Siniverisillle nopea ja luotettava koronatesti.

Koronalle altiustuneitakaan ei ole testattu jos altistunut on ollut oireeton, perusteluna mm se, ettei testaus anna silloin oikeaa tulosta.
Sanna Marini mahdollinen altistuminen selvisi eilen ja hänet testattiin välittömästi vaikkei mitään oireita ollut, tulos oli negatiivinen ja hän palaa hoitamaan hallituksen tehtäviä jo tänään. Herroille siis löytyy luotettava testaus välittömästi, kun on pienikin epäily, pöpön mahdollisesta hiiviskelystä henkilön lähiympäristössä, mutta maatiaiselle jonka verisyys ei niin sinistä ole, ei tällaista testiä ole?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Koronalle altiustuneitakaan ei ole testattu jos altistunut on ollut oireeton, perusteluna mm se, ettei testaus anna silloin oikeaa tulosta.
Sanna Marini mahdollinen altistuminen selvisi eilen ja hänet testattiin välittömästi vaikkei mitään oireita ollut, tulos oli negatiivinen ja hän palaa hoitamaan hallituksen tehtäviä jo tänään. Herroille siis löytyy luotettava testaus välittömästi, kun on pienikin epäily, pöpön mahdollisesta hiiviskelystä henkilön lähiympäristössä, mutta maatiaiselle jonka verisyys ei niin sinistä ole, ei tällaista testiä ole?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu