Kiina menossa kuuhun, kuuhuijaus paljastuu

Anonyymi

https://yle.fi/uutiset/3-11351207

"Kiina ja Yhdysvallat käyvät uutta kilpajuoksua Kuuhun – Miksi Kuu kiinnostaa jälleen?"

USA:lla iskenyt paniikkivaihde päälle. Nyt pitäisi äkkiä ehtiä kuuhun ennen kiinalaisia rakentamaan lavastukset oikeasti, ennen kuin käy ilmi ettei siellä ole kukaan koskaan käynyt.

28

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Muuttuisiko mikään, jos miehitetyn kiinalaisen kuualuksen taikonautit kävisivät Kuussa olevia NASA:n kuussakäynnin jäänteillä ja hakisivat esimerkiksi pari Hasselbladia takaisin Maahan muistoiksi?

      Ei muuttuisi, koska kuusalkkareita ajaa paranoidinen denialismi, eikä sellaiseen ole lääkettä. Jatkossa syytettäisiin kiinalaisia lahjoman vastaanottamisesta ja amerikkalaisten aikaisempien kuukäyntien väärentämiseen rahasta.

      Ehkä kiinalaisten ei kannattaisi mennä tähän sotkuun ollenkaan, vaan suunnitella omat kuumatkansa siten, että eivät vahingossakaan ole lähimaillakaan vanhoja laskeutumisalueita.

      • Anonyymi

        Luulisin että kiinalaiset tarkoituksellisesti valitsevat omat kohteensa kauemmaksi USA:n laskeutumispaikoista. Näin Kuun pinnasta saadaan laajemmalta alueelta tietoa.

        Salkkareiden mielipiteillä asiasta ei ole merkitystä laskeutumispaikkojen valitsemisessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä johtaa tietysti sellaiseen salaliittoteoriaan, että amerikkalaiset ovat kieltäneet (jollain uhalla) kiinalaisia laskeutumasta lähellekään omia "laskeutumisalueitaan", jotta "kuuhuijaus" ei "paljastuisi".

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole tullut eteen sellaista isompaa asiaa tai tapahtumaa, josta salaliittoteoreetikot eivät vääntäisi salaliittoa.

      • Anonyymi
        Kollimaattori kirjoitti:

        Ei ole tullut eteen sellaista isompaa asiaa tai tapahtumaa, josta salaliittoteoreetikot eivät vääntäisi salaliittoa.

        Salaliittoteoriafilosofian ensimmäisen pääsännön mukaan sekä todiste että sen puuttuminen ovat mitä vankin todiste salaliitosta.

      • Anonyymi

        Kyllä.. Usa kiiltokuva murenise valhevaltioksi.

    • Anonyymi

      Entäs jos kiinalaiset meneekin kuun pimeälle puolelle tapaamaan kuunatseja niin ettei kukaan näe. Minkälainen todiste riittää todistamaan kuussakäynnin? Riittäisikö uunituore rautaristi tai vastapesty hakaristilippu?

      • Anonyymi

        Eivät riitä. Tarvitaan Mein Kampf III, IV & V.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät riitä. Tarvitaan Mein Kampf III, IV & V.

        Konrad Kujau esitteli 1981 haltuunsa saamiaan aitoja Hitlerin päiväkirjoja, mutta ilkeämieliset väittivät ja todistelivt niitä väärennöksiksi. Miten voidaan todistaa oikeiksi Mein Kampfin jatko-osat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät riitä. Tarvitaan Mein Kampf III, IV & V.

        Hitler kävi kuussa.

    • Anonyymi

      Ihmisellä ei ole kuuhun asiaa. Laskelmien mukaan kuuraketissa olisi oltava yli kuuden metrin paksuinen lyijysuojus jotta avaruuden hirvittävä säteily ei tapa heti.

      • Anonyymi

        Yritätkö väittää että Apollossa ei ollut tuommoisia seiniä. Se, mitä näytettiin televisiossa, oli Nevadan autiomaassa tehtyä fiktiota. Oikeita avaruusraketteja ei tietenkään koskaan näytetty ulkopuolisille. Kaikkein vähiten tietysti neukuille ja kiinalaisille.

      • Anonyymi

        Viesti on höpötystä ja tuon virheellisen väitteen alkuperäkin tiedetään. Asia on käsitelty salaliittopalstalla jo kymmenen vuotta sitten.

        Viitteen
        28.10.2007 14:26

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/4998624/van-allenin-vyohyke---#comment-26513673

        Ei siis kuuden metrin vaan kuuden jalan (jalka = 0.3048 m) paksuinen säteilysuoja.

        Ei siis tarvittu kuumatkaan vaan tarvittaisiin matkustamiseen Alfa Centauriin 4 valovuoden päähän lähes valon nopeudella, jolloin aluksen etuosaan lähes valon nopeudella osuva tähtienvälinen aine aiheuttaisi säteilyä.

        Nyt kun tämän tiedät niin osaat olla jatkossakin toistelematta tuota virheellistä väitettä.

    • Kukaan ei ole Kuussa käynyt eikä sinne kukaan koskaan pääsemäänkään.

      • Anonyymi

        Ihminen on käynyt Kuussa useita kertoja. Olemme lähettäneet Marsiin tutkimuslaitteita. Miksi Kuuhun meneminen olisi ylivoimaista?
        Älä vaan ala länkyttää van Allenista ja avaruuden säteilystä. Ne eivät ole este, eivätkä edes suuri haitta. Tuo kuusimetriä paksu lyijykuuppakin on länkyttänyt samaa jargoniaan jo vuosia, mutta ei ole esittänyt, missä ja kenen toimesta kyseinen laskelma olisi tehty. Apolloalusten nopeudella van Allenin vyöhykkeiden läpäisy lisäsi kumulatiivista säteilyä saman verran kuin pari röntgentutkimusta.

        Minä etkä sinä emme tiedä noista van Allenin vyöhykkeistä paskojakaan. Tieteen Kuvalehti on aikuisten hölmöjen satukirja. Toiset ovat jopa sen vuositilaajia.

        Tässä Apollo 11:sta matkasta virallinen kertomus. Lukekaa ja naurakaa kippurassa:
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Apollo_11

      • Anonyymi
        nazi kirjoitti:

        Miksi esität yksinkertaista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi esität yksinkertaista

        Sillä tavalla hän trollaa vastauksia useammallakin palstalla. Trollaa kuluttaakseen aikaa, jota sillä mitä ilmeisimmin on jostakin syystä johtuen liikaa käytettävissään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä tavalla hän trollaa vastauksia useammallakin palstalla. Trollaa kuluttaakseen aikaa, jota sillä mitä ilmeisimmin on jostakin syystä johtuen liikaa käytettävissään.

        Ystävien täydellinen puuttuminen on syynä siihen, että hänen elämänsä ainoa sisältö on suomi24. Kenellekään ei ole epäselvää, miksi hänellä ei ole ystäviä.

      • Anonyymi

        Etkös sinä ollut litteän maan kannattaja. Miksi sinne kuuhun olisi niin vaikea mennä, jos se on huomattavasti lähempänä kuin mitä se oikeasti on? Eikös teidän uskomusten mukaan raketteja ole saatu maan päällä olevaan kupoliin asti?

      • Anonyymi

        ISS Olemassassaolo Voi olla kiusallinen sinulle. Minulla on oma video sen näkemisestä. Olen tehnyt siis tutkimukseni. Oletko sinä? Millä kiellät sen sinun kuun yläpuolella kiertävän kohteen joka livekuvaa mikä menee suoraan nettiin?

        Olet vain nolo trolli.

    • Tuskin Amerikkalaisilla mitään paniikkia on. Kiina on käynyt kuussa ennenkin, paitsi ilman ihmisiä.

      • Anonyymi

        Löysivätkö ne kiinalaiset kuunatseja jotka siellä eivät käyneet?

    • Anonyymi

      Kiinalle USA:n vihollisena on tietenkin erityisen kiinnostavaa kuuhuijausteoriat. Jos kiinalaiset sinne lähtee, niin ihan satavarmana tekevät ainakin ylilentoja väitettyillä laskeutumisalueilla. Ja jos ovat fiksuja, niin pistävät livelähetyksen käyntiin, nimittäin jos julkaisevat pelkkiä kuvia tai videoita, joissa ei näykään esim. astronauttien jalanjälkiä, niin tietenkin alkaa syyttely, että Kiina on feikannut kuvat aiheuttaakseen harmia USA:lle.

      • Anonyymi

        USA vaan ei pääse eroon vihollis luokitteluistaam. Trump kuin kim jon Ung

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Luultavasti USAssa on jo mietitty pienimmän mainehaitan taktiikka jolla kuuhuijaus nopeimmin selitellään unohduksiin sitten kun se lopulta paljastuu

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mukavaa sunnuntai päivää

      Kirsille ja mukaville ihmisille jos täällä enää ovat. 😊☕🌞🍁🧡 Jos eivät ole, niin sitten poistun.
      Ikävä
      329
      1574
    2. Milloin on kaivattusi nimi päivä?

      Otsikossa kysymys. Osumien kautta illaksi viä treffeille 💁💁💁
      Ikävä
      68
      1269
    3. Alan kyllästyä ihmisiin

      Hyvää yötä ja loppuiltaa. ☀️🥱🌌💤🌃✨🍁👍👎👐🫶🖖🧟‍♀️🫅🏼❄️💫
      Ikävä
      176
      1087
    4. Vanhan Mestarin porttikieltolaiset?

      VM lopettaa ja uutta tulee tilalle. Onnea uudelle yrittäjälle! Tuli vaan tuossa mieleen, että säilyvätkö vanhat porttiki
      Suomussalmi
      36
      1076
    5. Mitä pidät

      Siitä että suhde alkaa pettämisen kautta
      Ikävä
      146
      986
    6. Sofia Virta sanoi totuuden suoraan....

      ....Suomessa ei tarvita Persuja maamme taloutta hoitanaan. Hyvin sanottu.
      Maailman menoa
      323
      961
    7. Machokultti vai tasa-arvoa

      Oikein hyvää päivää kaikki Vedatietäjät ja Hare Krishnat! Tarkoitukseni ei ole provosoida vaan monen pettymyksen jälkeen
      Hindulaisuus
      265
      900
    8. Kimmeliin yöksi?

      Sopii minulle, mutta en tiedä sopisiko se sinuun.
      Ikävä
      64
      882
    9. Venäjän ydinaseet??

      Tuntuvat olevan muutamille jonkinlainen lähes seksuaalinen fantasia ja kierouma. Uskonnollinen (?) fetissi. Niillä sit
      Maailman menoa
      236
      863
    10. Millon näit kaivattusi viimeksi? Missä??

      saitko vihdoin kerrottua häälle mitä tunnet? Oliko hetki lämmin vai kylmä.
      Ikävä
      29
      768
    Aihe