Kukapa kertoo hallitukselle, miten järjetön ja perusteeton on 70 ja sitä vanhempien "kotikaranteeni" ( = karanteenia vastaavat olosuhteet) . Joku "oppinut" jopa väläyttelee, että sitä olisi syytä jatkaa jouluun asti. Tämän ikäryhmän elinpiirin ja liikkumisen rajoitattaminen tulee näkymään heidän kunnossaan ja elinvoimaisuudessan. Heidän "kotikaranteeninsa" on pidämmällä tähtäimellä kansanterveydelle uhka. Toisin sanoen monen kuukauden rajoitusten seurauksena he ovat tulevaisuudessa heikkokuntoisia vanhuksia. Tunnettu tosiasia on, miten vähäinen liikkuminen ja kuntoilu romauttaa lihasvoiman jo 2-3 viikossa.
Onko ko. ikäryhmällä mitään ihmisarvoa? Missä suomalaisten tasapuolinen kohtelu? Jos tämän ikäryhmän ihmisten liikkumista pitää rajoittaa, ikärajaa voisi tarkistaa esim.koskemaan 75 vuotiaita. Ikärasismi on kielletty Suomen lainsäädännössä.
Meillä Suomessa on jo vuosia ikääntyneet ihmiset hoitaneet kuntoaan ja terveyttään. Useat yli 70 - vuotiaat tekevät työkeikkoja ja helpottavat työvoimapulaa. Ihan keski-ikäisissäkin on osa huomattavasti huonompikuntoisia kuin 70 ihmiset.
70 ikäryhmän mummottelu on syytä loppua. Mielestäni on alentavaa puhua mummeleista. Vappu Pimiäkin kyseli ohjelmassaa, miten nämä mummelit saadaan kuriin? Häpeäisi. Miksei kysellä julkisuudessa, miten ukkelit saadaan karanteeniruotuun?
Sitä paitsi monikaan ikäihminen ei ole edes mummo!
Onko ko. ikäryhmällä mitään ihmisarvoa? Missä suomalaisten tasapuolinen kohtelu? Jos tämän ikäryhmän ihmisten liikkumista pitää rajoittaa, ikärajaa voisi tarkistaa esim.koskemaan 75 vuotiaita. Ikärasismi on kielletty Suomen lainsäädännössä.
Meillä Suomessa on jo vuosia ikääntyneet ihmiset hoitaneet kuntoaan ja terveyttään. Useat yli 70 - vuotiaat tekevät työkeikkoja ja helpottavat työvoimapulaa. Ihan keski-ikäisissäkin on osa huomattavasti huonompikuntoisia kuin 70 ihmiset.
70 ikäryhmän mummottelu on syytä loppua. Mielestäni on alentavaa puhua mummeleista. Vappu Pimiäkin kyseli ohjelmassaa, miten nämä mummelit saadaan kuriin? Häpeäisi. Miksei kysellä julkisuudessa, miten ukkelit saadaan karanteeniruotuun?
Sitä paitsi monikaan ikäihminen ei ole edes mummo!
Vastaukset 23
Vanhimmat
Saahan ne liikkua ulkona muttei mennä paikkoihin missä on väkeä joilla voi olla korona. Itsekkin joka päivä 2 kertaaa kuntoillut ja nähnyt muita mutta en ole ollut 5 metriä lähempänä.
Olishan se hallitukselle helppo ratkaisu pyytää heitä menemään jokaiseen kissanristiäiseen. Olispa tuleva ongelma vanhuuspalvelussa kerralla ratkaistu.
Meillä itselle kullakin on tuttavia ja omaisia, jotka ovat iältään 71 - 75 - vuotiaita: hyväkuntoisia, itsenäisesti asioitaan hoitavia ja perusterveitä. Vai ovatko he sinun mielestäsi ihmisiä, joiden elinpiiri pitää typistää hallituksen päätöksellä? Kotona karenteenin luontaisissa olosuhteissa oleminen romahduttaa 70 väestön kunnon. Suomen terveydenhuollon hyvät tulokset valuvat hukkaan.
Eri alojen asiantuntijat ovat huolissaan siitä, miten perheissä tunnelma kiristyy, kun ollaan koko ajan kotona. Mieliala laskee, masennutaan ollaan niin yksin. Eikö sama tilanne uhkaa myös 70 ikäisiä. Ai ei vai, kun ovat niin vanhoja. Onkohan meillä vanhentuneet käsitykset 70 ikäisistä . Eivät he itsekään pidä itseään vanhuksina. Suomassahan on jo vuosia käytetty käsitettä ikäihmiset, joka käsitteenä luo heti positiivisemman mielikuvan. Ei meillä enää ole vanhainkoteja. Ne ovat palveluasumisyksikköjä, joissa asuu eri ikäisiä ihmisiä.
Muu väestö voi kyläillä ja tavata tuttaviaan, käydä muillakin kuin ruokakauppaostoksilla yms. Miksi teräskunnossa olevat 70 - 75 eivät saa? Kunto ei ole ikäkysymys, mutta voihan tuota riskiryhmä määritelmää hieman supistaa.
Saahan ne mennä jos haluavat. Ei ole poliisi valvomassa. Jokainen menee minne haluaa omalla vastuullaan. Tämä ei ole kielto vaan suositus.
Voihan sitä pelata nettipelejä veikkauksen sivuilla kotonakin. Samat pelit sieltä löytyy kuin markettien aulastakin.
Nehän on pantu kiinni monessa marketissa.
Niin onkin mutta kotipelit toimii. Minkä takia sinne markettiin muuten yli 70v menevät?
Tämä koskee kaiken ikäisiä kannattaa välttää menemästä missä on paljon ihmisiä.
3-4 kymppisten kirjailijoiden tuotoksia ja pohdiskeluja. https://www.ess.fi/paikalliset/1499897 Lahtelainen Taina Salakka-Kontunen julkaisi nelisen vuotta sitten esikoisromaaninsa Rauhan Paikka (Mediapinta). Siinä hän kuvitteli 2030-luvun Suomen, jossa valtio armomurhaa kaikki 75-vuotiaat erikseen tarkoitusta varten kehitellyissä laitoksissa.
Ei yli 70 vuotiaile ole mitään poikkeavia rajoituksia, on vain suositus välttää sosiaalisia kontakteja.
Korona on vaarallisin vanhuksille. Sen tappavuus lisääntyy suorassa suhteessa ikään nähden.
Toki voit rikkoa suosituksia ja ottaa riskejä, mutta sinun pitää hyväksyä se tosiasia, että jos tehohoitopaikoista tulee pulaa, niin sinua nuoremmat menee jonon ohi ja sinä jäät ilman hoitoa.
Haet näköjään kirjoituksellesi mielipiteitä, myös hieman otsikkoa muuttaen, Rovaniemen suunnalta.
Eiköhän tässäkin asiassa jokainen ole itse vastuussa tekemisistään. Jos haluaa mennä kissanristiäisiin tai paikkaan jossa on paljon ihmisiä tartuttamassa, niin menköön. Muistaa vaan että sitä hoitoa ei vättämättä saa jos sairastuu.
On tässä asiassa myös yhteiskunnallinen näkökulma, se että taudin saa itse, voi olla yksilölle vakava asia, mutta yleensä siinä tartuttaa vielä muitakin. Se taas on jo nähty, kuinka yksittäiset tartuttajat on tietämättään saaneet tartuntaketjuja aikaan. Eli se on yhteiskunnan kannalta tuhon tie, sen voimme nähdä muiden maiden tilanteesta. USA:ssa haudataan ihmisiä joukkohautoihin ja kylmäkontteja on sairaaloiden pihoissa käytössä monissa maissa.
Tauti lähtee käsistä juuri niitten takia, jotka suhtautuvat suosituksiin välinpitämättömästi.
Tauti kun tarttuu pahiten nimenomaan jo pari päivää ennen oireiden alkamista.
Auttaskohan asiaa jos kiellettäisiin yli yhden hengen joukkokookoontumiset?
Koronasta+eroon+ja+normaali+elämä+tilalle+ikään+katsomatta.+Tässä+se+on+kerrottu.
Uudenmaan+sulku+lopetettiin+ja+nyt+on+mietittävä+keinovalikoima+koronaa+ja+siitä+tehtyä+kriisiä+varten.+
Suomen+taloudelle+nykyinen+yhteiskunnan+sulku+maksaa+miljardin+velkaa+viikossa+entisen+velanoton+päälle.
Mikä+hintalappu+laitetaan+suurtyöttömyydestä+ja+sosiaalisen+elämän+rajoituksista+ikään+katsomatta,+seurauksineen+?
Suomea+verrataan+usein+Ruotsin+tapaan+hoitaa+korona.+Siellä+yhteiskunta+on+auki+ohjeilla+evästettyinä.
Ihmisille+yksinkertaiset+asiat,+kuten+kuolleiden+määrä,+ovat+ymmärrettävästi+se+helpoin+tapa+muodostaa+mielipide+koronan+hoidosta.+Mielipiteeseen+on+kuitenkin+otettava+mukaan+pitempi+aikajakso,+vuosia.
Aikanaan,+kun+korona+joskus+vuosien+jälkeen+on+ohi,+niin+eri+asioita+ja+lukuja+voi+verrata+Ruotsin+vastaaviin.+Silloin+nähdään+kummassa+maassa+oli+enemmän+koronakuolemia.+Emme+tiedä+vielä+kumpi+pärjäsi+paremmin+tuossa+asiassa.+
Ehkä+tasatulos+?
Tiedämme+jo+nyt,+että+Suomi+tulee+häviämään+koronan+hoidossa+Ruotsille+kaikilla+muilla+aloilla+ja+tavoilla,+mittasi+asioita+millä+mittarilla+tahansa.+Suomi+on+silloin+hyvin+pahassa+kunnossa+ja+velan+määrä+tulee+olemaan+käsittämättömän+suuri+ja+se+pitää+maksaa+takaisin.+Se+tarkoittaa+säästöjä+joka+asiaan,+myös+terveydenhoitoon.+Elintaso+laskee+ja+verot+nousee.
Tässä+alla+helpolla+tavalla+kerrottuna,+kuinka+meidän+monimuotoiset+tappiot+jäisivät+mahdollisimman+pieneksi.+Onko+halua+järkevään+toimintaan,+mieti+itse.
----------
Tartunnan+saaneista+on+oireettomia++80%+,+ehkä+vähemmän,+ehkä+enemmän.
Pullonkaulaksi+kriisissä+oli+etukäteen+ajateltu+vanhukset+++tehohoito.
Vanhusten+turvaamiseksi+on+tehtävä+vielä+paljon+enemmän+suojausta+jo+siitä+syystäkin,+että+sairastuessaan+he+tukkivat+terveydenhuollon+ja+myös+siksi,+että+heidän+turvaaminen+on+inhimillisin,+tehokkain,+halvin+ja+helpoin+tapa+välttää+koronakuolemia.
Jos+sairaalat+voisivat+toimia+ilman+tuota+tukosta,+niin+koronan+voisi+laskea+kulkemaan+lähes+vapaasti+koko+Suomeen.
Miksi+siis+koronaa+pitää+jarrutella+liikaa+?+Kuka+siitä+hyötyy+?
Hyvät+viranomaiset+ja+muut,+joita+asia+koskee.+Kolme+asiaa+++a,b,c.
+a)+Turvatkaa+vanhusten+elämä+koronalta+todella,+todella+huolella.
+b)+Vapauttakaa+korona+kulkemaan+poistamalla+määräykset,+paitsi+tarkkaan+harkitut+
++++++++paikalliset+toimet,+isot+yleisötapahtumat+ja+maan+rajoilta.
c)++Ja+näin+korona+on+Suomen+osalta+ohi+syksyllä+2020.
Tämän+ymmärtäminen+on+helppoa.
Korona+on+väärä+aihe+politiikan+tekoon+!
Miksi sitten politikoit jos se on väärin mielestäsi?
Sanos sitten miten siitä ja koronasta pääsee kun jotkut ei noudata rajoituksia, mitä pikimmin se loppuisi niin pääsisivät festareille, ulkomaille lomille, futis ja jääkiekkomatsit sun muut kaikki ihanat elämykset.
Marinin mielestä yli 70 vuotiaat on vaarallisia, kaikki lääkäri ja hammaslääkäri ajat peruttiin, ostarilla joku vartija kyselee mikä on tulon tarkoitus, äiti vie lapset pois jos tulee yli 70 vuotias. Ikärasismi on tuttua Sdp.lle
Paskat ne sen vaarallisimpia on kuin muutkaan. Heitähän yritetään suojella virukselta. Äly hoi älä jätä. Ja lopetetaan politikointi epidemian ajaksi. Jatketaan sitten kaksinverroin jos joskus tämä saadaan kuriin.
alko on kaiiki pahaa alkuja että tuota
Näkipä taas miten nuoret ei noudata rajoituksia. Maanantaina 4 tyttöä noin 10-15 vuotiasta iloisena halailivat ja kaulailivat keskenään kävelykadulla kemissä noin kello 16.30-17.15
2 oli aasialais syntyistä ja 2 suomalaista.
Autossa olin parkissa niin oli siinä aikaa seurata maailman menoa.
Pitäskö vanhempien oikeasti kertoa miten pitää käyttäytyä jollei vielä tiedetä.
Ja voihan niitä vieraita käyä kunhan pitävät väliä,
Kaupoilla ja muilla asioilla voi käyä miten ennenkin, ulkoilla saa eihän nyt mitään julkisia paikkoja paljon auki ole, mitä sitä turhaa valittaa olisivat hyvillään nyt voivat apua pyytää ihan rohkeesti kun sitä on tarjolla, aikaiset kauppaajat on hyviä onhan he muutenkin kaupan ovella jo hyvissä ajoin ennen seitsemää. Hyväähän tässä vain tarkoitetaan,
Ja jos haluttaa mennä joitakin tuntemaatomia tai tuttuja lähelle niin siitä vaan omalla vastuulla. Mutta ei tarvihe sitten valittaa jos korona iskee, jos pystyy senjäläkeeen enää valittamaan.