Ystävyys on huijausta

minäkin olen järjestänyt leffapäiviä, järjestänyt ruokaa tortilloja, perhepitsoja liikkeistä, neuvonut erittäin paljon ja antanut tietoa joista on ollut henkilöille todella paljon apua, auttanut tajuttoman paljon suoraan sanottuna vuosien varrella,

ja kiitos on vihamielisyys, jos osoittaa vähänkin vastarintaa, tai ei auta tarpeeksi kuin pitäisi,

nämä, sanotaan vähemmistöön kuuluvat ihmiset ottaa minua pattiin aina välillä, mutta sitten mietin ettei he mahda sille mitään ettei he ymmärrä asioita niin kuin pitäisi ymmärtää.

joten olen oppinut pärjäämään yksin, omaiset ovat pääpilari jonka varaan rakennan elämäni nykyisin, kun oppii sen viisauden ettei mikään juurikaan korvaa omaisia, ei edes kaveri, slloin olllaan vahvoilla ja tullaan pärjäämään elämässä.

ja itseensä täytyy panostaa, esim. lihakset kannattelevat kehoa koko elämän ajan ja niihin täytyy panostaa aina kun jaksaa sillä lihakset määrittelevät oletko toimintakykyinen 80-90 vuotiaana vai sänkypotilas, lihakset ovat kavereita joita ei nykymaailmassa saa juurikaan.

nykyisin on yksi hyvä kaveri, ja hän tuntuu ymmärtävän minua ja tosiaan olevan kaverini, joten koitan auttaa häntä elämän varrella vaikka se onkin rajallista,

voin antaa neuvoja tai muuta, mutta se että kykenen auttaa hänenlaistaan kaveria, on mahtavaa pitkästä aikaa.

Ystävyys perustuu pohjalle, jossa kukin antaa ja saa jotakin. Monet ovat mielissään saadessaan jotakin: Huomiota, apua, lohdutusta, tukea, seuraa jne. Mutta lähes yhtä monet ovat haluttomia jakamaan omastaan takaisin, taikka kokevat saavansa riittämättömästi vastinetta antamastaan.

Toisaalta, jos haluaa pitää runsasta tuttavapiiriä, on annettava enemmän (itsestään) kuin ikinä voi saada takaisin.

Esimerkiksi monet lottovoittajat ovat maailmalla kokeneet tuttavapiirinsä kasvaneen räjähdyksenomaisesti voiton jälkeen, mutta mistään ystävistä ei niiden onnenonkijoiden tapauksessa voida puhua.

Ystävyys ei ole valhetta, mikäli ystävyksiä sitoo aito toisesta välittävä tunneside. Tämä siitä huolimatta, vaikka ystävyyttä ylläpidettäisiinkin enimmäkseen yhden osapuolen lähtökohdista.

=)

Olen itse ehdottomasti sellainen yhden ystävän tapaus. Enempää en haluaisikaan, koska ystävyys myös velvoittaa pitämään yhteyttä ja tekemään yhdessä, jotta suhde säilyy. Yksi kunnon menokaveri, jonka kanssa voi puhua kiinnostavista asioista ja reissata. Jees!

Etkös tiedä, mitä ystävä tarkoittaa? No minäpä kerron. Sananlasku sanoo "Hädässä ystävä tutaan". Eli kun jollakulla on hätä, hän miettii kuka olisi se ystävä. Ja pyytää kauniisti ystävältä apua. Ja saa apua ja hätä poistuu. Nyt kun ei ole hätää, ei tarvita ystävääkään. Hän saa mennä ja mennäkin lujaa ja kauas! Tätä se sananlasku tarkoittaa ja tätä se ystävyys on. Minä tiedän, olen sota-ajan lapsi ja todennut tuon edellämainitun koko ikäni ajan, joten totta se on.

Nosto

Voi olla että ystävilläsi on masennusta, väsymystä tai sellainen persoonallisuus ettei saa asioita aikaan. Ehkä eri elämäntilanne?

Minulle on useampi henkilö sanonut, että olen pelastanut heidät itsemurhalta.

Eipä siitä sen enempää kiitosta ole saanut. Nyt kun itselläni vaikeaa ollut pidemmän aikaa, eräskin tällainen "pelastettu" ilmoitti, että olemme muuttuneet ja ystävyyttä ei kannata jatkaa, vaikka hän rakastaakin minua...

Olen auttanut vanhempiani ja tehnyt heidän tahtonsa mukaan, eipä siitäkään kiitosta ole tullut tai parempaa kohtelua. Päin vastoin sisareni on saanut mitä on halunnut. Äitini vierailee siskoni luona, koska hän uhkaa panna välit poikki. Minun luokseni ei tarvitse tulla, ja minun kanssani sovitut tapaamiset voi perua vaikka samana aamuna, kun minä ymmärrän.

Sulla ei siis ole muuta elämää jos ystävien puuttuminen harmittaa

ystävien (kin) kanssa , niinkuin yleensäkin elämässä on aina pidettävä se "pieni raja > etäisyys" , eikä antaa "kaikkea" itsestään.