Arktikum rakennettiin sellaiseen paikkaan, että joka kevät kohistaan tulvapelosta. Nytkin päivittäin uutisoidaan kuinka siellä siirretään mittaamattoman arvokkaita esineitä sekä tiedostoja turvaan ja tehdään tulvavalleja ym suojauksia. Niin hukkaan heitettyä työtä ja aikaa jos olisi älytty jo suunnitteluvaihessa käyttää järkeä. Mikähän taho tuon suunnittelun takana on? Toisaalta ihan sama, eihän nämä koskaan joudu vastuisiin tyhmistä päätöksistä. Olis kait tässä konkurssikypsässä kaupungissa muitakin rahanreikiä kuin tuo euromäärä ja turha työ mikä käytetään vesijättömalle rakennetun talon suojeluun!
Arktikumin pytinki
Anonyymi
2855
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Hyvähän se on, että riittää kerran kaksi vuodessa, tiedotusvälineillekin sieltä töitä!
Tämmöisiä tyhmiä päätöksiä kaupunki on tehnyt useita. Ei ole kumma juttu, jos kaupunki on aina talousvaikeuksissa. Rovaniemi on tyhmien päättäjien kaupunki. Ei osata ajatella miten se tulevaisuudessa tulee vaikuttamaan. Tässä Artkumissa hyvä esimerkki. Samoin se Alvar Aallon kerrostalo mikä ostettiin. Tekee pahaa, kun ajattelee veronmaksajien rahojen käyttö.
Älyääköhän nuo edes hävetä joiden päässä syntyi idea Arktikumin paikasta? En ilkeäsisi tunnustaa moista mokaa jos olisin sen suunnittelija/päättäjä. Eipä sitä ole julki tuotu kenen aivoituksia oli/on! Haluaisin tietää.
Tässä kaupungissa :
Rovaniemen uutta keskustaa rakennettiin 70-luvulla Korkalovaaraan
- ei tullut .
Ounasrinteen asuinalue rakennettiin keskelle metsää siinä toivossa
, että kaupunki laajenee tulevaisuudessa sinne , mutta kun ei laajentunut .
Arktikum olisi pitänyt rakentaa näyttävämmälle paikalle , koska
se on turistinähtävyys tässä pienessä kaupungissa , mutta ei , vaan suolle .
Keskustaa rakennetaan aivan liian ahtaasti pilalle .
Uimahalli rakennetaan väärään paikkaan kaupunkilaisten kannalta .
-Puisto - lähin sellainen löytyy Kemistä .
Eikait rovaniemellä mitään tarvetta puistolle ole?
Tuossahan on luonto vieressä. Oukku
Vaikka olisikin tarvetta puistolle , niin myöhästä
se on pyristellä , kun paska on jo housuissa.
Suomi harvaan asuttu maa, Arktikumille olisi löytynyt paikka muualtakin. Vaikka kunnallistekniikka kallista rakentaa ja ylläpitää niin siitä huolimatta keskustan muutamat uudet talokeskittymät aivan liian tiiviisti rakennettu. En halua asua niissä, sekin mitä Lehto työstää niin aivan kamala, ei paista päivä koskaan noihin sisäpihan puolen kopperoihin. Voin pahoin pienessä pimeässä luukussa, tarvin ilmaa ja valoa. Täällä missä pitkä pimeä talvi, ihminen kuolee noihin pimeisiin asuntoihin. Haluaisivatkohan suunnittelijat itse asua moisissa rotankoloissa?
Suunnittelijat haluavat itse ne rahat , jotka noista raotankoloista saadaan .
Se piti sitten monttuun rakentaa. Ihmetyttää hämmästyttää pientä kulkijaa
Sitähän voi toisten ja yhteiskunnan rahoilla rakentaa vaikka veteen, kun itse suunnittelijan ei tarvitse mistään kantaa vastuuta! Emämunaus ja yhä maksetaan maltaita ja tehdään ylimääräistä turhaa työtä, kun laitetaan tulvasuojia ja rahdataan kamoja evakkoon ja takaisin. Älytöntä!!!!
"Rakentaa vaikka veteen" .
Vaaranlammen kouluhan rakennettiin aikanaan suoraan hetteeseen (=lähde) .
Sellaistahan se on ja ihmetyttää, että eikö kenelläkään säteillyt jo suunnitteluvaiheessa? Kouluja käydään pitkään ja opiskellaan rakennustekniikkaa mutta tieto ja taito eivät kohtaa.
Jo ennen muinoin ihmiset osasivat tehdä talonsa korkealle ja vielä korkean kivijalan päälle. Näitä oikeinkin vanhoja taloja näkyy vielä joitakin korkeilla jokitörmillä.
Toinen ihme on, kun jokin kaupungin vanhoista kiinteistöistä saneerataan ja korjataan niin se "mätänee" alta aikayksikön. Hyvä esimerkki on vanha keskussairaala mikä tyhjennetty sisäilmaongelmien takia.
Olen liikkunut jo vuosikausia tuolla alueella ja hyvin usein ihmiset keskustelevat, että miksi se piti rakentaa moiseen kuoppaan. Eikö edes rakennustekniikasta tietävät älynneet torpata moista touhua, kun maallikotkin asian ymmärtää ihan ns maalaisjärjellä?
Sama puhuttaa nykyisen Ounasrinteen koulun kohdalla. Kuopassa. Kuorma-autot ajaa maita läjitysalueille vaikka niillä mailla olisi voinut täyttää kuoppaa ja laittaa kunnolliset salaojitukset..
se frakennettii mamujen ulko vessaksi.. nyt tulee käyttöön
ikkunata sisäänn ja kädellä pyyhit naaman ja suun.. mustat pylly rivitt siellä kohta..
oi sitä paskan loisketta.. ohisalo on tyytyväinen saadaa kemijoki oikeaan käyttöönn eli mamujen paska viemäri eihän se sähköä enää ees tuota.. veron maksajielle raihoilla koko.. yhtiö ellää
caruna ja nyt corona sit ihan porona sähkön hintaa nostaa kemijoki pakat jotajat ääliöt työtekijät yteiskuunna railla elätte suojs työpikkss.. kaikki voimalat alas ei sähköä oo tuottanut taloudellisti 12 vuoteenn veron maksajien rahoilla käyt töissää siis ei kannatavvaa työtä..
lohi nousuun luuserit pois sieltä suoja työpaikoilta heti..
lukekaa talous arvio tuottaa miinus tulosta.. ja ok konkurrisn partaalla vittua kos tota pytinkiä piedään pystyssää arvio jos lohi pääsis nousee kemi jokeen ja ounas jokee .. yli 3000 miljoonaa rahhaa turisteilta ja yms.. nyt maksetaan ettei se nouse noille pelleille eotkaa kemijoen työtekijät ootte yhteiskunna jarruja..
tulos+kemijoki+kahalaa+suossaa..
Yhteenveto+tunnusluvuista
12+/+2014 12+/+2015 12+/+2016 12+/+2017 12+/+2018
Liikevaihto+(1000+€) 37+360 38+677 43+534 42+363 47+934
Liikevaihdon+muutos+% 7,0+% 3,5+% 12,6+% -2,7+% 13,2+%
Liikevoitto+(-tappio)+(1000+€) -5+987 2+718 -5+306 -6+447 -1+559
Liikevoitto+% -11,3+% 4,5+% -9,6+% -12,5+% -2,7+%
Henkilöstö 78 44 40 37 36
Omavaraisuus+%+Laskentaperuste:+pääomalainat+lasketaan+velaksi
11+%
-11+%
konkurssi kypsä virma.
laiskaa porukkaa elätetää verorahoillaa..
Henkilöstö
36
-1
78
44
40
37
36
2014
2015
2016
2017
2018
Liikevoitto+(-tappio)
-1+559+000+€
+76+%
aivan+saatan+na+kauheeta+++tappiota
miten voi ees perustellaa kaikki voimalat heti lopetettava.. kannattamattomina,,
Sierilään ollaan rakentamassa uutta vesivoimalaa .
Ketä varten ?
Pilaa kauniin Sieriniemen .
Sotkee joen virtauksen kaupungin kohdalta
, eikä kukaan tiedä miltä joki näyttää sen jälkeen .
Mitä hyötyä siitä on , kun joessa on jo 15kpl. voimalaitoksia
ja ydinvoimaloita tehdään lisää ?
Kuka ottaa vastuun ?
Ei kukaan.
Hukkuis vain koko kolossi, jospa sitten edes joku tajuaisi mitä tuli tehtyä. Metrin kerros vettä lattioille ja pytinki mätänee niin kuin mätänevät muutkin julkiset rakennukset kuten tekee paraikaa kaupungintalo. Hienoa insinööritaitoa sekä suunnittelua, talo kuin talo jo 20-30 vuoden käytön jälkeen purkukunnossa, kuten nuo muutamat isot koulurakennukset! Oikeita taidonnäytteitä.
Enpä olis uskonu!