Kolarin kunta tappelu

Anonyymi

Kolarissa on aina tapeltu, siis henkisesti. Aina on kunnanjohtaja syöty pihalle, aina. Yleensä kaikki junantuomat varsinkin jos on ollut koulutusta, käytöstapoja ovat itse häippässeet melko pian pois tai ne on syöty pihalle. Täällä on aina ihailtu rökkäitä, eli niitä poliitikkoja tai johtajia tai työntekijöitä jotka osaavat räävittömästi käyttäytyä. Meillä alkuperäisillä kolarilaisilla on sellainen. Ajatus että kun huudan, olen kovaääninen, kiroilen paljon, syytän ja uhkailen niin näytän älykkäälle, varakkaalle ja pätevälle. Koulutusta emme arvosta emmekä kokemusta muualta työhommissa kuin Lapista. Meistä suurin viisaus, äly ja osaaminen asuu Kolarissa, meissä. Vihaamme ulkopuolelta tulijoita koska he saavat meidät näyttämään vanhakantaisilta. Olemme ylpeitä kolarin kirkonkylän keskustasta, onhan se ainutlaatuista maisemiltaan. Jos saamme kehitysehdotuksia tai ideoita, suutumme ja vannomme kostoa. Omasta mielestämme olemme maailman yhteistyökykyisimpiä, uudistushaluisimpia, ahkerimpia ja osaavampia. Asumme paratiisissa - Kolarissa.

29

2492

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tämä näyttäisi olevan yleinen ongelma Lapin kunnissa. Pienillä paikkakunnilla kunnanjohtaja valitaan politiikka edellä. Nämä päättäjät jotka ovat olleet valinnan takana olettavat automaattisesti saavansa kunnanjohtajan talutusnuoraansa.

      Nämä vanhat juntturat eivät käsitä että lakia lukenut johtaja yleensä pyrkii tekemään niin mitä kunnallislaji sanoo, politikoilla taas on oma lakinsa joka on tupailloissa saanut hyväksyntänsä.

      Lapin ukoille on myrkkyä yleensäkin kun nainen sanelee mitä tehdään , pitäisi katsoa mallia Suomen hallitusta jossa viisi naista johtaa ja saa kiitosta.

      Lapin kunnissa tapellaan siksi valtion pitäisikin ottaa koko hallinto hanskaansa ja pistää nämä riitapukarit laulukuoroon.

    • Anonyymi

      Aloittaja osu naulan kanthaan.

    • Anonyymi

      Juuri näin! Kävin paikkakunnalla jokin aika sitten ja kuulin, että siellä taas kammetaan kunnanjohtajaa pois. Ei ole ensimmäinen kerta. Kaikki tsemppi tälle naiskunnanjohtajalle, kuulin hänestä puhuttavan vain hyvää. Eihän siellä kukaan ehdi edes näyttää mihin pystyisi. Jospa näistä kampeajista itsestään olisi siihen virkaan:)

    • Anonyymi

      Tuo on kyllä aivan tosi, mie kyllä häpeän olla kolarista ....

    • Anonyymi

      Onneksi molen päässy pois sieltä, en tulis kilon palasinakhaan takasi.

      • Anonyymi

        Kolarin kunnan imago on mennyttä. Osa kunnan valtuuston ja hallituksen jäsenistä on täydellisessä tyhmässä hyhmässä.
        Ei sinne kukaan kunnan ulkopuolelta enää hakeudu johtajaksi, opettajaksi eikä mihinkään tehtäviin. Siellä vaan piiri pieni pyörii.
        Elävät, innovatiiviset kunnat hengittävät ulospäin ja hakevat happea kunnan ulkopuolelta. Pelkällä kunnan sisällä hengittäminen tukehduttaa kaikki ratkaisumallit. Kolarissa tallataan vaan yhtä ja samaa polkua. Sääli!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kolarin kunnan imago on mennyttä. Osa kunnan valtuuston ja hallituksen jäsenistä on täydellisessä tyhmässä hyhmässä.
        Ei sinne kukaan kunnan ulkopuolelta enää hakeudu johtajaksi, opettajaksi eikä mihinkään tehtäviin. Siellä vaan piiri pieni pyörii.
        Elävät, innovatiiviset kunnat hengittävät ulospäin ja hakevat happea kunnan ulkopuolelta. Pelkällä kunnan sisällä hengittäminen tukehduttaa kaikki ratkaisumallit. Kolarissa tallataan vaan yhtä ja samaa polkua. Sääli!

        Niin, miksi pilata omaa mielipidettä faktoilla. Onnea valitsemallasi tiellä. Helpottaa varmasti elämää, kun voi itse päättää mikä on totta ja mikä ei.


    • Anonyymi

      Onko täälä joku, Katkerien Kolarilaisten Kerhon (=KKK) kokous?

      • Anonyymi

        Kuulutko itse samaan porukkaan??


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulutko itse samaan porukkaan??

        En suinkaan. Seuraan sivusta ko te meuhkaatta traumojanne.


    • Anonyymi

      Jos et ole samaa mieltä kuin muut päätäntä valtaa käyttävät niin ovi kutsuu...näin se on ollut aina ja tulee olemaan..valitettavasti

      • Anonyymi

        Olet aivan oikeassa. Jos viittaat kunnanjohtajaan, niin jos et nauti valtuuston luottamusta lähtö tulee. Miksi näin? Sitä kutsutaan kunnallisdemokratiaksi.


    • Anonyymi

      Hermostunutta peesakkia valtuusto. Vetäisivät hupun päähän.

    • Anonyymi

      Ihmetytti tuo lehtijuttu että aluksi näytti hyvältä ja sitten kaikki muuttui. Nämä joka valitsi kunnnajohtajan, onko heistä joku oikea psykologi joka pystyy oikeasti arvioimaan ihmisen? Jos ei ole, kannattaisiko olla hiljaa. Varmaan jatkossa kannatta hommata joku oikea asiantuntija tutkimaan hakijat. Ei riitä että itse julistautuu asiantuntijaksi. Muuallakin psykologit ja henkilöarviointitoimistot valitsee hakijoita. Ei täällä. Kun täällä jokainen on omasta mielestään valtava asiantuntija. Kaikki vaan psykologisiin ja psykiatrisiin testauksiin.

      • Anonyymi

        Ei muutako kansalaisaloite kunnallisdemokratian murtamisesta pystyyn. Kommentoija on selvästi näitä omasta mielestä kaikkien alojen asiantuntijoita. Jospa ekana ottaisit selvää ihan perusasioista, ennenkö esität mitään noin päätöntä.


    • Anonyymi

      Hetkinen "alkuperäisiä kolarilaisia"? Anteeksi nyt vaan, mutta jos et ole saamelainen niin et ole alkuperäinen kolarilainen vaikka itseäsi sellaiseksi yrität tituleerata.

      Saamelaiset on suomen alkuperäiskansaa ja kaikki toiset on "junantuomia" kuten itse tuota nimitystä näytätte käyttävän niin en teinä kauheasti leijuisi.

      Suomi kuuluu saamelaisille ja kaikki suomalaisten toimesta väärydellä viedyt maa-aluet pitäisi palauttaa saamelaisille!= Koko suomi.

      • Anonyymi

        NIIN JUST! LANTALAISET VITHUUN! KOLARI METTÄLAPPALAISILE


    • Anonyymi

      Siittä on rapea 20 vuotta,ko viimeksi on kunnanjohtaja erotettu....

      • Anonyymi

        Oliko se tapaus, jossa kunnassa syntynyt ns oman kylän poika erotettiin vai erosiko itse? Oli asunut, elänyt muuallakin kuin Kolarissa. Siis nähnyt elämää muuallakin, katse ehkä avartuneesti katsoen laajentunut. Ehkä kylä ei näe mahdollisuuksia katsoen ulkoa päin, pelottaako muutokset?


    • Anonyymi

      aivan mahtavaa sxiää sa kunnajotajaltaa kaikkii..

      • Anonyymi

        Kuinkas kauan olet kättäs käyttäny. Koskaan edes naisen sitä nähnyt. Niin härskit jutut.


    • Anonyymi

      tämä kyseinen ihminen oli vielä valehdellut julkisesti ettei ollut saanut kirjettä siitä jättääkö hän paikan vai pysyykö ja sen takia päättänyt pysyä

      • Anonyymi

        Höpö höpö höpö


      • Anonyymi

        Vissiin luetun ymmärtämisessä ongelmia???


    • Anonyymi

      onse hirveetä kolarissa ei löydy isoa kulliaa ,, tyydyttään sitä naista pittää sitt muulta tulla naimaan..

    • Anonyymi

      Säälin sukulaistani, joka tuli etelästä sinne K:iin töihin. Tuskinpa on toista vuotta, kunhan tutustuu paremmin teikäläisiin.

      Hullujako oikein olette.. vai mitä?

      • Anonyymi

        Pysyisitte poissa täältä.ei teitä tänne kaivata elvistelemään.


    • Anonyymi

      Täälä Kolarissa met menemä naimishin serkkujen, siskojen ja veljien kans. Vihathan muita ihmisiä, olhan katheellisia toisile jokka yrittää ja menestyy. Sanopa yks valtuutettukki että lasten pitäis käyä Kolarissa lukio ja sitten jäähä töihin Kolahrin, varmhan tarkotti että kunnale suojatöihin. Meilä täälä pyörii pieni veljeskerho eikä kunnan tai kunnan virmojen töihin ole asiaa jos ei kuulu kerhhoon.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      76
      2661
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1832
    3. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      274
      1528
    4. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      74
      1504
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1487
    6. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1341
    7. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      398
      1293
    8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      347
      1253
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      382
      1238
    10. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1195
    Aihe