Suunnitelmatalouden ratkaisu veisi n. 10 miljardia vuotta

Anonyymi

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Videon alkuasetelma on väärä. Siinä oletetaan, että tietokoneet eivät kykene mitenkään osoittamaan mitä nippeleitä milloinkin tulee tuottaa. Asetetaan väärä oletus mikä varmasti on väärin ja jota mikään valtio koskaan ei ole edes yrittänyt toteuttaa. Luultavasti loppuasetelmassa päädytään sokeiden markkinoiden kaikkivoipaisuuteen ja että sosialismia ei ihmiskunnan tulisi haaveilla.

      Ihmiskunnan toimet ovat aina olleet suunnitelmallisia tavalla tai toisella. Täysin vapaat markkinat voivat tuottaa mm. huumeita, jos ostajia on. Siis voidaan tuottaa mitä tahansa oikeaa ja vahingollista kunhan tuotteille on kysyntää. Vaarallisin tuote kautta aikain on ollut ihmisten tappoaseet. Vapaaseen markkinatalaouteen luetaan kuuluvaksi kuin voi leivän päälle sota.

      Valtiollinen suunnittelu on tosiasia myös kapitalismissa. Pelkästään valtion olemassaolo edustaa markkinoiden tiettyä hallitsemista eli sääntelyä. Valtion budjetissa suunnitellaan päälinja tulevan vuoden investoinneille mutta valtio yrittää katsoa pidemmällekin. Miksi?
      Ihmisten tarpeet määräävät tietyt linjat markkinoista piittaamatta.
      1. Ensin tulee olla ravintoa elääkseen ja ja tuottaakseen jälkeläisiä lajin säilymiseksi.
      Tämä pakollinen toimi on riippumaton ihmisen tahdosta. Jos ei ole elintarvikkeita, kuolee markkinatkin pois kun ihmiskunta kuolee.
      2. Ihminen tarvitsee vaatteita.
      Jos sanotaan että markkkinat eli kapitalistit vapaaehtoisesti luovuttavat omista voitoista vaatteet ihmisille, silloin voi puhua magiasta, jeesuksista ja muista höpöistä.
      Vaatteet ovat perustarve ja jota markkinavoimat eivät voi kiertää. Totta kai vaatetuotanto on poissa sota-asetuotannosta mutta irvistekööt sotahinkujat miten tahtovat, vaatteita tuotetaan pakon sanelemana eli suunnitelmallisesti.
      3. Ihminen tarvitsee asuntoa.
      On toinenkin mahdollisuus ja jota asunnoksi ei voi sanoa. Kapitalismi pystyttää laudoista tehtyjä parakkikyliä ja joista se huutaa aamuisin halvimman tarjouksen tehneet ihmisen töihin kapitalistin ylellisen elämän varmistamiseksi.
      4, Ihminen tarvitsee työkaluja voidakseen tuottaa tuotteita.
      Suunnitellaan tai ei niin yksikään tuotantolaitos ei toimi ellei siellä ole tarvittavat koneet ja käsityökalut.
      5. Ihminen tarvitsee terveydenhoitoa.
      7. Ihmiskunta tarvitsee sivistystä voidakseen tuottaa entistä parempia työkaluja ja kaikkea edellä sanottua.

      Ehkä tässä on yleistä, mikä tuhoaa teesin vapaiden markkinoiden kaikkivoipaisuudesta. Reaalinen elämä historiallisessa kehityksessä pakottaa yhteen sun toiseen tahdosta riippumatta.

      Yksilö, perhe, kunta, valtio, ihmiskunta, yhtiö. Kaikki yrittävät suunnitella tulevaisuutta. Kullakin aikakaudella kukin kohderyhmä löytä painopisteet, mitä puuttuu tai mihin suuntaan tulisi kehitystä suunnata.
      Mitä korkeammalle teollinen sivistys kohoaa, sitä enemmän edellä mainitut tahot edistävät suunnittelua eli pyrkivät ennakoimaan tuotannon suuntia.

      Mihin olisi vastaisuudessa kiinnitettävä huomiota?
      1. Sota ja sota-aseet eivät kuulu sivistyneeseen ihmiskuntaan.
      2. Kaikille maailman kansoille tulee turvata edellä mainitut perusoikeudet ja jopa ylellisyystavaroiden kustannuksella.
      3. Maapallon kattava infra tavaroiden ja ihmisten liikkumisen edistämiseksi ajatuksella että tuotanto on mahdollisimman lähellä ihmistä.
      4. Edellä sanottu tarvitsee yleismaailmallista suunnittelukoneistoa. Ei sellaista kuin linkin esittelijä esittää vaan kehityssuunnitelmaa turhien toimien estämiseksi ja joka suunnittelu on jatkuva prosessi ja jota korjaillaan joka vuosi.

      Toinen vaihtoehto on, että unohdetaan kaikenlainen suunnittelu, nostetaan kapitalistien tahto ylimmäksi oikeudeksi mukana sen voitoista muodostuvat ylellisyystarvikkeet ja kansojen enemmistö etsikööt vaatteet ja elintarvikkeet mistä löytävät. Se kun ei kuuluisi kapitalistin velvollisuudeksi.
      Aloituksen video on luultavasti laadittu oligarkkisen kapitalismin harvainvallan tukemiseksi.

    • Anonyymi

      Suomen kansan enemmistön suunnitelma virusepidemian taloudellisten haittojen karsimiseksi on ohittaa sotahävittäjien hankinta. Ei oteta toista tuhovälinettä toisen tilalle.

    • https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tero-luostarinen/kehitysapu-afrikkaan-hulluuttako/
      https://www.youtube.com/watch?v=8zqScRa_Ypw&feature=youtu.be

      Linkissä oleva ghanalaisen puhe Afrikan uuskolonialismista on persuistisesti käsitetty täysin väärin. Luostarinen nuolee huuliaan blogissa, ettei ole mitään keinoa edistää jälkeenjääneitä maita. Blogissa kommentoivat persut vaahtoavat Afrikan jättämistä silleen, mätänemään omia aikojaan.

      Linkin puhe, ghanalainen, esittää faktat kehitysavun riittämättömyydestä ja osin jopa vahingollisuudesta. Afrikassa on viljelysmaita. Siellä on n. 30 % maailman mineraaleista louhittavissa. Miksi siis useissa maissa on jatkuva nälänhätä ja muu kurjuus!
      Ghanalainen puhuu Afrikan teollistamisesta ja mukana myös maatalouden teollistamisesta ja jolloin hyvin nopeaan loppuu ruoka-avun tarve.
      Kehittynyt kapitalismi loi tilanteen sellaiseksi uuskolonialismilla. Siirtomaaryöstöä jatkettiin vapaan kapitalismin riistolla. Lännen kapitalismi vie mieneraalit eli rikkaudet ja maksaa ne muutamalla kipollisella kaurapuuroa.

      Videon keskusteluosassa persukansanedustaja ensin hihkuu: Afrikka ei tarvitse mitään. Kehitysapu on turhaa ja silleensä ja muut jatkavat.
      Persuismi on typeryyden huippu. Laput silmillä ei ymmärretä edes alkeellisia talouden lainalaisuuksia. Persujeesustelu jatkaisi loputtomiin Afrikan ryöstämistä rikkaiden kapitalistien hyväksi.
      Sitten vielä merkittävä osa persuaktiiveista nuolee Hitlerin takamuksia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      119
      4605
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      28
      3346
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3235
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2969
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      50
      2846
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      121
      2806
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2580
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2305
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2125
    10. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      8
      2022
    Aihe