Laiska tyttöystävä

Anonyymi

Alkaa tämä nykyinen parisuhde kiristämään siihen malliin, että pakko avautua johonkin. Yhteistä taivalta 1,5v takana ja nyt alkaa tuntumaan ettei tämä meno tule muuttumaan mihinkään. Tuntuu että olen enemmän isä kuin kumppani. Mitään ei osaa tehdä oma alotteisesti. Kaikki asiat, menemiset ja tekemiset pitää ite päättää. Ruokakin pitäisi tehdä aina valmiiksi tai saattaa olla kokopäivän syömättä. Sitten narisee illan miten kova nälkä on. Omat rahansa tuhlaa kaikkeen joutavaan ja kaupassa käydessä odottaa minun maksavan kaiken. Limpparia ja karkkia kyllä osaa kaupasta hakea, muttei mitään järkevää. Mökkireissut on aina yksi työleiri kun saa kaiken hoitaa itse. Toinen vain istuu ja odottaa valmista. Lapseensa ei saa mitään kuria ja odottaa vain, että minä hoidan senkin puolen. Kouluhommat täysin jäissä kun ei niitäkään saa hoidettua. Samalla pitäisi ite jaksaa omat koulut ja työt. Välillä oikein vituttaa kun työpäivän jälkeen pitäisi ruveta heti toiselle kahvia keittämään kun ei ole kuulemma koko päivänä juonut. Jos jostain ärähtää ja sanoo, alkaa se sama itkuvirsi miten vaikeaa on. Ja miten en ymmärrä mitään. Kaupungilla jaksaa kyllä ravata rättikaupoissa ja syömässä liki joka päivä. Itse en ole viimiseen vuoteen ostanut itselleni mitään ylimääräistä, että riittäisi rahat. Samat kusenpolttamat verkkarit ja reikäset hupparit päällä saa kulkea. Samalla toiselle tippuu valehtelematta 5-10 pakettia rytkyjä postiin joka viikko. Luojan kiitos on sentään erilliset tilit, muuten olisi omakin tili tyhjä. Alkaa olemaan mitta niin täynnä. Ennen odotti viikonloppuja ja pyhiä. Nykyään odottaa, että pääsee töihin. Saa edes hetken olla passaamatta ketään.

5

604

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ja yleensä tuollainen on huora lisäksi,ja varas.

    • Anonyymi

      Vaivaks ottanu tommosen saamattoman ämmän, täytyy vaa ihmetel suoakin?

    • Anonyymi

      Sinun valintasi ystävän suhteen menee yli hilseen! On todella vaikeaa ymmärtää miksi valitset viettää kallista aikaasi tuollaisen ihmisen kanssa.

      Aika on kaikista arvokkainta jota meillä on!

      Jokainen sekuntti minkä olet käyttvnyt, on ikuiseti mennyttä! Sitä et koskaan saa takaisin!
      Tuon ajan sinä huolellisesti ja harkiten VALITSET viettää kuvailemasi olion kanssa?????!!!!!!!!!!!

      Haloo! Herääppä kulta pieni ja avaa jo silmäsi. Ennenkuin se on liian myohäistä!

    • ei kannata tuollaiseen tuhlata aikaa. eikä se siitä mihinkään muutu

    • Anonyymi

      Kuulostaa hirveältä. Muuttaisin omaan kämppään tuossa tilanteessa asap.
      Surullista, että noin uusavuton ihminen on mennyt lapsen tekemään. Toisaalta, sinun ei tarvitse huolehtia naisen toimeentulosta, jos muutatte erillennne. Yh:than saavat asunnon ja toimeentulon vastikkeetta, koska yhteiskunta arvostaa heitä niin suuresti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      277
      3454
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1903
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      30
      1561
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1441
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      138
      1083
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1034
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      67
      993
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      89
      858
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      727
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      716
    Aihe