Jos tehdasta ei tulisi?
Olisitko onnellinen
Anonyymi
20<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Olisin.....utopiaa
Onneni ei ole mitenkään sidottu tehtaan olemassaoloon.
Olisin tyytyväinen, jos päästöt olisivat minimaaliset mahdollisen tehtaan toiminnassa olon ajan, mutta päästöjen vähäinen määrä on utopiaa. Kaikki tehtaat Suomessakin saavat määräaikaisia poikkeuslupia lörötellä päästöjään, mikä on se hinta, että ollaan olemassa.
Mutta katsotaan nyt koronanjälkeiseen aikaan, mitä silloin ajatellaan tehtaasta. Joka tapauksessa rahoituskuvio on käsittääkseni vaiheessa, joka on yhtä epämääräinen kuin koronakin.
Kemijärvellä on kohta uusi tehas esisopimus mutta ei oo kaupunkia ? Valtion herrat hoitelee loput ?
Kyllä olisin onnellinen. Olen vastustanut sitä alusta lähtien.
Tosin näyttää siltä että BB tulee sittenkin.
T. Selkäkipeä
Minulla kuitenkin on huono omatunto kun toiset joutuvat elättämään meitä. Tuskimpa tämä yhteiskunta pysyy kauvonkaan pystyssä jos osa ihmisistä tuudittautuu vapaaelääjiksi.
Liity kokoomukseen !
Ensi vaalikaudella kun valta vaihtuu ehkäpä asenteetkin muuttuu. kun Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat hallituksessa. Ei mikään yhteiskunta tule toimeen jos osa yhteiskunnasta on toimettomana ja kuitenkin kaikkien palveluiden pitäisi pelata loistavasti.
Veroja ei tulisi korottaa mieluimmin laskea se toisi työtä sinne missä sitä halutaan. Pitää alkaa hyväksymään leikkaukset jotka ovat väistämättömiä. Pitää alkaa myös hyväksymään omaakin vastuuta terveydenhoidoissa samoin kuin vanhustenhoidossakin. Vanhustenhoitokin maksaa kuukaudessa tuhansia euroja pitäisi alkaa hyväksymään että vanhus vastaisi hoidoistaan.
Kokoomushan heitti Persut ulos viime hallituksesta!!
Höpsistä ei Persut mihinkään potkittu tehtiin vain pieni silmänkääntö temppu.
Kun Perussuomalaiset menivät hallitukseen tulikin totuus eteen, ei toimittukkaan niin kuin oli puhuttu ja annettu kannattajille ymmärtää.
Persujen kenttä alkoi kapinoida jota Halla-aho käytti hyväksi valtaamalla puheenjohtajan paikan. Hallituksessa olevat persut erosivat omaksi puolueeksi joka tuli tiensä päähän.
Kuitenkin näillä hallitukseen jääneillä Persuilla hillotolppa säilyi ja nauttivat ansaittua ministeri/kansanedustaja luopumiseläkettä Soinikin liki10000€/kk puhtaana.
Nämä hallitukseen jääneet persut toimivat täysin Sipilän juoksupoikina ja Sipilähän oli oikeistolaisempi kuin yksikään Kokoomuksen edustaja.
Ei Kokoomus noin vain suostu persujen kanssa samaan hallitukseen, nämä Hallapersut on aivan eri puolue kuin Soinin persut oli. Se voi hyvin olla, että nyky-persut ei kelpaa kenenkään kanssa hallitukseen, vaan jäävät oppositioon ikuiseksi räksyttäjäksi, niin kuin Ruotsin persuillekin on käynyt.
Kyllä kun Halla-ahokin kun menee hallitukseen sopeutuu sinne ja Kokoomuskin ottaa hänet mielellään, onhan Perussuomalainen puolue oikeammalla kuin Kokoomus. Onhan huomattu mitenkä he ovat lähentyneet toisiaan.
Tietenkin hallituspolitiikka muuttuu Persuilla kuten kävi Soinillakin. Kuka enämpi meuhkas kuin Soini ja sillä otti kannatuksensa, ja ketä enämpi hallitukseen mennessä talutettiin kuin pässiä narussa kuin Soinia.
Ei sopeudu Kokoomus, tai mikään muukaan puolue. Persuilla kun on ihan oma linjansa, ja kun hallitusyhteistyö on aina kompromissien tulos, on persuilla se suurin sopeutumisen paikka. Viimeksi nähtiin miten siinä kävi.
Se on Persuilla iso työ vakuuttaa muita, että ovat yleensäkään kykeneviä yhteistyöhön hallituksessa.
Kokoomukselle on tärkeintä EU-myönteisyys ja ulkolaiset työntekijät, taloudellisien arvojen lisäksi. Ei Kokoomus lähde mainettaan likaamaan jonkun äärioikeistolaisen roskaporukan kanssa.
Persu-kannattajien lapsellinen usko siihen, että muut lähtevät persujen kanssa hallitukseen, ei perustu mihinkään faktoihin, vaan tietämättömyyteen politiikan tosiasioista.
Mistä tulee nimi Kokoomus?
Mitä se kuvastaa?
Olisiko parempi nimi "Osinkopuolue"???
Se ainakin kertoisi mitä kannatetaan ja kenen etuja ajetaan!
Perussuomalaisista myös harva tiedostaa edustavansa äärioikeistoa. Ei yksin maahanmuuton myös on vihainen ammattiliitoille jossa duuneilla, vaikkakin Persuista suuri osa on Duunareita.
Kokoomuksen ymmärtää se ei koskaan ole ollutkaan vähävaraisen ihmisen puolella mutta Persut ja Kepukin kurittaa köyhempää kansaa vaikka itse edustavat sitä.
Mistä tulee kansallissosialistinen työväen puolue.?
P---reiästä ja syvältä
nimikin sen sanoo: työväenpuolue eli työväen!
Mutta kokoomus? mitä? keitä?
kansallissosialistinen työväen puolue on Saksassa jota kansanomaisesti sanotaan natispuolueeksi.
Perussuomalaiset voisivat nimensä vaihtaa tähän puhuihan Soini aikoinaan Suomen suurimmasta työväenpuolueesta.
Taas meni aloituksen ohi nämäkin persuilut jne...saas nähä alkaako rakentaminen kohta..
Työväen puolue = kommunisti , stalin, kolhoosi.> Kaikki se P--ka mitä idästä tulee.