Olen ollut jonkin aikaa tekemässä erästä työtä jonka olen oppinut lähes läpikotaisin. En uskalla sanoa että osaan täysin koska aina oppii uutta.
No, palkka ei ole surkea mutta ei hyväkään, alle Suomen yleisimmän tuntipalkan kuitenkin. Aloitin minimipalkalla ja se on siitä noussut jonkin verran.
No, tuli pari kaveria töihin jotka opetin oman työni ohessa siten että he voivat tehdä työnsä itsenäisesti.
Jälki on huonoa ja ovat hitaita vaikka kokemukseni mukaan pitäisi mennä jo paremmin. Tässä työssä työ opettaa. Itselläni ei ollut opettajaa ja opin homman nopeammin.
He ottivat puheeksi palkan ja sanoivat sen olevan todella surkea. Kysyin että mitä he sitten saavat. He saavat saman mitä minä. Ei mitään minimipalkkaa, ei kokemusta ja jälki huonoa. Yhdessäkin he ovat tuplasti minua hitaampia. Välillä he saattavat jutella puolisen tuntia tekemättä mitään.
Kun olin toisella työpisteellä enkä nähnyt heitä, niin pomo tulee minulle naama punaisena huutamaan että miksi he eivät tee mitään.
Ei sitten voinut itse sanoa heille kun sen kautta tuli.
Minulla on hirveä stressi koska minusta on tullut jotenkin heidän esimiehensä ja henkilö joka vastaa kaikkien työstä vaikka en sellaiseen ole suostunut. Lupasin vain auttaa heidät alkuun työssään ja sen lupauksen olen täyttänyt.
Saan kaikki haukut siitä mitä he ovat tehneet tai ovat jättäneet tekemättä. Itse olen sitä mieltä että jokainen vastaa omasta työstään. En saa sitä paskaa päästäni edes vapaalla ja sängyssäkin vain mietin töitä. Lääkärin mukaan minulla on työuupumus.
Alussa sanoin että palkkani ei ole huono eikä hyvä. No on se huono jos vertaa siihen mitä saan aikaan noihin tomppeleihin verrattuna ja mitä joudun kestämään.
Tulipas pitkä teksti.
Että pitäisikö lisää palkkaa pyytää? Vaiko lopputiliä? Vaiko lopeta se nillittäminen? Kehtaako sitä edes pyytää? Jos he vaativat minulta aina vaan lisää enkä kykene siihen enää. Rajani on tullut vastaan.
Pitäisikö sitä pyytää lisää palkkaa?
2
210
Vastaukset 2
- Anonyymi
Olet varmasti mieshenkilö. He kestävät liian paljon. Tuli ihan surku. Olethan oikea henkilö ja oikeasti tuossa tilanteessa tai siis, en tietenkään toivo että olisit tuossa tilanteessa. Kysy pomoltasi, että ovatko he terveitä täysivaltaisia henkilöitä. Vastaus kertoo loput sinulle....
- Anonyymi
Olen mies ja yritän kestää valittamatta.
Lupasivat palkkaa kerran lisää mutta ei se vielä ole noussut. Työtuntini veloitetaan suoraan asiakkailta ja osa vakiasiakkaista valittaa jos kulut nousee eli palkkoja ei nosteta turhaan.
Ihme touhua kyllä.
Ei se palkka ongelmia ratkaise mutta kyllä arvostetumpi olo tulee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 66823
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21736Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551