Virus voi iskeä metrien päähän myös puistossa

Tuoreen tutkimuksen mukaan koronaviruspartikkelit voivat levitä yllättävän pitkälle myös ulkotiloissa.

Nikosian yliopiston tutkijaryhmä arvioi tietokonemallinnuksessa pienten aerosolihiukkasten kulkeutumista ilman halki. Jo yksittäinen yskäisy laukaisee ilmoille noin 3000 sylkipartikkelia, jotka voivat kulkeutua eri ilmansuuntiin. Aivastuksen mukana ympäristöön räjähtää 40 000 pientä pisaraa.

– Tautia kuljettavien sylkipisaroiden havaittiin kulkeutuvan yllättävän suuria matkoja tuuliolosuhteista riippuen, professori Dimitris Drikakisin johtama ryhmä toteaa Physics of Fluid -julkaisussa.

Tyynellä säällä partikkelit pysyivät kahden metrin sisällä, mutta kulkeutuivat jopa kuuden metrin päähän 1–4 metriä sekunnissa puhaltavalla tuulella. Mallinnus vastaa aerosolien leviämistä 20 asteen lämpötilassa ja 50 prosentin suhteellisessa kosteudessa.

– Tutkimus osoittaa, että ympäristöolosuhteet huomioiden kahden metrin turvaväli ei ole välttämättä riittävä, tutkijat kirjoittavat.

Pisarapilvi voi osua matkallaan eriputuisiin lapsiin ja aikuisiin. Lyhyemmät aikuiset ja lapset voivat olla suuremmassa vaarassa, jos he ovat kulkeutuvien sylkipisaroiden kohdalla.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tuoreen tutkimuksen mukaan koronaviruspartikkelit voivat levitä yllättävän pitkälle myös ulkotiloissa.

Nikosian yliopiston tutkijaryhmä arvioi tietokonemallinnuksessa pienten aerosolihiukkasten kulkeutumista ilman halki. Jo yksittäinen yskäisy laukaisee ilmoille noin 3000 sylkipartikkelia, jotka voivat kulkeutua eri ilmansuuntiin. Aivastuksen mukana ympäristöön räjähtää 40 000 pientä pisaraa.

– Tautia kuljettavien sylkipisaroiden havaittiin kulkeutuvan yllättävän suuria matkoja tuuliolosuhteista riippuen, professori Dimitris Drikakisin johtama ryhmä toteaa Physics of Fluid -julkaisussa.

Tyynellä säällä partikkelit pysyivät kahden metrin sisällä, mutta kulkeutuivat jopa kuuden metrin päähän 1–4 metriä sekunnissa puhaltavalla tuulella. Mallinnus vastaa aerosolien leviämistä 20 asteen lämpötilassa ja 50 prosentin suhteellisessa kosteudessa.

– Tutkimus osoittaa, että ympäristöolosuhteet huomioiden kahden metrin turvaväli ei ole välttämättä riittävä, tutkijat kirjoittavat.

Pisarapilvi voi osua matkallaan eriputuisiin lapsiin ja aikuisiin. Lyhyemmät aikuiset ja lapset voivat olla suuremmassa vaarassa, jos he ovat kulkeutuvien sylkipisaroiden kohdalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu