Mikä on erottelusopimus?

Uudellenkysyjä

Olemme laatimassa osituspaperia, eronneet vähän aikaa sitten.
Osituspaperiin on kirjattu omaisuus, arvioitu yhdessä sen suuruus ja sovittu jakamisesta sovussa.
Meillä on kaksi asuntoa ja olemme arvioineet ne yhtä arvokkaiksi (vaikkeivät ehkä todellisuudessa olekaan). Toinen asunnoista on molempien nimissä, toinen minun. Velkoja meillä ei enää ole.
Hankimme vielä kaksi todistajaa ja teemme kahdet samanlaiset osituspaperit, molemmille meille omat.

Olen aiemmista puheenvuoroista (pari sivua aiemmin) lukenut M36:n neuvoja omaisuuden jakamisesta. Niistä on herännyt kysymys: MIKÄ EROTTELUSOPIMUS ON?
Riittääkö se, että olemme KESKENÄMME arvioineet talojemme arvon? Emme haluaisi käyttää juristin apua, jos ei ole pakko (käteisvarat vähissä)...
Vai pitääkö kuitenkin jonkun pankkimiehen/juristin tehdä joku erottelusopimus, vaikka olemmekin keskenämme yksimieliset omaisuudenjaosta?

3

1704

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • reeree

      Puolisoiden välillä tehdään omaisuuden erottelu silloin, kun puolisoilla on ollut avioehto eli on omaisuutta, johon puolisolla ei ole aavio-oikeutta (yhteinen omaisuus on tietysti asia erikseen tai jos vain osa omaisuudesta onkin avio-oikeuden alaista). Erottelussa katsotaan mikä omaisuus kuuluu kenellekin, ei sen kummemmasta ole kysymys. Tätäkö tarkoitit?

      • Sama kysyjä

        Tajusinko oikein, että kun avioehtoa ei ole, omaisuuden erotteluakaan ei tarvita, vaan riittää kun omaisuus puolitetaan?


      • Nimetön

        oletteko hankkineet molemmat asunnot avioliiton aikana? jos ette niin ennen avioliiton alkua hankittua omaisuutta ei huomioida osituksessa!!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      480
      1743
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      378
      1497
    3. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1348
    4. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      15
      1309
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      100
      905
    6. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      866
    7. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      50
      850
    8. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      65
      736
    9. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      731
    10. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      7
      722
    Aihe