Sinkkuvanhemmuus ja deittailu

Missä vaiheessa kannattaa kertoa onko lapsia? Miten deittailu sujuu kun on lapsia kuvioissa?

Lue ensimmäinen osa sinkkuvanhemmuutta pohdiskelevasta jutusta täältä https://deittailu.treffit24.fi/2020/04/17/osa-1-miten-sinkkuvanhemmilta-onnistuu-deittailu/.

Oletko samaa mieltä? Kerro kokemuksistasi!
131893
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Eipä ole helppoa varsinkaan jos sinkku-yh on mies. Deittimarkkinoilla alinta kuonaa. Tuntui, että naiset inhosivat lasteni olemassaoloa.

Äänestä

No tietysti kannattaa salaa se niin pitkään kuin mahdollista!

Äänestä

Itse ainakin kerron heti ensimmäiseksi. Toivon, että miehelläkin on lapsia.

Äänestä

Toivottavasti "lapsellinen" kertoo heti alkuvaiheessa, että hänellä on lapsia. Näin sen vuoksi, että itse en halua lapsia. Olisi ikävää, jos olisi jo selvästi ihastunut ja vasta sitten saisi selville, että toisella onkin lapsia.

Seurustelin juuri henkilön kanssa, jolla oli 4-vuotias lapsi. Lapsi asui pääasiassa toisen vanhemman luona, mutta oli kuitenkin viikottain myös toisessa kodissaan. Koin lapseen tutustumisen jännittäväksi ja vaikeaksi, ja minua mietitytti tulevaisuus parisuhteessa, jossa mukana kulkisi myös lapsi.

Lopulta valitettavasti erosimme ja vaikka syitä eroomme oli muitakin, niin lapsiasia oli varmasti niistä yksi. Suurimmaksi kynnykseksi ei tosin noussut jo olemassa oleva lapsi vaan se, että en halunnut lisää lapsia, mutta kumppanini olisi halunnut.

Äänestä
  • Lisäyksenä vielä, että parisuhteen onnistumisen vuoksi olisin ollut ehdottoman valmis sitoutumaan myös tähän nelivuotiaaseen lapseen, mutta toki se olisi teettänyt työtä.

    Äänestä

Jos mies peittelee sitä että lapsia on jo tehty, pidän sitä outona. Lasten pitäisi olla vanhempiensa elämän tärkein asia, jos toinen vaikuttaa siltä että häpeää tuotoksiaan ni on se aika iso varoitusmerkki.

Itse lapsettomana en halua miestä jolla on pieniä lapsia. Jos lapset ovat jo aikuisia niin eri asia.

Kyllä lapsista pitäisi sanoa heti kärkeen. On ne kuitenkin iso asia.

Äänestä
  • Ok,

    Äänestä

Mielestäni jälkikasvusta pitää mainita jo heti alussa. Turha pimittää totuutta joka tulee kuitenkin ilmi. On vain hukkaan heitettyä aikaa jos tutustuminen etenee hyvin ja toinen ei voi hyväksyä myöhemmin että pakettiin kuuluu myös lapsi/lapsia. Joidenkin lapsettominen sinkkujen on vaikeata ymmärtää että lapset menevät aikataulussa edelle ja loukkaantuvat jos tulee yllättäviä peruutuksia esim. lapsi sairastuu. Muutenkin kaikenlaiset "rasitteet" olisi hyvä tuoda toiselle tiedoksi suht alussa, niin sellainen ihminen osaa sitten myös hyväksyä sinut omana itsenäsi.... alusta asti.

Äänestä

Ei pitäis olla este koska jos nainen/ mies alkaa kulkea yhdessä niin pitäis syntyä
Lisää 👫

Äänestä

Lapsista pitää kertoa heti, se on yksi tärkeimmistä tiedoista kun tutustuu uuteen ihmiseen.
Nettideiteillä tuosta varmastikin lipsutaan, siksi en olekaan innostunut niistä.

Äänestä

No ite olen 40 mies ja lapsia ei ole, syy on etten ole voinut saada lapsia, mutta tämäkin on taas joillekkin naisille heti stoppi. En mielellään heti tätä haluaisi kertoa ensimmäisissä viesteissä, mielellään vasta kun ollaan tutustuttu ekojen treffien jälkeen.

Toisaalta toivoisin että oman ikäisillä naisilla olisi jo lapset lentäneet pesästä, mutta aika harvassa ne on, saattaa olla ihan alle kouluikäisiäkin lapsia.

Äänestä

Olen 2x ollut äitipuoli. En halua enää. Olen ainakin itse todella vihainen, jos mies pimittää lapset.

Äänestä

Yh-kinkku on tyypillisesti yli 30v vanha, jo sen takia heitä ei kannata edes ajatella parisuhteeseen, heidän seksuaalisuus on jo heikentynyt suuresti. Lisäksi taakka/taakat ovat aina ja kokoajan paikalla, tiellä, haittana.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Treffit24.fi kirjoitti:

Missä vaiheessa kannattaa kertoa onko lapsia? Miten deittailu sujuu kun on lapsia kuvioissa?

Lue ensimmäinen osa sinkkuvanhemmuutta pohdiskelevasta jutusta täältä https://deittailu.treffit24.fi/2020/04/17/osa-1-miten-sinkkuvanhemmilta-onnistuu-deittailu/.

Oletko samaa mieltä? Kerro kokemuksistasi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu