eli pastatko vain toiselta puolen vai kummaltakin puolen
miten paistat kananmunia
16
69
Vastaukset
Useimmiten vain toiselta puolen. Joskus käännän. Silloinkin yritän että keltuainen jäisi ehjäksi.
- Anonyymi
itse paistanut molemmilta puolin ja rikkonut keltuaiset ja yleensä jos tehnyt pyttipannua niin sevottanut kananmunat joukkoon mutta kokeilin paistin vain toiselta puolen ja olikin hyvää ja juuri mietein että paistais ainakin 5 kananmunaa vain toiselta puolen mutta laiton makkaraa uuniin
Tämä onkin oleellinen kysymys.
Tottakai molemmin puolin ja keltuainen tökkäistään varta vasten rikki.Haastetta hommaan tulee vasta sitten, kun samalla pannulla pitää taikoa eri tavoin paistettuja munia. Varsinkin jos yksi pitää olla yksipuolisesti paistettu ja kaunis.
- Anonyymi
Thymallus kirjoitti:
Haastetta hommaan tulee vasta sitten, kun samalla pannulla pitää taikoa eri tavoin paistettuja munia. Varsinkin jos yksi pitää olla yksipuolisesti paistettu ja kaunis.
no itse paistaisin jokaiselle oman munan tai kaikille samoin mutta ei minua kiinnosta munan kauneus
Anonyymi kirjoitti:
no itse paistaisin jokaiselle oman munan tai kaikille samoin mutta ei minua kiinnosta munan kauneus
Munan kauneus voi kuule joskus olla elämän suurimpia arvoja.
Samalla pannulla kaksi erilaista munaa säästää sähköä ja aikaa, mutta vaati pienesti taitoa.- Anonyymi
Thymallus kirjoitti:
Munan kauneus voi kuule joskus olla elämän suurimpia arvoja.
Samalla pannulla kaksi erilaista munaa säästää sähköä ja aikaa, mutta vaati pienesti taitoa.no itse en paista yleensä yhtä vaan 3-10 klp munia mutta käytän puista paistinlastaa ei hyvä käännöissä kun liian kapea niin mahdetaanko myydä leveämpiä puu paistinlastaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
no itse en paista yleensä yhtä vaan 3-10 klp munia mutta käytän puista paistinlastaa ei hyvä käännöissä kun liian kapea niin mahdetaanko myydä leveämpiä puu paistinlastaa
kpl ei klp
Anonyymi kirjoitti:
no itse en paista yleensä yhtä vaan 3-10 klp munia mutta käytän puista paistinlastaa ei hyvä käännöissä kun liian kapea niin mahdetaanko myydä leveämpiä puu paistinlastaa
Tuollainen muovinen, leveä ja letkeä on hyvä, jos teflonpannu.
Tuleeko munien paistamisesta illan hittiaihe?- Anonyymi
Thymallus kirjoitti:
Tuollainen muovinen, leveä ja letkeä on hyvä, jos teflonpannu.
Tuleeko munien paistamisesta illan hittiaihe?itse en tykkää muovisista taitaa sulaakin muovi
Paistan vaan toiselta puolen, mutta tökin munaan reikiä niin että paistuu tasaisesti.
Harmaaritari kirjoitti:
Eikö se ole tuskallista ja miten se kanamuniin liittyy?
Olenkin masokisti.
Syntyi mieliteko paistaa 2 kanamunaa, todennäköisesti käännän mutta keltuaisen annan olla ehyenä, silloin siihen keskelle jää semmoinen ei kiinteä osa.
Tuli hyviä, en vain malttanut odottaa pannun kuumenemista niin kermaista sisusta ei syntynyt mutta sentään vähän rapsakkaat paistopinnat molemmin puolin.
Munakokkeli paistuu joka puolelta, jos tehdään omeletti niin keltuainen menee rikki ja paistuu vain yhdeltä puolelta, mikäli muna päätyy paistamisen jälkeen vaikka pastan päälle, hajotetaan keltuainen vasta sitten mehustamaan pastaa ja tällöinkin vain yhdeltä puolelta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 641066
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla3451046- 61832
- 56731
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k98666Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49641- 26633
- 68620
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,14618- 57600