Haluaisin lukea kokemuksianne siitä millaisia työpaikkoja ovat Te-toimistot, koska oli työpaikkoja auki ja ajattelin ehkä hakea.
Kaveri töissä siellä ja kertoi, että stressaava työ, koska esimiehiä todella paljon ja kukaan heistä ja alaisista työkavereista ei tiedä asioista. Joka asia tehdään vaikeaksi ja stressataan turhia. Paljon myöskin ylikoulutettua pedanttia väkeä, eli turhia pilkunviilaajia, jotka eivät osaa omaa järkeään käyttää. Ja eivät käytännössä tajua asioita. Se selittää paljon kaverini mielipiteitä. Kaverini mukaan lukien ilmeisesti myöskin suhteilla monet töissä, ja se ei voi olla näkymättä työnteossa. Tutkitusti sellainen kun vaikuttaa negatiivisesti.
Haluaisin kuitenkin kuulla muidenkin mielipiteitä asioista.
Te-toimisto työpaikkana
5
428
Vastaukset
- Anonyymi
Ihan hyvä työpaikka, mutta liikaa ylikoulutettuja päänraapijoita.
- Anonyymi
Kuulema aivan hirveä työpaikka. Paljon työpaikkakiusaamista jne.
- Anonyymi
Työilmapiiri on siis kuulema aivan hirveä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työilmapiiri on siis kuulema aivan hirveä.
Toimipaikoissa lienee eroja?
- Anonyymi
08 -alueella ainakin tökärin virat annetaan poliittisen ja uskonnollisen suuntautumisen perusteella tai muuten vain väärin perustein väärän koulutuksen perusteella. Työstekentely on siksi kaukana tehokkaasta.
Jos haette sinne virkaan, muistakaa aina tehdä valitus, jos ette tule valituksi. En arvosta yhtään tuollaista toimintaa ja se yksikkö Oulussa on kallis yhteiskunnan ylläpitää juurikin huonojen rekrykäytänteiden ja väärien henkilöstövalintojen seurauksena. Esimiehet myöskin ihan lapasia. Kukaan ei oikein tiedä mistään mitään ja eivät uskalla sanoa mihinkään mitään.
Olen läheltä joutunut sitä vääryyttä katselemaan. Siksi en enää hae sinne mihinkään työsuhteeseen.
Tutkia pitäisi ja rankaista. Mutta mikä taho valvoo?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1882260Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka32089Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3161836- 931597
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois821468Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001230- 671170
- 251111
- 481027
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73996