Elikkä olen ollut runsaat 15v miehen kanssa jonka kanssa teimme 3 lasta.Itse olin suhteen alussa nuori ja tuli tehtyä kaikenlaista typeryyttä alkuaikoina puolin ja toisin.Olen monet kerrat meinannut lähteä, mutta en ole pystynyt, koska kuitenkin välitän miehestäni.Olemme olleet 2krt naimisissakin.Vuosi sitten sitten kuitenkin muutin pois ja elin ensin puolisen vuotta yksinään, tapaillen vanhaa miestäni myös.Sitten tapasin itseäni nuoremman miehen,joka pyysi asumaan luokseen ja kihlasikin minut.Uudessa miehessä ei ole mitään vikaa, pikemminkin liian hyvä ollakseen totta.Pitää lapsia ominaan ja tulee ex:ni kanssa hyvin toimeen.Ex:ä on ollut nyt yksinään, paitsi joitain pikku suhteita ja nytkin joku uusi juttu menossa.Mutta nyt on minulla alaknut tökkimään uuden kanssa, koska vaikka vanhassa on vikoja ni en vaan pääse yli.Vanha mies vaan sanoo että ei voi unohtaa pettämisiä, vaikka niistä on aikaa, mutta kuitenkin välittää musta eniten.Meinasin jos auttaisiko jotku parisuhdekurssit tai mikä? Vai pitäiskö vaan antaa olla ja yritettävä nykyisen kanssa? Taisin mennä kihloihinkin sen takia että unohtaisin vanhan paremmin ja minähän hänet jätin ja olen pettänyt.Niistä on kyllä aikaa ja ihminen muuttuu ja sen olen monelta kuullutkin.Olen vaan todella henkisesti kiinni vanhassa, lasteni isässä.Olisin kiitollinen neuvoista ja kiitos jo etukäteen!!! Välillä tuntuu että en jaksa kohta enää, eikä ole kyllä mielnkiintoakaan.Pitäisi mennä johonkin lataamoon tai mitä???
mitä tehdä kun ei pääse vanhasta irti....
Nimetön
5734
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
En ole kovin kokenut näin pitkälle menneessä tilanteessa. Kuitenkin tiedän että ei kannata hävetä sitä että voi tarvita ammattilaisen apua tilanteeseen. Sinun on kuitenkin pidettävä itsestäsi huoli lastesikin takia sen lisäksi että sinulla on puolisotkin jotka välittävät varmasti. Ei välttämättä kannata foorumeista ottaa liikaa näin herkkään asiaan neuvoja.
Itse kylläkään en usko että aika muuttaa mitään tunneperäisissä asioissa. Ei sen kuluminen kuitenkaan muuta ihmisen sisintä ja mitä siellä liikkuu. Olen rakastunut itse muutaman kerran enkä ole unohtanut kumpaakaan, enkä ole saanut kumpaakaan. Olen aika hulluuden partaalla ollutkin ja olen edelleen.
Avioerolle ei ole muuta syytä kuin toisen puolison kuolema tai pettäminen. Kummastakaan tuskin ollut kyse ja olet tajunnut että olet tehnyt virheen. Se on hyvä alku kun pystyy myöntämään. Ole siis esimerkki muille ainakin, jotteivat samaa virhettä tekisi. Koska tämä tilanne ei tule ratkeamaan koskaan niin että kaikki voisivat olla tyytyväisiä.
Jojoaminen tunteiden varassa ei voi tehdä hyvää itsetunnollekaan. Aina on ruoho vihreämpää jossakin toisaalla ellei kykene keskittymään mihinkään täysillä ja kokonaan.
Mutta sä olet jo muutakin kuin vain tyttöystävä tai vaimo, sä olet myös äiti ja siis esimerkki lapsillesikin.
Uskallan väittää, että kun päätät/uskallat keskittää voimavarasi ja uskosi parisuhteeseesi, tulee susta onnellisempi ja tasapainoisempi ihmisenäkin. Levottomuus/uskottomuuskaan ei enää riivaa kun periaatteet on selvät ja realistisena tavoitteena on onnistuminen vaikeuksistakin huolimatta.
Eipä kukaan toinen kykene tekemään susta onnellista jos sä olet hukassa itseltäsikin.
on tällä hetkellä samankaltainen tilanne. Meillä ei ole lapsia, ja seurustelimme korkeintaan kolmasosan teidän yhdessä viettämästänne ajasta. Suhteemme meni todella solmuun lopussa, ja paljon oli myös todella huonoja aikoja.
Jätin mieheni, tapasin uuden, ja niin hänkin tahollaan. Kuitenkin tekstaamme joskus, viimeksi tässä pääsiäisen jälkeen, jolloin molemmat totesivat tykkäävänsä toisistaan. Mietin kuitenkin, kannattaako sellainen enää, vaikka sydän toisen perään huutaisikin? Pohjimmiltaan samat asiat siellä ovat, eikä esimerkiksi vanhat erimielisyydet katoa niin vain. Uskoisin myös, että ainakin meillä nämä rankat yhteenotot lähensivät meitä kuitenkin niin, että toinen on ajatuksissa paljonkin. Ja hyvätkin ajat olivat sitten todella hyviä, ja esimerkiksi seksi aivan ihanaa...
Itse olen myös harkinnut lataamoon menoa :D
Kyllä parisuhdekurssit auttavat. Asioiden käsittely saa selvät raamit, vaikka ei mitään varsinaisia ongelmia olisikaan, suosittelen.
Ketä sinä oikein rakastat? Keneen olet sitoutunut?
Kiitos vastanneille.Yksi teistä kysyi ketä rakastan...totta on se, että taidan edelleen lasten isää.Meillä on suurin ongelma ollut mun omatunto, kun muistuu mieleen kuinka inhottava olen ollut kun olen aikonani pettänyt miestäni ja olen ajatellut että parempi hänen on olla ilman minua.Ja välillä pienessä maistissa kun tulee jotain sanomista, hän sanoi että mene sen ja sen luo...ni itsellä oli tapana sanoa että etsi joku semmonen millä ei ole menneisyyttä.Yksi tuttava sanoi, että mulla tulee hinku etenkin sen takia nyt takas, kun mies on löytänyt uuden ehdokkaan.Hänellä oli kyllä jo aikaisemmin niitäkin, mutta jotenkin hyväksyin ne.Koska ne eivät haitanneet meidän yhteydessä oloa.Tämä uusi ei niin haluaisi että olemme muuten puheväleissä, kuin lasten vaihdot.UUsi mieheni kyllä hyväksyy tämän, koska tietää että lasten isä on tärkeä jo sen takia että olin 16v. kun rupesimme olemaan ja vanhempani ovat jo kuolleet.Vanha mies epäili et voisi mennä hyvinkin, mutta mitäs jos haluan taas jotain muuta.Ehotin että menisimme jonnekin puhumaan ja ratkomaan näitä ongelmia ja kuitenkin kokeilisimme uudestaan.Toinen ongelma on ,että mitä sanon tälle uudelle kenen luona asun lasten kanssa? Hän on tosiaan rakastunut muhun, haluaisi viedä vihille vuoden päästä ja vaikka en saa enää lapsia, ni se ei häntä haittaa kuhan saa olla mun kanssa.Hän on mua 9v. nuorempi, ni tuntuu että en voi riistää häneltä oman lapsen saanti mahdollisutta.Että ei voi sanoa muuta kuin että patti tilanne on....