu korona.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei hallitus vaan LAKI. Katsoitko maikkarin uutiset kympiltä? Poikkeustilan laki pakottaa avaamaan rajat. Se on LAKI, ei HALLITUS joka nyt on kädetön.

        Ei hallitus vaan LAKI. Katsoitko maikkarin uutiset kympiltä? Poikkeustilan laki pakottaa avaamaan rajat. Se on LAKI, ei HALLITUS joka nyt on kädetön.

        Kumipäät,laki voidaan muuttaa jos tartutta ja tappa muita ihmisiä. Marin on kuoleman enkeli mustissa.
        Lakeja on moninaisia ja nyt pitää ottaa sota-ajan laki jolloin Presidentti määrää,ei tytöt.
        Ei yhtään uusimaalaista muualle Suomeen,prk. Pysykää siellä nyt.
        Uudellamaalla on 2/3 osaa Suomen koronasta ja Marin tapattaa muut Suomen riski ryhmät!
        Perkeleen punikit, sanon jos kuulen täällä mää ja sää kieltä..XXXX koskee sitten !

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hallitushan ne lait määrää

        Hallitushan ne lait määrää

        Nyt on PUNIKKI hallitus.. ja osaamatonta ..yök!!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et taida ymmärtää lainsäädännöstä mitään...

        Jossain diktatuurissa ehkä hallitus sanelee/määrää lait, mutta demokratiassa asia on vähän monimutkaisempi.

        Se joka totalitääristä hallintoa haluaa, voi muuttaa vaikka pohjois koreaan....

        Et taida ymmärtää lainsäädännöstä mitään...

        Jossain diktatuurissa ehkä hallitus sanelee/määrää lait, mutta demokratiassa asia on vähän monimutkaisempi.

        Se joka totalitääristä hallintoa haluaa, voi muuttaa vaikka pohjois koreaan....

        Nyt turpa kii,, uusimalaiset ei ole tervetulleita muualle.
        Laki muuttuu,kun kansa ottaa vallan kommareilta jotka ei ymmärrä.
        Tänne kun tulee yksikin mää ja sää uudeltamaalta,niin xxxxx prk !

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä näin on. Ei se rajoja tunne tämä tauti. Sairasta sulkea rajoja muhimaan tautia jos se nyt yleensä enää haluaa tarttua sen paremmin. Jokainen sen saa joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Joillekin se ei tee mitään vaikutusta, aina näin on ollut ja tulee olemaan.

        Kyllä näin on. Ei se rajoja tunne tämä tauti. Sairasta sulkea rajoja muhimaan tautia jos se nyt yleensä enää haluaa tarttua sen paremmin. Jokainen sen saa joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Joillekin se ei tee mitään vaikutusta, aina näin on ollut ja tulee olemaan.

        Tule vaan tänne mää ja sää,, ei teitä tarvita..jos kuulen mää ja sää..niin xxxx määkijä lähtee !

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä, Kyllä Maan hallinnon toimet ovat erittäin perusteltuja ja niitä tarvitaan nyt. 👍

        Hyvä, Kyllä Maan hallinnon toimet ovat erittäin perusteltuja ja niitä tarvitaan nyt. 👍

        Ai kommunisti sosialisten hallinto???
        Milloin sosialistit tehnyt oikein?
        Saatanan Marin jos avaa tautipesäkeen rajat !!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Meillä on perustuslaki, ja perustuslakivaliokunta käsittelee asiat ja hyväksyy ne ,että ovat lainmukaisia , ennenkuin ne menevät valtioneuvostoon ja eduskunnan hyväksyttäväksi.
        Meillä vallitsee laki ja oikeus . Jos näin ei olisi yhteiskunnassa vallitsisi anarkia ja sekasotku.

        Meillä on perustuslaki, ja perustuslakivaliokunta käsittelee asiat ja hyväksyy ne ,että ovat lainmukaisia , ennenkuin ne menevät valtioneuvostoon ja eduskunnan hyväksyttäväksi.
        Meillä vallitsee laki ja oikeus . Jos näin ei olisi yhteiskunnassa vallitsisi anarkia ja sekasotku.

        Uskotko ihan..kun sosialisti Marin avaa rajan kohta ja tautilaiset tulee koko Suomeen?
        Uskotko,että sinun laki toteutuu? Voi olla,että etelän vetelät jos tulee,niin on toisenlainen laki.
        Minnekkään ei haluta tautisia,koska tautia ei saa levittää ja nämä heti levittäbvät.
        Jos tiedän et on etelän vetelä ja tullut tänne,niin xxxxx sorry!! Painukaa vittuun !

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on aikaansaavin ja voimakkain hallitus koskaan. Naiset rulaa!! Sanna Marin niin selkeä ulosanti ja kaikki. Et taida vain ymmärtää hyvän päälle

        Suomessa on aikaansaavin ja voimakkain hallitus koskaan. Naiset rulaa!! Sanna Marin niin selkeä ulosanti ja kaikki. Et taida vain ymmärtää hyvän päälle

        Otan tähän otteen erään viisaan kirjoituksesta:

        Sanna Marin ei ole lainkaan surkea pääministeri.Jos katsoo hänen toimintaansa LenininTeosten ja Stalinin ideologian kautta.
        Hän tekee juuri sitä mitä kommunisti tekisi.

      • veliko kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        mitä ne metsäläiset rahanruinaajat huutelee "pidetään Suomi asuttuna" no voi vittu,kun ette omillanne tuu toimeen,niin menkää kiikkuun,eikös se oo siellä perämettissä tapana...

        Jos ohjusisku sodan kautta sinne tulisi linnunpönttö kaupunkiin missä ihmiset ovat kuin linnunpöntöissä:)..Menisikö kakat housuun..:)
        Et kerkeisi tehdä mitään,et edes juosta pakoon..et tiedä edes pommisuojia,sähköt poikki,kylmä,ruokaa ei ole..

        Mutta meillä metsäläisillä on ruokaa ja sähköä,meillä on omaa paljon itse varautuneena.
        Onko sulla?
        Me metsäläiset olemme hajaa asuttutuja,ei ohjus isku ihan koske meitä,mutta kaupungin rotat pakenee maalle? Miksi,eikö linnunpönttö asumus kerostalossa turvaa?
        Meillä on aseita, kun olemme metsästäjiä,saamme riistaa suytäväksi.
        Hmm.. Linnunpönttö kaupungissa voi saada rottia syötäväksi..Maistuuko?

        Olet vain linnupönttö ihminen,et oikeasti tiedä mistään mitään.. Nooh urbaani metrosexuaali:))

      • Anonyymi kirjoitti:

        Alkaa jo ärsyttää, kun kaikki pannaan naishallituksen ja Marinin syyksi. THL tässä sekoilee. Ja Sipilän hallitus ei olisi tehnyt mitään tässä tilanteessa, ettei vaan olisi taloudelle tapahtunut vahinkoa. Rajat olisi auki yms. Viis siitä, että ihmiset sairastuisivat ja suuri osa kuolisi.

        Alkaa jo ärsyttää, kun kaikki pannaan naishallituksen ja Marinin syyksi.

        Totta,he eivät osaa nuorina ja kokemattonina.
        Vielä punainen ylimielisyys on kova asia heille.
        Naikkoset ei ota neuvoa muualta,vaan omaa paska agendaa tekevat ja sairastuttvat koko Suomen..
        Ylimielistä sakkia,kuten jo huomasin aikoinaan. On ns.PENTUHALLITUS !
        Millon äkänokat on kuunnelleet muita,kun ovat muka itse viisaita??

        Mallihallitus! Siis mallinukkehallitus!

      • Uusimaa on jo vuosia elättänyt ikääntyvää tukiais-Suomea.
        Nyt Uudenmaan työssäkäyvä väestö, joka siis elättää teitä, ottaa koronan ensi-iskun vastaan teidän puolestanne, teitä suojellakseen.
        He tekevät työtä jopa henkensä vaarantaen sairaaloissa, kaupoissa ja tehtaissa, joissa aletaan tehdä suojavarusteita koko Suomelle.
        Me Uudenmaan eläkeläiset piilottelemme kodeissamme, ja olemme paljon teitä suuremmassa vaarassa.

        Ja mitä saamme niskaamme: kateutta, parjaamista, eriseuraisuutta, ennakkoluuloja, ja vieläkin pahempaa. Ei osanottoa, ei myötätuntoa. Häpeäisitte! Toisaalta: oletteko te kirjoittajat edes oikeita suomalaisia, vai maksettuja trolleja, joiden tarkoitus on heikentää maata hädän hetkellä?

        Hallitus päättää alueiden sulkemisesta tutkimustiedon perusteella. Sen jälkeen osa Uudenmaan asukkaista varmaan lähtee auttamaan muualla maassa asuvia sukulaisiaan ja katsomaan onko mökki kunnossa. Toki suuressa joukossa voi olla myös vastuuntunnottomia ihmisiä, mutta valtaosa väestä noudattaa ohjeita, myös oman paikkakunnan ulkopuolella.

        Nyt tarvitaan yhteishenkeä ja ohjeiden noudattamista paikkakunnasta riippumatta!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Laki on toissijainen poikkeustilassa. Järjenkäyttö on tärkeämpää kuin tuijottaminen sopimusteksteihin, jotka on tehty aikana, jolloin kukaan ei ole osannut arvata mitä on poikkeustilalla hallittava.

        Tytöt ovat kädettömiä tuijottaessaan tekstiä kirjoista. Käytäntöä eivät osaa tuon taivaallista.

        Taas asiatonta tytöttelyä ja vähättelyä. Hallituksen jäsenillä on vaikka kuinka paljon johtamiskokemusta, toisin kuin sinulla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hallitushan ne lait määrää

        Ei laki vaadi aukaisemaan Uudenmaan rajoja.
        Jos Marin ei osaa tulkita lakia oikein, kysyköön presidentiltä tai erotkoon.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hallitushan ne lait määrää

        Ei laki vaadi aukaisemaan Uudenmaan rajoja.
        Jos Marin ei osaa tulkita lakia oikein, kysyköön presidentiltä tai erotkoon.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on aikaansaavin ja voimakkain hallitus koskaan. Naiset rulaa!! Sanna Marin niin selkeä ulosanti ja kaikki. Et taida vain ymmärtää hyvän päälle

        Voi voi sentään näitä Marinin ihailijoita! Eihän ihmisen ulkoinen esiitymisen perusteelle voi eikä pidä arvostella Marinin toimintaa. Vain teot ratkaisevat, ja ne teot ovat olleet myöhässä joka asiassa. Ja nyt kaiken huipuksi purkaa Uudenmaan eristyksen jolloin tautipesäkkeen ihmiset kirmaavat ympäri maata tappavaa tautia levittämään. Maakunnissa ja mökkipaikkakunnissa tilanne nyt rauhallinen, mutta ei ole eristyksen purun jälkeen. Jo talopoikaisjärjelläkin ajateltuna sulun purkaminen on suuri virhe, ei siihen asiantuntijoita tarvita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei Helsinki tai Uusimaa ole koronan pesäpaikka, ymmärtäkää nyt hyvät ihmiset. Tottakai virukset tarttuu, kun vieri vieressä on ihmisiä. Kyllä suomen suurissa kaupungeissa on ihmisiä paljon ja siellä vielä kuljetaan. Ei virus pysy vain pääkaupunki seudulla, se tarttuu Uudenmaan rajojen ulkopuolellakin. Virus ei katso rajoja, sitä on löytynyt ympäri maailman erikoisista paikoista, Valitettavasti emme Uudella maalla myöskään halua olla eristettynä, kun rajoittaminen meitä kotiin ei teitä auta. Teillä on vielä oma kamppailunne ja eristetään teidätkin, eikö?:)

        Ihmisten tulisi myös ymmärtää ettei heitä voida mökkipaikkakunnilla hoitaa kun sairastuvat koronaan. Ei riitä resurssit. Järkeä toimintaan ja pysykää kotona.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuinkahan moni niistä oli etelän pelle?

        Ainakin Etelä-Savossa tartuntojen määrät lähtivät heti nousuun kun mökkiläiset Uudelta maalta sankoin joukoin kirmasivat tänne juuri ennen sulkua. Ei auttanut presidentin, pääministerin eikä Essoten kehoitus pysyä pois. Halusivat rikkoa tartuntatautilakia levittämällä tarkoituksella tappavaa tautia mökkipaikkakunnille. Ja nyt Marin haluaa syyllistyä samaan kun purkaa sulun ja päästää tautipesäkkeen valloilleen ympäri maata. Että sellainen pääministeri.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei laki vaadi aukaisemaan Uudenmaan rajoja.
        Jos Marin ei osaa tulkita lakia oikein, kysyköön presidentiltä tai erotkoon.

        Haluaako Marinin tieten tahtoen tapattaa ihmisiä sulun purkamisella. Muuta tästä ei juuri voi ajatella, kun järkikin sanoo, ettei vielä ole sulun purkamisen aika.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei hallitus vaan LAKI. Katsoitko maikkarin uutiset kympiltä? Poikkeustilan laki pakottaa avaamaan rajat. Se on LAKI, ei HALLITUS joka nyt on kädetön.

        Jos toimitaan lain mukaan ja avataan Uusimaa vaikka kansa mukaanlukien HALLITUS olisi sitä mieltä ettei avata.Silloinhan HALLITUS on kädetön,nyt olisi viisainta pitää rajat edelleen sulki !!! Uudellamaalla on suurin asumistiheys,pitää rajoittaa edelleen liikkumista eikä suinkaan "helpottaa" ???!!! Ollaanko RUOTSIN TIELLÄ ??? TALOUS EDELLÄ ENNEN TERVEYTTÄ !!!! Osakkeenomistajat vaikuttavat taas hallituksen/eduskunnan päätöksiin !!!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Maalaiset toivat taudin etelään ja nyt uusimaalaiset saavat maksaa siitä hengellään.
        Toivottavasti pohjoisessa kuolee mahdollisimman moni. Savossa on jo hyvä tahti. Kuolkaa pois paskiaiset.

        Se yksikin joka laskeutui Seutulaan ja lähijunalla siirtyi omaan Savon junaansa.Siellä sitten "fiksuna" ilmoitti (lähellä kotiaan) että taidanpa sairastaa koronaa. HALOO !!! Altistanut matkallaan läpi Suomen monia matkustajia.Halusi kyllä hoitoon mutta kotiseudulleen.Oma napa edellä,ei muiden terveys !!!

      • kokoomuslainen siellä nyt vain takoo rauhassa jalkaa, gallupit sen todistavat että suomalaisten mielestä hallituspuolueet toimivat oikein ja erityisesti demarit.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et taida ymmärtää lainsäädännöstä mitään...

        Jossain diktatuurissa ehkä hallitus sanelee/määrää lait, mutta demokratiassa asia on vähän monimutkaisempi.

        Se joka totalitääristä hallintoa haluaa, voi muuttaa vaikka pohjois koreaan....

        Lain säätämisestä olet oikeassa mutta loppu oli aikamoista tuubaa, jos vähänkään tietäisit niin P-Koreaan on yhtä vaikea muuttaa kuin päästä ulos. Sinne ei muuteta vain haluamalla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        NARSISTI !!!!!!!! OTTAKKAA SELVÄÄ VAIKKA KIRJALLISUUDESTA!!!!!!! OMIA KOKEMUKSIA VÄHÄN LIIANKIN KANSSA!!!!!! MARININ SILMÄT ELOTTOMAT,KYLMÄT. SANONTA "SILMÄT ON SIELUNPEILI" ENEMMÄN TOTTA KUIN USKOMMEKAAN!

        Koeta kestää kun tyttö ohjaa sinutkin taas turvallisille vesille, Marin tuo suomen todellinen nyrkki joka hoitaa homman. Persut ja kokkareet voi tuhnutella kotona kun me demarit hoidamme homman ilman teidän neitimäistä hysteeriaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Laki on toissijainen poikkeustilassa. Järjenkäyttö on tärkeämpää kuin tuijottaminen sopimusteksteihin, jotka on tehty aikana, jolloin kukaan ei ole osannut arvata mitä on poikkeustilalla hallittava.

        Tytöt ovat kädettömiä tuijottaessaan tekstiä kirjoista. Käytäntöä eivät osaa tuon taivaallista.

        Lähdetäänkö siitä, että haĺlituksella ja eduskunnalla ei olekaan merkitystä. Kun "terve järki määrää", hallituksen ja eduskunnan päätökset ovat mitättömiä, laista ei kannata välittää!

      • Ihmisten vapaudenriisto on kielletty laissa, mutta täällähän nämä nykypäättäjät tekevät ihan mitä vain ja lukevat lakia kuin piru raamattua. Onko lakikirja heidän mielestään sellainen, että aina löytyy joku veruke jolla lakia saa kiertää.
        Ei tavallinen taapertaja saa mitään laitonta tehdä, käräjäoikeus odottaa heti.
        Kuitenkin tuomiot vakavistakin rikoksista naurattavat monia rikollisia ja vankilat ovat kuin hotelleja verrattuna vaikka Etelä-Amerikan vankiloihin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hallitushan ne lait määrää

        Ei hallitus määrää/säädä mitään lakeja, vaan eduskunta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hallitushan ne lait määrää

        Lapin raja kiinni Iin kuivaniemestä asti ja kaupat kiinni lapista muilta kuin paikallisilta,nälkä tulee helsingin jupille ja jano

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hallitushan ne lait määrää

        Hallitus ei ikinä tehnyt yhtään lakia. Perustuslakivaliokunta, Valtioneuvosto, Hallitus, ja lait hyväksyy eduskunta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se siitä taas leviää kun saadaan vielä tehostunut virus pohjoiseen ja vaihtokauppana toinen pohjoisesta.
        Näitä kuolemia todella vähän, verratkaa maapallon väkilukua ja mitä kuolee muutenkin flunssiin.

        mahtaako toteutuu

      • veliko kirjoitti:

        ja riittäis leipää siipiveikoille,jotka asuu maaseudulla,nämä iänikuiset ruinaajat....

        19.4 tulee melko nopeasti

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täysin JÄRJEN VASTAISTA AVATA UUSIMAA 19.huhtikuuta, siellä eniten KORONAA, mikä onkaan helpompaa levittää sitä muualle SUOMEEN kuin AVAAMALLA rajat. JÄRJETÖN PÄÄTÖS, HÄVETKÄÄ!!!!!!! Ilmeisesti SUOMESSA ei halutakaan pelastaa ihmishenkiä!!!
        Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset miten meitä kohdellaan, JÄRKYTTÄVÄLLÄ TAVALLA. On se nyt kumma ettei HALLITUS ja päättäjät eivät pysty tekemään mitään JOKA IHAN OIKEASTI PELASTAISI meitä ihmisiä tältä kamalalta taudilta. Koittakaa nyt hommata sellaiset päättäjät, jotka ihan oikeasti haluavat , että suomalaisten ei tarvitsisi kohdata tätä TAPPAVAA tautia.

        Eikö luulisi että ihmisillä olisi järkeä pysyä siellä omilla kotikonnuillaan vaikka raja avattaisiinkin?
        Ainiin se "minä minä" väki Uudellamaalla. Ei onnistu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei laki vaadi aukaisemaan Uudenmaan rajoja.
        Jos Marin ei osaa tulkita lakia oikein, kysyköön presidentiltä tai erotkoon.

        pitää olla tyhmä kun joka päivä puhutaan että ei ole perustetta pitää rajaa kiini ja sulku jatkuisi ei perustus valiokunnassa menisi läpi

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täysin JÄRJEN VASTAISTA AVATA UUSIMAA 19.huhtikuuta, siellä eniten KORONAA, mikä onkaan helpompaa levittää sitä muualle SUOMEEN kuin AVAAMALLA rajat. JÄRJETÖN PÄÄTÖS, HÄVETKÄÄ!!!!!!! Ilmeisesti SUOMESSA ei halutakaan pelastaa ihmishenkiä!!!
        Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset miten meitä kohdellaan, JÄRKYTTÄVÄLLÄ TAVALLA. On se nyt kumma ettei HALLITUS ja päättäjät eivät pysty tekemään mitään JOKA IHAN OIKEASTI PELASTAISI meitä ihmisiä tältä kamalalta taudilta. Koittakaa nyt hommata sellaiset päättäjät, jotka ihan oikeasti haluavat , että suomalaisten ei tarvitsisi kohdata tätä TAPPAVAA tautia.

        Uudella-maalla 1961 tartuntaa muualla maassa 1200 väkimäärä muualla noin 3.7milj uudella-maalla 1.7milj.
        Osaavatko thl stm ja sanna marin ollenkaan laskea.
        ei lähelläkään ole tartunnat samassa muualla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletko koskaan kuullut sellaisesta asiasta kuin eduskunta? Se on se iso kivitalo mäen päällä.

        Se iso kivitalo on eduskuntatalo. Eduskunta on täysin eri asia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pitäis lähettää Siperiaan nämä hallituksen metrotyttö viisikko,eivät kyllä ole ajantasalla ollenkaan.kirjat luettu muistiin,mutta siitä ei tulemmikkejä käytännön kokemusta.Viisikko voi vielä sotkea pahankerran entisestään tätä krrsiä.Nakyyhän mùtenkin tän hetken touhuista,miten nykyjulkkikset,THL.sä y.muut ovat tyhmitä kun antavat huijata miljoonia jonkun Tiina Jylhän,liikemies huijareitten kanssa yhteisymmärryksessä ovat koko porukka.

        Teksti itsessään määrittelee, miten tähänkin näkemykseen pitää suhtautua..

      • NII ETTÄ MIKÄ NIITTI ? LAITON SULKU ON PURETTU JA MAA ON VAPAA. LAITON LIIKKUMISEN ESTO ON POISSA!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Järkevä päätös miksi muu Suomi saa häslätä miten huvittaa

        JÄRKEVÄMPÄÄ OLI KATSOA LAKIKIRJAA UUDELLEEN JA TODETA ETTÄ TULI MOKA. RAJAT ON AVATTU 15 PVÄ

    • Kummallista, että eivät sitä käsitä, että Uudenmaan eristyksen pitäisi jatkua kesän yli. Realistisesti ajatellen vasta syksyllä voi epidemia olla laantumassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Kylläpä on ala-arvoinen kommentti, hyi!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Tuleeko teille maalaisille Vogue

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Niinistölläkin pitäisi olla aina verkkarit, kun häntä haastatellaan? Suomi-kuvaa maailmalle, ettei vaan investointeja tulisi, eikö? Marinin haastattelukin oli tehty ennen tätä kriisiä, mutta sitähän te ette haluakaan tietää.

      • Älä nyt jaksa olla naurettava, minä menen kesällä kuule mökille sanoivat säännöt mitä tahansa ja näin tekevät muutkin! Korona leviää nyt ympäri Suomea, miksi vain uusimaalaisia tulisi rangaista?? Tosin Marin on tässäkin asiassa ihan ulalla, avaisin uusimaan rajat VASTA toukokuun puolessa välissä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuleeko teille maalaisille Vogue

        Jos eituu vogue mistä mitään yiiäyte

        Mutta mryiietään että maksetaan reitin elämät ja msstsloudtuet

        Muut saa tukia Duunarit vaan maksaa kaikki veronsa

      • Kun se laki oli /on laiton. Sillä lailla (joku 118) voidaan eristää Suomi muista maista, muttei Suomen sisällä alueita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kun se laki oli /on laiton. Sillä lailla (joku 118) voidaan eristää Suomi muista maista, muttei Suomen sisällä alueita.

        Miksi sitten Norjassa jotkut pohjoisen kunnat eristää itsensä, eikä anna etelästä tulleiden päästä rajojensa sisälle. Ai niin, Norja ei kuulukaan EU:hun.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sitten Norjassa jotkut pohjoisen kunnat eristää itsensä, eikä anna etelästä tulleiden päästä rajojensa sisälle. Ai niin, Norja ei kuulukaan EU:hun.

        Eipä ole EU:n asia. Italiassakin eristettyjä alueita oli , joskin koko maa muuttui tietyssä pisteessä punaiseksi alueeksi, kun muutama tuhat latvasta lahoa ryntäsi Etelä-Italiaan levittämään koronaa. Sama ilmiö on taas meillä käsissä niin, että latvasta lahot etelästä ryntäävät tartuttamaan muualle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Oletko asiantuntija?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuleeko teille maalaisille Vogue

        Me maalaiset luemme sen netistä, ei kuten te kaupunkilaiset jotka ette ole vielä siirtyneet nykyaikaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt jaksa olla naurettava, minä menen kesällä kuule mökille sanoivat säännöt mitä tahansa ja näin tekevät muutkin! Korona leviää nyt ympäri Suomea, miksi vain uusimaalaisia tulisi rangaista?? Tosin Marin on tässäkin asiassa ihan ulalla, avaisin uusimaan rajat VASTA toukokuun puolessa välissä.

        Pysy nyt siellä vaan..osta saatana mökkis uudeltamaalta

      • Tiukat rajoitukset pitäisivät tosiaan jatkua kesän yli mielellään. Kaikki hupikokoontumiset jne. tällä hetkellä tarpeettomat kokoontumiset tulisi kesäksi keiltää kokonaan. Uudenmaan eristäminen olisi ihan perusteltua imo pidemmälle ajalle parilla kuukaudella. t. uusimaalainen

        Rajoituksista pitäisi hellittää vasta kun käyrä on laskenut TODISTETUSTI JO JONKIN AIKAA, ei vielä tasaantumisvaiheessa, vaan vähän varman päälle pelaten.

        Ainoa missä voitaisi tehdä hieman myönnytyksiä on tärkeät työt, mutta kaikki hupijutut veke kesäksi.

        Sama koskee myös KERTAUSHARJOITUKSIA, joita niitäkin on nyt suunniteltu normaalisti jatkettavaksi jo TOUKOKUUSTA LÄHTIEN. Itse olen menossa pakolliseen kertaukseen Uudellamaalla touko-vitun-kuussa, ja mielestäni tämä on täysin edesvastuutonta toimintaa järjestää nyt useiden kertausharjoitusten suma joka muodostaa laajan sotaharjoituksen touko-kesäkuun vaihteessa Suomessa, jossa oma paikka Uudellamaalla. Menee yli käsityksen, miten helvetissä tämä on pakollista ja perusteltua juuri nyt, kun massakokoontumisia tulisi rajoittaa.

        Maan puolustus ei kertausharjoitusten perumiseen koronan aikana kaadu. Meillä on lukemattomia mahdollisuuksia kerrata tulevina vuosina, sen ajankohdan aika on aivan se ja sama, ja siksi en käsitä... koska virus voi levitä OIREETTOMANA, niin kun toukokuussa pandemiahuipulla mennään isolla porukalla kertaamaan ja sieltä tullaan takaisin pikkukyliin levittämään mahdollista virusta, niin sääliksi käy niitä vanhuksia jne. jotka sen tätä kautta saavat.

        Omassa rapussa asuu eläkeläispariskuntia jotka pelkäävät kuollakseen viruksen saamista tällä hetkellä. Kertausten ja muiden tällä hetkellä ei-pakollisten kokoontumisten järjestäminen ei ole perusteltua, koska tällaisissa tilanteissa ei ole keinoja suojata henkilöitä tartunnalta, joka voi levitä aerosolin välityksellä ja oireettomana. Sama koskee tosiaan kesän juhlia isolla porukalla.

        Se että Suomessa menee verrattaen hyvin saattaa sokaista monen ja saada ajattelemaan, että nyt voi löysätä. Kannattaa muistaa että meillä menee hyvin nimenomaan siksi että rajoituksia on tehty (nekin vähän myöhässä alun alkaen), ja jos niitä ei olisi tehty, oltaisi menossa samaan suuntaan kuin Ruotsi - kuolleita olisi jo paljon enemmän. Ja juuri siksi nyt ennen pandemian huippua pitäisi nimenomaan jatkaa kaikkia muita rajoituksia rankasti, huipun ylikin, paitsi tiettyjä töihin liittyviä rajoituksia jotta mahd. suuri osa yrityksistä voisi kuitenkin pyöriä ja ihmiset voisivat käydä mahdollisuuksien mukaan töissä.

      • Miksi pitäisi jatkua kesän yli? Kun tosiasia on ettei siihen olisi koskaan pitänyt edes mennä.

      • Mistä rahat, kun tällä hetkellä valtio ottaa valtavasti velkaa selviytyäkseen nettoveronmaksajien veronmaksukyvyn ehdyttyä? Kaikki opettajat, lääkärit, sairaahoitajat, lähihoitajat, lastenhoitajat, rajavartijat, poliisit, sotilaat, Yleisradion väki ja muut valtion ja kuntien virkamiehet ja työntekijät irtisanottava vai onko muita ratkaisuja kulujen pienentämiseen tai nettoverovarojen lisäämiseen?

      • Ei me tarvita stadista yhtään virulinkoa tänne elvistelemään. Pysykööt siellä onnelassa niin pitkään kuin silmä siintää.Me pärjätään hyvin ilman näitä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Hienoa, pelkkää asiaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eipä ole EU:n asia. Italiassakin eristettyjä alueita oli , joskin koko maa muuttui tietyssä pisteessä punaiseksi alueeksi, kun muutama tuhat latvasta lahoa ryntäsi Etelä-Italiaan levittämään koronaa. Sama ilmiö on taas meillä käsissä niin, että latvasta lahot etelästä ryntäävät tartuttamaan muualle.

        Pelkkää asiaa. Vatipää viruslingot säntäävät maalle, johon ei teitä haluta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt jaksa olla naurettava, minä menen kesällä kuule mökille sanoivat säännöt mitä tahansa ja näin tekevät muutkin! Korona leviää nyt ympäri Suomea, miksi vain uusimaalaisia tulisi rangaista?? Tosin Marin on tässäkin asiassa ihan ulalla, avaisin uusimaan rajat VASTA toukokuun puolessa välissä.

        HALOO!!!!! ei KUKAAN HALUA RANGAISTA UUSiMAALAISIA, NYT VAIN ON KYSYMYS SIITÄ, ETTÄ SIELLÄ VAAN NYT ON ENITEN koronaa!!!!! Jota en todellakaan halua levittyvän muuallekin Suomeen. Lapsellista HUULIPUNAHALLITUKSELTA toteamus avata uudenmaan rajat, hei eikö järki pakota päätänne vai teettekö tämän ihan tahallanne tuhotaksenne suomalaiset ja muutkin jotka Suomessa asuvat!!!

        Aivan samaa mieltä, latvasta lahoja nuo päättäjät.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tiukat rajoitukset pitäisivät tosiaan jatkua kesän yli mielellään. Kaikki hupikokoontumiset jne. tällä hetkellä tarpeettomat kokoontumiset tulisi kesäksi keiltää kokonaan. Uudenmaan eristäminen olisi ihan perusteltua imo pidemmälle ajalle parilla kuukaudella. t. uusimaalainen

        Rajoituksista pitäisi hellittää vasta kun käyrä on laskenut TODISTETUSTI JO JONKIN AIKAA, ei vielä tasaantumisvaiheessa, vaan vähän varman päälle pelaten.

        Ainoa missä voitaisi tehdä hieman myönnytyksiä on tärkeät työt, mutta kaikki hupijutut veke kesäksi.

        Sama koskee myös KERTAUSHARJOITUKSIA, joita niitäkin on nyt suunniteltu normaalisti jatkettavaksi jo TOUKOKUUSTA LÄHTIEN. Itse olen menossa pakolliseen kertaukseen Uudellamaalla touko-vitun-kuussa, ja mielestäni tämä on täysin edesvastuutonta toimintaa järjestää nyt useiden kertausharjoitusten suma joka muodostaa laajan sotaharjoituksen touko-kesäkuun vaihteessa Suomessa, jossa oma paikka Uudellamaalla. Menee yli käsityksen, miten helvetissä tämä on pakollista ja perusteltua juuri nyt, kun massakokoontumisia tulisi rajoittaa.

        Maan puolustus ei kertausharjoitusten perumiseen koronan aikana kaadu. Meillä on lukemattomia mahdollisuuksia kerrata tulevina vuosina, sen ajankohdan aika on aivan se ja sama, ja siksi en käsitä... koska virus voi levitä OIREETTOMANA, niin kun toukokuussa pandemiahuipulla mennään isolla porukalla kertaamaan ja sieltä tullaan takaisin pikkukyliin levittämään mahdollista virusta, niin sääliksi käy niitä vanhuksia jne. jotka sen tätä kautta saavat.

        Omassa rapussa asuu eläkeläispariskuntia jotka pelkäävät kuollakseen viruksen saamista tällä hetkellä. Kertausten ja muiden tällä hetkellä ei-pakollisten kokoontumisten järjestäminen ei ole perusteltua, koska tällaisissa tilanteissa ei ole keinoja suojata henkilöitä tartunnalta, joka voi levitä aerosolin välityksellä ja oireettomana. Sama koskee tosiaan kesän juhlia isolla porukalla.

        Se että Suomessa menee verrattaen hyvin saattaa sokaista monen ja saada ajattelemaan, että nyt voi löysätä. Kannattaa muistaa että meillä menee hyvin nimenomaan siksi että rajoituksia on tehty (nekin vähän myöhässä alun alkaen), ja jos niitä ei olisi tehty, oltaisi menossa samaan suuntaan kuin Ruotsi - kuolleita olisi jo paljon enemmän. Ja juuri siksi nyt ennen pandemian huippua pitäisi nimenomaan jatkaa kaikkia muita rajoituksia rankasti, huipun ylikin, paitsi tiettyjä töihin liittyviä rajoituksia jotta mahd. suuri osa yrityksistä voisi kuitenkin pyöriä ja ihmiset voisivat käydä mahdollisuuksien mukaan töissä.

        Tosi hyvä kirjoitus! Järjetöntä jotkut kertausharjoitukset yms. Hei mikä päättäjiä oikeasti vaivaa, kun pitää aivan väkisin saada järjestää tautipesät yhteen.
        En enää tiedä, mitä sanoa, kun tuntuu että mikään järkipuhe ei tunnu vaikuttavan päättäjiin, jotka tekevät maailman ääliömäisimpiä päätöksiä nyt kun vauvojen, koululaisten, raskaanaolevien, työssäkäyvien, vanhusten yms. koko elämä on niin pelottavalla alueella nyt, elämä joka on niin kallisarvoinen ja ainutkertainen jokaisen kohdalla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eipä ole EU:n asia. Italiassakin eristettyjä alueita oli , joskin koko maa muuttui tietyssä pisteessä punaiseksi alueeksi, kun muutama tuhat latvasta lahoa ryntäsi Etelä-Italiaan levittämään koronaa. Sama ilmiö on taas meillä käsissä niin, että latvasta lahot etelästä ryntäävät tartuttamaan muualle.

        Arvaa kuinka monta autoa kulkee joka päivä uudenmaan rajan yli edestakaisin päivittäin huhuuu!!

      • Anonyymi kirjoitti:

        HALOO!!!!! ei KUKAAN HALUA RANGAISTA UUSiMAALAISIA, NYT VAIN ON KYSYMYS SIITÄ, ETTÄ SIELLÄ VAAN NYT ON ENITEN koronaa!!!!! Jota en todellakaan halua levittyvän muuallekin Suomeen. Lapsellista HUULIPUNAHALLITUKSELTA toteamus avata uudenmaan rajat, hei eikö järki pakota päätänne vai teettekö tämän ihan tahallanne tuhotaksenne suomalaiset ja muutkin jotka Suomessa asuvat!!!

        Niinno Uudellamaalla on mahdollisesti paaaaljon ihmisiä, joilla ei vielä ole kyseistä tautia. Mikä ihmeen erioikeus siellä rajan toisella puolella on arvostella uusmaalaisia. Maalaisia mekin ollaan mutta sentään uus maalaisia. Mikä ihmeen erioikeus se siellä on olla parempi kansalainen ja suojellumpi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kun se laki oli /on laiton. Sillä lailla (joku 118) voidaan eristää Suomi muista maista, muttei Suomen sisällä alueita.

        Ihan laillistahan se on. Valmiuslaki antaa tämmöiseen valtuudet, ja pakko onkin niitä valtuuksia käyttää, koska väki ei muuten tunnu uskovan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Arvaa kuinka monta autoa kulkee joka päivä uudenmaan rajan yli edestakaisin päivittäin huhuuu!!

        Juu ja kyllä sieltä on läpipäästykin, poliiseissakin on fiksuja, jotka ymmärtävät, että tämä Suomen sulkeminen on pyrstöstä. Kiitos näille sheriffeille!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihan laillistahan se on. Valmiuslaki antaa tämmöiseen valtuudet, ja pakko onkin niitä valtuuksia käyttää, koska väki ei muuten tunnu uskovan.

        Antaa valtuudet ... Miksi asia sitten menee perustuslakivaliokuntaan ja syy on lain väärä tulkinta? Miksi lakimiehet sanovat, että jos hallitus haluaa jatkaa Uudenmaan eristystä, sen pitää kirjoittaa uusi laki? Miksiköhän?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Itse näin kuvan, ja luulin että Suomen päämisterillä olisi ollut ehhka enemmän rahaa, kun että ostaa vaattensa kirpputorilata. Mutta se on ehkä sen takia että hän osti aikaisemmin vaattensa samasta paikasta.. Nyt en tarkoita että kirpputorila ei voida löytaa oikein hionoja vaatteita, näin huonaina aikokona..
        Jokainen ostaa vaattensa mistä haluaa
        Nyt en tarkota että ei saa ostaa samasta paikasta. Toisinsanoen voi aina katsoa( Katsoa se ei maksa mitään), Eriasia jos ostat

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mistä rahat, kun tällä hetkellä valtio ottaa valtavasti velkaa selviytyäkseen nettoveronmaksajien veronmaksukyvyn ehdyttyä? Kaikki opettajat, lääkärit, sairaahoitajat, lähihoitajat, lastenhoitajat, rajavartijat, poliisit, sotilaat, Yleisradion väki ja muut valtion ja kuntien virkamiehet ja työntekijät irtisanottava vai onko muita ratkaisuja kulujen pienentämiseen tai nettoverovarojen lisäämiseen?

        Kyllä se on että veronmaksajat maksaa

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuleeko teille maalaisille Vogue

        No ei varmasti. Luetaan seiskaa, alibia ja persulehtiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Uudellamaalla, mutta kun menen mökille, minusta tulee uusi maalainen.

      • ks13 kirjoitti:

        Ei me tarvita stadista yhtään virulinkoa tänne elvistelemään. Pysykööt siellä onnelassa niin pitkään kuin silmä siintää.Me pärjätään hyvin ilman näitä.

        Puhut vähän mutta asiaa

      • nyt löytyi viisas,ja vielä realisti,huhhuh...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kylläpä on ala-arvoinen kommentti, hyi!

        mitä hyi,rehellinen

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuleeko teille maalaisille Vogue

        maaseudun tulevaisuus

      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt jaksa olla naurettava, minä menen kesällä kuule mökille sanoivat säännöt mitä tahansa ja näin tekevät muutkin! Korona leviää nyt ympäri Suomea, miksi vain uusimaalaisia tulisi rangaista?? Tosin Marin on tässäkin asiassa ihan ulalla, avaisin uusimaan rajat VASTA toukokuun puolessa välissä.

        Kun Uudenmaan alueella levisi"tarpeeksi" tartuttajia, niin sitten päästetään kaikki vapaasti levittämään sitä ympäri maan. Isolla osalla lomautus, karanteeni tai vastaava niin pääsee mökkilomalle tai sukuloimaan vanhan mummon luo Kainuuseen. Ja sairastamaan pienen kunnan laskuun.
        Ei hitto vie, uudenmaan rajat kiinni, kunnes tartuntoja 0 ja parantuneitakin enemmän kuin taudin kantajia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eipä ole EU:n asia. Italiassakin eristettyjä alueita oli , joskin koko maa muuttui tietyssä pisteessä punaiseksi alueeksi, kun muutama tuhat latvasta lahoa ryntäsi Etelä-Italiaan levittämään koronaa. Sama ilmiö on taas meillä käsissä niin, että latvasta lahot etelästä ryntäävät tartuttamaan muualle.

        Vai latvasta lahot Uudenmaan ihmiset. No, näyttää huutavan valtiolta apua kunnat/kaupungit ja sairaanhoitopiirit ympäri suomen eli raha kelpaa. Nämä kaikkien Uudenmaan ulkopuolisten jutut alkaa näyttämään jo rotu vihalta. Eikö nyt mene sinne "ehjään latvaan" jakeluun, että virukset myös kausi-influenssaa löytyy ympäri suomen ja siihen on kuollut myös ihmisiä. Virukset eivät eristämällä pakene, kyllä se varmasti leviää juuri sielläkin samoin. Ihmiset liikkuvat, tartuttavat toisiaan. Älkää huudelko enää meidä Uusimaalaisten syyksi tätä! Tästäkin syystä eristyksen on loputtava, te lynkkaatte etelä suomen, huh!

      • ks13 kirjoitti:

        Ei me tarvita stadista yhtään virulinkoa tänne elvistelemään. Pysykööt siellä onnelassa niin pitkään kuin silmä siintää.Me pärjätään hyvin ilman näitä.

        Et ja ette pärjää, huudatte valtiota auttamaan, rahaa pitäisi saada ja ulkomaista työvoimaa tarvitte. Ettekö pysty peltojanne viljelemään ja marjatiloistanne huolehtimaan? Tarvitsette valtion apua tässä virus ongelmassakin, haluatte Uudenmaan eristää, vaikka se ei tule teitä auttamaan. Mehän tulemme täältä mökeillemme ja sitä paitsi suurimman osan pääkaupungissa asuvan juuret maalla:)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt jaksa olla naurettava, minä menen kesällä kuule mökille sanoivat säännöt mitä tahansa ja näin tekevät muutkin! Korona leviää nyt ympäri Suomea, miksi vain uusimaalaisia tulisi rangaista?? Tosin Marin on tässäkin asiassa ihan ulalla, avaisin uusimaan rajat VASTA toukokuun puolessa välissä.

        Kaikkien etu on että Uudenmaan rajat avataan vasta kun tartunnat vähenevät.Ei mitään hyötyä koko eristyksestä jollei sitä viedä loppuun.Uudenmaan ja muun Suomen ihmisten ETU on että Uusimaa pidetään suljettuna.Uudellamaalla asuu 1/3 koko Suomen väestöstä,odotetaan että tartunnat vähenevät ja muu Suomi hoitaa Uusmaalaisia.Kun täällä Uudellamaalla saadaan tartunnat kuriin ja muualla Suomessa tauti jyllää niin parantuneet uusmaalaiset vuorostaan hoitaisivat muuta Suomea.Armeijan olisi ehdottomasti pysyttävä terveenä.Siksi Uusimaa pidettävä edelleen suljettuna.Varusmiehet,poliisi ja terv.henk.kunta ovat tämän maan pelastajat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        HALOO!!!!! ei KUKAAN HALUA RANGAISTA UUSiMAALAISIA, NYT VAIN ON KYSYMYS SIITÄ, ETTÄ SIELLÄ VAAN NYT ON ENITEN koronaa!!!!! Jota en todellakaan halua levittyvän muuallekin Suomeen. Lapsellista HUULIPUNAHALLITUKSELTA toteamus avata uudenmaan rajat, hei eikö järki pakota päätänne vai teettekö tämän ihan tahallanne tuhotaksenne suomalaiset ja muutkin jotka Suomessa asuvat!!!

        Asun Hgissä ja olen samaa mieltä kanssasi.UUSIMAA ON PIDETTÄVÄ SULJETTUNA.Se olisi myös uusmaalaisten etu pitkällä tähtäimellä.Minua ei haittaa vaikka rajat olisi vuoden kiinni.Rajat auki VASTA kun tartunnat loppuneet...tai jos ei sittenkään.Täällä asutaan tiiviimmin verrattuna muuhun Suomeen että tartunnat lähtevät uuteen lentoon.

        Kyllä se nyt on avattava uudenmaan raja! Laskelmat todistavat, että on riittävästi oireettomia taudin kantajia. Näin saadaan koronavirus leviämään kunnolla koko maahan ja saavutetaan riittävä suoja hetkessä!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vai latvasta lahot Uudenmaan ihmiset. No, näyttää huutavan valtiolta apua kunnat/kaupungit ja sairaanhoitopiirit ympäri suomen eli raha kelpaa. Nämä kaikkien Uudenmaan ulkopuolisten jutut alkaa näyttämään jo rotu vihalta. Eikö nyt mene sinne "ehjään latvaan" jakeluun, että virukset myös kausi-influenssaa löytyy ympäri suomen ja siihen on kuollut myös ihmisiä. Virukset eivät eristämällä pakene, kyllä se varmasti leviää juuri sielläkin samoin. Ihmiset liikkuvat, tartuttavat toisiaan. Älkää huudelko enää meidä Uusimaalaisten syyksi tätä! Tästäkin syystä eristyksen on loputtava, te lynkkaatte etelä suomen, huh!

        Koetahan käyttää järkeä... Kai sulla on? Kyse on tosi tarttuvasta taudista, tyhjän päiväinen reissuaminen vaarantaa niin monen hengen ja terveyden... Susta ja muista etelän korvaamattomista me"maalaiset"emme kanna kyllä huolto.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se nyt on avattava uudenmaan raja! Laskelmat todistavat, että on riittävästi oireettomia taudin kantajia. Näin saadaan koronavirus leviämään kunnolla koko maahan ja saavutetaan riittävä suoja hetkessä!

        Vtun dorka.Uusimaa pysyköön eristyksessä.Itse asun stadissa ja ilman eristystä ja muita rajoituksia tauti vain leviää.Ja täällä asuu tiiviimmin populaa kuin järvi-Suomessa ja enemmän ku missään Suomessa.Jos virustartunnat eivät Uusimaalla lopu niin ei koko Suomessakaan.Rekat/junat voisi panna viikoksi varikolle Uusimaalla,ei mitään liikennettä mihinkään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos eituu vogue mistä mitään yiiäyte

        Mutta mryiietään että maksetaan reitin elämät ja msstsloudtuet

        Muut saa tukia Duunarit vaan maksaa kaikki veronsa

        Kuvalehdet ovat niitä varten, jotka eivät ymmärrä lukemaansa. Jotta hekin tietäisivät jostain jotain.

        Vomnhlkg ue on nssgs hsgssä bmgkäs

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vtun dorka.Uusimaa pysyköön eristyksessä.Itse asun stadissa ja ilman eristystä ja muita rajoituksia tauti vain leviää.Ja täällä asuu tiiviimmin populaa kuin järvi-Suomessa ja enemmän ku missään Suomessa.Jos virustartunnat eivät Uusimaalla lopu niin ei koko Suomessakaan.Rekat/junat voisi panna viikoksi varikolle Uusimaalla,ei mitään liikennettä mihinkään.

        Siinäpä se, mutta tuo hallitus taitaa ajatella toisin!

      • ks13 kirjoitti:

        Ei me tarvita stadista yhtään virulinkoa tänne elvistelemään. Pysykööt siellä onnelassa niin pitkään kuin silmä siintää.Me pärjätään hyvin ilman näitä.

        Onpa ikävää vihankylvöä.

      • ks13 kirjoitti:

        Pelkkää asiaa. Vatipää viruslingot säntäävät maalle, johon ei teitä haluta.

        Todella ikävää nimittää suurta osaa Suomen kansasta vatipäiksi. Eikö sinua hävetä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        HALOO!!!!! ei KUKAAN HALUA RANGAISTA UUSiMAALAISIA, NYT VAIN ON KYSYMYS SIITÄ, ETTÄ SIELLÄ VAAN NYT ON ENITEN koronaa!!!!! Jota en todellakaan halua levittyvän muuallekin Suomeen. Lapsellista HUULIPUNAHALLITUKSELTA toteamus avata uudenmaan rajat, hei eikö järki pakota päätänne vai teettekö tämän ihan tahallanne tuhotaksenne suomalaiset ja muutkin jotka Suomessa asuvat!!!

        No kyllä tämä nimenomaan kuulostaa halulta rangaista, halventaa ja kaivaa railoa Suomen eri osien väliin. Oletko Putinin trolli?

      • Anonyymi kirjoitti:

        HALOO!!!!! ei KUKAAN HALUA RANGAISTA UUSiMAALAISIA, NYT VAIN ON KYSYMYS SIITÄ, ETTÄ SIELLÄ VAAN NYT ON ENITEN koronaa!!!!! Jota en todellakaan halua levittyvän muuallekin Suomeen. Lapsellista HUULIPUNAHALLITUKSELTA toteamus avata uudenmaan rajat, hei eikö järki pakota päätänne vai teettekö tämän ihan tahallanne tuhotaksenne suomalaiset ja muutkin jotka Suomessa asuvat!!!

        19. 4 liian nopea... esim 31.5 parempi

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juu ja kyllä sieltä on läpipäästykin, poliiseissakin on fiksuja, jotka ymmärtävät, että tämä Suomen sulkeminen on pyrstöstä. Kiitos näille sheriffeille!

        19. 4 ihan järjetön päivämäärä

    • Alkaako 19.4. myös sisäministeri Ohisalon lupaama vihreä elvytys?

      Milloin hallitus aloittaa lupaamansa taistelun apteekkarien ansioiden alentamiseksi sekä yksityisen toimivan työterveyshuollon lopettamiseksi?

      Milloin lentoveron on tarkoitus astua voimaan, jotta saataisiin karsittua turhaa lentämistä?

      Maksetaanko vappusataset taannehtivasti?

      • Ehkä kansan pitäisi maksaa hallitukselle vappusatanen, paljonko siitä kertyisikään 5 500000x 100, taitaa olla vaatimaton 550 milj., no ehkä kolmasosa koronan kuluista kuitenkin.

    • Yrittihän tuo moneen kertaan sitä maikkarin toimittajallekin sanoa, että kun Suomen laki.

      Eli siis se poikkeustilan laki on sellainen että SE pakottaa avaamaan rajat.

      Lienee tästä syystä Marin sanoi heti hässäkän alussa, että laki pitää käydä läpi, kun tästä selvitään. Jos selvitään.

      • Marin kyllä selviää kuten Lii Andesson humalastaan,mutta miten selviää suomen kansa ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Marin kyllä selviää kuten Lii Andesson humalastaan,mutta miten selviää suomen kansa ?

        Ilmeisesti hajanaisena ja kuppikuntaisena, riidat vaan kasvaa ja ihmiset haluaa eri asioita eikä puhalla yhteen hiileen. Amerikan malliin "country that is divided can't stand"

    • Ensin päästävät viruksen leviämään viivyttelyllään ja väärällä strategialla. Sitten laitetaan uusimaa "kiinni, sekin myöhässä että kaikki halukkaat ehtivät mökeilleen ympäri suomen. Nyt sitten " viisaana" todetaan kylmästi jotta kun tuota tautia nyt jostakin syystä näyttää muuallakin leviävän on saartoa turha jatkaa. Ei vit*u mitä touhua. Tulkaa jo pois. Pyyhe kehään.

      • Jotkut pääkaupunkiseudun eläkeläiset eivät välitä siitä, jos he tartuttavat toisia. Eivät panneet itseään varmuuden vuoksi karanteeniin. Nopeasti piti päästä maakunnan mökeilleen muille aiheuttamasta vaarasta huolimatta. Toisaalta voihan olla, ettei hengityskoneita riitä kaikille ja väärän valinnat seuraukset kostautuvat näin heille itselleen korkojen kanssa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jotkut pääkaupunkiseudun eläkeläiset eivät välitä siitä, jos he tartuttavat toisia. Eivät panneet itseään varmuuden vuoksi karanteeniin. Nopeasti piti päästä maakunnan mökeilleen muille aiheuttamasta vaarasta huolimatta. Toisaalta voihan olla, ettei hengityskoneita riitä kaikille ja väärän valinnat seuraukset kostautuvat näin heille itselleen korkojen kanssa.

        Niinhän se on että turhaan eteläsuomalaiset luulevat saavansa mökkipaikkakunniltaan hoitoa sairastuessaan. Eivät saa kun ei ole resursseja ja joka tapauksessa omat hoidetaan ensin.

    • >>
      Karanteenimääräysten rikkomisestakin voi tulla rikosoikeudellisia seuraamuksia. Kyseessä on terveydensuojelurikkomus. Siitä voidaan tuomita sakkoon tai enintään kolmen kuukauden vankeuteen.
      >>
      Yle
      ..
      >>
      Koronaviruksen tahallisesta levittämisestä voisi tulla pitkä linnatuomio – Suomen laki on tuntenut tartuntataudit pitkään
      >>
      Yle
      https://yle.fi/uutiset/3-11265469

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Saksasta on kantautunut tietoa viruksen kyvystä selviytyä esim. ostoskärryissä, seteleissä, oven kahvoissa jne. Virus on jo kuollut eikä pysty tartuttamaan. Näin ollen spekuloidaan sillä että virus pitäisi hengittää sisään heti, jotta se säilyisi elossa. Tai sylkäistä käteen ja sitten kätellä toista ja toisen pitäisi koskettaa kasvoja välittömästi märällä kädellä, jolla kätteli juuri.

        HIVin tapauksessa taitaa olla se että sekään ei kestä kovin pitkään ja selviytyäkseen vaatii otollisemmat olosuhteet, kosteutta ja lämpöä.

        Joten tästä voimme maallikkona päätellä että homohan se on.

      • No miksi hallitus aikoo avata Uudenmaan taas uudestaan vaikka koronahuippu ei ole edes saavutettu?

    • Suomen kansalaisen yksi perustuslainmukainen oikeus on liikkumisen vapaus. Perustuslaki on maamme vahvin kansalaisten oikeuksia suojaava laki, ja sitä on valitettavasti hankala millään poikkeuslailla pitkäksi aikaa kumota. Tässä asiassa on hallituksen kädet koko lailla sidotut, oli poliittinen katsantokanta sitten mikä hyvänsä. On turhaa ja aiheetonta syyttää hallitusta tai yksittäisiä puolueita, kun koko eduskunta ei voi perustuslakia vastaan toimia. Tarvitaan hyvin vahvoja näyttöjä, kuten jo aikaa sitten on todettu, jotta valmiuslainmukaisia toimia voidaan toteuttaa. Uskon, että hallitus ja eduskunta yhä toimivat kansan parhaaksi ja tekevät kaikkensa jotta koronatilanne saadaan kunnolla hoidetuksi, sanovat somen älämölöt sitten mitä tahansa. Kaikkia ei voi tai tarvitse miellyttää........politiikassakaan.

      • Kassaneidillä ei ole homma hallinnassa. Mikäli rajat avataan ja kieltoja puretaan liian aikaisin tulee se toinen aalto ja se on tuhoisa.

        Hätätilahallitus kasaan. Neitihallitus on osansa tehnyt.

      • Hallitus kirjoitti Uudenmaan saartolain, joka on perustuslainvastainen. Laki ei siis anna lupaa eristää maan sisällä alueita, mutta maan ulkorajat sillä voi sulkea. Aikamoista paniikkimielialaa on levitetty. Optikkoliikkeitä, kirppiksiä, partureita ym kiinni pakotteiden lisäksi. Kauppojen aukioloja lyhennetty Eli todellisuudessa joku 420 000 lomautettua ei riitä. Niin - 2605 ihmistä on saanut tartunnan. Se on helvetin pieni luku.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kassaneidillä ei ole homma hallinnassa. Mikäli rajat avataan ja kieltoja puretaan liian aikaisin tulee se toinen aalto ja se on tuhoisa.

        Hätätilahallitus kasaan. Neitihallitus on osansa tehnyt.

        Putinin trollit haluavat heittää laivan kapteenin ja muun päällystön laidan yli juuri kun myrsky on alkanut. Miettikää hetki mikä näillä trolleilla on tavoitteenaan ja haluatteko olla näitä auttamassa tavoitteensa saavuttamisessa.

      • Voi KEKKONEN kun olisit vielä täällä meitä suomalaisia auttamassa, kun tuosta nykyisestä Marinin hallituksesta ei löydy sitä turvaa mitä me tarvitsemme nyt. Marinin hallitus vie meidät täysin tuhoon .

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus kirjoitti Uudenmaan saartolain, joka on perustuslainvastainen. Laki ei siis anna lupaa eristää maan sisällä alueita, mutta maan ulkorajat sillä voi sulkea. Aikamoista paniikkimielialaa on levitetty. Optikkoliikkeitä, kirppiksiä, partureita ym kiinni pakotteiden lisäksi. Kauppojen aukioloja lyhennetty Eli todellisuudessa joku 420 000 lomautettua ei riitä. Niin - 2605 ihmistä on saanut tartunnan. Se on helvetin pieni luku.

        Yksikin koronatartunta on LIIKAA.

        Olet ihan oikeassa. Suomessa on ennekin perustuslakia pidetty pilkkana, esim. yksityiset pysäköintivalvojat!
        On se kumma, ettei kansa (lampaitako olemme?) nouse barrikaadeille, kun lakeja ei kunnioiteta vaan niitä muutetaan vaikka yhdessä yössä!
        Tuo firmojen kiristämistyyli ja uhkailu jos pitävät auki on myös laitonta.
        Maan sisällä liikkumisen kieltäminen on täysin mieletön puuha.
        Joku tästä hommasta aikoo ainakin netota ja kunnolla.
        Finnair saa 600 miljoonaa noin aluksi. Sitten kun ja joskus avataan Suomi, tuo Finnair jakaa sitten 100% osinkoja rikkaille omistajilleen, sitä ei omista pelkästään Suomen valtio nimittäin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voi KEKKONEN kun olisit vielä täällä meitä suomalaisia auttamassa, kun tuosta nykyisestä Marinin hallituksesta ei löydy sitä turvaa mitä me tarvitsemme nyt. Marinin hallitus vie meidät täysin tuhoon .

        Kekkonen ei olisi tätä Suomen perustuslakien raiskaamista sallinut.
        Koivisto taas ajoi pankit täysi rahaa ja tuhosi tuhansia yrittäjiä ja maan sekä asuntojen omistajia, heidät pakotettiin myymään pankeille puoli-ilmaiseksi omaisuutensa.
        Vuosi 1990 olikin itsemurhien ennätysvuosi, niitä kirjattiin 1500! Ennätysmäärä, mitä koskaan on ollut! Silloin olisi kansa tarvinnut tukea.
        Nyt ei olisi tarvittu, olisi antanut vain kaiken pyöriä, kuten Ruotsissa. Heille EU oli NEJ!
        He toimivat järkevästi, kun flunssaan kuolee joka vuosi huomattava määrä ja tämä on tauti siinä missä flunssakin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kassaneidillä ei ole homma hallinnassa. Mikäli rajat avataan ja kieltoja puretaan liian aikaisin tulee se toinen aalto ja se on tuhoisa.

        Hätätilahallitus kasaan. Neitihallitus on osansa tehnyt.

        Voi, pieni sua, yritä ymmärtää isoja asioita aikuisen silmällä. Kovta sitten varmaan itsekin ymmärrät.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kassaneidillä ei ole homma hallinnassa. Mikäli rajat avataan ja kieltoja puretaan liian aikaisin tulee se toinen aalto ja se on tuhoisa.

        Hätätilahallitus kasaan. Neitihallitus on osansa tehnyt.

        On hienoa että pääministeri on tehnyt oikeita töitä kassalla eikä ole pelkkä poliittinen broileri. Ilmankos osaa hoitaa hommat niin hyvin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voi KEKKONEN kun olisit vielä täällä meitä suomalaisia auttamassa, kun tuosta nykyisestä Marinin hallituksesta ei löydy sitä turvaa mitä me tarvitsemme nyt. Marinin hallitus vie meidät täysin tuhoon .

        Voi reppana kun pelkäät niin kauheasti yhtä virusta. Mitähän olisit tehnyt talvisodassa, kun oli oikeasti vaikeaa? Mennyt äidin helmoihin itkemään?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Yksikin koronatartunta on LIIKAA.

        Kerro se Jumalalle, hän viruksetkin loi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voi KEKKONEN kun olisit vielä täällä meitä suomalaisia auttamassa, kun tuosta nykyisestä Marinin hallituksesta ei löydy sitä turvaa mitä me tarvitsemme nyt. Marinin hallitus vie meidät täysin tuhoon .

        Siis mitä vittua teitä suomalaisia vaivaa. On tämä koronavirus rauhan ajan suuri kriisi ja kukaan taikka mikään valtio ollut valmis tähän. Ja tässä jokainen valtio yrittää parhaansa ja jos katsotaan maailmaa(vaikka ei ole mitään kilpailu) Suomi on pärjännyt aika hyvin. Suomessa vielä tulee olemaan lisää kuolemia ja tästä selviäminen vie omaa aikaa ja talous puolen korjaus omaa aikaa.
        Olen uudesta maasta ja terveysalan työntekijä. Vittu minä seuraan oikeat ohjeet (THL)ja työssä ollaan varovaisia, mutta tiedetään miten iso haaste tämä on meille. Työpaikassa ollaan vältetty vielä tapauksia, mutta sitä voi tulla vaikka viikon päästä. Sitten ei itketä ja rupea etsimään syyllisiä vaan yrittää päästä tilanteesta parhaamme mukaan.
        Nyt saatana olkaa kiitollisia miten hyvin ollaan tässä pärjätty ja antakaa Marin hallituksen tehdä työnsä (jossa suoriutunut mahtavasti)

        Ja haluat, että tulee hyviä kommentteja niin olen mamu 😃 nyt vaan maalaiset kommentoimaan vaan. Olettaisin, että ei tule mitään rasistisia kommentteja 😘
        Pese saatana kädet, vältä turhat liikkumiset ja katso vaikka YouTubesta Uuno Turhapuro pätkiä ja juo vaikka kalsari kaljat.

      • Sekä oikeus tehdä töitä kuuluu perustuslakiin. Nyt on tällä uusimaan rajoituksella vaikeutettu monen työssäkäyntiä. Vaikka hommaisi todistuksen töistä, että pitää mennä töihin, niin jonojen takia työmatka yhteen suuntaan voi kestää tunteja. Eli käytännössä aika mahdotonta käydä töistä uudella maalla muusta maakunnasta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        On hienoa että pääministeri on tehnyt oikeita töitä kassalla eikä ole pelkkä poliittinen broileri. Ilmankos osaa hoitaa hommat niin hyvin.

        Paskanmarjat!!!! Rajat kiinni niinkuin tähänkin asti !! Aivan turhaa poliisien resurssien haaskausta olleet nämä eristyspäivät JOS RAJA AVATAAN NYT !!!!!! Sitten kun tartunnat vähentyneet ja ehkä loppuneetkin niin muualla Suomessa edelleen tartuntoja.Eli Uusimaa pysyköön kiinni,ei haittoo mittää....Muu Suomi auttaa uusimaalaisia ja toisten päin,tilanteen mukaan !!!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siis mitä vittua teitä suomalaisia vaivaa. On tämä koronavirus rauhan ajan suuri kriisi ja kukaan taikka mikään valtio ollut valmis tähän. Ja tässä jokainen valtio yrittää parhaansa ja jos katsotaan maailmaa(vaikka ei ole mitään kilpailu) Suomi on pärjännyt aika hyvin. Suomessa vielä tulee olemaan lisää kuolemia ja tästä selviäminen vie omaa aikaa ja talous puolen korjaus omaa aikaa.
        Olen uudesta maasta ja terveysalan työntekijä. Vittu minä seuraan oikeat ohjeet (THL)ja työssä ollaan varovaisia, mutta tiedetään miten iso haaste tämä on meille. Työpaikassa ollaan vältetty vielä tapauksia, mutta sitä voi tulla vaikka viikon päästä. Sitten ei itketä ja rupea etsimään syyllisiä vaan yrittää päästä tilanteesta parhaamme mukaan.
        Nyt saatana olkaa kiitollisia miten hyvin ollaan tässä pärjätty ja antakaa Marin hallituksen tehdä työnsä (jossa suoriutunut mahtavasti)

        Ja haluat, että tulee hyviä kommentteja niin olen mamu 😃 nyt vaan maalaiset kommentoimaan vaan. Olettaisin, että ei tule mitään rasistisia kommentteja 😘
        Pese saatana kädet, vältä turhat liikkumiset ja katso vaikka YouTubesta Uuno Turhapuro pätkiä ja juo vaikka kalsari kaljat.

        Kasvata kukkaa ja juttele viljelmillesi.Marin pitäköön Uusimaan rajat kiinni syksyyn asti !!!! Minä helsinkiläisenä en kaipaa maaseutua,tai en ole ollut vuosikymmeniin Hgin ulkopuolella.Enkä vähään aikaan menekään,jos/kun menen niin K:ala Asema ja Pirkkala vapiskoon !!!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus kirjoitti Uudenmaan saartolain, joka on perustuslainvastainen. Laki ei siis anna lupaa eristää maan sisällä alueita, mutta maan ulkorajat sillä voi sulkea. Aikamoista paniikkimielialaa on levitetty. Optikkoliikkeitä, kirppiksiä, partureita ym kiinni pakotteiden lisäksi. Kauppojen aukioloja lyhennetty Eli todellisuudessa joku 420 000 lomautettua ei riitä. Niin - 2605 ihmistä on saanut tartunnan. Se on helvetin pieni luku.

        Oikein Uudenmaan saartolaki on Valmiuslain , joka on tehty Perustuslain säätöjärjestyksellä mukainen ei Perustuslain vastainen, mutta olet oikeassa, että luku on niin helvetin pieni , seurannaisvaikutuksiin, Suomen talouden tuhoaminen, ettei mitään valmius/poikkeustilaa olisi pitänytkään julistaa eli 1. töiksi valmiuslakia tulisi korjata , että vaarallinen tartuntatauti on kyseessä ja sen käyttö oikeutettua, kun kuolleita tulee esim. vasta yli 1000/vrk.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet ihan oikeassa. Suomessa on ennekin perustuslakia pidetty pilkkana, esim. yksityiset pysäköintivalvojat!
        On se kumma, ettei kansa (lampaitako olemme?) nouse barrikaadeille, kun lakeja ei kunnioiteta vaan niitä muutetaan vaikka yhdessä yössä!
        Tuo firmojen kiristämistyyli ja uhkailu jos pitävät auki on myös laitonta.
        Maan sisällä liikkumisen kieltäminen on täysin mieletön puuha.
        Joku tästä hommasta aikoo ainakin netota ja kunnolla.
        Finnair saa 600 miljoonaa noin aluksi. Sitten kun ja joskus avataan Suomi, tuo Finnair jakaa sitten 100% osinkoja rikkaille omistajilleen, sitä ei omista pelkästään Suomen valtio nimittäin.

        Hyvä olet hereillä ja noiden nettoajien pillin eli illuminatin mukaan hallitus toimii ja ulkomaisten pankkiirien.

      • Usko sinä mitä tahansa, mutta turviksille rajan pitäminen auki ei ole kansan hyväksi toimimista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Usko sinä mitä tahansa, mutta turviksille rajan pitäminen auki ei ole kansan hyväksi toimimista.

        Tämän osoitin kirjoittajalle: Anonyymi
        Eilen 12:07

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus kirjoitti Uudenmaan saartolain, joka on perustuslainvastainen. Laki ei siis anna lupaa eristää maan sisällä alueita, mutta maan ulkorajat sillä voi sulkea. Aikamoista paniikkimielialaa on levitetty. Optikkoliikkeitä, kirppiksiä, partureita ym kiinni pakotteiden lisäksi. Kauppojen aukioloja lyhennetty Eli todellisuudessa joku 420 000 lomautettua ei riitä. Niin - 2605 ihmistä on saanut tartunnan. Se on helvetin pieni luku.

        Optikot, parturit ja muut yrittäjät vois pistää äivonystyrät töihin ja kehitellä palveluaan koronan/tartuntatautien kestäviksi. Yleisesti ottaen koko maan omavaraisuutta kannattais kehittää kiireesti kaikilla aloilla.

    • Toivotaan, että sitä rajoitusta jatketaan. Koska nytkin Kiuruvedellä yksi oireeton sai aika pahaa jälkeä. Taitaa viimeisin tieto olla, että 8 kuollut koronaan. Nyt jos Uudeltamaalta lasketaan vapaasti mökkiläiset maakuntiin, siis ne jotka siellä vielä on, niin jälki voi olla kauheaa.
      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006468368.html

      • Nyt jo yhdeksän kuollut Attendon hoivakodissa Kiuruvedellä ja oliko tartunnan sinne tuonut vanhempi henkilö Espanjan aurinkorannoilta karanteenitta livahtanut?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nyt jo yhdeksän kuollut Attendon hoivakodissa Kiuruvedellä ja oliko tartunnan sinne tuonut vanhempi henkilö Espanjan aurinkorannoilta karanteenitta livahtanut?

        Ainakin pantiin asukkaan syyksi. Eikö se ole ruotsalaisten omistama pulju, joten itse epäilen vahvasti ruotsalaisvaikutusta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin pantiin asukkaan syyksi. Eikö se ole ruotsalaisten omistama pulju, joten itse epäilen vahvasti ruotsalaisvaikutusta.

        Olipa sitten .... Hoitaja tai potilas tartuttajana ....
        Kukahan on joka tapauksessa vastuuussa???

        Attendon lääkäri ja hoitajat eivät saisi päästää ketään supertartuttajia sisään .... vaikka mitä maksaisivat!!
        .

      • Kuinka monella on sitten naksahtanut pahasti ja kuinka moni päättänyt päivänsä, ainakin joku ajoi autonsa junan alle jne.
        Kyllä tämä koettelee nuoria, vaikka vanhoja kuolee!
        Oletteko koskaan miettineet, mitä tämänlaatuisesta puuhasta saadaan negatiivista aikaan.
        Ruottalaiset omaavat oikean käsittelytavan näille taudeille ja säästyvät suomen ikäviltä jälkitaudeilta: itsemurhat, muut sairaudet, psyykkiset ongelmat, yksinäisten hätä etc.

      • Joo älkää nyt päästäkö niitä uusmaalaisia vanhuksia irti sieltä vanhainkodeista lähtevät levttämään sitä koronaa tänne maa seudulle pankaa ihimeessä kaikki ovet lukkoon jotta eivät karaa sieltä tänne sotkemahan meijän rauhaa.täällä mua seuvvulla.sanon miä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin pantiin asukkaan syyksi. Eikö se ole ruotsalaisten omistama pulju, joten itse epäilen vahvasti ruotsalaisvaikutusta.

        Kaunis näky: https://www.google.fi/maps/@62.7335463,22.5829778,3a,75y,353.67h,65.7t/data=!3m6!1e1!3m4!1sA_jOQDktiEwPVONGLoS4ZQ!2e0!7i13312!8i6656?hl=fi

    • Ei nyt panikoida.
      Kukaan ei tiedä tilannetta 19.4
      Jos mökkiläiset kuvaa omalle mökilleen ja on siellä Tapaamatta alkuasukkaita ei pitäs olla ongelma

      • Kukaan järkevä ei mene tänä vuonna mökille.

      • Ei ne mökkiläiset pysy siellä mökeillään ja jo matkalla mökille pysähtelevät kusitauoille aapiisiille. Mökille mennään sitten paikallisen ruokakaupan kautta ja kaupassa käydään tämän tästä. Nyt on nähty tätä mökkiläisten "karanteenia", kun osa mökkisopuleista pääsi livahtamaan ennen Uudenmaan sulkua mökeilleen, Käyvät ruokakaupoissa ja apteekissa, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Pelkkää jeesustelua, että ollaan muka vain mökillä!

      • Juu, mut kun ei ole siellä mökeillää, pitää päästä hakemaan multaa ja perennoja paikallisesta rautakaupasta, terassi pitää korjata ja vaikka mitä. Älä unta nää, et pysyvät vaa siellä mökeillä. Tää on jo nyt nähty, että miten ovat kaupoissa tämän tästä.
        Ja mitä tästä tulee, kun on äitienpäivät, pitää lasten päästä mummoa katsomaan, sitäkin jo monet suree. V#ttu mitä porukkaa, eikö nyt niitä kakruja näe sillä iPadilla tai tabletilla, kun niillä osataan jo nytkin tukkia koko paikallinen 4G verkko, että paikallinen väestö ei pysty tekemään etätöitä ja lapset koulutehtäviä.
        Näen tätä joka päivä, kun meidän lähellä on favela, missä paljon mökkejä ja nyt osa niistä mökkisopuleista pääsi livahtamaan sinne ennen Uusimaan sulkemista, nää kulkee sieltä mökeiltään tuosta meidän ohitse, siinä menee Mondeota, Kiaa, Volvoa ja muuta ketunrautaa. Ja aina kaksistaan kaupoille, ei mene koskaan autot pelkän kuljettajan kanssa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne mökkiläiset pysy siellä mökeillään ja jo matkalla mökille pysähtelevät kusitauoille aapiisiille. Mökille mennään sitten paikallisen ruokakaupan kautta ja kaupassa käydään tämän tästä. Nyt on nähty tätä mökkiläisten "karanteenia", kun osa mökkisopuleista pääsi livahtamaan ennen Uudenmaan sulkua mökeilleen, Käyvät ruokakaupoissa ja apteekissa, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Pelkkää jeesustelua, että ollaan muka vain mökillä!

        Jos he kuitenkin olivat siellä mökillä, kunnes tuntevat olevansa terveitä yhä edelleen, mitään ongelmaa ei pitäisi olla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan järkevä ei mene tänä vuonna mökille.

        Vain immuuneiksi tai täysin puhtaaksi testatut perheet, sittenkiin niin, että vättävät liikkumista mökkipitäjässään. Immunien liikkuminen voidaan sallia muutenkin rajan yli, kunhan saadaan testit, joilla heidät löydetään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos he kuitenkin olivat siellä mökillä, kunnes tuntevat olevansa terveitä yhä edelleen, mitään ongelmaa ei pitäisi olla.

        jos jos jos...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne mökkiläiset pysy siellä mökeillään ja jo matkalla mökille pysähtelevät kusitauoille aapiisiille. Mökille mennään sitten paikallisen ruokakaupan kautta ja kaupassa käydään tämän tästä. Nyt on nähty tätä mökkiläisten "karanteenia", kun osa mökkisopuleista pääsi livahtamaan ennen Uudenmaan sulkua mökeilleen, Käyvät ruokakaupoissa ja apteekissa, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Pelkkää jeesustelua, että ollaan muka vain mökillä!

        Yritetään oppia olemaan käymättä mökkikunnan kaupoissaja palveluissa. Olen nyt jo oppinut, vaikka en olekaan mökillä. Ostan Uudenmaan kaupoista ja tilaan tavarat remonttiin myös sieltä. Hyvin tässä jo lukemalla oppii:)

        Näinhän sitä moni uhoaa, mutta todellisuus toista. Kyllä ne safkat ostetaan sieltä mökkipaikkakunnan läheltä jostain suuresta marketista. Harva alkaa kuitenkaan jollain "huuli-kärryllä" roudaamaan suurempia tarvikkeita, kyllä nekin haetaan aika läheltä. Jätemaksuista naristaan, kun ei muka tule jätettä ja jätteet lentää sitten tienposkeen...
        Vaan asiaan... Nyt ei ole kyse mökkiläisten vihaamisesta, vaan ihan turvallisuudesta ja määräysten noudattamisesta. Sehän ei sitten toiminut lainkaan, vaan mökkisopulit lähti mökeille heti, kun hieman uhattiin sulkea rajoja. Mökeiltä ei sitten palattu, vaikka pääministeri vetosi moneen kertaan, että mökeiltä pitää palata takaisin kotiin, että voidaan taata kaikille riittävä terveydenhuolto. Monelle vaan oli se oma napa kaikkein tärkein ja nyt sitten kiukutellaan!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan järkevä ei mene tänä vuonna mökille.

        Tuleeko korona järvivedestä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuleeko korona järvivedestä?

        Kohtahan sen näkee, kun ilmat lämpenee ja väki ryntää rannoille ja uimaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vain immuuneiksi tai täysin puhtaaksi testatut perheet, sittenkiin niin, että vättävät liikkumista mökkipitäjässään. Immunien liikkuminen voidaan sallia muutenkin rajan yli, kunhan saadaan testit, joilla heidät löydetään.

        Testaus osoittaisi tänään negatiivikseksi mutta jo huomenna voi olla positiivinen. Sehän se on tosiasia, joten ihmisiä pitäisi testata päivittäin ennenkuin se olisi varmaa kenellä virus on ja kenellä ei.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Yritetään oppia olemaan käymättä mökkikunnan kaupoissaja palveluissa. Olen nyt jo oppinut, vaikka en olekaan mökillä. Ostan Uudenmaan kaupoista ja tilaan tavarat remonttiin myös sieltä. Hyvin tässä jo lukemalla oppii:)

        Oikein, olkaa tosiaankin käyttämättä mökkipaikkakunnan palveluja. Sillä siellä ihmiset arvostavat omaa henkeään enemmän kuin teidän tuomia ropojanne.

    • Hallitus on mokaillut koko kriisin ajan. Enemmistökö on tyytyväinen pentu hallituksen toimiin? Hallitus vaihtoon pian ja ulos historian toiseksi huonoin pääministeri . Ei Marinia arvostettaisi maailmalla jos tietäisivät, että kyseessä on naispuolinen Donald Trump

      • Ei ole enemmistö tyytyväinen, hallituksen tukijoukkojen propagandakoneisto jauhaa galluppeja, eli Alma Media yhtiön galluppi nosti ykköseksi, mutta mätä Ylen gallupissa jäi demarit vielä perussuomalaisten varjoon pienellä erolla.

      • Jos Ruotsissa kuolleita on yli 600, melkein 700 nyt jo ja Suomessa vain 40, niin olen tyytyväinen. Väkilukuun suhteutettuna Suomessa pitäisi nyt olla kuolleita ruotsin mallin mukaan noin 300. Kuolleet ovat tietysti vain numeroita muille kuin omaisille, silti olen tyytyväinen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos Ruotsissa kuolleita on yli 600, melkein 700 nyt jo ja Suomessa vain 40, niin olen tyytyväinen. Väkilukuun suhteutettuna Suomessa pitäisi nyt olla kuolleita ruotsin mallin mukaan noin 300. Kuolleet ovat tietysti vain numeroita muille kuin omaisille, silti olen tyytyväinen.

        Tämän vuoksi pitäisi sulku- ja suojatoimia pitää ennallaan ja lisätä mm. maskipakko . Näitä tuloksia ei olisi jos Uusimaa olisi avoinna.

        Ei ole enää vain sen verran Suomessakaan kun rajoituksia puretaan ja jatketaan kertausharjoituksien sun muiden massatapahtumien sallimista toukokuusta alkaen.

      • Samaa mieltä täysin , että Marinin hallitus on mokaillut ja pahasti koko koronakriisin aikana. Millä ihmeen kepulikonstilla tuo päätön nykyinen hallitus on perustettu??
        Hyvin sanottu, toiseksi huonoin pääministeri, yess.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos Ruotsissa kuolleita on yli 600, melkein 700 nyt jo ja Suomessa vain 40, niin olen tyytyväinen. Väkilukuun suhteutettuna Suomessa pitäisi nyt olla kuolleita ruotsin mallin mukaan noin 300. Kuolleet ovat tietysti vain numeroita muille kuin omaisille, silti olen tyytyväinen.

        SIIS MITÄ? Aivanko pokkana vertailet Ruotsin ja Suomen koronakuolleisuutta. Yksikin kuolema on traagista. Eikö sinulla ole sydäntä ja omaatuntoa? Vai että olet vielä tyytyväinen!!! ÄÄLIÖ...

      • Marin on erinomainen, samoin muu hallitus.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tämän vuoksi pitäisi sulku- ja suojatoimia pitää ennallaan ja lisätä mm. maskipakko . Näitä tuloksia ei olisi jos Uusimaa olisi avoinna.

        Juu, mutta jos maskipakko tulisi, niin mistä niitä maskeja saa ostaa?, kun ei niitä vaan yksinkertaisesti ole missään, ei nettikaupoissa eikä muuallakaan, no siinä olisi valtiolle mukava tulonlisäyksen paikka, kun koko suomeen määrättäisiin maskipakko ja sakotettaisiin ilman maskia liikkuvia, eikös vaan?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Marin on erinomainen, samoin muu hallitus.

        Meillä on pitkästä aikaa tosi hyvä hallitus. Hallitus ei Emmi vaan toimii. Olen tyytyväinen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Meillä on pitkästä aikaa tosi hyvä hallitus. Hallitus ei Emmi vaan toimii. Olen tyytyväinen.

        Paras hallitus miesmuistiin! Eroaa kuin päivä ja aiemmista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juu, mutta jos maskipakko tulisi, niin mistä niitä maskeja saa ostaa?, kun ei niitä vaan yksinkertaisesti ole missään, ei nettikaupoissa eikä muuallakaan, no siinä olisi valtiolle mukava tulonlisäyksen paikka, kun koko suomeen määrättäisiin maskipakko ja sakotettaisiin ilman maskia liikkuvia, eikös vaan?

        Niin, tämä maskipakon kirjoittaja ei ole ilmeisesti seurannut uutisia. Nyt ei riitä maskeja edes terveysalan työntekijöille, mistähän niitä muka saataisiin sitten muille?

      • Se enemmistö, joka on tyytyväinen hallituksen toimintaan kriisín hoidossa, ei valitettavasti osaa arvostella asiaa muuten kuin Marinin ulkoisen esiintymisen kautta. Hallituksen pahoin myöshässä olleet toimenpiteet pitäisi olla arvostelun kohteena, ei se esiintyminen. Mitä tämä kaikki kertookaan suomalaisten enemmistöstä.

    • Uudenmaan eristäminen on kohtuullisen harmiton toimenpide mutta silti eittämättä tehokas. Miksi ihmeessä se pitäisi nyt purkaa. Samaan syssyyn avataan varmaan rajat ja päästetään ihmiset italian ja espanjan lomarannoille. Nyt kaivattaisiin selityksiä ja lujasti!!!

      Itse olen huolissani juurikin talouden elpymisestä ja jos kesken pandemian aletaan höllentään rajoituksia, me kamppaillaan tämän kanssa pitkään. Itse kiristäisin toimia.

      • Et sinä sitä ikinä täällä saa tietää, millainen tilanne olisi ollut ilman eristämistä. Saattaa vaikuttaa hyödyllisesti tai sitten ei. Konkursseja on tullut jo nyt tämän pelleilyn takia. Siitä syyttää vain hälläväliä -asennetta, mikä tässä maassa on vallalla.

    • Vaikka hetkeksi saataisiin suomen tilanne rauhoittumaan ja tartunnat muutamiin niin tilanne muuttuu heti kun rajat avataan taas. Kyllä sieltä joku jääräpää aina löytyy joka viisveisaa suosituksista olla matkustamatta johonkin vielä koronan kourissa olevaan "hobodistaniin" ja tuomisina korona uudestaan ja taas ralli käynnistyy.

      • Niin kuin Britannian pääministeri, joka leuhki kätelleensä koronapotilaita ja tekevänsä sitä edelleen. Onkohan uho vieläkin voimassa sairaalasta tultua tai siis sittenhän se tietysti onkin mahdollista, jos tautiin saa immuniteetin. Saako, ei ole varmaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin kuin Britannian pääministeri, joka leuhki kätelleensä koronapotilaita ja tekevänsä sitä edelleen. Onkohan uho vieläkin voimassa sairaalasta tultua tai siis sittenhän se tietysti onkin mahdollista, jos tautiin saa immuniteetin. Saako, ei ole varmaa.

        On varmaa ettei saa. Googlaa vaikka australialaisten tutkimus jo parantuneista kiinalaisista, 3-14% testatuista jotka parantuneet ja testattu ettei ole enää koronaa, testautuivat jo koronapotilaiksi uudelleen.

        Kiinan terveysviranomaisten lehdessä S ja L kannat, 4% ero viruksissa.

        Japanissa Osakassa nainen sairastui uudestaan jo pari kuukautta sitten sairastettuaan ja parannuttuaan.

        Googlausta, vai pitääkö tänne laittaa linkit suoraan ?

    • marinella kysyy aina puolueelta :) nehän ne on asiantuntijoita koronan suhteen

    • Muissa Euroopan maissa on ulkonaliikkumiskieltoja ja kasvosuojaimien käyttöpakko. Samoin Aasiassa.
      Suomessa meni suojainten hankinnat metsään, ei voi määrätä niiden käyttöpakkoa, niitä ei riitä edes sairaaloihin.

      • Aina valmis mallioppilas.

    • Hyvä että raja on kiinni. On mukavaa ajella tyhjiä moottoriteitä, kaahaajat loistaa poissa olollaan.

      • Taidat ajaa edestakaisin Uudellemaalle? Montako koronaakuljetat?

    • https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2011/20111552

      Tuossa linkki valmiuslakiin josta näette laissa itsessään olevat mahdollisuudet rajoittaa ihmisten elämää. Pitäisin varsin hyvänä asiana että sen käyttöönotto on tehty vaikeaksi ja käytön jatkaminen myös vaikeaksi. Se kun mahdollistaa totalitaarisista valtioista tuttua toimintaa voimassaoloaikanaan.

      • Hallitus tekee valtavan virheen, jos se lopettaa Uudenmaan eristämisen tässä vaiheessa, coronavirus pandemia on vielä alkumetreillä Suomessa ja siitä voi tulla ns. toinen aalto heti perään, mikä on vaikeampi ja ehkä virus muuntunut pahemmaksi?

        Tautikeskittymien eristäminen ja viruksenkantajien kontrollointi ja karanteenit ovat ainoa toivo välttyä suurilta uhriluvuilta.

      • Voi paskan marjat. Totalitarismi se tosiaan tässä se suurin uhka nyt on! Naurettavaa roskaa. Jos laki ei muutu, hallitus vaihtoon!

        Tuollainen laki tulee sitoa tilanteeseen. Eikä tässä olla rajoittamassa ihmisten poliittisen toiminnan oikeuksia eikä sulkemassa heitä vankityrmiin. Silkkaa hevon kukkua puhua totalitarismista.

        Todellista totalitarismia tässä on se, kuinka EU-valtiot ovat tapattaneet omia kansalaisiaan ja niiden poliitikot haluavat tehdä niin edelleen, ilmeisesti joku SS-aatteen mukainen T4-eutanasiaprojekti laskennallisten erikoissairaanhoidon taakkojen vähentämiseksi.

        Pohjoismaiden sosiaalidemokraattien toimia katsellessa tulee mieleen, että sosialistejahan ne olivat natsitkin, joille silloinkin Ruotsin sosiaalidemokraattien eugeeniset ohjelmat olivat esikuvina.

        Kuvittelin, että Marin on jotain muuta kuin Lipponen oli. Nyt en enää ole siitä varma. Löfvenin oikea paikka taas on Haagissa, syytettyjen penkillä, ja kaiken tämän jälkeen hän voi sinne vielä päätyäkin. Ihme jos ihmiset nielevät kansanmurhan vuonna 2020 keskellä Eurooppaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus tekee valtavan virheen, jos se lopettaa Uudenmaan eristämisen tässä vaiheessa, coronavirus pandemia on vielä alkumetreillä Suomessa ja siitä voi tulla ns. toinen aalto heti perään, mikä on vaikeampi ja ehkä virus muuntunut pahemmaksi?

        Tautikeskittymien eristäminen ja viruksenkantajien kontrollointi ja karanteenit ovat ainoa toivo välttyä suurilta uhriluvuilta.

        Seuraava iso juhla on äitienpäivä, jolloin on tapana valua maalle. Valmistumisjuhlista ei taideta vielä tietää, pidetäänkö niitä, mutta kesälomakausi on kuitenkin alkamassa.

        "Tautikeskittymien eristäminen ja viruksenkantajien kontrollointi ja karanteenit ovat ainoa toivo välttyä suurilta uhriluvuilta."

        Juuri näin. Ja taudin tukahduttaminen on ainoa keino selvitä siitä taloudellisestikaan järjellisesti. Hidastaminen kuivattaa meidät niin henkisesti kuin taloudellisesti.

        Kuolleita on jo nyt tarpeeksi. Ne, jotka ottavat tuottavat niitä vielä lisää, tulevat kyllä vielä kantamaan vastuun teoistaan, olivat selitykset miten lipeviä tahansa. Murhaajien on turha vetäytyä "asiantuntijan" viittansa varjoon. Se ei käynyt selityksestä Nürnbergissäkään, kun ghetoissa tauteihin kuolleet saivat oikeutta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voi paskan marjat. Totalitarismi se tosiaan tässä se suurin uhka nyt on! Naurettavaa roskaa. Jos laki ei muutu, hallitus vaihtoon!

        Tuollainen laki tulee sitoa tilanteeseen. Eikä tässä olla rajoittamassa ihmisten poliittisen toiminnan oikeuksia eikä sulkemassa heitä vankityrmiin. Silkkaa hevon kukkua puhua totalitarismista.

        Todellista totalitarismia tässä on se, kuinka EU-valtiot ovat tapattaneet omia kansalaisiaan ja niiden poliitikot haluavat tehdä niin edelleen, ilmeisesti joku SS-aatteen mukainen T4-eutanasiaprojekti laskennallisten erikoissairaanhoidon taakkojen vähentämiseksi.

        Pohjoismaiden sosiaalidemokraattien toimia katsellessa tulee mieleen, että sosialistejahan ne olivat natsitkin, joille silloinkin Ruotsin sosiaalidemokraattien eugeeniset ohjelmat olivat esikuvina.

        Kuvittelin, että Marin on jotain muuta kuin Lipponen oli. Nyt en enää ole siitä varma. Löfvenin oikea paikka taas on Haagissa, syytettyjen penkillä, ja kaiken tämän jälkeen hän voi sinne vielä päätyäkin. Ihme jos ihmiset nielevät kansanmurhan vuonna 2020 keskellä Eurooppaa.

        Mielivaltaiset laintulkinnat vahvistuvat ja lisääntyvät sekä viranomaisien että siviilien keskuudessa täallaisissa tilanteissa. Se on todellisuuden ja olosuhteiden sanelemaa faktaa. Mielivaltaisuus lisääntyy kun informaatio vääristyy tai kukaan ei valvo ja pysty varmistamaan että lakia sovelletaan oikeuden- ja tarkoituksenmukaisesti. Vaikka kuinka inttäisi, että eihän täällä olla ihmisiä sulkemassa vankityrmiin niin täällä on silti ollut ja tulee aina olemaan niitä ihmisiä, jotka tietäen tai tietämättään edistävät väärää vallankäyttöä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Seuraava iso juhla on äitienpäivä, jolloin on tapana valua maalle. Valmistumisjuhlista ei taideta vielä tietää, pidetäänkö niitä, mutta kesälomakausi on kuitenkin alkamassa.

        Kokoontumisrajoitus on edelleen voimassa, eikä ole ollut puhetta että siitä luovuttaisiin. Jos joku pitää yli 10 hengen juhlat, niin ilmoita poliisille.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Seuraava iso juhla on äitienpäivä, jolloin on tapana valua maalle. Valmistumisjuhlista ei taideta vielä tietää, pidetäänkö niitä, mutta kesälomakausi on kuitenkin alkamassa.

        Äitienpäiväksi kotiin maalle valuu ”hesalaisia”. Olisi todella huono äitienpäivälahja viedä äitimuorille korona, joten olkaapa varovaisia hesalaiset!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus tekee valtavan virheen, jos se lopettaa Uudenmaan eristämisen tässä vaiheessa, coronavirus pandemia on vielä alkumetreillä Suomessa ja siitä voi tulla ns. toinen aalto heti perään, mikä on vaikeampi ja ehkä virus muuntunut pahemmaksi?

        Tautikeskittymien eristäminen ja viruksenkantajien kontrollointi ja karanteenit ovat ainoa toivo välttyä suurilta uhriluvuilta.

        Nyt pitäisi saada Marin pyörtämään päätöksensä Uudenmaan sulun purkamisesta ennekuin tässä maassa käy hullusti. Hän on kuitenkin siitä vastuussa kun kerran puoltaa asiaa.

    • Näin hän se naurettava suomi toimii kun huulipunat on päättäjissä...

      • Laivatkin taitaa vielä kulkea, enkä usko, että lentoliikennekään Ruotsiin on ihan stopissa, joten sinne nyt paremmin hoidettua yhteiskuntaa ihmettelemään ja pysymään sitten siellä, jossa sairaalat varmaan alkavat tursuilla, vaikka siitä ei mitään haloota pidetäkään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Laivatkin taitaa vielä kulkea, enkä usko, että lentoliikennekään Ruotsiin on ihan stopissa, joten sinne nyt paremmin hoidettua yhteiskuntaa ihmettelemään ja pysymään sitten siellä, jossa sairaalat varmaan alkavat tursuilla, vaikka siitä ei mitään haloota pidetäkään.

        Ruotsinlaivojen tuloista 1/3 on rahdista, 1/3 muista matkustajista ja 1/3 myydyistä tuotteista.
        Missä on lista kuinka paljon Suomi maksaa tukea linjalaivoille, ja miksi rahtiliikenne pidetään käynnissä ? Hieman avoimmuutta tiedotukseen kiitos !

    • Toivottavasti pysyy suljettuna tuo Uudenmaan raja vielä pidempään. Muutama oireeton koronaa sairastava mökkiläinen tartuttaa puoli Suomea ja epidemia räjähtää käsiin. Ruotsissa nyt nähty mitä tapahtuu, kun rajoitteita ei ole tarpeeksi. Kuoleita melkoisesti ja lisää tulee!

      • Olemme vasta alkuvaiheessa, joten ehdottomasti pidettävä sulku. WHO:n johtajisto ja asiantuntijat juuri 8.4.2020 kehoittivat Euroopan maita olemaan purkamatta rajoituksia vielä. Kannattaa seurata, mitä tapahtuu Tanskassa ja katsella mitä muissa maissa tapahtuu ennenkuin ennenaikaisesti laittaa maansa tautiloukkuun.

    • Mihin teidän nyt pitää päästä sieltä onnelasta pysykää siellä ihan sama vaik amuurin laittais rajalle, mikään ei huonone sen yläpuolella, päinvastoin !

      • Porukka on kuoleman kielissä kun pitää muutama viikko elää yhdessä siellä kivilaatikoissa j a kova hinku rälläämään maalle j a mökeille...ehe siellä on nyt onnenne mahdollisimman pitkään!

    • En tulis sinne landelle vaikka maksettais! Siellä haisee paskalle!

      • Oikein hyvä, pysy vaan siellä.

    • Kulkutautilaki sanoo, että tappavan kulkutaudin leviämistä ei saa estää, jos SDP on hallituksessa.
      Laki on laki.

    • SIIRRÄTTE KIRJAT POIS SIELTÄ KEHÄ III hourulan sisältä, vaikka sinne mistä olette tulleet:))
      Autovakuutukset halpenee ja pääsette nauttimaan kesästä!!!!
      (Moni on muuten ehtinyt jo tehdä sen)

      LOMAAAA!!!!!!

    • Vähintään ensi syksyyn asti pitäisi pitää suljettuna.

    • Eihän tämä ole Marinin päätös!

    • Uusimaa rajattiin, koska siellä oli eniten tartuntoja. Nyt niitä kuitenkin on jo myös muualla niin paljon, ettei ole enää ehdottoman välttämätöntä pitää rajoja kiinni.

      • Juuri näin.

      • Siinä se oli tiivistetysti ja hyvin sanottu. Mutta ymmärtääkö nämä jänkääjät?

    • Kyllä uudenmaan porukkaa nyt ruoskitaan oikein hallituksen voimin ja suomalaiset LAMPAAT vaan määkii kuin teuraalle menossa, että kuka seuraavana, mää!
      Tämähän on täyttä ihmisten kiusaamista, että ihmisiä pidetään uudellamaalla pääsiäisen, että he ei voi mennä edes mökeilleen. Tartuttaako he sitten mökeillä olevat rotat, vai miksi heitä ei voi päästää kauan suuunnitelluille pääsiäis mökkimatkoilleen. Tämähän on täyttä kiusantekoo. Sitten pääsiäisen jälkeen saa taas liikkua vapaasti! Onneksi poliisivalvonta vuotaa noilla ulosmenoteillä. Onko se pääsiäisen jälkeen sitten parempi tilanne. Tuskin.
      Nyt kyllä on tytöt täysin hukassa todellisuudesta. Tämähän on täysin diktatuurivaltio.

      Nyt pitäis ihmisten ottaa mämmiropposet mukaa ja mennä jo kadulle mielenosoituksiin pääsiäisenä, tai muuta vastaavaa. Mämmiä voi sitten syödä siellä kaduilla kun ei mökeillekään saa mennä. Ropposista syntyy kaduille jätettä, mutta mökillä sen vois heittää pesään.
      Mitä jos kaikki matkalle haluavat vaan lähtis tänään matkaa, niin olisko pakko päästää kymmenien kilometrien jonot menemään!

    • Joku avohoitopotilaiden palsta tämä?

      • Joo, tervetuloa. Kiva kun säkin löysit perille. <3

    • Samaa mieltä. Ällö 😩👿. Yök.

    • Ei uskoisi, että näin urpoja Suomalaisia on olemassa,. Eka kertaa vierailin tällä sivulla ja mitä skeidaa täältä löytyy. Miettikää vähän, ennenkuin kirjoittelette täyttä paskaa.

      • Tervetuloa joukkoon!

        Älä huoli, täällä on monella hyvät suodattimet, ja toivo että muutkin oppivat keskustelemaan. Anonyymisti tietenkin.

    • Hussin pomo kiristäisi nykyisiäkin rajoituksia vielä useiksi viikoiksi. Jos Uudenmaan rajoituksia ei tiukenneta entisestään, rajoitukset voisivat kestää kuulemma jopa jouluun asti.

      Kiristykset tarkoittaisivat vain välttämättömien ostosten tekemistä ja kahden hengen kokoontumisoikeutta sekä hengityssuojainpakkoa.

      • Uudellamaalla kymmenkertaisesti tartuntoja muuhun maahan nähden. Olisi suoranainen kansanmurha ruveta kohta jo purkamaan eristystä.

      • Näyttää siltä, että kilpaillaan siitä, kuka kovimmat kiristykset saa aikaan. Joku keräilee pisteitä virkauralleen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Uudellamaalla kymmenkertaisesti tartuntoja muuhun maahan nähden. Olisi suoranainen kansanmurha ruveta kohta jo purkamaan eristystä.

        EI MINKÄÄNLAISTA PURKUA UUDELTAMAALTA ! Haluatteko tosiaan että Suomessa tapahtuu KANSANMURHA?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Uudellamaalla kymmenkertaisesti tartuntoja muuhun maahan nähden. Olisi suoranainen kansanmurha ruveta kohta jo purkamaan eristystä.

        onko se nyt mikään ihme, uudellamaalla asuu 1/3 suomalaisista, väkisinkin on tartuntoja eniten.

      • Anonyymi kirjoitti:

        onko se nyt mikään ihme, uudellamaalla asuu 1/3 suomalaisista, väkisinkin on tartuntoja eniten.

        Enemmistö eli 2/3 muualla. Eikö enemmistön ääni ratkaise?

      • Justjoo.. Ja vielä jokunen aika sitten todettiin, että rajoitukset vain pidentävät taudin leviämistä. Nyt sinä sitten olet päättänyt, jos rajoituksia ei jatketa niitä on pakko pidentää joulukuulle. Siis mitä? Ainakin aiemmin poikkeustilaa perusteltiin sillä, että hidastetaan taudin leviämistä, jotta se ei ryöpsähdä kerralla koko väestöön. Toisin sanoen hidastamisella ei ollut tarkoitus estää tautia leviämästä vaan vain hidastaa sitä. Mieti sitä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Justjoo.. Ja vielä jokunen aika sitten todettiin, että rajoitukset vain pidentävät taudin leviämistä. Nyt sinä sitten olet päättänyt, jos rajoituksia ei jatketa niitä on pakko pidentää joulukuulle. Siis mitä? Ainakin aiemmin poikkeustilaa perusteltiin sillä, että hidastetaan taudin leviämistä, jotta se ei ryöpsähdä kerralla koko väestöön. Toisin sanoen hidastamisella ei ollut tarkoitus estää tautia leviämästä vaan vain hidastaa sitä. Mieti sitä.

        Kukaan ei ole puhunut joulukuusta. Thl:n mukaan uudenmaan alueella on kolmasosa tartunnoista, muualla vähemmän. Paljonko olisi jos rajaa ei olisi suljettu?
        Rajat kiiinni, kunnes uudenmaan luvut lähtee reippaaseen laskuun ja parantuneita on enemmän kuin taudinkantajia.

        Pääkaupunkiseudun asukkaat ovat aina vähätelleet kehä kolmosen rajan takana asuvia.

        Mikä ihmeen halu nyt on päästä landelle?! Ja huom! rajanylityskielto toimii toiseenkin suuntaan. Miksei kukaan lande vaadi rajan avaamista...?

        Ei kolmasosa vaan melkein 2/3.

    • Siis hetkinen joo vai ei vai ehkä vai mitä hittoa.
      Toosi reilua kun uusimaa pitää olla kiinni eikä muiden maakuntien tarvii olla sieltähän niitä tartunnan saaneita tulee sit uudelle maalle.

    • Oli laki mikä tahansa, olisi ollut viisasta odottaa toukokuun puoliväliin asti. Takapakkia tulee ja paljon turhia kuolemia. Olisivat sitten pitäneet rajat auki kokonaan. Poikkeustila voidaan jatkaa jos ihmisten terveys on uhattuna. Nyt munasi Marin pahasti jos näin tekee WHO kun oli sitä vastaan😰

      • Poikkeustilaa voidaan jatkaa, toki. Mutta Uudenmaan eristystä ei. Mikään laki ,kun ei anna oikeutta eristää alueita Suomen rajojen sisällä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Poikkeustilaa voidaan jatkaa, toki. Mutta Uudenmaan eristystä ei. Mikään laki ,kun ei anna oikeutta eristää alueita Suomen rajojen sisällä.

        Kyllä antaa,esim. tartuntatautilaki ja jos esim.maakunnat ja niissä olevat etnisesti erilaiset ihmiset alkaisi käymään toisiaan vastaan ja tappamaan toisiaan niin vaikka kaikki maakunnat voitaisiin eristää toisistaan minivaltioiksi,rajan yli ei pääsisi kuin luvan kanssa kuten viisumikäytäntökin yleensä on. Passina toimisi joku henkilöllisyystodistus.

    • Älä kommentoi asioita, joita et ymmärrä.
      Terveiset uudeltamaalta

    • Kohta varmaan koulutkin avataan!!!!

      • Toivotaan ettei vielä. Luulisi päättäjien kuitenkin pohtivan asiaa tarkaan jos avattaisiin.

      • Ei Suomessa, mutta Tanskassa alakoulut ja päiväkodit avataan pääsiäisen jälkeen.

    • Minun mielestäni tuota Uudenmaan sulkua ei saisi avata ennenkuin siellä on todettu tartuntojen määrä 0 sen jälkeen alkaa sieltä purkaa siertoja koska Uudenmaan alue on ollut se SUURIN SAASTUTTAJA TÄSSÄ VIRUKSESSA.

      • Periaatteessa uusia tartuntoja tulisi olla nolla muuallakin. Mielestäni kun Uudenmaan tulos on täysi nolla, sieltä saisi päästä pois, mutta maakuntalaisia ei Uudellemaalle. Vasta kun koko Suomessa uusia on tasan nolla, rajat olisi auki molempiin suuntiin.

        Tasan nolla saavutetaan lisäämällä rajusti testausta, selvittämällä kaikki kontaktit. Kontaktit, jotka eivät käy töissä ja ovat oireettomia, tulisi omatoimisesti eristää itsensä, ja työttömien tapauksessa tvp-toimenpiteitä ei saa olla. Sopiva aika 2 viikon sijaan 1 kk.

        Oireelliset tulisi ehdottomasti testata, ja työssäkäyville automaattinen 2 vkon lomautus ja kotikaranteeni. Karanteenin aikana lomautetut voi testata, ja jos löytyy tartunta, uusi 2-4 viikon karanteeni.

        Kun kaikki hoivapalveluissa työskennelleet, vierailleet ja heidän kontaktit on pidetty karanteenissa ja vähintäänkin huolehdittu pisto testeistä, ja tulos on nolla, voidaan kaikki rajoitukset poistaa.

        Jäljelle jää ohjeet: käsidesi, saippualla pesu, yski hihaan älä ojaan jne. Läpi syksyn pitäisi testata kaikki epäilyt päiväkodeissa ja kouluissa. Jos positiivisia tuloksia, lähipiiri karanteeniin.

        Kauppojen tulee antaa THL:n tietoon asiakasvirta että selviää kuka hoitsu mahdollisesti tartutti ja keihin kaikkiin asiakkaisiin.

      • Minkä ihmeen takia uudeltamaalta on pakko päästä pois, olkaa onnellisia siellä, sinnehän olette joskus innokkaina muuttaneetkin.

    • ei hitto, ei vielä niin äkkiä! Toukokuun lopussa vois katsoa mikä tilanne...

    • Vihdoinkin!
      Nämä ihme kiellot, rajoitukset ja muu hassuttelu ovat järjettömiä!
      Toisaalta helppo tehdä tyhmyyksiä kun muut maksavat.
      Jaksamista kaikille yrittäjille!

    • Onko tällä lepsuilulla tarkoitus tappaa lisää ihmisiä tähän virukseen Suomessa.
      Uusimaan on pysyttävä kiinni pidemmän aikaa, muuten virus leviää suuremmalla voimalla myös siellä missä hoitokapasiteettia ei ole.
      Aina kun ihmisillä ei ole vastuuta toisista ihmisistä heitä on ohjattava järeämmällä otteella. Järkeä kehiin.

    • Ei lailla ollut merkitystä kansalaisodassakaan.

    • EU-n joutaa tässä kohtaa työntää vaikka perseeseen ja sinne se oikeasti joutaakin. Kun ei edes kunnon maskeja saatu ja kohta ostetaan, perkele korona Bondeja, ettei sijoittajien rahat mene.

      • Ei meidän terveitten tarvitse maskeerata itseämme, sairaat voivat koppaa kantaa!

    • Veikkaan, että joku silakkaliikeen vihervassari perustuslakiin erikoistunut proffa on Marinia taas muistutellut jostain perustuslain homeisesta pykälästä ja sen asetuksesta tai ala-asetuksesta, jonka voi tulkita näin tai noin. Ehkä vähän painostellutkin ja nyt Marin sitten miettii mitä tekisi.

      Mutta eiköhän järki voita ja rajat pysy kiinni vielä toistaiseksi, katsotaan tilannetta uudelleen toukokuun puolen välin jälkeen.

      • Toivottavasti Uusimaa itsenäistyy ja saadaan teidät pummit pysymään siellä pohjoisessa, se olisi win win tilanne, molemmat osapuolet tyytyväisiä.

    • Marin pelkää, ett tulee liikaa velkaa. En jaksa muuten ymmärtää tätä rajoitusten poistamista. Tilanne ei todellakaan ole ohi, päinvastoin.

    • Tulee näistä kommenteista mieleen jänö jussin mäenlasku.

    • Olisi Marin ja muut kanisterit, ostaneet ennemminkin jalkapalloja sinne Hälssiinkiin, ja avannut ravintolat, että olis nämä vähä järkiset saaneet bailata ja pelailla itsensä hengiltä, nyt nämä taudin kantajat päästetään saastuttamaan lisää muuta maata.
      Hieno homma Hallitus

    • Nyt kun tää asia jakaa niin voimakkaasti kansakuntaa, niin ehdotan, että corona hystreerikoille vois perustaa jonku ison aidatun vankileirin/reservaatin, minne pääsy olis kielletty, eikä uloskaan tietysti pääsisi.

      Voisitte perustaa sinne vaikka jonkun ihanneyhteiskunnan.
      Kansallislaulunne olisi esim "kotkoti kotkoti korona". ( sama sävel kuin 2.maailmansodanaikaisessa eldanka järven jäässä).

      • Tarvitaan kaksi reservaattia, toinen mainitsemillesi koronaa hysteerisesti pelkääville, toinen koko koronan kieltäville. Me muut voitaisiin sitten elää rauhassa ja noudattaa hallituksen ja asiantuntijoiden ohjeita.

    • Ihan tarkalleen ottaen, eihän Marin sanonut suinkaan varmasti että rajat avataan, ei pitäisi kirjoittaa paskaa.

    • Olen vankasti sitä mieltä, että Uusimaa on pidettävä kiinni ainakin huhtikuun loppuun saakka. Jos näin ei käy ja Uusimaa-karanteeni loppuu, niin on vaarana, että pöpöjä luiskahtaa muualle Suomeen.

      • Mun mielestä uusimaa vuotaa koko ajan - vai mistä puskista nää kaikki koronapakolaiset tänne tupsahtelee.... Säälittävää, ettei jotkut vaan ymmärrä. Ilmeisesti olemme ansainneet sen rajumman toisen aallon.

      • Pöpöt on jo kaikkialla Suomessa, myös siellä maalla, lue lehtiä!

    • Tuota LAITONTA sulkemista EI olisi koskaan saanut tapahtuakaan!
      Täytyy olla tosi järjetöntä, olisi pitänyt ottaa Ruotsista mallia taas Suomen.
      Tässä mentiin ojasta allikkoon paremmin tätä selittämättä, koska aina löytyy niitä kiiskiä vastarannalta.

      • Ruotsista mallia, ei oo kuollut tarpeeksi ihmisiä vielä Suomessa koronaan. Tarvitaan lisää koronakuolemia.

    • "Heppatyttö hallitus" osaa kyllä täydellisen sössimisen.

      Ensin valehdellaan silmät kirkkaina 2 kk, että kaikkeen on erittäin hyvin valmistauduttu.
      Miksi suojien valmistusta ei käynnistetty jo helmikuussa?
      Miksi päästettiin sairastuneet Suomeen tartuttamaan?
      jne.

      Sitten, Sanna minä en ketään kuuntele, keksi eristää Uudenmaan, jotta näyttäisi paremmalta ja kansalaiset eivät vielä huomaisi miten totaalisesti kommarihallitus on kaiken sotkenut. Toveri Taljakin varmaan ollut maksibisneksessä mukana.

      Onnea heppatytöt valisemallanne tiellä!

    • Kyllä vielä pitää kiristää toimia niin päästään nopeammin tästä pandemiasta.Mutta tuleeko se sitten uudestaan kun lentokoneet lentää edelleen ja laivat seilaa...Kyllä se on vaan niin että enempi leviää koko Suomeen virus kun liian aikaisin rajat avataan.Noin 650 enempi Uudellamaalla todettuja tautitapauksia kuin muualla Suomessa yhteensä.

      • Euroopassa parantuneiden määrä on nyt melkein 20%. Ja koko ajan nousussa. Menee viikko tai kaksi ja parantuneiden määrä on 30%. Minusta niiden sairaiden karanteeninomaiset suositukset ovat paikallaan. Tarkoitan suositukset, ei määräykset. Samoin vanhainkotien varovaisuusmenetelmät. Yhä enemmän ja enemmän korona näyttää koskevan sairaita ia iäkkäitä.

    • Just niin se vain on. Jos kummallakin puolella rajaa on ospuilleen sama määrä trtuntoja suhteessa väkilukuun niin sulku on sama kuin kaksi tippuria sairastavaa ihmistä naisi kondomeilla.

    • Huomasivat toki, että tämä sulkeminen oli aivan takapuolesta ja katuvat nyt ja avaaminen onkin sitten vaikeampaa. Aina löytyy höppänöitä, jotka uskovat tämän olevan joku hyvä ratkaisu :-()

    • Sitten se vasta kalliiksi tulisikin jos Uudenmaan raja avataan liian aikaisin,koko Suomeen virus leviäisi enemmän missä enemmän tapauksia kun ihmiset liikkuu holtittomasti mihin vaan.

      • Eiköhän se ole levinnyt jo ja kun tiedetään että aika iso osa ihmisistä kantaa virusta oireettomana.

    • Ei v..u. mitä sekoiluu

    • Kyllä on Pääsiäisen viettoon tullut porukkaa tänne Savoon. Tahkovuorella vissiin mökkeillään. Näin pienellä paikkakunnalla huomaa kyllä kun turistit saapuu. Jos KYS:n resurssit ei riitä niin ulkopaikkakuntalaisetko jätetään hoitamatta? Suututtaa, kun ihmiset ei tajua,miten vaarallisesta sairaudesta on kyse.

      • Tehohoitopaikkoja on noin 400 Suomessa. Potilaita teholla on 83. Eli ei mitään ongelmaa sen suhteen.

      • Älä ole huolissasi. Se on Savolaista porukkaa. Omia!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tehohoitopaikkoja on noin 400 Suomessa. Potilaita teholla on 83. Eli ei mitään ongelmaa sen suhteen.

        Normaalitilanteessa ne tehopaikat ovat yleensä käytössä. Tosin nyt koronan takia tehopaikkoja on lisätty koronapotilaita varten, ja osa aikaisemmista paikoista on vapaana sen takia, kun liikkumisen vähenemisen takia onnettomuuksia on vähemmän ja kiireettömiä Leikkauksia on siirretty myöhemmäksi. Mutta eihän korona mitenkään poista muita tavallisia tehohoitoon vieviä tauteja, sydäninfarkteja, keuhkoveritulppia, pitkittyvä epilepsiakohtauksia ym, ja nekin potilaat on tarkoitus hoitaa epidemiankin aikana. Tiedän oman paikkakunnan sairaalasta, että siellä yleensä ehkä yksi paikka on vapaana, ja kun se täyttyy, tehdään heti suunnitelma, kenet siirretään pois jos tulee äkillinen uusi tarvitsija, jonka henkiin selviäminen tehohoidolla on todennäköisempää kuin pois siirrettävällä.
        Näitä kommentteja lukiessa huomaa, mikä ihmisille on tärkeintä: se että saa rahdata itsensä ja oman kunnioitettavan napansa mökille. Osa viesteistä on naamioitu huoleksi Suomen taloudesta. Jos jälkimmäinen olisi huolena, noudattaisi napisematta sosiaalisen eristäytymisen ohjetta ja muita ohjeita. Ja näköjään monelta on kokonaan unohtunut se seikka, että hoitoonpääsy todennäköisyys on HUSn alueella paras Suomessa, jos sattuu saamaan vaikeahoitoisen tautimuodon. Ehkä tästä ei ole monellakaan niin tarkkaa tietoakaan, joten valaisen hieman. HUSn alueella niitä paljon puhuttuja hengityskoneita on noin 20kpl/100 000 asukasta. Esim omassa sairaalassani niitä on nyt 8/100 000, kun kapasiteettia on koronan takia kasvatettu maksimiin mihin voidaan. Ja kun kaikki kynnelle kykenevät rynnivät mökilleen, niin ko koneita on 4/100 000 henkilöä. HUSn alueella on siis viisinkertainen mahdollisuus saada riittävää hengityksen tukihoito verrattuna keskittämispuheilla ja sotesotkuilla kuihdutettuun pikkusairaalaamme, jonne ei edes ole lääkäreitä löytynyt lopettamisuhan ja keskittämispuheiden aikana. Jos itse asuisin HUS:n alueella, en todellakaan hetkeäkään edes harkitsisi mökille muuttamista tässä tilanteessa. Kukin tietysti miettii asiat omalta kannaltaan. Mutta kyllä se tauti voi tarttua siellä ahtaassa pikkuruisessa kyläkaupassakin yhtä lailla kuin isommassa marketissa, varsinkin jos taudin esiintyvyys mökkiläisten myötä on saatu tasoitettua vastaamaan Uudenmaan lukuja. Itse epäilen myös, että jos virallinen ohje on, että pysykää oman sairaalan alueella, eikä ole sitä noudattanut, niin ei ehkä voi odottaa olevansa etusijalla, jos tulee tilanne, että joutuu kilpailemaan viimeisestä tehohoitopaikasta jonkun ennusteeltaan sama veroisen paikallisen asukkaan kanssa. 4 paikkaa/100 000 asukasta ei kovin kauaa kestä täyttää, ottaen huomioon, että myös muut tehohoitoa tarvitsevat kuin koronapotilaat hoidetaan, joten kilpailutilanteen mahdollisuus on todellinen. Sitten jää vain nähtäväksi ehtiikö hoitoon oman alueen sairaalaan asti, jos on välittömän hengityskonehoidon tarpeessa. Kyllä minä nämä huomioisi tarkasti, kun miettisin, missä tätä koronaepidemiaa olen lusimassa. Itselläni ei ole taloudellisia mahdollisuuksia esim vuokrata asuntoa tai ottaa hotellihuonetta Helsingistä tämän ajaksi. Jos olisi niin saattaisin tehdä niin. Hoitomahdollisuudet ovat siellä kuitenkin niin toista luokkaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tehohoitopaikkoja on noin 400 Suomessa. Potilaita teholla on 83. Eli ei mitään ongelmaa sen suhteen.

        Voi olla muttei Tahkolla. Ei naurata kun savolaisukko haukkoo henkee ja lähimmät vapaat hengityskoneet on hesassa. Seudun ainoan hengityskoneen letkun päässä makaa hesasta tullut mökkiläinen, joka melkein hukkunut kustessaan veneen laidan yli ja pudottuaan veteen.
        Letku veks vai?

    • Huvittavaa, kun maalaiset on peloissaan😀 minä tulin tänään mökille. Ei toi sulku ketään estä jos haluaa kulkea. On muuten hyvä bisnes myydä "kulkulupia" mitä kauemmin sulku kestää niin sitä enemmän tienaa.

    • Jaaha, brysselistä käsky kävi

      • Mitäs "kentsut" siihe? Munattomia?

    • sisäinen liikkumiskielto ehdottomasti.

      ainoa pelastus ja taloudellisin tie

    • Rajat ja ravintolat auki kuin olisi jo, perkele. Ja koko "hyvinvointivaltion" voisi ajaa alas samalla. Vittu missä kontrolliyhteiskunnassa sitä joutuu elämään, ja vielä kuulee samaa paskanjauhantaa joka tuutista, ettei kontrolloida riittävästi. Kaikille idiooteille kuula kalloon niin voidaan aloittaa oikeansuuntaiset toimenpiteet ihan tyhjältä pöydältä.

    • Omituista, että tartuntamäärät (Uudenmaan ja muun Suomen välillä) tasaantuvat Uudenmaan eristämisen jälkeen, ja eristäminen voidaan purkaa. Eristäminen on siis ollut täysin toimimaton ratkaisu. Tauti on levinnyt yhtä lailla muuallakin Suomessa, testaaminen vain on ollut vähäistä.

      • Ulkomailta tuli porukkaa muuallekin kuin Uusimaalle ja Lapista palasi porukkaa ympäri Suomea.

      • Juuri ennen eristämistähän oli se sopulien joukkopako uudeltamaalta mökeilemään eripuolille suomea. Saattoi siinä muutama koronakin mukana tulla.

    • Höpö, höpöttelyä nuo Sanna Marinin puheet.

      Korona vain voimistuu.

      Pohjois-Pohjanmaalle odotetaan tuota kauheaa huippua Juhannuksen aikaan.

      Pelottaa!!!!!!

    • Pahin virhe...

      • Ei ole järkevää tässä vaiheessa . Todella kohtalokas virhe. Eikö suojavarustemoka jo osoita että
        nyt mennään liian hätäisillä ratkaisuilla eteenpäin. Kuunnelkaa HUS:n professoria ja muita asiantujoita. Näillä suunnitelmilla tulee pahaa jälkeä ja sitä ei voi enää peruuttaa.

      • veliko kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        pelottaa,no ääliöitä varmaan,koska jokainen kuolee ihan varmasti,onko sen aiheuttaja onnettomuus,sairaus,vanhuus,itsemurha,murha...lopputulos on aina sama,mitä vitun väliä sillä on,jos sen aiheuttaja on influenssa tai joku lintuinfluenssa tai sars tai koronavirus.............

    • Saa nyt sitten varautua siihen että koronavirus leviää hyvin voimakkaasti pitkin Suomea! Ollut pelkkää alkusoittoa nyt...
      Julkisia kulkuvälineitä ei voi käyttää, ei mennä kauppoihin eikä mihinkään kuukausiin, ehkä ei koko kesänä. Virusta tulee olemaan huomattavan moninkertaisesti nykyiseen verraten kaikkialla.. lisäksi mökkiläiset, lomailijat ja kesämatkailijat levittää sitä joka nurkkaan..

    • Uudenmaan eristystä pitää jatkaa ja maskipakko koko maahan. Miksi koronatiedotteen mukana ei jaettu maskeja.

      • Joo, vanhat kalsarit narulla naamalle, kun muuta ei ole. On tehokas virus luokitus.

    • Viruslinkoa Uusimaata pitää eristää edelleen ja siihen Sanna Marinilla ei ole osaamattomuuttaan mitään sanomista.

    • Lappiin ette tule saastuttamaan.

      Nyt malttia.

    • Mistähäjn saisi yhdenedes ranskalaisen perunankin grillillät ovat kalliita, mutta taksariwen hinnat ohittavat, eli 234 miljardilla voitte tarjoilla.... Sanna Marin samarinin---

      Jännä juttu. Pityllizää

      '''

    • Toi hesan sulkeminen idiotismin huippu,eli jos on piha on täynnä rottia niin jos kolmesta ovesta sulkee yhden nii ne ei tuu sisälle marinin logiikkaa,sateenkaari tytöltä puuttuu tämmönen käytännön tajuaminen,ja kaiken huippu kun puhu telkkaris et on kokenut 90-luvun laman hyvä ku oli syntynyt ettei halua samanlaista uudelleen ja ollaan jo pahempaan menossa hyvää vauhtia äkkiä se lepakko pois hallituksesta kohta ei ole mitää pelastettavissa ,jotai tolkkua nopeasti

    • Kaikki rajoitukset pois, riskiryhmille varovaisuutta ja vainoharhaiset hysteerikot suljetulle. Mitä kauemmin rajoituksia, sen paskemmat seuraukset. Amen!

    • Eihän tuossa ole mitään epäselvää.
      Jos tartuntamäärät tasaantuvat, raja avataan.
      Jos ei tasaannu, rajaa ei avata.
      Ja nyt näyttää ettei tasaannu, joten raja pysyy kiinni.

      • Miten se pysyy kiinni? Päivittäin 30 tuhatta ihmistä ylittää rajan työmatkoilla, muutama mökkiläinen tähän päälle aiheuttaa sitten katastrooffin ja tuo lisää tautia, toisin kuin nuo työmatkalaiset?

      • En ymmärrä tätä keuhkoamista.

        Esim. HUS Jorvin lastenosastot suljettiin juuri, koska potilaita ei ole, sairaanhoitajia ja lähihoitajia on "käsissä". Ei ole työvoimapulaa, päinvastoin, kompastellaan toisiimme, kun hoitajia uusiosijoitellaan.
        Muutenkin koko hässäkkä on kuin joukkopsykoosia: korona soittaa ovikelloa ja pam, olet kuollut.

        Maailmassa kuolee vuosittain n. 5 miljoonaa lasta nälkään. Paljon enemmän kjin kosronaan kuolleita tulee olemaan. Ja "rokote" nälkäkuolemiin löytyisi ihan lähikaupasta. But who cares! Ei kuulu kenellekään. Pääasia, että meillä länsimaalaisilla menee hyvin, eikö?

        Kun tautia ei pääse rahallakaan karkuun ja valkokaulusjohtajatkin voivat sairastua niin kyllä on hässäkkä päällä ja kaikilla naamarit päässä herraties minne saakka.

        Kaiken sulkemisen hinta on järkyttävä verrattuna siihen mitä sillä saadaan aikaan.

        Yst. terv. HUS-hoitaja

      • Anonyymi kirjoitti:

        En ymmärrä tätä keuhkoamista.

        *korj. kuin, koronaan...

        Ilmoittaudu kouluttautumaan tehohoitohoitajaksi ja käyttämään hengityskoneita. Kaikki tähän hoitoon saadut lisäresurssit vähentävät rajoitusten tarvetta, kuten myös se, kun ihmiset vapaaehtoisesti luopuvat turhista reissuista ym parveilusta. Saadaan Suomi pidettyä tärkeiden toimintojen osalta paremmin auki, kun luovutaan turhasta taudin levittämisestä ja vahvistetaan sairaanhoidon kapasiteettia. Valittaminen ja tyhjä narina ja marina ei auta.

        Käytän kaiken aikaa työssäni hengityskoneita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        En ymmärrä tätä keuhkoamista.

        Esim. HUS Jorvin lastenosastot suljettiin juuri, koska potilaita ei ole, sairaanhoitajia ja lähihoitajia on "käsissä". Ei ole työvoimapulaa, päinvastoin, kompastellaan toisiimme, kun hoitajia uusiosijoitellaan.
        Muutenkin koko hässäkkä on kuin joukkopsykoosia: korona soittaa ovikelloa ja pam, olet kuollut.

        Maailmassa kuolee vuosittain n. 5 miljoonaa lasta nälkään. Paljon enemmän kjin kosronaan kuolleita tulee olemaan. Ja "rokote" nälkäkuolemiin löytyisi ihan lähikaupasta. But who cares! Ei kuulu kenellekään. Pääasia, että meillä länsimaalaisilla menee hyvin, eikö?

        Kun tautia ei pääse rahallakaan karkuun ja valkokaulusjohtajatkin voivat sairastua niin kyllä on hässäkkä päällä ja kaikilla naamarit päässä herraties minne saakka.

        Kaiken sulkemisen hinta on järkyttävä verrattuna siihen mitä sillä saadaan aikaan.

        Yst. terv. HUS-hoitaja

        Hoiva-avustajana et ymmärrä tilanteen vakavuutta. Kysypä seuraavalta kompastelevalta sairaanhoitajalta miksi se keuhkoaa koronasta. Tai seuraa uutisia maailmalta, miten teho-osaston sh:t kertoo millaista jälkeä korona jättää.

        Uudenmaan ulkopuolella on asukasmäärään nähden enempi iäkkäitä ja riskiryhmiä. Iäkkäiden hoitopaikoista ja hoitajista on jo pulaa ilman koronaakin. Lisäksi sairaanhoitopiirit ja osastohoitopaikat ym on mitoitettu asukasmäärän mukaan. Sinä hoitajana tiedätkin, että hoitokapasiteetti määräytyy numeroiden eikä ikärakenteen mukaan. Sen myötä ensihoito, hälytysajoneuvot ym.

        Asenteesi takia suosittelen alan vaihtoa. Miten olisi kehitysmaiden valistustyö? Puhuisit ne tajuumaan väestöräjähdyksen ja nälän syy-yhteyden. Ja miten sitä voi ehkäistä, ihan kirjaimellisesti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Käytän kaiken aikaa työssäni hengityskoneita.

        Olet laitoshuoltaja joka desinfioi laitteet?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet laitoshuoltaja joka desinfioi laitteet?

        Astral ja Trilogy on hallinnassa, ihan käyttäjänä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hoiva-avustajana et ymmärrä tilanteen vakavuutta. Kysypä seuraavalta kompastelevalta sairaanhoitajalta miksi se keuhkoaa koronasta. Tai seuraa uutisia maailmalta, miten teho-osaston sh:t kertoo millaista jälkeä korona jättää.

        Uudenmaan ulkopuolella on asukasmäärään nähden enempi iäkkäitä ja riskiryhmiä. Iäkkäiden hoitopaikoista ja hoitajista on jo pulaa ilman koronaakin. Lisäksi sairaanhoitopiirit ja osastohoitopaikat ym on mitoitettu asukasmäärän mukaan. Sinä hoitajana tiedätkin, että hoitokapasiteetti määräytyy numeroiden eikä ikärakenteen mukaan. Sen myötä ensihoito, hälytysajoneuvot ym.

        Asenteesi takia suosittelen alan vaihtoa. Miten olisi kehitysmaiden valistustyö? Puhuisit ne tajuumaan väestöräjähdyksen ja nälän syy-yhteyden. Ja miten sitä voi ehkäistä, ihan kirjaimellisesti.

        En ole hoiva-avustaja. Olen hoitaja.

        Jostain syystä hoitajat ottavat tilanteen kaikista maanläheisimmin. Meidän on oltava töissä, oli tilanne mikä tahansa.

        Yleinen hysterian ja paniikin levittäminen sairastuttaa ja romahduttaa ihmisiä. Levitetään turhaan pelkoa ja ahdistusta. Sairaaloissa kuollaan kaiken aikaa ja ihan muuhun kuin koronaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hoiva-avustajana et ymmärrä tilanteen vakavuutta. Kysypä seuraavalta kompastelevalta sairaanhoitajalta miksi se keuhkoaa koronasta. Tai seuraa uutisia maailmalta, miten teho-osaston sh:t kertoo millaista jälkeä korona jättää.

        Uudenmaan ulkopuolella on asukasmäärään nähden enempi iäkkäitä ja riskiryhmiä. Iäkkäiden hoitopaikoista ja hoitajista on jo pulaa ilman koronaakin. Lisäksi sairaanhoitopiirit ja osastohoitopaikat ym on mitoitettu asukasmäärän mukaan. Sinä hoitajana tiedätkin, että hoitokapasiteetti määräytyy numeroiden eikä ikärakenteen mukaan. Sen myötä ensihoito, hälytysajoneuvot ym.

        Asenteesi takia suosittelen alan vaihtoa. Miten olisi kehitysmaiden valistustyö? Puhuisit ne tajuumaan väestöräjähdyksen ja nälän syy-yhteyden. Ja miten sitä voi ehkäistä, ihan kirjaimellisesti.

        Yhdyn edelliseen kommentoijaan.

    • Elokuun puoliväliin menevät rajoitukset toistaiseksi.

    • Sdp:n "kassaneidistä" on sukeutunut maan johtava terveydenhuollon asiantuntija, vajaassa kuukaudessa. Melko näppärä ja kehittyvä kun muistelee lukeneensa, että opistotason koulussa hukkui about tuplavuodet nelivuotiseen aineistoon.
      Olisko nuin, jotta Mariini koettaa laittaa väen vängällä yhteiskunnan sisämarkkinat pyörimään koettaen siten pehmentää tulevaa talouden monttuun putoamista ja yrittää siten saada koronasta itselleen ja hallitukselleen suojakilven jottei talouden osaamattomuus paljastuisi? Käsittämätöntä, että kokematon pääministeri sooloilee terveydenhuollon ammattilaisena ja asettaa kansalaisten terveyden vaaraan. Valta kivunnut pään seutuville?

    • Kyllä se eristäminen riittää jpo. Pidetään vaan riittävä välimatka ja julkisiin pitkänmatkan kulkuneuvoihin matkustajarajoitteet, ettei saa ottaa vaunuja ja busseja täyteen. Kansalaisille myös ff2p-luokan suojaimia ja hanskoja.

      • Just, ja ämpärit vielä päähän?

        Kaikki ei vaan ole ihmisen hallittavissa. Tiedän mistä puhun.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Just, ja ämpärit vielä päähän?

        Kaikki ei vaan ole ihmisen hallittavissa. Tiedän mistä puhun.

        Turhan koronakirjeen sijaan voisivat lähettää kansalaisille kasvosuojia postissa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Turhan koronakirjeen sijaan voisivat lähettää kansalaisille kasvosuojia postissa.

        Turhaa. Kuolet ennemmin tapaturmaisesti tai syöpään kuin koronaan. Siis huomattavasti todennäköisemmin.

        Vaadi siis haarniska onnettomuuksien varalta. Ja vakuus siitä, ettet sairastu syöpään.

      • Eristäminen muka riittää? kyllä olette hätäisiä pitäisikö taudin levitä sinuunkin ennekuin tajuat rajoituksien tarkoituksen? tulet kokemaan vielä karvaasti taudin leviämisen.

    • Hallitus haluaa nopeasti käynnistää pakolaisten pelastusoperaation ja siksi pakkovääntävät Suomen mukamas korona vapaaksi alueeksi.Tere tulemast pakolaiset rajat on taas auki ja velkarahaa riittävästi teidän ylläpitoon.Oma kansa sivuseikka,pärjätköön omillaan ja kuollakupsahdelkoon niin on pakko ottaa ulkomaista työvoimaa sillä verukkeella.

    • Trumppi olisi rakentamassa jo muuria Uudenmaan rajalinjalle.

      • Ttrumppi ei saanut edes mexicon muuria aikaan.

    • Ei kai nyt kun lääkäreillä ja hoitajilla ei ole suojavarusteita edes ?

    • Uudenmaan rajat pidettävä kiinni ja sakotettava rankasti rajan ylittäviä kun stadilaiset eivät ymmärrä puhetta.

      • Puhetta ? Tuo on valtioneuvoston päätös, lainvoimainen pakko, ei vapaaehtoinen nyt kun valmiuslaki voimassa. Eli ei "puhetta".

    • "Rajoitukset purevat. Nyt pitää vaan jaksaa jatkaa – ja ollaan silti yhä vasta alussa epidemiaa, joten pitkä matka on yhä edessä. Parin viikon kuluttua ollaan taas viisaampia."

      - Mika Salminen, terveysturvallisuuden johtaja, THL

      Älä nyt Marin ryssi!!!!

    • Lakia tulee miettiä uudestaan mikäli tulkinta on Marin'n mukainen.

      Eli kun tarpeeksi saartoa kiertäneitä ihmisiä (pikkuteitä joita ei muka voida valvoa) saastuttaa lopun Suomen, tällaiset liikkumismääräykset kumotaan ? Kuulostaa juuri siltä että laki yllyttää levittämään taudin muualle asutuskeskuksista seuraavan taudin iskiessä.

    • Mitä ihmettä tällaisten kommenttien kirjoittelijoiden päässä oikein liikkuu, vai liikkuuko mitään??

    • Hyvä että raja on kiinni, hesalaiset muutenkin olevinaan jotain parempaa porukkaa ja haukkuvat maalaisia.

      • Uusimaa onkin valmis itsenäistymään omaksi valtiokseen.

    • Kaikkien maakuntien rajat pitäisi sulkea, nyt tauti leviää vapaasti muualla Suomessa.

    • Laittaisi hallitus nyt ensin suojain asiat kuntoon, ennen muita toimia!

    • Ensinnäkään Suomessa ei ole poliiseilla resursseja valvoa ulkona liikkumista, aivan sama tuleeko se vai ei.
      Toisekseen Suomella on nyt jo yli 13 miljardia lainaa ja kohta otetaan pari miljardia lisää korona lääkkeisiin.
      Kolmannekseen jos Suomessa ei kohta ala yritykset toimia normaaliin tapaan niin suossa ollaan ja syvällä, lainaa tarvitaan kohta 10 miljardia lisää.

    • THL ja HVK on kaksi tahoa joiden koko miehitys pitää laittaa vaihtoon. THL aloitti ja HVK loppuunsaattoi katastrofin.

      Kummatkin kieroilivat hallituksen selän takana ja antoivat tälle väärää tietoa, jota hallitus tyypilliseen Suomi-tapaan sinisilmäisesti uskoi, koska virkamies, ja sata lasissa teki päätöksiänsä sen mukaisesti.

      Oppirahat maksettu. Olen aika varma että kyseisissä laitoksissa ei enään tytöttelijät jatka hommia...

    • Mikä se korona on? En ole koskaan kuullut moisesta. Miten sellainen vaikuttaa tavalliseen elämään. Ravintolat käskettiin kiinni, ja ne raukat menivät noudattamaan hölynpöly komentoa.

      • Tiät kun sairastut mikä paska on.

    • Virustautien ammattilaiset sanovat, että tämä tauti voidaan voittaa kahdella tavalla.

      1. Laumaimmuniteetillä => Tarkoittaa sitä että 60-80% väestöstä pitää sairastua ja 5000-25000 ihmistä kuolla, niin olla voitolla. Tällä tahdilla kestää ikuisuuden

      2. Toimivalla rokotteella => Valmis aikaisintaan vuoden kuluttua. Kuka jaksaa karanteenia sinne asti??

      • Ei tule rokotetta, ihmiskunnan päättäjäiset eessä. Luonto tuhosi dinosaurukset, tuhoaa se ihmisetkin sitten.

    • Tästä lähtien mä käytä aerosolibusseissa aerosolijunissa aerosolilentokoneissa aerosoli matkustajalaivolla hengitysuojainta nyt ja tulevaisuudessa. Nimittäin kun epidemiat ja kulkutaudit kun leviää juuri näissä joukkovälineissä ja joukkokokoontumis.

    • Kyllä Suomi pitää avata ja saada talous käyntiin mieluummin nopeasti kuin hitaasti. Eristystoimet ovat ylimitoitettuja ja ikävä kyllä tehtiin liian aikaisin Suomessa. Kun lähdetään höllentämään lähtee virus leviämään. Avattava on silti.

      Ei suomen talous kestä pitkää sulkua. Kun työt loppuu ihmisiltä ja muutaman viikon kuluessa myös kyky maksaa työttömyyspäivärahaa muuttuu ääni kellossa.

    • No niin sitä pitää!
      Kaikki huvimatkailijat vaan sieltä koronan tautialueelta levittämään sitä virusta ympäri suomea. Mikään tosiseikka ei puolla sitä, että eristysraja pitäisi avata vielä tässä vaiheessa.

      • Sinäkin piruparka olet ehkä jo sairastanut koronan tietämättäsi. Vaan sinut on saatu kauhun valtaan ja korona on ilmiselvä kuolemantuomio, eikö?

        Ei ole. Esim. ALS on. Sekin ehkä nopeasti, ehkä pidemmän ajan kanssa.

        Elämästä ei selviä hengissä, "se on yhteistä pomossa ja rengissä".

    • No nytkö pitää Mariinin tuhota hyvään alkuun päässyt viruksen leviämisen estäminen tuolla hötkyilyllä ?

    • Länsi-Pohjan raja pitäisi eristää Suomeen päin. Se on edelleen käytännössä auki Ruotsiin, jossa on paha hallitsematon epidemia. Uudenmaan epidemia on sentään hallinnassa.

      Ruotsi on luvannut hoitaa Länsi-Pohjan hoitajat ja asukkaat olemattomilla tehohoitopaikoillaan. Antaa heidän jatkaa hyväksi kokemaansa yhteistyötä edelleen, kun niin haluavat.

    • No niin, ensi viikolla aukeaa Uudenmaan rajat ja siellä muutaman viikon muhinut korona-virus on päässyt jo tarttumaan melkein jokaiseen siellä. Heikoimmat sortuvat, mutta selvinneet sitten iloissaan matkailevat junissa, busseissa ja lentokoneissa sukulaistensa luo tai muuten vaan irrottautumaan ihmisten ilmoille. Siten virus pian leviää vauhdilla shoppailukeskuksissa ja vapputapahtumisssa muualle Suomeen räjähdysmäisesti ja taas toistuu sama kuvio: heikot sortuvat ja vahvat jäävät. Eikö tässä Linkolan unelma väen vähentämisestä ole toteutunut? Eikö tämä, jos mikä ole sitä rotuhygieniaa, mitä harrastettiin Saksassa kolmekymmentäluvulla?

      • ...ja rotuhygieniaa, jota harrastetaan Ruotsissa v. 2020.

        Kyllä se korona on nyt hyökkäämässä sieltä Länsi-Pohjasta päin.

      • Voi voi kun pelottaa. Etkö ole ennen viiruksista kuullut?

    • Jan Vapaavuori kommentoi juuri mtv3 extrassa että nyt pitää hallituksen panostaa helsingin päihdekäyttäjiin koska koronasta eniten on kärsinyt juuri helsinki. Melkoista puhetta ja kommentointia tältä mieheltä aivan kuin ei olisi enään järjissään. uskomatonta ajattelua. Todellinen veronmaksajien rahanlypsäjä tää heppu on.

    • Uusimaa on poikkeuslailla eristetty 19.4 saakka. Eduskunnan perustuslakivaliokunta hyväksyi tämän hyvin kriittisin ehdoin ja Marin tietää sen, että perustuslakivaliokunta ei tule enään jatkoa hyväksymään joten se siitä sitten.

    • Älkää juntit imekö munaa niillä mökeillä, niin jää koronat tarttumatta.

    • Toivottavasti newlanderit pysyvät newlandissaan.

      • Ei kaikki newlanderit ole saastuneita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei kaikki newlanderit ole saastuneita.

        Ei Newladilaisia saa päästää levittämään tautia ennen kuin korona on siellä kääntynyt selvään laskuun.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei Newladilaisia saa päästää levittämään tautia ennen kuin korona on siellä kääntynyt selvään laskuun.

        Kysytään Trumpilta neuvoa muurin rakentamisessa Newlandin ja Finlandin rajalle.

      • Korona hyökkää nyt raivoisasti Ruotsista Länsi-Pohjan kautta. (Uudellamaalla se on jo taantumassa.)

        Olette motissa. Kannattaa paeta tänne Uudellemaalle päin.

    • Typerämpä oli keksintö alunperinkin, matkittiin vain muita maita. Ruotsin matkimisessa Suomi häpeäisi, ei sitten millään vaikka onkin parempi kaikinpuolin.

      Nyt työllistetään muutoinkin puuttellista poliisikuntaa! Miten nyt yhtäkkiä poliiseja riittää sadoittain seisomaan tien poskessa ??
      Kuitenkin näyttää siltä, että kotikäyntejä on !! Eipä kerrota montako tuhatta kotikäyntiä on tullut rauhoittamaan kotiväkivaltaa, ei ole uutisoitu!!!!!
      Minäkin olen monta kertaa huomannut poliisin talon pihalla, en suinkaan näin usein kuin nyt!!
      Armeijalle se nyt on sama missä aikaansa kuluttaa. Tämä tuottaa agressiivisuutta kansalaisissa ja varmasti vihaakin tätä touhua kohtaan.
      Kyllä noitten rajojen läpi on kuitenkin tutut päässeet aika helposti, moni poliisikin ymmärtää tämän järjettömyyden ja höperyyden.
      Me näemme Ruotsin tulevan johtamaan meitä entistä enemmän. Tuntuu olevan järkeä jo EUsta kieltäytyessään. Hejjaa Sverige vaan!
      Harmillista, että on syntynyt Suomeen, eikö siitä ole joku tuollainen sanonta, heh.
      Eikä Veikkauksen lause "suomalainen voittaa aina" pidä alkuunsakaan paikkaansa.

    • Kaikki ennalleen viikon päästä. Lopetetaan viimein kaikki paniikin lietsonta.

    • Jos kepulandian väki on sitä mieltä, että rajaa ei saa vielä avata, niin te voitte vaikuttaa edustajiinne parlamentissa ja hallituksessa. Teillä on molemmissa enemmistö.

    • lisää hoiva-avustajia, hoitsuja, palomiehiä, ensihoitajia, kirurgeja, aivokirurgeja, maskeja ja kotivara uudellemaalle.

    • Uuudenmaan sulkuhan on toiminut hyvin, ei sitä kannata purkaa. Katsotaan nyt ainakin kesän yli tilannetta ensin. Ystävälisin terveisin: Tampere.

      • Rajat avataan, tilanne palautuu normaaliksi , onneksi.

        Just nyt kaikki kiireetön toiminta on lopetettu sairaaloissa, koska odotellaan koronapotilasvyöryä. Ei tullut eikä tule.
        Hoitajia on laumoittain, kun osastoja on suljettu.
        Työaika-autonomia ei toteudu, kun puol tusinaa hoitajaa pakkaa listalla tasan samoille vuoroille.

        Tämä tän päivän todellisuutta.

        Joten onneksi, onneksi, tää hullunmylly ja kauhuelokuvan eläminen loppuu.

      • Tampere voi rauhassa eristää itse itsensä. Uusimaa on pian vapaa, tilanne normalisoituu. Jippiii.

      • Juuri näin! koronavirus jatkaa leviämistään vauhdilla ja hallitus aikoo purkaa rajoituksia, älkää tehkö sitä sillä pahin on vasta edessä, tulette toteamaan tosiasian viimeistään syksyllä.

    • Tapetaan sitten kepulandia nälkään. Täällä kuitenkin on isot tukut ym. ei päästetä rekkoja Uudenmaan ulkopuolelle ja jos yritätte tulla ryöstöretkille niin...

      Ei päästetä suojamaskeja kuljettavia rekkoja maakunnan ulkopuolelle. Pidetään kaikki tavara mitä tänne tulee vain täällä Uudellamaalla

    • Uudenmaan raja pidettävä kiinni ainakin kesäkuuhun saakka ehdottomasti näin! Sitten niitä maskeja reilusti koko Suomeen ja käyttöpakko jokaiselle ,joka asioi julkisissa tiloissa.Laitokset kiinni paitsi pakolliset ja suojäkäsineet myös pakoksi ja uutisissa oikea tapa poistaa ne kädestä .
      Jos joku ei vieläkään ole tajunnut ,niin nyt tämä on totista totta ja kuolema ajaa kärryillä joka puolella.
      Siksi koko maassa kireimmät toimet vähän aikaan ja rajat kiinni Suomen ympärillä niin tauti kuihtuu.
      Nyt on uskallettava ja lyödä kaikki kiinni.Siitä tulee voitto pitkässä juoksussa.

      • Länsi-pohjan vois sulkea myös!

      • Siinä taas tilastoa miten Uudellamaalla tauti jyllää..että rajat vaan auki niin hyvä tulee.

        Lainaus IS 14.04.2020 : Julkaistu: 11:58, Päivitetty 12:45
        Varmistettuja tartuntoja on nyt yhteensä 3 161.

        Suomessa on todettu 97 uutta koronavirustartuntaa, tiedottaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Yhteensä varmistettuja tapauksia on nyt 3 161.

        Eilen ilmoitettiin 90 uudesta koronatapauksesta. Kaikkia epäilyjä ei testata, joten tartuntoja oletetaan todellisuudessa olevan enemmän.

        Tapauksista valtaosa on todettu Uudellamaalla.

        Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri tiedotti tiistaina 55 uudesta tartunnasta.

        Luvut kuitenkin sisältävät vain HUSLAB:issa todetut HUS-alueen tartunnat. Alueen asukkaiden koronavirusnäytteitä analysoidaan muissakin laboratorioissa.

    • Nyt pitäisi kyllä malttaa että ehditään saada riittävästi suojamateriaaleja koko Suomeen. Maskipakko olisi hyvä esim. kaupoissa. Virhe olisi nyt päästää oireettomat tartuttamaan lisää .

    • Sehän se saa avatakin, joka on sulkenutkin. Eihän viruksen leviämistä ole mitään syytä pysäyttää enää, kun se on levinnyt ja eikä viruksen leviämistä pystytä estämäänkään.
      ....hi..hii...hiii..

    • Kuuntelis nyt "pönttö" ees terveysalan ammattilaisia eikä olis päsmäröimässä asioista joista tietämys ei riitä. Jos osaamista on niin suuntaisi sen vaikkapa ideoihin tulevan massatyöttömyyden poistoon. Pahoin pelkään ettei osaaminen riitä talousasioiden-kaan suhteen.

    • Aivan hirvittävä paine.

      Koronan varjolla on tehty monenmoisia poikkeustilatestauksia. Tämä yksi niistä. Todettu nyt tarvittaessa toimivaksi, joten testi voidaan klousata.

      • Kun kattoo "rajatarkastuksen" lukuja niin en ymmärrä meuhkaamista. Jos nyt on jostain 4000 autosta käännytetty parikymmentä, niin mikä lienee ollu tuon 0,5%:n osuus jolla sairastuneiden määrä olis noussu periferiassa vaikka ois päästetty läpi? Eihän sinne edes kukaan uskalla tulla koska sairastumistodennäköisyys jopa kasvaa hesaan verrattuna. Varsinkin kun selvis ettei siellä välitetä karanteeneistakaan paskan vertaa, puhumattakaan suojauksista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kun kattoo "rajatarkastuksen" lukuja niin en ymmärrä meuhkaamista. Jos nyt on jostain 4000 autosta käännytetty parikymmentä, niin mikä lienee ollu tuon 0,5%:n osuus jolla sairastuneiden määrä olis noussu periferiassa vaikka ois päästetty läpi? Eihän sinne edes kukaan uskalla tulla koska sairastumistodennäköisyys jopa kasvaa hesaan verrattuna. Varsinkin kun selvis ettei siellä välitetä karanteeneistakaan paskan vertaa, puhumattakaan suojauksista.

        Uusimaalaiset ovat onnistuneet hyvin koronan pysäyttämisessä. Eristäytymis- ja karanteeniohjeita on noudatettu hyvin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Uusimaalaiset ovat onnistuneet hyvin koronan pysäyttämisessä. Eristäytymis- ja karanteeniohjeita on noudatettu hyvin.

        Uusmaalaiset muka noudattaneet hyvin koronaa, rajojen sulku on ollut heille nähtävyys kun ovat aiheetta sinne rynnineet, KYLLÄ OLETTE TORVIA KUN SINNE MENETTE! pysykää hesalaiset siellä älkää tulko tänne muualle Suomeen, koronasta tulee Suomeen vielä suuri harmi monelle jos nyt ei olla tiukkoja rajoitusten suhteen, kaikille niille jotka rajalle tulee ilman pätevää syytä 500€ sakkoa ja sitten vasta käännytys,

    • Koko Suomen on pakko onnistua hyvin kun rajat aikanaan aukeaa sillä se voi olla toisinkin päin ,että maalta joku vie etelään taudin ja sitten saa isopopulaatio kunnon iskun ja leviää tauti rajusti.
      Siksi liikkuminen minimiin ja maskit lakipakolla päähän ja hanskat käsiin ja normi käsien pesua paljon.
      Toivottavasti ne älyää siellä laitoksessa arkadialla nämä perusasiat.

    • Fasisti-hallitus perusti siis keskitysleirin,muistakaa se seuraavassa etuekuntavaaleissa.
      Vitun vihreätkin on fasistisessa hallituksessa mukana rakentamassa uudenmaan kekitysleiriä.
      Vitun ohipalo paska.

    • Rajaa ei pidä avata 19.4 kuten on ennakitu! Nyt jos se avataan ja ihmisille annetaan vapaasti liikkua levittämässä tautia niin silloin taudin leviämistä ei pelasta enää mikään,
      Suomessa tulee tautiin kuolemaan tuhansia ihmisiä ja tilanne kestää useita vuosia, rajat kiinni niin kauan kun tauti ei jatka leviämistään, toimikaa hallitus nyt eikä sitten kun se on myöhäistä.

    • Punikkihallitus on kyvytön. Kaatukoon pois koko per-k-ele.

      • mahtaako toteutua epäilen syvästi... köysi kiristyy joka tapauksessa

    • Jihuu pääsee muulit kulkemaan

    • Jihuu pääsee muulit kulkemaan

    • Korona on tullut ihmiskuntaan jäädäkseen. Parantuminen Koronasta ei tule antamaan suojaa uudelleensairastumista vastaan. Parantuneet voivat myös levittää tautia oireettomina hyvinkin pitkään. Vuonna 2023 Korona on jokaisella suomalaisella, paitsi niillä, jotka ovat jo kuolleet. Kaikki sulkutoimet ja eristykset on siis täysin turhia, koska tätä tautia ei voi voittaa.

      • täysin älytöntä 19.4 on liian aikaisin raja kiinni mielummin 31.5 asti aikamoista sekoilua ja perseilyä en voi tajuta moista sekoilua

    • kiire tulee jos avataan tässä on nyt 6 päivää aikaa toteuttaa asia. helvetinmoista hutilointia

    • Ihan sama avataanko vai ei, Sanna Marin on vihan kohteena joka tapauksessa.

      Ihmiset vihaavat häntä sekä Uudenmaan eristämisestä että eristyksen purkemisesta. Häntä vihataan ravintoloiden sulkemisesta ja sulkemattomuudesta.

      On ilmeisesti Sanna Marinin vika etten saa halpis-kalapuikkoja S-Marketista.

      Mielestäni Sanna Marin on Suomen ensimmäinen pääministeri, en edes muista onko niitä ollut aiemmin. Joitain miehiä varmaan jotka olivat eduskunnan kahvilassa tuijottamassa imettävien naisten tissejä. Ei miehistä ole johtamaan.

      Britannian pääministeri halasi koronapotilaita ja sai tartunnan, siinä vasta sinulle johtaja - muuta sinne. Ehkä se tyyppi seuraavaksi suutelee huuliherpeksen saaneita ja nussii AIDS-potilaita.

    • joo eikun rajat auki ja korona vaan jylläämään niin saadaan vähän jännitystä ja elämyksiä..sehän se nyky ihmistä kiinostaa.vähät väliä jos tuhansia kuolee kunhan ihmisellä on vapaus liikkua..

    • kiire tulee. ja epäilen että aika loppuu kesken

    • 19. 4 tulee aika nopealla tahdilla ja kovaa vauhtia

    • Kummallista, että Uudenmaan ulkopuolella elävät ihmiset ovat tähän asti tuntenet olevansa turvassa koronavirukselta. Kun nyt rajat avataan ja vapaa kulkeminen jälleen sallitaan, maalaiset joutuvat olemaan karanteenissa tarkemmin. Ja siitä sitten purnaavat ja syyttelevät uusmaalaisia, hallitusta ja vaativat perustuslakia kumottavaksi.
      He eivät halua suostua siihen, mihin esim. Helsinki on oppinut; olemaan kotona, etätöissä, etäkoulussa, käymään kaupoissa yösydännä tai aamukuudelta, välttelevät toisiaan, perheitään, eivät käytä julkisia kulkuneuvoja, eivät kokoonnu missään. Maalaiset ovat eläneet kuin ennenkin luottaen siihen, että virus ei karkaa Uudeltamaalta. Se, että virusta on ympäri maan tavattu, ei ole heistä pelottavaa, ikään kuin maalaisvirus olisi vähemmän vaarallinen.
      Kun nyt joku sairastuu koronaan hölmöyttään, niin syyttää siitä pääministeriä.
      Pahvit.

    • No niinpä.

    • suomi pitäisi ensin julistaa sotatilaan ja sitten valtiovalta voi määrätä minkälaisia rajoituksia ja sääntöjä esim vaikka kaikki persut poliisi vankilaan

    • ETTEI VAAN MITÄÄN YHTEYTTÄ TIE SULKUJEN PURKAMISELLE ITÄÄNPÄIN OLE MESSIAS SIPILÄLLÄ NÄÄS SIPOOSSA MAJAILEE JOSSAIN TÖNÖSSÄ. SEHÄN ON HOKATTU DEMARIT RÄHMÄLLÄÄN KEPUN JA KOK EESSÄ TOISIN SANOEN DEMARIT KEPUN, KOK KYNNYSMATTONA.

    • Mitäpä Uuttamaata turhaan eristää, kun muualla Suomessa tartuntoja laskennallisesti sama määrä. Ei tarvitse enää pelätä että Uudeltamaalta tautia muualle Suomeen viedään kun sitä muualla on jo saman verran.

      • Niin ja landelaiset pääsee ostoksille stadiin,iso juttu.

      • Ei pidä paikkaansa, Uudellamaalla on kaksi kertaa enemmän tartuntoja kuin Tornion seudulla, kolme kertaa enemmän kuin Savossa ja kymmenen kertaa enemmän kuin Karjalassa missä ihmiset on uskoneet mitä viranomaiset on kertoneet.

        Eihän tästä ole ollut edes mitään haittaakaan. Tavara ja työntekijät liikkuu rajan yli, ainoastaan huvin vuoksi taudin levittäminen on nyt kielletty.

    • Eiköhän se ole parempi että pidetään tuo itäraja kiinni seuraavat puoli vuotta

    • 19.4 waat... eniten hammasetelen suojamaskisotkua

    • Nämä tontuthan sen lakipykälänkin on luoneet.Toivotaa etteivät ryssi kovin pahasti aukaisemalla liian aikaisin.

    • 14.4. :
      "Selvityksessä tuodaan tiettävästi esiin, että Uudenmaan liikkumisrajoitus on auttanut hidastamaan koronaviruksen leviämistä. Valmiuslaki kuitenkin edellyttää, että rajoituksen on oltava välttämätön, mitä Uudenmaan sulkeminen ei ehkä enää ole. Näin hallitus ei voisi esittää liikkumisrajoituksen jatkoa."

      Kun laki sanoo niin sinähän kuolet koronaan. Eikä pullikoida!

      • Siinä kun pari viikkoa henki pihisten kipristelee niin voi hiljaa mielessään miettiä kannattiko äänestää sosialisteja.

    • Media näyttää myötätuntoa herätellen Suomi-Ruotsi ja Suomi-Norja rajoilla rajojen eri puolille jääneitä ystävyksiä. Uudenmaanrajan ja muun Suomen rajan eri puolille jääneillä ei myötätuntoa ole herätelty. On vain kerrottu kuinka rajan yli pyrkijöitä on sakotettu.

      Media on tässä asiassa kovasti asenteellinen ja katkeruutta eri puolilla Suomea asuvien välille lietsova vaikka pitäsi olla puolueeton.

      Median pitäisi pikaisesti korjata vinoutunut asenteensa meidän suomalaisten yhtenäisyyden takia. Medialla on pahassakin suuri valta.

    • Voi VITTU tätä nykyistä PULUNPERSEHALLITUSTA!!! Tämä nykyinen AKKALAUMA ei saa mitään järkevää suomelle aikaiseksi!!! Joutaisi koko HALLITUS KANALAAN KUKKOJEN "KÄSKYN ALLE"!!!!
      HELVETIN AKKALAUMA!

      • No nousi kusi päähän yhtä lujaa kuin kannatus. nyt se purkautuu yhtä lujaa kuin käy kusella- paine ja kannatus laskee sinne missä se oli .ja alemmas.

    • Jos uusimaa vapautetaan niin hyvästi vaan kansalaiset, suomi kuolee ja häviää maailmankartalta ja kuka voittaa, miettikääpä vain, kuka saa suomen??

    • Sitten voi vaan todeta että " mitä minä sanoin" jos tautitapaukset lisääntyvät jos rajat avataan liian pian!

    • Käyrä pitäis saada laskuun eikä saisi kokoajan vaan nousta!

      • Väkilukuun suhteutettuna esim. Kittilässä, Kolarissa ja Kiuruvedellä on enemmän koronatartunnan saaneita kuin Helsingissä. Ennemmin ne kunnat pitäisi eristää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Väkilukuun suhteutettuna esim. Kittilässä, Kolarissa ja Kiuruvedellä on enemmän koronatartunnan saaneita kuin Helsingissä. Ennemmin ne kunnat pitäisi eristää.

        Uusimaalaiset vei ne sinne ennen sulkua. Että silleen..

    • Raja railona aukeaa...

    • Toinen aalto jos tulee niin sille emme voi mitään. Koska Korona uusiutuu on viranomaisilla kova kiire testata kaikki, koska myös ne jotka ovat sairastaneet lievän Koronan ovat jatkossa toisen aallon uhreja. Siksi on tärkeää ettet sairasta nyt Koronaa missään muodossa.
      Toinen aalto voi olla Korona hyökyaalto.
      Jokainen voi kuvitella mihin tämä johtaa.

      • Voi olla. Tai sitten ei.

        Pääasia, että ootellaan kauhusta jäykkänä ja toimintakyvyttöminä.

        Tsau, lähden nyt juoksemaan Rantaraitille, ilman maskia.

    • Hallitus tekee pahan poliittisen virheen.

      • Huono hetki on nyt avata rajat. Valitettavasti.

      • Huono hetki on nyt avata rajat. Valitettavasti.

      • Huono hetki on nyt avata rajat. Valitettavasti.

      • Huono hetki on nyt avata rajat. Valitettavasti.

      • Huono hetki on nyt avata rajat. Valitettavasti.

    • Suomen urpoilu jatkuu eli mikään ei muutu, tehdään politiikkaa kulkutaudilla, vaikka tautihuippukin on vasta edessä. Ihan pölvästiä touhua.

    • Marin pelkää, että kannatus laskee, jos ei rajaa avata.

    • Nyt pitäisi rajata muitakin alueita!

    • Kyllä se on nyt maa avattu jo 15.4. ja pakkohan se oli koska tämä oli laiton teko!!!!!!
      Kyllä ihmisen liikkumisen vapaus on perustuslaissa ja ei sitä vippaskonstein olisi saanut tehdä.

      • Myös Euroopan unionin sisällä on normaalisti vapaa liikkuvuus, vaan ei tällä hetkellä. Liikkumisrajoituksen tarkoitus on ollut estää koronaviruksen leviäminen. Eli perusoikeuksistakin tingitään demokratioissa väestön hyvinvoinnin puolesta. Suomessa tartuntojen pahin aika on kaikesta päättäen edessäpäin, jos tarkastellaan todettujen tartuntojen kehityskulkua:
        https://www.worldometers.info/coronavirus/country/finland/
        Vertailun vuoksi vastaava kasvu käyrä Kiinasta: https://www.worldometers.info/coronavirus/country/china/

        Vapaa liikkuvuus voi johtaa tilanteen muuttumiseen samalla tavalla hallitsemattomaksi kuin Ruotsissa.

    • Huilu päätös miksi edes eritä jos näin hätä avata

    • Kaikki takaisin auki vaan ja antaa sen levitä. Sairaanhoito hoitaa ne ketkä kerkeää hoitaa, loput monttuun. Maapallolla on liikaa ihmisiä muutenkin ja tämä olisi käytännön darwinismin voitto, joko älyät pysyä poissa ihmisjoukoista tai sitten et, OMA VASTUU.

    • Liikkumisrajoituksen jatkamisesta Uudenmaan osalta ei olisi aiheutunut merkittävää haittaa kansalaisille. En ole kuullut juurkaan sen suuremmasta haitasta kuin siitä, että kesämökille pääsy on estynyt. Onkin ollut omituista tarkastella liikkumisrajoitusta erityisesti oikeudellisena kysymyksenä ja jättää muut seikat huomiotta. Uutisoinnin mukaan Uudenmaan erityksen purkamisessa ratkaiseva on ollut oikeuskanslerin kanta. Valtiovallalla on velvollisuus suojella kansalaisia poikkeuksellisissa oloissa, mm. epidemian aikana.

      Tänään (15,4,2020) pääkaupunkiseudulla on Suomen todetusta 3237 koronatapauksesta 2038 eli 63 %. Suomen kesämökeistä 47 % oli helsinkiläisten omistuksessa (vuosi 2016). Kun mökille on pitkä aika, siellä myös vietetään pidempiä ajanjaksoja.

      Hallituksen toivomus oli, että kesämökeille ei lähdettäisi. Nyt ihmisiä on lomautettu paljon tai määrätty lomalle. Kun ulkomaillekaan ei pääse, niin varmaankin oma mökki on monelle mieluisampi kuin kotona neljän seinän sisällä. Toivotaan, että järki voittaa, vaikka laki ei edellytä sen käyttöä.

    • Marinin mukaan Suomessa ei hallitus voi kieltää ihmisiä menemästä mökille. Norjassa hallitus taas nimenomaan kielsi mökeillä menon ja nyt myönsi luvan taas mennä mökille.
      Saas nähdä miten vappu menee tai kesän festarit.
      Ei välttämättä olisi huono juttu lainkaan perua eräskin örvellys viikko festari joka sulkee kaupunkilaisilta pääsyn rannoille ja puistoihin kesän kuumimpaan aikaan.

    • Paineet talouden puolelta näyttävät aikaistavan hallituksen toimia rajausten poistamisessa. Ensi viikolla pohditaan muiden rajoitusten purkua, miksi? Nehän on tiettyyn päivämäärään asti jo määrätty.

    • Keskustapuolue mokasi ja menettää äänestäjiään!
      Keskustapuolue ajoi aktiivisesti Uudenmaan saartoa! Sairasta!
      Tästä tuli suuret vahingot eikä MITÄÄN hyötyä!!

    Ketjusta on poistettu 29 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mielipiteitä amk pääsykokeesta?

      Itselle englanti ja eettiset taidot oli vaikeimpia... Jäikö teillä paljon vastaamatta kysymyksiin? Minulla joka osiossa jäi johonkin vastaamatta.
      Pääsykokeet
      184
      6790
    2. Kulmuni saavutti puolueen luottamuksen

      Juuri kun Kulmuni on saavuttanut täyden luottamuksen Keskustapuoleen todellisilta johtajilta hän ilmoittaa 5 minuutin kuluttua erostaan ministerin pes
      Suomen Keskusta
      192
      4598