Diesel tuottaa vähemmän nokea kuin bensamoottori

Kuulin juuri alueuutisista, että Tampereella tutkitaan mustan hiilen eli noen pitoisuuksia. Tutkijaprofessori lausui, että bensiiniä polttoainena käyttävät autot tuottavat enemmän nokea kuin dieselit.
22237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Asia on kyllä ollut tiedossa jo, mutta tämä mobilisoitu antidieselkampanja on aikaansaanut sen, että faktatieto ei millään tahdo päästä esille. Dieselautoihinhan tuli hiukkasloukku pakolliseksi jo kymmenen vuotta sitten, jolloin tuo ongelma poistui lähes kokonaan. Sen jälkeen pahimmat päästöt liikenteessä näiltä osin on syntyneet suorasuihkutusbensamoottoreissa. Nyt viimevuonna hiukkasloukku tuli pakollisiksi näihinkin, joten ehkä bensa-autojenkin osalta nämä nokipäästöt vihdoin saadaan kuriin.

Täälläkin nämä trollit jatkuvasti väitteissään dieselien suurista hiukkaspäästöistä elämöidessään viittaavat yli kymmenen vuotta vanhojen autojen päästöihin. Niin myös toisesta dieseleihin liitetystä päästöstä, typpioksideista, jossa viitataan yli viisi vuotta vanhoihin autoihin. Ja noita sitten verrataan uusiin bensa-autoihin.
Luonnollisesti CO2- ja CO- päästöistä ollaan visusti hiljaa kaikissa vanhoissakin tapauksissa.

Uusi diesel vs uusi bensa -vertailua tehtäessä, niin päästöjen vähäisyyden osalta diesel päihittää bensa mennen tullen. Pärjää erinomaisesti vielä bensa-hybrideihinkin verrattaessa. Ja patteriautoihin aika hyvin, kun elinkaaripäästöjä vertaillaan eli noin 120.000 km ajettu dieselin elinkaaripäästöt ovat samat kuin ajamaton patteriauto. Sen Eli dieselillä ajelee kuusi -seitsemän ensimmäistä vuotta elinkaaripäästöt huomioiden puhtaammin kuin patteriautolla, kun suomalaisen keskimääräisiä vuosiajokilometrejä käytetään pohjana.

Äänestä
  • Todella asiallinen kommentti!,
    Hyvä kun tosiasiat tulee julki, ettei vaan pelkkää paskapuhetta.

    Äänestä

Dieselien parjaaminen on kokonaan vihervässyköiden masinoimaa valeuutista.

Äänestä
  • Millä tehdään nyt pitkiä kotimaanlomamatkoja.
    Vastaahan viherpeippo.

    Äänestä

  • Ja niitä vihervässyköitä säestää tojohihhulit, koska Toyotalla ei ole valikoimissaan enää suosikkiluokissa diesel-vaihtoehtoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Millä tehdään nyt pitkiä kotimaanlomamatkoja.
    Vastaahan viherpeippo.

    Minä ainakin kävin Lapin reissulla pikkudieselillä. Kului alle 4 litraa/100km. Vaihdoin 12v vanhan bensa-auton samankokoiseen dieseliin vuosi sitten. Kulutus tippui puoleen. Johtunee ilmeisesti saastepäästömääräysten tiukkenemisesta. Vuosiverokin laski, koska molemmat pakettiautoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja niitä vihervässyköitä säestää tojohihhulit, koska Toyotalla ei ole valikoimissaan enää suosikkiluokissa diesel-vaihtoehtoja.

    Huvittavinta koko kampanjassa on, että bensalla ajavat ovat kovinkin innokkaita siinä.
    Bensalla ajavilla ei oikein taida olla yhtään faktatietoon perustuvaa perustetta, jos vertailuun otetaan bensa-auto. Siis kustannus, päästö, tai muutakaan, kun samanlaisia autoja verrataan. Siksi kai he joutuvat vertaamaan täysin eritasoisia ja ikäisiä autoja, jotta edes joiltain osin voivat näyttää edes jotain bensa-auton hyväksi ja väitteittensä perusteeksi.

    Dieselhän pärjää mukavasti jopa useidenkin bensahybridienkin joukossa päästöjen ja kulutuksen osalta ja varsinkin, kun kriteeriksi otetaan paljon ja pitkiä matkoja ajaminen. Siinä ei nämä bensahybridit olekaan käytännössä juuri tavallisia bensa-autoja kummempia.

    Äänestä

Kannattavuuslaskelmissa on hyvä katsoa hankintahintoja.

Manuaalivaihteinen bensamoottori turbolla voi olla 23 400 euron hinnalla (verot 121 grammaa) taloudellisempi vaihtoehto kuin hybridi 28 800 hinnalla (verot 103 grammaa). Hybridissä on automaattivaihteisto, ja voi olla jotakin lisävarusteitakin.

Diesel on 3000 euroa kalliimpi ostaa kuin bensaversio, mutta paljon ajavalle tankkaaminen on edullisempaa. Tietty tulee vielä se euron päivä dieselvero, eli 384 euroa vuodessa.

Äänestä
  • Tuo kirjoutuksesi lienee koskee jotain tiettyä pientä automallia. Harvaksi on mennyt pienten dieselautojen valmistus ja myynti, kehittyneempi ja uusin tekniikka on liian kallista.

    Tottahan se on, että diesel ei käyttökustannuksiltaan pärjää bensalle tai bensahybridille muuta kuin paljon ajaville ja erityisesti maantieajoa paljon ajamalla.
    Tämä tietysti johtuu pääosin tuosta dieselpolttoaineen pummpuhinnan alemman veron kompensoimisena kiinteänä käyttömaksuna. Noin tuetaan paljon ajavia, ennenkaikkea mm ammattiliikennettä, jotta kuljetuskustannukset pysyisivät kurissa.

    Käyttöveroahan, dieselautoilla sitä kutsutaan perinteisesti dieselveroksi, peritään kaikilta muita paitsi pelkästään bensa-autoilta. Siis myös hybrideilä, paitsi itselataavilta bensa-hybrideiltä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo kirjoutuksesi lienee koskee jotain tiettyä pientä automallia. Harvaksi on mennyt pienten dieselautojen valmistus ja myynti, kehittyneempi ja uusin tekniikka on liian kallista.

    Tottahan se on, että diesel ei käyttökustannuksiltaan pärjää bensalle tai bensahybridille muuta kuin paljon ajaville ja erityisesti maantieajoa paljon ajamalla.
    Tämä tietysti johtuu pääosin tuosta dieselpolttoaineen pummpuhinnan alemman veron kompensoimisena kiinteänä käyttömaksuna. Noin tuetaan paljon ajavia, ennenkaikkea mm ammattiliikennettä, jotta kuljetuskustannukset pysyisivät kurissa.

    Käyttöveroahan, dieselautoilla sitä kutsutaan perinteisesti dieselveroksi, peritään kaikilta muita paitsi pelkästään bensa-autoilta. Siis myös hybrideilä, paitsi itselataavilta bensa-hybrideiltä.

    Mitä enemmän ajataan kaupunkiajoa sitä pienemmällä kilometrimäärällä diisel tulee edullisemmaksi. Maantiellä kulutusero pienenee.

    Äänestä

Mitä kulutukseen tulee, niin ajoin viime sunnuntaina Mikkelistä Helsinkiin Kouvolan kautta MB E S212 220 CDI:llä.
Keskinopeus muodostui hitaiden ajoneuvojen vuoksi alhaiseksi - vain 81 km/t - mutta menovettä kului auton oman ilmoituksen mukaan 4,5 l/100. Tiedän, että mittaus on optimistinen, lisäksi jarruttelin kyllä moottorilla silloin kun siihen oli mahdollisuus!
Auton omapaino on kuitenkin yli 1500 kg.

Äänestä

Näyttäähän ne nokilekat puhtailta, kun testataan upouutta ja nokiloukulla varustettua autoa.

Vaan se käytäntö... Suomen autokannan keski-ikä on 17 vuotta eikä valtaosassa nokilekoja ole koskaan nokiloukkua ollutkaan. Uudemmissakin se löytyy lähinnä parin vuoden ikäisistä ja alle 100 tkm ajetuista. Vanhemmista nokiloukku on tapana ottaa pois "ennakoivana huoltotoimenpiteenä". Viimeistään samassa yhteydessä tulpataan myös NOx päästöjen vähentämiseen tarkoitettu ERG venttiili (ohjelmallisesti/fyysisesti), jotta saadaan myös NOx päästöt monikymmenkertaisiksi bensakoneen päästöihin verrattuina.

BTW sen nokiloukun puhtaaksipolton aikana hiukkaspäästöt ovat 100 kertaiset raja-arvoihin nähden. Tosin ne rajat eivät koske puhtaaksipolttoa. Eikä nokilekoille ylipäätään ole minkäänlaisia päästötestejä. Siksi nokiloukun voi poistaa ja ERG:n tulpata.

Päästötestejä oli suunnitteilla, mutta niistä jouduttiin luopumaan, kun paljastui, että muutaman vuoden ikäiset nokilekat olisi melkein kaikki jouduttu hylkäämään, koska päästörajat olisivat ylittyneet moninkertaisesti.

Äänestä
  • Olipa harvinaisen vainoharhainen kirjoitus!

    Äänestä

  • Sinä taas noine satoja kertoja esille tuomiesi ja yhtä monta kertaa oikaistujen väitteittesi kanssa. Tuota samaa olet jatkanut säännöllisesti vuosikausia, varmaan kymmenkunta vuotta.

    Juurihan tuossa edellä jo todettiinkin, että sinunkaltaisesi nostavat esille aina yli kymmenen vuotta vanhojen autojen päästöt. No pakko kai se on, kun muutakaan perustetta ikiaikaiselle dieselvihallesi ei löydy.
    Uudet dieselit eli syksyn 2014 jälkeen valmistetut, ovat selvästi vähäpäästöisempiä kuin vastaavat bensa-autot. Siitä faktasta sinä et pääse millään irti. Ja mitä uudempi diesel, niin sitä suurempi ero päästöjen vähyydessä vastaavaan bensaan on dieselin eduksi.

    Lapsellista ja epätoivoasi kuvaa myös nuo kestoväitteesi joidenkin henkisten teini-ikäisten laittomat temput lähes loppuunajetuille tuunatuille lintta-ajokeilleen. Melkoisen tyypillistä sinua käyttää noitakin perusteluina epätoivoisille väitteillesi.

    Puhtaaksipolttoa tapahtuu myös uusissa bensa-autoissa, joihin lopultakin on saatu hiukkasloukku pakolliseksi kymmenen vuotta dieseleiden jälkeen. Muutaman minuutin puhdistuspoltto/ noin tuhat kilometriä ei nyt mikään katastrofi ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä taas noine satoja kertoja esille tuomiesi ja yhtä monta kertaa oikaistujen väitteittesi kanssa. Tuota samaa olet jatkanut säännöllisesti vuosikausia, varmaan kymmenkunta vuotta.

    Juurihan tuossa edellä jo todettiinkin, että sinunkaltaisesi nostavat esille aina yli kymmenen vuotta vanhojen autojen päästöt. No pakko kai se on, kun muutakaan perustetta ikiaikaiselle dieselvihallesi ei löydy.
    Uudet dieselit eli syksyn 2014 jälkeen valmistetut, ovat selvästi vähäpäästöisempiä kuin vastaavat bensa-autot. Siitä faktasta sinä et pääse millään irti. Ja mitä uudempi diesel, niin sitä suurempi ero päästöjen vähyydessä vastaavaan bensaan on dieselin eduksi.

    Lapsellista ja epätoivoasi kuvaa myös nuo kestoväitteesi joidenkin henkisten teini-ikäisten laittomat temput lähes loppuunajetuille tuunatuille lintta-ajokeilleen. Melkoisen tyypillistä sinua käyttää noitakin perusteluina epätoivoisille väitteillesi.

    Puhtaaksipolttoa tapahtuu myös uusissa bensa-autoissa, joihin lopultakin on saatu hiukkasloukku pakolliseksi kymmenen vuotta dieseleiden jälkeen. Muutaman minuutin puhdistuspoltto/ noin tuhat kilometriä ei nyt mikään katastrofi ole.

    Niin ja hiukkaspäästöjen osalta dieselit ovat olleet vastaavia suorasuihkutusbensoja puhtaampia jo kymmenen vuotta. Noiden bensa-autojen hiukkaspäästöt olivat noin kuusinkertaisia vastaavaan dieseliin verrattuna jo sallituilla arvoillakin. Käytännössä usein huomattavasti suurempiakin.

    K: Mistä tietää, että nokipaavo valehtelee?

    V: Nokipaavo valehtelee aina, kun suunsa avaa!

    Saastuttava nokileka on puhdas vain paperilla, ei käytännössä.

    "rekkojen typen oksidien päästöt ovat pienempiä kuin henkilöautoissa"
    https://yle.fi/uutiset/3-8836746

    "Dieseliä mätkitään taas: Autoista pölähteli testissä jopa sata kertaa sallittua isompia hiukkaspäästöjä"
    https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/f83f84f3-845d-4509-a267-4036061832ea

    "Selvitys: Dieselautot 10 kertaa saastuttavampia kuin rekat ja bussit"
    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005036146.html

    "Dieselautoilijat sabotoivat itse suodattimiaan – hävytön ilmiö kymmenkertaistaa päästöt"
    https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/037e10d3-f6e8-49cd-81d4-4a45cdc18e0d

    Älä+nyt+taas+jaksa+noita+iänikuisia+juttujasi+ja+3-4+vuotta+vanhoja+tallentamiasua+linkkejäsi++täällä+vuosikausia+toistella.++Nehän+on+todettu+hyvinkin+’kevyiksi’++täälläkin+moneen+kertaan,+mutta+hetken+päästä+taas+’nouset+kanveesista’++ja+tuot+ne+taas++tänne.++Näin+jo+vuosikausia,+ehkäpä+jo+lähes+kymmenkunta+vuotta.+Kyllä+sinulla+on+todella+vahva+tarve+tuohon+dieselvihaasi,+mistä+lie+ja+mksi+tuosta+on+tullut+suorastaan+elämäntehtäväsi.+Vaikka++noita+samoja+juttujasi+ja+vanhojen+linkkikokoelmiesi+rinnalla+tuot+tänne+aina+uudestaan+ja+uudestaan,+niin+sille+faktalle,+että+dieselit+ovat++vastaavia+bensa-autoja+selvästi+vähäpäästöisempiä,+et+mitään+mahda.+Et+kertakaikkiaan+mitään.++Näiin+on+ollut+jo+kymmenkunta+vuotta+pienhiukkasten+osalta+.++Kasvihuonekaasujen+osalta+aina+ja+reippaastikin,+kyse+on+vähintääkin+15%:+eroista,+useinmiten+enemmäkin.++Häkäpäästöt,+CO,+on+bensa-autoille+sallittu+kaksi+kertaa+korkeammaksi+kuin+dieselillä.+Typpioksiditkin+syksyn++2014++jälkeen+valmistetuissa+autoissa,+eli+Euro6-luokitelluissa,+on+raja-arvot+käytännössä+samat+kuin+bensa-autojen,+mutta+useissa+allekin+bensa-autojen+typpioksidipäästöjen.+samantasoisia+Sekä++paperilla+ja+testeissä+moneen+kertaan+osoitettuna,+niin+myös+käytännössä+mitattuina.++Mm+tuossa+edelläkin+oli+maininta+suomalaisessa+uudessa+tutkimuksessa+todettuna.+++Aina+löytyy+jokin+yksittäinen+juttu+iltapäivälehdissä+tai+muussa+’oma+lehmä+ojassa’+tapauksessa,+jolla+yritetään+epätoivoisesti+kumota+faktoja.+Ja+sinä+olet+keskittynyt+noiden+yksittöisten+tapausten+ja+trollien+tai+iltapäivälehtien+tarinoiden+kokoamisessa+jo+vuosikausien+ajalta.+Arkistosi+lienee+jo+mukavan+kokoinen+...Olet+kyllä+melkoisen+säälittävä,+mutta+Itsepä+ole+tiesi+valinnut+ja+sitä+sitkeästi+jatkat,+vaikka+kaikki+tutkittu+faktatieto+on+sinua+vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    K: Mistä tietää, että nokipaavo valehtelee?

    V: Nokipaavo valehtelee aina, kun suunsa avaa!

    Saastuttava nokileka on puhdas vain paperilla, ei käytännössä.

    "rekkojen typen oksidien päästöt ovat pienempiä kuin henkilöautoissa"
    https://yle.fi/uutiset/3-8836746

    "Dieseliä mätkitään taas: Autoista pölähteli testissä jopa sata kertaa sallittua isompia hiukkaspäästöjä"
    https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/f83f84f3-845d-4509-a267-4036061832ea

    "Selvitys: Dieselautot 10 kertaa saastuttavampia kuin rekat ja bussit"
    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005036146.html

    "Dieselautoilijat sabotoivat itse suodattimiaan – hävytön ilmiö kymmenkertaistaa päästöt"
    https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/037e10d3-f6e8-49cd-81d4-4a45cdc18e0d

    Hassua, että syytät muita valehtelusta ja vielä yksilöimättä. No malkaa omassa silmässä on vaikea itse huomata, vaikka muille se näkyy helposti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hassua, että syytät muita valehtelusta ja vielä yksilöimättä. No malkaa omassa silmässä on vaikea itse huomata, vaikka muille se näkyy helposti.

    Nokipaavot heittelee kaikenlaisia väitteitä, lähinnä essonbaarin vankkaa perinnetietoa. Kun itse laitan lähdeviitteitä, niin sitten "älä nyt noita iänikuisia". Nokipaavo on uskovainen, joka elää omassa kuplassaa ja rehentelee olevansa muita parempi. "Ajan ympäristöystävällisellä autolla" ... joka on lastutettu, ERG tulpattu ja nokiloukkua ei koskaan ollutkaan. Mutta suurella innolla etsitään sitten vastapuolesta vikoja... "suorasiuhkutusbensakoneissakin voi olla hiukkaspäästöjä". Tai siis valehtelevat nokipaavot luonnollisesti valehtleevat, että kaikki bensaturbot ovat suorasuihkutuskoneita.

    Aina tapaavat myös nokipaavot vedota tuoreimpiin nokilekojen päästönormeihin. Samaa kusetuste sekin. Bensakoneilla on ollut päästörajat 30 vuotta, nokilekoilla paljon lyhyemmän aikaan ja alkuun paljon lepsummat. Lisäksi se pieni ero, että bensakoneiden päästöt mitataan katsastuksessa ja nokilekojen ei. Mikä avasi oven dieselhuijaukselle. Siinä sivussa on paljastunut, että nokilekahenkilöautojen puhdistustekniikka ei suurimmassa osassa autoja toimi kovin kaksisesti, vaikkei autossa olisi valmistajan eikä edes käyttäjän tekemiä modauksia. Ne toimivammat ja kalliimmat ratkaisut ovat käytössä raskaassa kalustossa. Tästä johtuu, että nokileka henkilöauton ja kuorma-auton päästöt ovat yhtä suuret. Tosin polttoainelitraa kohti kuorma-auton päästöt ovat paljon pienemmät.

    Äänestä

  • Vanhojen tietojen linkitys vaan jatkuu...
    Tuo ensimmäisen linkin uutinen koski siis vanhoja dieseleitä, ei euro 6 eli syksyn 2014 jälkeen rakennettuja. Euro6:n mukaan sallituissa typpioksidipäästöissä ei bensa ja dieselin välillä ole käytännössä eroa.
    Missään ei ole kielletty euro6-dieseleitä. Ei ainakaan ole osunut kohdalle sellaista uutista. Ja yleensä vanhojen dieseleiden kiellon lisäksi on kielletty myös vanhat bensatkin. Se vaan harvoin näkyy jutun otsikossa.

    Tuo toinen juttuhan liittyi käyttövoimamaksuun dieselin osalta. Sen merkitys sinun ajamasi dieselvastaisen agendan osalta jää epäselväksi.
    Jos dieselin käyttövoimaverosta luovutaan ja siirretään se pumppuhintaan, niin verojen osuys dieselin pumppuhinnassa olisi arvioiden mukaan noin 25 senttiä muistaakseni. Jos se menisi sellaisenaan pumppuhintaan, niin nykyinen dieselin-bensan hintasuhde kääntyisi lähes toisinpäin, ei ihan mutta melkein.
    Seurauksena tietysti olisi kuljetuskustannusten nousu käytännössä joka sektorilla ellei muuta hyvitystä ammattiliikenteelle tehtäisi. Yksityisille ei taitaisi suurta merkitystä olla, Ehkä kuitenkin vähän ajavien kannattaisi paremmin hankkia dieselauto. Olisihan se tietysti ilmaston kannalta hyvä juttu pienempien päästöjen vuoksi, jos se korvaisi bensa-autoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vanhojen tietojen linkitys vaan jatkuu...

    Käyttövoimaveron poiston tai minkään muunkaan ei pidä ENÄÄ laittaa veroina muualla

    Suomessa on tarvetta VÄHENTÄÄ RAJUSTI ihmisten rahan menemistä veroina juuri valtiolle jossa ne poltetaan tarpeettomaan tuhansissa kohteissa. Useita miljardeja euroja joka ikinen vuosi menee sellaiseen josta ei ole kuinka haittaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kuulin juuri alueuutisista, että Tampereella tutkitaan mustan hiilen eli noen pitoisuuksia. Tutkijaprofessori lausui, että bensiiniä polttoainena käyttävät autot tuottavat enemmän nokea kuin dieselit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu