spinning ja lihakset

hei,
minua vaivaa sellainen asia, kuin lihasteni kasvu reisissa.
Olen harrastanut noin. vuoden kohta spinningia, seka lenkkeilya. Taman vuoden aikana painoni on tippunut vain muutaman kilon ja samat vaatteet mahtuu yha paalle mitka ennenkin. en huomaa itsessani oikein mitaan eroa, muuta kuin etta reisilihakseni ovat kasvaneet. takapuoleni, seka reiteni ovat milestani isot, ja ns. ulkonevat, silla niiden paalle on jaanyt rasvaa, mita yritan poistaa...
Olisiko tahan mitaan hyvaa keinoa, jotta siaisin lihakset paremmin nakyviin ja reiteni seka peffani pienemmiksi?
olen lopettanut nyt liikunnan pariksi-kolmeksi kuukaudeksi.
onko taman aikana mahdollista laihtua? ja onko mahdollista etta, tavallaan nyt kun olen lopettanut spinningin niin, ne lakvat tulla enemman nakyviin, kun eivat ole koko ajan rasituksen alla. urheilin n.8h viikossa.
mielestani minun olisi pitanyt laihtua enemmankin silla ruokavalioni on ollut suht, rasvaton,s eka terveellinen. joskus herkkuja mutta tuolla liikkumisella laihtumisen ei olisi pitanyt olla ongelma?
mika siis vikana? ja mita minulle tapahtuu kun olen lopettanut vuoden kestoisen urheilun?
haluan laitua n. 5-7kg viella, ja mielellaan takapuolesta ja reisien sivuilta, joista ymparys mitta on kamalat 101cm. painoni talla hetkella 63,5kg/165cm.
olen paivisin nyt kaynnyt juoksemassa tai ihan vaan kavelemassa n. tunnin.

kiitos.
51979
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"ja onko mahdollista etta, tavallaan nyt kun olen lopettanut spinningin niin, ne lakvat tulla enemman nakyviin, kun eivat ole koko ajan rasituksen alla. urheilin n.8h viikossa. "

Todennäköisesti jatkuvan urheilun aiheuttama "pumppi" lähtee pois lihaksistasi ja löystyt jopa selvästi. Eli lihakset kutistuvat ja katoavat höllyvän läskin sisään. Suurin osa säännöllisen treenamisen aiheuttamasta lihaskasvusta on lihassolujen aktivoinnista ja nesteenkertymisestä johtavaa turvotusta, joka lähtee nopesti pois kun lopettaa liikunnan. (Tämä saattaa muuten olla syy miksi suurin osa naisista kuvittelee että heille tulee helposti lihasmassaa.)

Äänestä

Minäkin vuoden harrastanut spinningiä noin kolme kertaa viikossa,lisänä lenkkeilyä jne. Olen mitoiltani melkein kokoasi !163/62,jännä juttu minun pepun reisien ymp.mitta minulla tosin 92cm.Ihan huvikseni vertasin,itse olen huomannut et lihakset erottuu selkeämmin jaloista.Painoni ei ole pudonnut koko vuoden aikana,kilo kaks tullut lisää! syönyt olen terveellisemmin,mutta lihas kai painaa sekin. Kaikillla meilllä erilainen kroppa,joku oikeesti 5-7 kiloa kevyempi voi olla "lihavemman" näkönen,riippuu niin kropan mittasuhteista jne. Sinuna jatkaisin spinningiä ,vähentäen esim .kertaan viikossa,ja ota tilalle muuta jumppaa,tai lenkkeile,ui,kesähän nyt on tulossa,niin ainakaan minä en halua hautautua neljän seinän sisälle,joten ota ulkoliikunnasta hyöty irti. Sinuna en lopettas heti ainakaan spinnausta,voi olla reidet olis sit veltot,ja se häiritsis sua enemmän. Tsemppiä,samas venees ollaan,haluisin minälin viis kiloo pois,mut eipä lähde..

Äänestä

Heips!

Jos haluat läskin pois lihastesi päältä ainoa keino on laihduttaa se pois ruokavalion ja mielellään yhdessä liikunnan avulla. Aerobista liikuntaa, juuri spinningiä ja lenkkeilyä. Itselläni ainakin aikoinaan auttoi loistavasti saliharjoittelu laihtumisenkin kannalta. Älä hyvä ihminen lopeta liikuntaa. Ihan varmasti laihdut energiavajeen ansiosta. Syö kunnolla ja monipuolisesti silti. Tarkista mitä syöt ja hiilri/prode/rasvat suhteet. Muista pitää myös ainakin 1 lepopäivä/vko.

Minulla on suht isot ja lihaksikkaat reidet ja pyöreä peppu ja olen tyytyväinen niihin. Ne on kuitenkin tiukkaa lihasta eikä läskiä (no ehkä vähän :)). Vatsa on tiukka ja littana. Syön hyvin ja käyn salilla, spinnaan ja hölkkään. Mittani ovat 168/62kg. Vaatekoko housuissa 36-38 ja paidoissa 38. Eli ihan ok mitat vaikka painankin aika paljon. Ei se paino aina kerro koko totuutta. Lihakset kuitenkin painaa aika lailla. Olen treenannut useita vuosia. Isoa lihaskimppua minusta ei silti ole tullut ;).

Äänestä
  • Tapani mukaan jatkan vielä vähän, kun en koskaan saa sanottua kerrallaan kaikkea :D. Miettipä itse kumpi on parempi/kauniimpi sellainen treenaamaton löysä laiha nainen l. laiha läski vaiko kauniit muodot ja treenatut lihakset omaava nainen vaikka nyt painaisikin hieman enemmän?

    En nyt halua tehdä mitään yleistyksiä, mutta olen nähnyt aika monta nuorta todella laihaa nuorta naista, joilla on löysä olematon peppu, tikku jalat ja löllerö maha. Ryhti on ihan pepusta kun ei ole mitään vartalonhallintaa saati lihaksia sitä ylläpitämään. Kasvot on aivan kalpeat johtuen liian yksipuolisesta ruokavaliosta. Ei ole kiva katsoa. Voisin vaikka väittää, että aika moni mieskin yhtyy mielipiteeseni :).

    Nainen on paljon terveemmän näköinen kun hän liikkuu monipuolisesti ja sitä kautta saa kauniit muodot ja hyvän ryhdin. Syö hyvin ja terveellisesti. Nukkuu kunnolla ja nauttii elämästä :). Ei sitä tarvi olla niin mallimittainen.

    Äänestä

  • Neito kirjoitti:

    Tapani mukaan jatkan vielä vähän, kun en koskaan saa sanottua kerrallaan kaikkea :D. Miettipä itse kumpi on parempi/kauniimpi sellainen treenaamaton löysä laiha nainen l. laiha läski vaiko kauniit muodot ja treenatut lihakset omaava nainen vaikka nyt painaisikin hieman enemmän?

    En nyt halua tehdä mitään yleistyksiä, mutta olen nähnyt aika monta nuorta todella laihaa nuorta naista, joilla on löysä olematon peppu, tikku jalat ja löllerö maha. Ryhti on ihan pepusta kun ei ole mitään vartalonhallintaa saati lihaksia sitä ylläpitämään. Kasvot on aivan kalpeat johtuen liian yksipuolisesta ruokavaliosta. Ei ole kiva katsoa. Voisin vaikka väittää, että aika moni mieskin yhtyy mielipiteeseni :).

    Nainen on paljon terveemmän näköinen kun hän liikkuu monipuolisesti ja sitä kautta saa kauniit muodot ja hyvän ryhdin. Syö hyvin ja terveellisesti. Nukkuu kunnolla ja nauttii elämästä :). Ei sitä tarvi olla niin mallimittainen.

    Kunnioitan naisia, joilla on itsekuria saavuttaa lihaksikas ulkomuoto, sillä tiedän millaisia uhrauksia ja millaisen työmäärän se vaatii. Kaikki kunnia tiukkakroppaisilla naisille:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tytsy kirjoitti:

hei,
minua vaivaa sellainen asia, kuin lihasteni kasvu reisissa.
Olen harrastanut noin. vuoden kohta spinningia, seka lenkkeilya. Taman vuoden aikana painoni on tippunut vain muutaman kilon ja samat vaatteet mahtuu yha paalle mitka ennenkin. en huomaa itsessani oikein mitaan eroa, muuta kuin etta reisilihakseni ovat kasvaneet. takapuoleni, seka reiteni ovat milestani isot, ja ns. ulkonevat, silla niiden paalle on jaanyt rasvaa, mita yritan poistaa...
Olisiko tahan mitaan hyvaa keinoa, jotta siaisin lihakset paremmin nakyviin ja reiteni seka peffani pienemmiksi?
olen lopettanut nyt liikunnan pariksi-kolmeksi kuukaudeksi.
onko taman aikana mahdollista laihtua? ja onko mahdollista etta, tavallaan nyt kun olen lopettanut spinningin niin, ne lakvat tulla enemman nakyviin, kun eivat ole koko ajan rasituksen alla. urheilin n.8h viikossa.
mielestani minun olisi pitanyt laihtua enemmankin silla ruokavalioni on ollut suht, rasvaton,s eka terveellinen. joskus herkkuja mutta tuolla liikkumisella laihtumisen ei olisi pitanyt olla ongelma?
mika siis vikana? ja mita minulle tapahtuu kun olen lopettanut vuoden kestoisen urheilun?
haluan laitua n. 5-7kg viella, ja mielellaan takapuolesta ja reisien sivuilta, joista ymparys mitta on kamalat 101cm. painoni talla hetkella 63,5kg/165cm.
olen paivisin nyt kaynnyt juoksemassa tai ihan vaan kavelemassa n. tunnin.

kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu