Boring
Pitkän matkan ajaminen yksin auton ollessa pakattuna ruokatarvikkeilla ja matkalaukuilla, on minulle uusi kokemus. Olen itsenäinen, liikkuva ihmisyksikkö vailla sidoksia. Olen irti. Olen amerikkalaisen unelman ruumiillistuma. Minulla on luottokortti, terveyttä ja selvä suunta kohti vapautta – vapaudessa. Luon itse rajani ja rajoitukseni, ja sovitan ne päälleni kuin rintaliivit. Kuppikokoni on 75C. Olen blondi ja harrastan nettikirjoittelua.
Nauroin ajatukselle siinä ajellessani, sillä luonteessani oli jotain hämärän pateettista, lähes farssimaista rönsyilyä ja hanan kiillottamista. Lisäksi ajaminen yössä oli kuvaamattoman tylsää. Satoi lunta, vaikka oli kevät pitkällä kesässä. Radiosta ei tullut mitään ja levyjä ei jaksanut kuunnella. Huomasin olevani varsin kärsimätön ihminen kaukana laumasieluisuudesta, joka jonotti toinen toisessa kiinni ja mateli eteenpäin yössä kuin halvaantunut mato.
Ihmissuhdemarkkinoilla minulla ei ole koskaan mennyt kovin hyvin. Luulen että minussa on jokin salaperäinen vika tai valuvirhe. Kaikenlaista on ollut, mutta mikään ei ole kolahtanut – sikäli kuin kolahtamisen ymmärrän. Olen kokeillut vähän kaikenlaista, mutta ei. Luultavasti liiallinen kokeilu on vain pahentanut tilannettani ja tiivistänyt kovaa sisintäni, jollaiseksi sen koen tai ymmärrän kaiken hauraan ja läpinäkyvän ytimessä. Olen kuin autoni: itsenäinen yksikkö kaukana muista.
Pesin tuulilasin. Kuraa lensi ja taivaalta satoi valkoista vettä. Sain kivennäisvedet päälleni korkkia aukaistessa ja suolapähkinä putosi penkin ja väliin. Haukottelin, kiljuin ja rummuttelin rattia. Ajoin toisen autoilija perässä, sitten ohitin tämän ja jouduin seuraavan mutkan takana rekan perään. Ajaminen on sitten hieno tunne. Ajaessa muun liikenteen seassa voi todella kokea sen mitä missään muualla ei koe: vapauden. Tämä samainen vapaus oli pystyttänyt tienvarteen sinisen huoltoaseman.
Heti sisään astuttuani haistoin hampurilaisten tuoksun. Suhteeni hampurilaisiin on kuolaava, estoinen ja kieltäymyksellinen. Tilatessa hampurilaista en koskaan tilaa hampurilaista, vaan jonkinlaisen terveellisen vaihtoehdon, kuten salaatin, jotka ovat hampurilaispaikoissa kelvottomia. Tilasin itselleni kahvin ja istuuduin alas katselemaan, kuinka ihmiset söivät hampurilaisia. Mieleni teki käydä kysymässä heiltä, miltä heidän hampurilaisensa maistui. Oliko hyvää ja ravitsevaa. Näin.
En ole koskaan ole ollut niin kiinnostunut merkityksettömästä kassakuitista kuin nyt, ajattelin, kun tutkin ja silittelin sen merkintöjä. Kaikenlainen huomion kiinnittäminen johonkin vei huomion pois toisaalta. Hampurilaisbaari katosi ihmisineen ja lumisade ulkona loppui. Kuitissa oli hampurilaisbaarin nimi, osoite, Y-tunnus ja päivämäärä; sitten korttini numerosarja, sekä kahvini hinta, ALV. Kassakuitin lopussa minua kiitettiin asioinnista kyseisessä tienvarsiliikkeessä. The end.
Parin pöydän päässäminusta istui perhe syömässä hampurilaisiaan ja ranskalaisiaan. Lapset vaikuttivat raivostuttavilta, perheenpää idiootilta, lasten äiti panttivangilta. Hän huomasi heti että katselin heitä tai häntä. Vaistot pelaavat, mietin. Pentulaumansa kanssa hääräävät emot ovat parempia sensoreita ympäristön tapahtumille ja muutoksille kuin bussilastillinen insinöörejä kaikenlaisine härpäkkeineen ja tutkineen. Tömäytä maata pihalla, niin imettävä nainen sen kuulee sisällä.
Rouva Tutkalla on kauniit mutta surulliset ja väsyneet silmät. Hän on selvästi onnellinen ja minä onneton, pohdin. Rouva tutka vilkaisi kuka olen, mitä täällä toimitan ja minne olen matkalla ja kenen kanssa. Oikeastaan minun pitäisi käydä tätä häneltä kysymässä, sillä hän saattaisi tietää tämän paremmin kuin minä itse. Rouva Tutka vilkaisi myös kahvikuppiani. Kahvikuppi paljasti minusta lähes kaiken. Hän selvästi hymyili syvällä sisimmässään. Kauhea ämmä, totesin.
(Hihitystä)
Pitkän matkan ajaminen yksin auton ollessa pakattuna ruokatarvikkeilla ja matkalaukuilla, on minulle uusi kokemus. Olen itsenäinen, liikkuva ihmisyksikkö vailla sidoksia. Olen irti. Olen amerikkalaisen unelman ruumiillistuma. Minulla on luottokortti, terveyttä ja selvä suunta kohti vapautta – vapaudessa. Luon itse rajani ja rajoitukseni, ja sovitan ne päälleni kuin rintaliivit. Kuppikokoni on 75C. Olen blondi ja harrastan nettikirjoittelua.
Nauroin ajatukselle siinä ajellessani, sillä luonteessani oli jotain hämärän pateettista, lähes farssimaista rönsyilyä ja hanan kiillottamista. Lisäksi ajaminen yössä oli kuvaamattoman tylsää. Satoi lunta, vaikka oli kevät pitkällä kesässä. Radiosta ei tullut mitään ja levyjä ei jaksanut kuunnella. Huomasin olevani varsin kärsimätön ihminen kaukana laumasieluisuudesta, joka jonotti toinen toisessa kiinni ja mateli eteenpäin yössä kuin halvaantunut mato.
Ihmissuhdemarkkinoilla minulla ei ole koskaan mennyt kovin hyvin. Luulen että minussa on jokin salaperäinen vika tai valuvirhe. Kaikenlaista on ollut, mutta mikään ei ole kolahtanut – sikäli kuin kolahtamisen ymmärrän. Olen kokeillut vähän kaikenlaista, mutta ei. Luultavasti liiallinen kokeilu on vain pahentanut tilannettani ja tiivistänyt kovaa sisintäni, jollaiseksi sen koen tai ymmärrän kaiken hauraan ja läpinäkyvän ytimessä. Olen kuin autoni: itsenäinen yksikkö kaukana muista.
Pesin tuulilasin. Kuraa lensi ja taivaalta satoi valkoista vettä. Sain kivennäisvedet päälleni korkkia aukaistessa ja suolapähkinä putosi penkin ja väliin. Haukottelin, kiljuin ja rummuttelin rattia. Ajoin toisen autoilija perässä, sitten ohitin tämän ja jouduin seuraavan mutkan takana rekan perään. Ajaminen on sitten hieno tunne. Ajaessa muun liikenteen seassa voi todella kokea sen mitä missään muualla ei koe: vapauden. Tämä samainen vapaus oli pystyttänyt tienvarteen sinisen huoltoaseman.
Heti sisään astuttuani haistoin hampurilaisten tuoksun. Suhteeni hampurilaisiin on kuolaava, estoinen ja kieltäymyksellinen. Tilatessa hampurilaista en koskaan tilaa hampurilaista, vaan jonkinlaisen terveellisen vaihtoehdon, kuten salaatin, jotka ovat hampurilaispaikoissa kelvottomia. Tilasin itselleni kahvin ja istuuduin alas katselemaan, kuinka ihmiset söivät hampurilaisia. Mieleni teki käydä kysymässä heiltä, miltä heidän hampurilaisensa maistui. Oliko hyvää ja ravitsevaa. Näin.
En ole koskaan ole ollut niin kiinnostunut merkityksettömästä kassakuitista kuin nyt, ajattelin, kun tutkin ja silittelin sen merkintöjä. Kaikenlainen huomion kiinnittäminen johonkin vei huomion pois toisaalta. Hampurilaisbaari katosi ihmisineen ja lumisade ulkona loppui. Kuitissa oli hampurilaisbaarin nimi, osoite, Y-tunnus ja päivämäärä; sitten korttini numerosarja, sekä kahvini hinta, ALV. Kassakuitin lopussa minua kiitettiin asioinnista kyseisessä tienvarsiliikkeessä. The end.
Parin pöydän päässäminusta istui perhe syömässä hampurilaisiaan ja ranskalaisiaan. Lapset vaikuttivat raivostuttavilta, perheenpää idiootilta, lasten äiti panttivangilta. Hän huomasi heti että katselin heitä tai häntä. Vaistot pelaavat, mietin. Pentulaumansa kanssa hääräävät emot ovat parempia sensoreita ympäristön tapahtumille ja muutoksille kuin bussilastillinen insinöörejä kaikenlaisine härpäkkeineen ja tutkineen. Tömäytä maata pihalla, niin imettävä nainen sen kuulee sisällä.
Rouva Tutkalla on kauniit mutta surulliset ja väsyneet silmät. Hän on selvästi onnellinen ja minä onneton, pohdin. Rouva tutka vilkaisi kuka olen, mitä täällä toimitan ja minne olen matkalla ja kenen kanssa. Oikeastaan minun pitäisi käydä tätä häneltä kysymässä, sillä hän saattaisi tietää tämän paremmin kuin minä itse. Rouva Tutka vilkaisi myös kahvikuppiani. Kahvikuppi paljasti minusta lähes kaiken. Hän selvästi hymyili syvällä sisimmässään. Kauhea ämmä, totesin.
(Hihitystä)
Vastaukset 13
Vanhimmat
Päätin lähteä ja jättää tämän kaiken taakse. Noousin ja kävelin vessaan. Vessassa ei tapahtunut mitään. Se oli tyhjä. Taasen pienessä kaupassa vessojen vieressä huomasin rouva Tutkan aviomiehen, tämän idiootin, valikoimassa itselleen banaaneja. Kaikki tertut näyttivät olleen revitty joko kahden tai kolmen banaanin yhdistelmiksi. Idiootilla oli vaikeuksia valita oikeaa yhdistelmää, sillä rouva Tutka oli antanut hänelle ohjeet banaanien valintaan. Laatuvaatimuksia saattoi olla lukemattomia.
- Kannattaa tehdä näin, sanoin ja otin banaanin käteeni.
Herra Banaani katsahti minuun hämmästyneenä. Oli ihmeellistä se, että kaikenlaiset ihmiset tekivät lapsia, kuten herra Banaani. Hän oli selvästi livahtanut kauppaan karkuun isyyden velvoitteita. Hän oli täällä pienessä kaupassa tavoittanut hetkellisen henkisen vapauden, ja valikoi siten banaaninsa huolella ja kiireettä. Kuka tahansa mies tekisi niin. Herra banaani valitsi kaiken niin kuin muut miehet valitsivat, eli niin kuin on neuvottu. Neuvojina ovat aina naiset.
Herra Banaani loi välittömän suhteen rintoihini. Rintani ovat eräänlainen koputus ruutuun. On kuin joku huhuilisi pihalla, että onko ketään kotona ja jynssäisi kämmenellä huuruista ruutua nähdäkseen sisälle. Toisinaan lähes näen tuon äänen, tai huomaan sen katselijan silmistä. Ihmispäässä ei nimittäin tapahdu tuona hetkenä yhtään mitään, rattaat vain hipovat laatikossa toisiaan. Huminaa ja naksutusta. Huminaa ja naksutusta. Tekisi mieli napsutella sormia. Naps naps.
Rouva Tutka kaupan ulkopuolella kantoi sylivauvaa ja ohjasti ulos jo kävelemään oppinutta toista, mutta epäonnekseen huomasi minut ja miehensä banaanisaarella. Hänen elämänmittainen matkansa tuntui katkeavan siihen paikkaan huoltoaseman eteisen punaiselle, pitkälle ja likaiselle käytävämatolle. Rouva Tutka seisoi aloillaan, mutta sitten hänen liike ulos jatkui entisenlaisena. Mitään ei ollut tapahtunut. Ovet aukesivat automaattisesti ja ulkona mikään ei ollut muuttunut.
Jos halusi nähdä ajan luonteen, niin näin sen näki. Se oli tuo yksi putoava hetki, kuin ikuisuus.
(Hihitystä)
Mjoo
Kauhea hutsu. Ihan rupesi itseäkin ällöttämään.
(Hirn)
Mulla on kyllä kesäkumit alla, ja ulkona on 10 sentin hankikeli.
Voe elämän kevät
(Hirn)
HImskatin himskatti
Unohdin tankata auton. Kuinka joku voi piipahtaa bensiksellä ja unohtaa tankkaamisen?
(Naurua)
Toivottavasti perhe-Volvossa ei nyt riidellä.
Autoa ajettaessa fokuksen on pysyttä kahdessa asiassa, tiessä ja välillä tiessä.
(Hirn)
Kauhea on se ajatus, jossa olen tietämättäni aiheuttanut kuolonkolarin.
Herranjestas sentään.
: o
Katsokaa!
Hymiö
(Hirn)
Sun kantsis ottaa säännöllisesti lääkkeesi ja lisäksi masturboida säännöllisesti.
Älä ny oo tollanen negsu.
(Hihitystä)
Funeau, miten tuo onnistuu rollaattorilla. Rikasta on mielikuvitusmaailma. Onko sinulla ollut koskaan ajokorttia? Pärjäile.
Haa!
Taas mulle yritetään vittuilla.
Nyt mulla ei ole korttia mutta on rollaattori.
(Hihitystä)
Iloitsen puolestasi, sinusta löytyi hyvää, olit osittain rehellinen. Hyvää päivän jatkoa.
Ai missä kohtaa rehellinen?
Tässä päivässä nyt ei ole mitään hyvää.
(Hirn)