Toivoisin asiallista keskustelua, vinkkejä, omia kokemuksia jne alas :)
Olen siis parikymppinen nuori nainen ja minua on alkanut jo pidemmän aikaa häiritsemään se, etten koskaan ole ollut sinkku. En ole koskaan saanut "elää vain itselleni". En ole koskaan saanut miettiä tulevaisuuttani vain itselleni, tasan sillä tavalla miten itse haluan. En ole koskaan saanut mennä baariin ja katsoa mihin ilta vie. En ole koskaan saanut heittäytyä lomaromanssiin. Koen ja vähän pelkään, että jos jatkan tähän malliin jään paljosta paitsi. Jään monista huonoista sekä hyvistä kokemuksista paitsi.
Olen ollut siis 13 vuotiaasta asti kokoajan suhteessa. Käytännössä kokoajan, jos yhden kuukauden sinkkuutta ei lasketa joka oli exän ja tämän nykyisen välissä.
Nykyinen suhteeni on hyvä, mutta se asettaa tietysti rajansa. Minua on alkanut hieman ahdistaa se, että olen vasta nuori, mutta silti olen "sidottu" jo johonkin. Haluaisin viettää elämää, jossa voin vain mennä ja tulla, vaikka maasta toiseen, nyt vielä kun olen nuori ja minulla ei ole perhettä. Mutta tuollainen elämäntyyli ei onnistu parisuhteessa, jossa toinen haluaa olla kotosalla täällä Suomessa. Enkä voi vain sanoa että "minäpä tästä lähden pariksi vuodeksi tekemään mitä lystää, odottele täällä". Olen alkanut miettiä, olisiko parempi olla yksin, kuin suhteessa missä unelmat elämäntyylistä ei natsaa? Olenko valmis luopumaan unelmistani kiertää maapalloa suhteen vuoksi?
Tiedän, että minulla on kaksi vaihtoehtoa. Eroa tai jää, sitä ei tarvitse sanoa, mutta toivoisin esimerkiksi kokemuksia jos joku on joskus samantyylisessä tilanteessa olut. Minkä päätöksen teit ja kaduttaako? Kiitos kommenteista:)
Olen siis parikymppinen nuori nainen ja minua on alkanut jo pidemmän aikaa häiritsemään se, etten koskaan ole ollut sinkku. En ole koskaan saanut "elää vain itselleni". En ole koskaan saanut miettiä tulevaisuuttani vain itselleni, tasan sillä tavalla miten itse haluan. En ole koskaan saanut mennä baariin ja katsoa mihin ilta vie. En ole koskaan saanut heittäytyä lomaromanssiin. Koen ja vähän pelkään, että jos jatkan tähän malliin jään paljosta paitsi. Jään monista huonoista sekä hyvistä kokemuksista paitsi.
Olen ollut siis 13 vuotiaasta asti kokoajan suhteessa. Käytännössä kokoajan, jos yhden kuukauden sinkkuutta ei lasketa joka oli exän ja tämän nykyisen välissä.
Nykyinen suhteeni on hyvä, mutta se asettaa tietysti rajansa. Minua on alkanut hieman ahdistaa se, että olen vasta nuori, mutta silti olen "sidottu" jo johonkin. Haluaisin viettää elämää, jossa voin vain mennä ja tulla, vaikka maasta toiseen, nyt vielä kun olen nuori ja minulla ei ole perhettä. Mutta tuollainen elämäntyyli ei onnistu parisuhteessa, jossa toinen haluaa olla kotosalla täällä Suomessa. Enkä voi vain sanoa että "minäpä tästä lähden pariksi vuodeksi tekemään mitä lystää, odottele täällä". Olen alkanut miettiä, olisiko parempi olla yksin, kuin suhteessa missä unelmat elämäntyylistä ei natsaa? Olenko valmis luopumaan unelmistani kiertää maapalloa suhteen vuoksi?
Tiedän, että minulla on kaksi vaihtoehtoa. Eroa tai jää, sitä ei tarvitse sanoa, mutta toivoisin esimerkiksi kokemuksia jos joku on joskus samantyylisessä tilanteessa olut. Minkä päätöksen teit ja kaduttaako? Kiitos kommenteista:)
Vastaukset 13
Vanhimmat
mikään ei kaduta niin paljon kuin elämättä jäänyt elämä
Jep, näin on varmasti..sitä pelkään että jos jään suhteeseen niin lopputulos on tuo.
muutenkin kannattaa aina katsoa tulevaisuuteen onnistuuko elämä juuri halutulla tavalla x henkilön kanssa
Kokemuksesta sanon kuten isäni aikoinaan, mitä teetkin kolikossa on aina kaksi puolta...jotakin hyvää jotakin huonoa.
Olen 50v nainen, ja ollut parisuhteessa koko aikuisikäni. Nuorena, eli juurikin parikymppisenä minulla oli tähtäimessä perheen perustaminen. Jätin silloisen poika-/miesystäväni, koska hänellä oli kaikenlaista muuta puuhaa, perheenperustaminenkaan ei mielessä ja rakkauskäsityksemme erosivat liiaksi toisistaan, vai miten sen nyt oikein muotoilisi. Välimme ovat edelleen olemassa, jopa hyvät. Hän on pitkäaikaisin ystäväni tai rakkauteni - en tiedä. Niin hitsin vaikea näitä suhteita on lokeroida. Ainoastaan se oli takaraivossa, etten "ala olee" yhdenkään miehen kanssa, joka ei hyväksy mitään muita suhteita vastakkaiseen sukupuoleen. Ja joka ei halua matkustaa sellaisiin maihin, joihin minä haluan... Parisuhde kanssani ei missään tapauksessa onnistu, jos mies haluaa viettää mökillä kaiken vapaa-aikansa. Tässä ikäpolvessa sellainen on kovin yleistä. Talo, auto, mökki, kultainen noutaja. Juu ei. Lapset sen jälkeen kun on matkusteltu.
Pian eron jälkeen kohtasinkin tulevan mieheni. Paljon matkustelua alkuun, sitten lapsia, elämää, kaikkea. Parasta mitä voi toivoa. Kunnes tapahtui kaikenlaista. Yllätin itseni suhteista (kaikenlaisista) muihin miehiin vuoden aikana useaan otteeseen. Oma mies kotona ahdisti, koska hänellä oli hirveästi ongelmia, joilla hän terrorisoi koko perhettä. Niistä ei voinut keskustella rakentavasti. Erosimme 26-vuoden liiton jälkeen. Eikä muuten olla oltu vapaaehtoisissa yhteyksissä sen jälkeen.
Seurustelin kolme vuotta eroni jälkeen yhden miehen kanssa. Häntä alkoi kiinnostaa yhdessä asuminen. Minua ei todellakaan, vaikka lapset olivat jo aikuistumisen kynnyksellä. Silloin tuli myös mieleen vanhan ystäväni kummastelu aikoinaan. Hän sanoi "enpä olisi osannut kuvitella sinua suurperheen äidiksi. Sen verran boheemi olet, itsenäinen".
Tarkemmin kun mietti, niin olen aina ollut boheemi ja itsenäinenkin parisuhteesta huolimatta. Jokainen mies on tajunnut sanomattakin, että haluan olla vapaa... etten ole määräiltävissä. Oma elämä pitää olla parisuhteesta huolimatta.
Seurustelumiehen3v jälkeen oli puoli vuotta väliä, kunnes kohtaisin nykyisen miehen. Hän on loistava. Asumme erikseen ja se on ehdottoman paras ratkaisu minulle ja onneksi hänellekin. Voin vilpittömästi sanoa, etten ole katunut mitään. Päinvastoin, iloinnut jokasesta parisuhteesta (niin kauan kuin sitä kesti). Minua on onnistanut hyvin tai erinomaisesti niin vakisuhteissa kuin sivusuhteissa ja niissä suhteissa, joita ei voi lokeroida mihinkään. Lomaromansseihin en olisi taipunut, sillä minun on ehdottomasti varmistuttava miehen taustoista. Ettei ole mikään hullu...
Olet nuori. Silloin jos koskaan on pidettävä kiinni itsestään ja kuunteltava omia toiveita ja sydämen ääntä. Jos unelmasi eivät natsaa, niin parasta on erota. Unelmista ei pidä luopua vaan niitä pitää toteuttaa. Tapahtui mitä tapahtui. Yksi ystävänikin erosi aikoinaan kolmekymppisenä seurusteltuaan saman miehen kanssa 10v. Nuoruuden rakkaus. Tuo mies ei myöskään halunnut matkustella. Ystävä tapasi eronsa jälkeen miehen, joka totesi halusi matkustella. He asuivat ulkomailla pitkin Eurooppaan. Ystävä opiskeli, mies töissä. Palattuaan Suomeen he perustivat perheen. Vaikka juuri tämä ystävä ei missään tapauksessa halunnut lapsia. Hänelle tapahtui myös siinä kaikenlaista, joka sai hänet muuttamaan mielensä. Heillä oli kaikkea, oikein unelmaperhe. Mutta 16v jälkeen heidän tiensä johtivat erilleen. Ei tuokaan ystävä kadu mitään. Miksi pitäisi katua sitä, että saa kaiken mitä haluaa, vaikkakin päädytään eroon myöhemmin?
Sinun+ei+tarvitse+maalata+taivaalle+etä+nyt+erotaan.
" voin vain mennä ja tulla, vaikka maasta toiseen"
Tuota kannattaa vähän tarkentaa. Monet haaveilevat "ulkomaista" tietämättä mistä he lopulta oikein haaveilevat. On aivan eri asia lomailla ulkomailla, tehdä työtä tai opiskella. Ja ennenkaikkea missä maassa. Ole tarkkana.
Itselläni on pitkä lista "ei" ulkomaista, joissa en voisi kuvitellakaan käyväni edes lomalla. Töitä tai opiskelua en ole ikinä ulkomailla harkinnutkaan. Jos olisi ollut opintoihin liittyen harjoittelu ulkomailla aikoinaan, niin siihen olisin soveltanut "ei" listaa.
Nykyisin on kaikenlaisia hämäriä nettirekryjä sun muita, käyttäen houkutuksena tätä "voin vain mennä ja tulla, vaikka maasta toiseen", tienaat hyvin, sää on ihana, päätät itse työajat jne. Niihin älä tartu. Pahimmassa tapauksessa, joita on paljon, juuttuu ulkomaille juomaan alkoholia, asumaan kadulla.
Näin on. Itselläni ei ole jäljellä listalla kuin yksi maa mihin haluan mennä. Japani.
Tarkoitan,ettei tarvitse edes kauppaan menoaan mainita kotioven sulkiessa😀
Kuten kaikki muutkin, niin rohkaisen elämään sinkkunamuutaman vuoden.
Itse sain sinkkuvuodet vasta nelikymppisenä, mutta nautin niistä suuresti.
Kiitoksia kaikista vastauksista, sain niistä paljon pohdittavaa.
Musta tuntuu, että tiedän itsekkin, mitä minun "kuuluisi" tehdä, eli siis lähteä ja kokea elämää, mutta silti kai kaipaan näkemyksiä ja muuta vanhemmilta ja viisaammilta.
Pelkään tehdä sitä päätöstä, pelkään jos lähden nykyisestä suhteestani pois etten löytäisi enää parempaa. Olen myöskin aina haaveillut perheestä suht nuorena (~25v), mutta eihän se hyvin suurella todennäköisyydellä onnistuisi enää, jos jätän suhteeni. Tuskin ehtisin tässä parissa vuodessa löytää oikeaa miestä ja perustaa vielä perhettäkin ennenkuin olen 25.
Jos taas jään nykyiseen suhteeseeni, pelkään että katkeroitusin siitä, että olen mieheni vuoksi sivuutanut yhden suurimmista unelmistani, ulkomailla asumisen.
Sinä, joka mietit tuota lausettani "mennä ja tulla, vaikka maasta toiseen" ja sitä, että monet eivät osaa oikein erottaa ulkomailla oleskelun turistin roolissa ja ulkomailla asumisen eroa, niin on aivan totta. Siitä olenkin äärettömän etuoikeutettu, että olen saanut nuoresta iästäni huolimatta nähdä maailmaa enemmän kuin moni koko elämänsä aikana. Olen asunut kolme kertaa ulkomailla, opiskellut sekä ollut töissä hetken. Myöskin turistin roolissa olen saanut olla useita kymmeniä kertoja. Se on suurin rikkaus, jota minulla on ja olen siitä äärettömän kiitollinen. Siispä, tosiaan tämä unelmani tulevaisuudessakin olla ulkomailla ei ole mikään tuulesta temmattu tai pelkkä mielikuva tai turistin kokemus ulkomailla olosta.
Siksi myöskin, kun olen lapsesta asti päässyt matkustamaan ja unelmoimaan tästä, on minulle erityisen raastavaa jos en saa tätä unelmaani toteuttaa.
Myöskin sinä, joka sanoit siitä, että eihän minun tarvitse jättää miestäni, vaan voin mennä ulkomaille ja katsoa mihin elämä vie ja säilyykö suhde mukana jne. Niin nimenomaan, näin itse tekisinkin. En minä miestäni jättäisi siksi, että lähden esim 6kk työjaksolle ulkomaille. Ongelma on siinä, ettei mieheni halua kaukosuhdetta. Hän on minulle jo puolivitsillä todennutkin "mä tai ulkomailla asumises, valitse".
Miten voin tämmösen valinnan tehdä, kun en haluaisi menettää miestäni. Olemme muuten onnellisia, asumme yhdessä jne.. Tai no, ainakin hän on onnelinen, kun saa olla täällä suomessa kanssani, ja olen siis itsekkin muuten, mutta tämä asia hiertää. Ja ylipäätään se, etten ole saanut justiinsa ikinä elää "vain itselleni".
Olen miettinyt, jos kumppani sanoo "minä tai *mikä tahansa asia*, valitse" niin onko se ok? Puolivitsillä mieheni siis heitti tuon, mutta oli siinä totuuttakin mukana. En oikein tiedä, kuinka suhtautua.
-Aloittaja
Kumppanisi kiristäessä "joko minä tai ulkomaat" vastaat sekunttiakaan tuhlaamatta "Ulkomaat!" Tuon tason juntin kanssa sinä et saisi onnellista tulevaisuutta kuitenkaan. Tuo juntti kiristäisi sinua tulevaisuudessakin. Eri tavoin, nujertaakseen sinun uteliaisuuden ja yrittämishalun!
Vanhempiesi/vanhempasi lentoyhtion palveluksessa olleina olet saanut lottovoiton päästessäsi heidän mukanaan koluamaan maailman eri kulmia.
Päättäessäsi omin voimin ja yksin lähteä vuodeksi pariksi ulkomaille, elättäen täysin itse itsesi, (aupair, leirin isoinen, putarha-apuri) saat eri tavalla tuntumaa muihin ihmisiin kuin lukukauden koulussa tai vierailijana tuttavan perheessä.
Sum summarum: unohda juntti ja mene ulos maailmalle. Saamasi kokemukset voittavat kiristävän juntin miljoonakertaisesti!!!!!!!!!!!!!!!!!
Pitää osata olla itsenäinen. Ei sitä tarvitse pelätä löytääkö ketään. Yksin tänne synnytään,yksin kuollaan.