Olemme eläkeikää lähestyvä aviopari ja olemme olleet yhdessä melkein 40 vuotta. Nuoruuden rakkaus on siis kantanut näin pitkälle.
Vaimoni on kuitenkin aiheuttanut parisuhteessa matkan varrella paljon ongelmia. Hänen varhaislapsuutensa ei ole ollut kovin turvallisen tuntuinen ja ilmiselvästikin tämä on vaikuttanut siihen, että hänellä aika ajoin esiintyy persoonallisuushäiriöitä, jotka panevat hänet käyttäyttymään täysin normipersoonansa vastaisesti. Siihen liittyy myös impulssikontrollihäirömäinen käyttäytyminen alkoholin vaikutuksen alaisena.
Olen rakastanut häntä ja lisäksi hän on ollut hyvin viehettävä ulkoiselta olemukseltaan. Tuosta jälkimmäisestä syystä johtuen hän on ollut haluttu "miesmarkkinoilla" yleisesti ottaen ja oman epätasapainoisuutensa vuoksi ajautunut lukuisia kertoja kertaluontoisiin pettämisiin, joita on sitten aidon tuntuisesti katunut jälkikäteen. Olen nähnyt hänen tuskansa niistä tilanteista ja ajatus suhteen katkaisemisesta on tuntunut samalta kuin olisi hylännyt itkevän lapsen tien poskeen.
Joku voisi verrata tätä väkivaltaisessa parisuhteessa elävän naisen tapaan reagoida antamalla anteeksi yhä uudestaan ja uudestaan kauniiden puheiden ja hellyyden osoituksen jälkeen. Saattaa olla osittain osuvakin vertaus, mutta kyllä hänen tuskansa ja pelkonsa on ilman muuta ollut aitoa.
Näitä enemmän nuoruuteen painottuneita asioita emme ole muistelleet sen kummemmin viimeisten 15 vuoden aikana ja olen itsekin ajan myötä kohtuullisessa määrin lääkinnyt haavojani syrjähypyillä, joista olen hänelle sopivassa tilanteessa kertonut osoittaaksni, että en ole suostunut olemaan pelkästään vastaanottava osapuoli.
Tällainen tasoihin pääsemisyritys ei kuitenkaan miehelle riitä traumojen poistamiseksi, koska en tunne, että olisin samalla tavalla häpäissyt tai nöyryyttänyt häntä kuin hän minua osoittaessaan täydellistä piittaamattomuutta kotiin tulosta t.m.s. Itse olen tehnyt tekoni visusti salassa harkiten. Lisäksi kuvaan tulee mukaan myös miehen ja naisen välinen ero valmiudessa seksiin. Nainen antautuu toiselle miehelle, ikäänkuin pitäen häntä parempana kuin oma uroksensa, jonka kanssa myös voisi harjoittaa seksiä miten paljon hyvänsä. Miehen seksin saaminen riippuu sen sijaan naisesta, niin oman kuin vieraankin naisen kohdalla.
Viimeisen vuoden aikana ilmeisesti vaimonikin on tuntenut tarvitsevansa jonkinlaista keskinäistä terapiaa näiden vanhojen asioiden käsittelemiseksi, koska on usein hellinä hetkinä makuuhuoneessa alkanut niistä puhua. Olen saanut kerta kerralta enemmän ja enemmän tietoa tilanteista ja yksityiskohdista ja se on tuntunut puhdistavan pöytää. Mitä paremmin kaiken tietää sitä vähemmän niitä tarvitsee ajatella. Ja vaikka niitä ei pitkään aikaan ole ajatellut lainkaan, niin tiedän, että ne ovat taustalla hiertäneet koteloituneena jonnekin sielun tai aivon sopukkaan.
Mutta samanaikaisesti nämä keskustelumme ovat tuoneet kaiken tuon vatsaa vihlovan tunteen nöyryytyksistä ja mustasukkaisuudesta takaisin tietoisuuteen, vaikka en sitä ole halunnut tällä tavoin vaimolleni näyttääkään. Jotenkin on ollut helpompi ajatella, että hän on ajautunut jonekin ja lipsahtanut pikaiseen seksiin sen sijaan, että nyt tiedän joukossa olleen rajuja ja intohimoisia läpi yön jatkuneita sessioita. Minun herttaisen "prinsessani" kanssa!
Tämä kirjoitusalusta ei ole kokemukseni mukaan kovin laadukas kun yrittää saada neuvoa tai tasokasta keskustelua aikaiseksi, mutta täyttää ainakin anonyymiuden vaatimuksen yhdistyneenä laajaan lukijakuntaan. Olisiko jollakulla näkemystä siitä miten pystyisin vapautumaan traumaattisuudesta tässä vaiheessa? Miten asioihin pitäisi suhtautua? En halua lukkiutua tai alkaa karjua hänelle asioista, jotka ovat tapahtuneet kauan aikaa sitten. Päinvastoin, haluan pohjimmiltani jatkaa niiden käsittelemistä. Onko kellään kokemusta vastaavanlaisesta?
Vaimoni on kuitenkin aiheuttanut parisuhteessa matkan varrella paljon ongelmia. Hänen varhaislapsuutensa ei ole ollut kovin turvallisen tuntuinen ja ilmiselvästikin tämä on vaikuttanut siihen, että hänellä aika ajoin esiintyy persoonallisuushäiriöitä, jotka panevat hänet käyttäyttymään täysin normipersoonansa vastaisesti. Siihen liittyy myös impulssikontrollihäirömäinen käyttäytyminen alkoholin vaikutuksen alaisena.
Olen rakastanut häntä ja lisäksi hän on ollut hyvin viehettävä ulkoiselta olemukseltaan. Tuosta jälkimmäisestä syystä johtuen hän on ollut haluttu "miesmarkkinoilla" yleisesti ottaen ja oman epätasapainoisuutensa vuoksi ajautunut lukuisia kertoja kertaluontoisiin pettämisiin, joita on sitten aidon tuntuisesti katunut jälkikäteen. Olen nähnyt hänen tuskansa niistä tilanteista ja ajatus suhteen katkaisemisesta on tuntunut samalta kuin olisi hylännyt itkevän lapsen tien poskeen.
Joku voisi verrata tätä väkivaltaisessa parisuhteessa elävän naisen tapaan reagoida antamalla anteeksi yhä uudestaan ja uudestaan kauniiden puheiden ja hellyyden osoituksen jälkeen. Saattaa olla osittain osuvakin vertaus, mutta kyllä hänen tuskansa ja pelkonsa on ilman muuta ollut aitoa.
Näitä enemmän nuoruuteen painottuneita asioita emme ole muistelleet sen kummemmin viimeisten 15 vuoden aikana ja olen itsekin ajan myötä kohtuullisessa määrin lääkinnyt haavojani syrjähypyillä, joista olen hänelle sopivassa tilanteessa kertonut osoittaaksni, että en ole suostunut olemaan pelkästään vastaanottava osapuoli.
Tällainen tasoihin pääsemisyritys ei kuitenkaan miehelle riitä traumojen poistamiseksi, koska en tunne, että olisin samalla tavalla häpäissyt tai nöyryyttänyt häntä kuin hän minua osoittaessaan täydellistä piittaamattomuutta kotiin tulosta t.m.s. Itse olen tehnyt tekoni visusti salassa harkiten. Lisäksi kuvaan tulee mukaan myös miehen ja naisen välinen ero valmiudessa seksiin. Nainen antautuu toiselle miehelle, ikäänkuin pitäen häntä parempana kuin oma uroksensa, jonka kanssa myös voisi harjoittaa seksiä miten paljon hyvänsä. Miehen seksin saaminen riippuu sen sijaan naisesta, niin oman kuin vieraankin naisen kohdalla.
Viimeisen vuoden aikana ilmeisesti vaimonikin on tuntenut tarvitsevansa jonkinlaista keskinäistä terapiaa näiden vanhojen asioiden käsittelemiseksi, koska on usein hellinä hetkinä makuuhuoneessa alkanut niistä puhua. Olen saanut kerta kerralta enemmän ja enemmän tietoa tilanteista ja yksityiskohdista ja se on tuntunut puhdistavan pöytää. Mitä paremmin kaiken tietää sitä vähemmän niitä tarvitsee ajatella. Ja vaikka niitä ei pitkään aikaan ole ajatellut lainkaan, niin tiedän, että ne ovat taustalla hiertäneet koteloituneena jonnekin sielun tai aivon sopukkaan.
Mutta samanaikaisesti nämä keskustelumme ovat tuoneet kaiken tuon vatsaa vihlovan tunteen nöyryytyksistä ja mustasukkaisuudesta takaisin tietoisuuteen, vaikka en sitä ole halunnut tällä tavoin vaimolleni näyttääkään. Jotenkin on ollut helpompi ajatella, että hän on ajautunut jonekin ja lipsahtanut pikaiseen seksiin sen sijaan, että nyt tiedän joukossa olleen rajuja ja intohimoisia läpi yön jatkuneita sessioita. Minun herttaisen "prinsessani" kanssa!
Tämä kirjoitusalusta ei ole kokemukseni mukaan kovin laadukas kun yrittää saada neuvoa tai tasokasta keskustelua aikaiseksi, mutta täyttää ainakin anonyymiuden vaatimuksen yhdistyneenä laajaan lukijakuntaan. Olisiko jollakulla näkemystä siitä miten pystyisin vapautumaan traumaattisuudesta tässä vaiheessa? Miten asioihin pitäisi suhtautua? En halua lukkiutua tai alkaa karjua hänelle asioista, jotka ovat tapahtuneet kauan aikaa sitten. Päinvastoin, haluan pohjimmiltani jatkaa niiden käsittelemistä. Onko kellään kokemusta vastaavanlaisesta?
Vastaukset 43
Vanhimmat
Miksi maailmassa pitäisi kaivaa kauan aikaa sitten historiassa tapahtuneita asioita?
Varsinkaan kun se on tuollaista kakkakasan penkomista? Miksi ette käytä vähäisiä jälljellä olevia päiviänne kauniiseen ja luovaan yhteiseloon? Mitä väärää sinä näet siinä?
Vai onko elonne nyt liian hyvin, niin että sinun täytyy tunkea itsesi likakaivoon saadaksesi jotenkin aikasi kulumaan? No , meitähän on joka kelkkaan joten sinulla on täysi valta valita jatkatko kahlaamistasi likakaivossa vai kuljetko kohti puhdasta
jos taas koronan aihettamana tektaillessasi jotain näin ala-arvoista provoa taas, ehdottaisin kehittemään jotain paljon korkeatasoisempaa.
Aloitus oli todella arvokasta tietoa minulle, käyn läpi mielessäni asioita, joilla löydän samaistumis pintaa aloittajan tarinaan. Tosin olen sinkku ja ehkä sellaisena pysynkin, kun minun kanssa vaikea hyväksyä asioita, joita toit esille omasta elämästäsi. Naimisiin meno, jossa vakuutetaan myötä- ja vastamäessä kulkemisesta, minusta vieraissa käynti sotkee tota ajatusta, antaako anteeksi vai ei? Vaikeita asioita päättää ainakaan hetken mielijohteesta?
Itse olen ollut yhdestä minua n. 17- vuotta nuoremmasta naisesta kiinnostunut ihan elämänkumppanina ja välillä tuntunut jopa mahdolliselta toteutua? Ristiriitaisuuksia ollut paljon, mikä itsellä herättänyt epäilyksiä hänestä ja yhdessäolosta? Hän on nätti ja kiinnostaa varmaan monia muitakin miehiä ainakin tarpeiden tyydyttämisessä? Oletan, ettei hän ole kovin tietoinen siitä, että hän menettää merkitystään olemalla aktiivinen liikkuja markkinoilla?
Miehet ja naiset eroavat tässä mielessä toisistaan, pelureita löytyy molemmista osapuolista, mut niinkuin sinäkin mainitsit, luonne tilanteissa eroaa. Naiset ovat myös herkempiä ja rikkovat tällä itseään sisäisesti/ henkisesti. Syö mieltä ja mt- asiat voivat laueta tämän myötä monilla, kun tajuavat totuuden näissä aktiviteeteissa? Minusta asioista puhuminen on hyvästä, riippumatta iästä, koska ikä vain numeroita, itse ainakin nautin enemmän totuudessa kuin vaiheessa elämisestä. (50 mies).
Toi toisen aktiivisuus, josta mainitsit, kun saa huomiota huolestuttaa myös itseä, et jos tällaisen kanssa löisi hynttyyt yhteen, voiko toiseen luottaa kuinka, antaako minkälaisen pohjan yhteiselolle, jos toisen perään joutuu utelemaan ja onko siltikään luottamusta olemassa, kun mennyt kulkee aina mukanaan hyvässä ja pahassa? Itse sain vasta jälkeenpäin tietää toisen aktiivisuudesta mies rintamalla, yllätyin ja osin petyin häneen, vaikka toisen tuomitseminen ei ole edes mun juttu. Mut luottamuksesta sopiminen on.
Korjaus em. Nautin enemmän totuudessa kuin valheessa elämisestä.
Kiitos asiallisesta vastauksesta!
Tärkeä pointti on tuo kirjoittamasi: "Naiset ovat myös herkempiä ja rikkovat tällä itseään sisäisesti/ henkisesti. " Asia on juuri niin. Mies ei tunne samalla tavalla huonoa omaatuntoa eikä tunne tekevänsä itseään kohtaan väärin. Ja tämä korostuu vielä omalla kohdallani siksi, että olen tietoisesti yrittänyt lääkitä haavojani.
Vaimoni on tehnyt väärin sekä itseään että minua kohtaan ja kommentiksi ensimmäiselle kriittiselle kommentoijalle sanoisin, että asioiden uudelleen esille ottaminen, jopa hänen itsensä aloitteesta, on merkki siitä kuinka syviä arpia hänellä itsellään on omassa sielussaan ollut ja haluaa saada ne puhdistettua. Se ei onnistu kertaheitolla, vaan asioita pitää terapeuttisesti käydä yhdessä läpi, kunnes niiden luonne ja merkitys alkaa loksahtaa oikealla tavalla tieotisuuteen.
Oliskohan tuo " naisen hauraus" ikäpolvikysymys, ajalta jolloin sukupuoliroolit oli ehdottomia? Olen teitä parikymmentä vuotta nuorempi ja omassa ikäluokassani naiset kyllä tietävät tasan tarkkaan homman nimen eivätkä kärsi sen enempää kuin miehetkään.
Eri mieltä, mut se suotakoon. Ehkä ikä muokkaa sinuakin myöhemmin näkemään asioita toisin? Kyllä ehdottomuus on tullut minusta monissa kirjoituksissakin esille. Ikäpolvesta riippumatta, korostunut enempi miesten ja naisten näkemyserot näissä asioissa?
Samoin olen eri mieltä. Omaan todella laajan tuttavapiirin isossa kaupungissa, kenties myös asuinpaikka vaikuttaa. Mutta aikansa eläneitä nuo sukupuoleen liittyvät kärjistykset näin vapautumisen aikoina. On herkkiä yksilöitä, siinä se. Ymmärrän että vanhan koiran on vaikea oppia uusia temppuja, mutta kenties uskaltaisit hieman avartaa maailmankuvaasi?
Samoin täällä, asun ja olen isoissa porukoissa miehenä viettänyt aikaa paljon, joukkueurheilua harrastanut nuorempana. Miesten juttuihin osallistunut. Maineet kulkevat mukana, kuka on kenellekin lojaali jne. Kenestä on potentiaalia mihinkin juttuun. Miehet on jyrkempiä kannoissaan, näitä ei tietenkään niin naisten kuullen puhuta.
Täällä sama viesti toistunut monesti, että jyrkkä suhtautuminen asioihin on myös nuorilla miehillä, varsinkin heillä, jotka hakevat vakikumppania. Pelurit pelaa aina omaan pussiin, pahimmillaan manipuloiden toisia? Ikä on numeroita erilaisia kokemuksia eri asioista, vanhemmiten huomaa yleensä vasta virheet, jotka olisi voinut jättää kokematta.
Menemättä syvemmälle näissä. Tänä päivänä eletään hetkessä, ajattelematta seurauksia suuremmin ja se on minusta huono suuntaus, vaikka kuinka nähtäisiin asiat myönteisempänä > suvaitsevuutena? Toiset oppii asiat kantapään kautta, viisaammat pääsevät vähemmällä, itsekkyys korostuu ja ihmissuhteilla pelailu?
Mies oon myös enkä ole vastaavaa korostuneesti havainnut. Tietysti on aina jokunen näitä arvokonservatiiveja, mutta valtaosa ei kyllä erittele naisen ja miehen seksuaalista suhteilua sinkkuna ollessa, ei siinä nainen kulu sen enempää kuin mieskään meillä päin :)
Tämä aloittajalta ajatuksia herättävä aloitus, tätä nykypäivänä syytä pohtia yhden jos toisenkin. Mikä on vastuusi omasta ja toisenkin elämästä? Näetkö oman elämäsi vain seikkailuna, jossa eletään hetkessä, välittämättä mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Onko luottamuksella väliä, vai onko se avoin suhde paras vaihtoehto minulle vai vain sille toiselle? Kiitos, aloittajalle kirjoituksesta, jossa oli elämää ja tuntemuksia, pohtimisen paikka ainakin itselle.
Jos nuo vaimosi avautumiset tuntuvat sinusta pahoilta, käske hänen mennä terapeutille mieltään purkamaan ja tarvittaessa menet mukaan.
Nythän hän nöyryyttää sinua toista kertaa, kertaamalla jo tapahtuneet asiat sinun kanssasi.
Vaimosi käyttäytymisestä heijastuu jonkinlainen piittaamattomuus sinun tunteistasi. Hän on kerta toisensa jälkeen sinua pettänyt ja nyt jostain syystä haluaa edelleen kerrata noita asioita. Ehkä tuo kertaaminen johtuu siitä, että hän ei enää saa haluamiaan miessuhteita rupsahtamisensa takia.
Ymmärrän, että tuokin voi tulla mieleen kuvaamastani tilanteesta. Ja jossain vaiheessa aikoinaan on ollut havaittavissa, että kinastelutilanteessa hän on saattanut laukaista jotain sellaista, jonka on tarkoituskin satuttaa minua.
Nyt ei sellaisesta kuitenkaan ole kysymys. Hän haluaa tietää tilanteista myös minun kohdallani, mitä niissä on tapahtunut ja minkälainen tunnetila sen on aiheuttanut. Ja hän korostaa hyvinkin nöyrästi sitä, että on yö toisensa jälkeen joutunut märehtimään omia tekosiaan.
Keskustelut ovat siis myös molemminpuolisia eikä hän suoranaisesti vyörytä kammottavuuksia niskaani, vaan niitä joutuu edelleen myös osin hienovaraisesti lypsämään. Kuten sanoin kyse on tilanteista, jotka olen tiennyt jo aiemmin, mutta kun en ole tiennyt niistä juuri mitään muuta kuin sen milloin hän on lähtenyt ja milloin palannut ynnä jotain pientä vihjailua, niin kyllä tällaisen keskustelun omalta kohdaltanikin tunnen tarpeelliseksi. Tietämisen jälkeen ei tarvitse arvailla ja loppujen lopuksi alkaa ymmärtää hänen psyykeään ja omiakin tunteita vielä tässäkin vaiheessa suhdetta aiempaa paremmin.
Ulostuloni tarkoitus oli ennen kaikkea kokeilla onko muilla vastaavanlaisia tilanteita ja miten he ovat niihin reagoineet sekä mahdollisesti saada terapeutteisesti viisaampien yksilöiden yleispäteviä neuvoja.
Toi minusta hyvä huomio ja minusta todellinenkin, et markkina-arvo heikentynyt aiemmasta, ettei saa enään sitä haluamaansa huomiota toisilta niin aletaan läpikäymään mennyttä läpi? Ilman iän tuomaa haittaa, tilanne olisi voinut jatkua entisellään? Vastoinkäymiset synnyttää nöyrtymistä ja käyttäytymisen muuttumista yleensä näillä seikkailijoita, jotkut ennakoivat tulevaa jo aiemmin kuin toiset.
Harmillisia ja ei niin toivottuja asioita kokea parisuhteen toiselle osapuolelle, joka joutunut nielemään kiukkua toisen hölmöilyjen kautta. Miehillä tosin peliaikaa enemmän kuin naisilla, mut haluaako sitä hyödyntää varsinkaan kosto mielessä? Paljon pureskeltavaa näissä ja onko vain yhtä oikeaa vastausta, tuskin on, kun olemme yksilöitä, omanlaisia.
"Markkina-arvo" ja "iän tuoma haitta" Mitä ihmettä oikein selität?
Itse olen aina ja jokaisessa asiassa lähtenyt ihmisarvosta. Markkina-arvolle annan piupaut. Iästä ei ole tähän mennessä (58) mitään haittaa, päinvastoin. Iän myötä olen tullut entistä varmemmaksi, jos se nyt enää on edes mahdollista ;).
Seksuaalinen valta tai parisuhdemarkkina-arvo ovat asioita, jotka nostavat monien karvat pystyyn (etenkin naisien) . He eivät suostu näkemään rakkaudessa minkäänlaista logiikkaa, vaan haluavat sen olevan maaginen voima, kuten elokuvissa.
Tosiasiassa jokainen näkee pariutumisessa syy seuraussuhteita, jos vain suostuvat katsomaan.
"Markkina-arvolle annan piupaut. Iästä ei ole tähän mennessä (58) mitään haittaa, päinvastoin. Iän myötä olen tullut entistä varmemmaksi,"
Totta osittain. Sinä olet edelleen sama seksuaalinen olento kuin parikymppisenäkin.
Jos kuitenkin tarkastellaan sinua esim. 28 vuotiaiden miesten silmissä:
-Parikymppisenä olit kuuma "catch", kaveripiirin ja vanhempien hyväksymä , potentiaalinen seksi-, seurustelu- ja elämänkumppani ja lasten äiti.
- Nyt sinä olet saman ikäisten mielestä parhaimmillasi kuuma kiimainen puuma ja johon voidaan käydä tyhjentämässä pallit ja avautumassa murheista. Mies tuskin kehtaisi viedä sinua kavereiden tai vanhempien eteen taituskin suunnittelisi kanssasi perhettä. Osa miehistä voisi pahoin ajatellessaan seksiä sinun kanssasi.
Hyvin todennettu 👍
Kukaan täysjärkinen aikuinen ei puhu mistään "markkina-arvosta" ellei ole joku sinkku palstan ätmi.
No noin sitä yritetän pilkalla ja häpäisyllä vaientaa, kun asialliset argumentit loppuvat. Kirkkokin aikanaan leimasi toisin uskovat kerettiläisiksi.
Siinä miten kukin kohtelee kanssaihmisiä ei tarvita uskomista.
Jos joku puhuu ihmisen markkina-arvosta, niin se kertoo vain puhujan kyynisestä ihmiskäsityksestä. Itse yritän kiertää kaukaa sellaiset ihmiset.
On eri asia kiertää kaukaa, kuin ruveta solvaamaan, kuten edellisessä postauksessasi teit.
Tuo solvaaminen ja suvaitsemattomuutesi kertoo sinusta aika paljon sellaista, mitå et varmaankaan ole tullut ajatelleeksi, samalla, kun luulet olevasi hyvä ihminen.
Minusta tähän olisi hyvä saada naisiltakin kommenttia, mut aihe varmaan arka ja haitallinenkin heidän haluunsa ajatella asiaa meidän näkövinkkelistä? Naiset haluavat olla se hallitsevampi osapuoli suhteessa? Sivusta vain kommentoin.
Noh, pitkään on toitotettu teoriaa, jonka mukaan mies ei luonnostaan ole yksiavioinen. Nyt kun myös naisen seksuaalisuutta on alettu kunnolla tutkimaan, on havaittu ettei nainen ole sen enempää yksiavioinen luonnoltaan, naisen sykli vain on vähän pidempi, noin viisi vuotta-johtuen jälkikasvusta. Tämän jälkeen naisen seksuaalinen halu samaan kumppaniin loppuu. Naisen halu myös kohdistuu erilaisiin miehiin kuukautiskierron mukaan, ovulaation kohdilla nainen haluaa alfan, muuten sopii paremmin hoivaava beta.
"Tämän jälkeen naisen seksuaalinen halu samaan kumppaniin loppuu. "
Täällä sitten on kaikenlaisia ihmeellisiä oletuksia. Nainen ei ole sen yksiavioisempi kuin mieskään... mutta miehen eikä naisenkaan seksuaalinen halu lopu viidessä vuodessa. Minulla on ollut jo lähes 50v seksuaalista halua. Alaikäisenä masturboin paljon. Parisuhteessa en niin paljon. Vaikka naisen halu kohdistuu oman miehen lisäksi muihin miehiin, niin ei pelkkä halu ja himo mitään tee. Kunhan on. Nainen (kuten mieskin) päättää ihan itse miten halujaan toteuttaa vai toteuttaako. Hyvin impulsiiviset ihmiset eivät juuri ajattele seurauksia mistään toimistaan, eivätkä myöskään mieti miltä itsestä tai toisesta niiden jälkeen mahtaa tuntua.
Halu/kiima yhteen ja samaan kumppaniin
Ei lopu. Miksi haluat ajatella noin?
Itselläni, enkä suinkaan ole poikkeus, on aivan fantastista kiimaa ja halua omaan kumppaniin. Erittäin pitkäaikaiseen. Eikä se jää halun tasolle, seksi on hyvää, parasta. Miksi muuten sitä haluaisinkaan...?
Halu ja kiima ei silti ole hyvän seksin, orgasmin ja kokonaisvaltaisen nautinnon tae. Vaikka tuntisi kiihkeää halua jotakuta miestä/naista kohtaan, niin toteutuessaan seksi hänen kanssaan voi olla karvas pettymys, kamala kokemus. Miettikääpä sitä.
"Itselläni, enkä suinkaan ole poikkeus, on aivan fantastista kiimaa ja halua omaan kumppaniin."
Onnittelut. Nauttikaa siitä niin kauan kuin se kestää. Minäkin onnittelen itseäni siitä, että sain nauttia kiimaisesta naisesta montatoista vuotta, ennen kuin kiima hävisi yhtäkkiä.
Et tosiaan ole harvinainen poikkeus, mutta valtavan suuri osa naisista menettää halunsa kumppaniaan kohtaan ihastusvaiheen jälkeen. Tämä on niin Suomessa kuin ulkomaillakin todennettu tilastollisilla tutkimuksilla, joten et voi yleistää omaa (tähänastista) kokemustasi koko väestöön.
"Vaikka tuntisi kiihkeää halua jotakuta miestä/naista kohtaan, niin toteutuessaan seksi hänen kanssaan voi olla karvas pettymys, kamala kokemus."
Totta. Jos nainen saavuttaisi ekstaasin vähällä vaivalla kumppaninsa kanssa, hänhän haluaisi sitä aina vain lisää. Mutta tämä on vähän muna-kana-päättelyä. Biologisesti naisen ei ole tarkoituskaan saavuttaa ekstaasia vähällä vaivalla, jotta jälkikasvun laatu ei kärsi, jotta lapsia ei synny liian taajaan ja jotta nainen malttaisi keskittyä lastenhoitoon orgioiden sijaan. Miehen biologinen yhtälö on toinen.
Luonto tietysti varioi niin miehiä kuin naisiakin, koska ympäristön muuttuessa eri ominaisuudet ovat valttia. Mutta keskiarvot ovat asettuneet sukupuolilla selkeästi eri kohtiin, koska nämä ovat osoittautuneet kymmenien tuhansien vuosien aikana optimaalisiksi geeninlevityksen kannalta.
" valtavan suuri osa naisista menettää halunsa kumppaniaan kohtaan ihastusvaiheen jälkeen"
Jotain amerikkalaisia höpöhöpötutkimuksia tuollaiset. Tai brittiläisiä. Ne voi jättää ihan omaan arvoonsa.
Miehille näyttää olevan edelleen vuonna 2020 valtava halu hallita naisten seksuaalisuutta. Parikymppinen nainen 'saa' haluta kumppaniaan 2v. Nelikymppinen nainen ei muka luonnollisesti enää halua seksiä, lapset saatu. Älkää hyvät ihmiset levittäkö tuollaista skeidaa.
"Jos nainen saavuttaisi ekstaasin vähällä vaivalla kumppaninsa kanssa, hänhän haluaisi sitä aina vain lisää."
Mitä helvattua, oletko ilman järkeä? Nainen saavuttaa ekstaasin - ja huom, ei vähällä vaivalla vaan vähän enemmällä vaivalla, koska riippuu paljon mitä MIES tekee ja ymmärtää, suhtautuu. Sillä jos mies ei arvosta naisensa orgasmia, vaan omansa kiinnostaa ainoastaan, niin hän on pian ex-mies. Eikö niin? Miehen tehtävä on auttaa naistaan saavuttamaan ekstaasi - yhä uudestaan ja uudestaan. Näin parisuhdeseksi kestää ja säilyy (paljon enemmän kuin 2v). Toki nainenkin nauttii miehen tyydytyksestä, mutta ensin hoidetaan nainen. Kun nainen on saanut orgasminsa ja ekstaasinsa, sitten on miehen vuoro. Tämä on kuules näin. Olen tutkinut asiaa.
Olen myös sekstaillut miehen kanssa koko yön/viikonlopun, saanut lukuisia orgasmeja. Realistina ymmärrän, että se on harvemmin mahdollista. Nyt vahvasti keski-ikäisenä keskityn ennenkaikkea itseeni ja käytän aikaani muuhunkin kuin sekstailuun ;)
Jos tunkisit ne biologian opetuksesi vaikka pyllyyn koska tuolla shaissella ei ole mitään tekemistä oikeiden parisuhteiden kanssa. Näitä "biologia hulluja" kyllä riittää parisuhde palstalla, peräkammarin poikia joilla ei ole mitään kokemusta naisista saati parisuhteista.
Että mua ottaa päähän kaikki nettipalstojen muka "älyköt" ihme teorioineen.
On paljon oikeita ja erilaisia psykologisia häiriötä, jotka laittavat ihmisen "liikekannalle", esim. metsästämään seksisuhteita ja käyttäytymään holtittomaksi seksi suhteen.
Mitä ilmeisemmin vaimollasi häiriöt on hoidettu eikä 'ylimääräisiin' seksisuhteisiin enää ole tarvetta.
"on usein hellinä hetkinä makuuhuoneessa alkanut niistä puhua."
Naisena, mutta ennenkaikkea ihmisenä kommentoin tuohon raamatullisin sanoin "Kaikella on aikansa ja paikkansa maan päällä" Hellinä hetkinä makuuhuoneessa on täysin väärä aika ja paikka puhua seksiseikkailuista muiden kanssa. Aivan väärin. Oli sitten mies, nainen, muu sukupuolinen. Ellei siitä saa postraumaattisia oireita niin ei mistään. Oikeastaan hämmästyttää hieman. Mitä vaimosi sanoisi, jos sinä avaisit hellänä hetkenä omia kokemuksiasi muiden kanssa? Vai olisiko ok hänelle? Jos olisi niin miksi?
Itselläni on kokemusta hieman vaikeasti määriteltävissä olevista suhteista. Parisuhteessa olen ollut koko aikuisikäni ollut. Sivusuhteita löytyy muutama. Niiden lisäksi myös tavallaan sivusuhteita. Ei seksisuhteita, mutta ei oikein pelkkiä ystävyyssuhteitakaan. Kerran piti myös testata yhden illan suhde. Ihan turhaa. Kokemus oli juuri sitä mitä odotinkin. Ihan normiseksin normisettiä. Tyydyttävää toki, mutta ei minun juttu, etenkin kun olen kovin turvallisuushakuinen. Pitää tarkastaa miehen henkkari ja kilauttaa kaverille missä olen ja kenen kanssa :). Koko suhdeverkostoni perustuukin siihen, että tunnen kaikki miehet, joiden kanssa olen vehdannut seksin kera. Tietysti myös ne, joiden kanssa ei seksiä ole, mutta jotain muuta. Henkistä seksiä? Vetovoimaa?
No mutta asiaan. Omalla kohdallani on kyse jostain muista seksi- ja sivusuhteista kuin persoonallisuushäiriöstä. Tämän vuoksi en missään nimessä sanoisi vakikumppanille niistä mitään, puhumattakaan että läpikävisin tapahtumia. En myöskään kerro tunteistani niihin miehiin, joiden kanssa vain juttelen syntyjä syviä. En myöskään synnyistä syvistä. Ainoa mistä voin mainita on joku ihan käytännön asia... harrastus tms. mutta en niitäkään välttämättä. Tämä sama koskee myös naisia. Mielestäni kumppanilleni ei kuulu minun suhteet muihin eikä minulle kuulu kumppanini suhteet - jos sellaisia on.
Lähellä on pari polyamorista perhettä. Sen tiedän, ettei sielläkään vatvota toisten seksielämää.
Ehdotan, että molemmat menette ainakin yksilöterapiaan. Vaimosi tarvitsee sitä, mutta sinä myös. Vaimollesi on hyvä avautua asioista ja käsitellä niitä ammattilaisen kanssa. Sinulle tekee hyvää puhua tunteistasi, traumaattisuudestasi, koska ne liittyvät niin oleellisesti vaimoon. Te olette varmasti hyvä pari, mutta parasta on kuitenkin vetää raja avautumiselle.
Vähän samantapaista itsellänikin omassa elämässä. Enempi henkisiä suhteita. Yksi aika, jolloin tuli harrastettua sivusuhteita seksillä, mutta se oli verraten lyhyt "etsivä" ajanjakso.
Ap: Kerrot vaimosi turvattomasta lapsuudesta ja persoonallisuushäiriöistä, jotka ovat vaikuttaneet vaimosi holtittomaan seksikäyttäytymiseen. Alkoholinkäyttö lisäsi tätä. Miten silloin aikanaan toimitte, käytittekö kahdestaan usein alkoholia? Liittyikö vaimosi seksikontaktit aina baari- tai ravintolailtoihin? Sen jälkeen kova morkkis ja katumus ja itku herkässä?
Itselläni tekee pahaa vaimosi puolesta. Miten huonosti hän kohteli itseään, elämän hallinta nolla. Miksi hänen piti altistaa itsensä moiseen alennukseen? Näin keittiöpsykogina kun ajattelee, että mikä tuossa olisi ollut tehokkainta, niin alkoholin nauttimisen lopettaminen. Keskittyminen terveempiin asioihin. Sillehän enää jälkikäteen ei voi mitään. Sinun olisi hyvä kuitenkin ymmärtää että kyseessä oli vaimon sairaus/häiriö. Eikä suinkaan mikä normaali tila, tai edes seksi. Vähän kuten raiskaus. Siinäkin on kyse kyllä yhdynnästä yms mutta oikeasti se on vain väkivaltaa. Vaimosi epätasapaino, seksuaalinen holtittomuus oli väkivaltaa häntä itseään kohtaan, ei seksiä.
Tämän vuoksi kysynkin, miten ajattelisit suhtautuvasi, jos vaimo olisi harrastanut sivusuhteita tai syrjähyppyjä aivan selvinpäin, hyvin harkitusti, turvallisesti ja nauttinut niistä? Tämä kun on se "kaava", jolla hyvin paljon syrjähyppyjä tapahtuu. Minusta on myös kummallista, että vaimosi kertoo lemmenpuuhienne lomassa noista kokemuksistaan ja sinä kuuntelet, yrität ymmärtää. Oikeasti seksielämää pitää suojella ja varjella miltään ikäviltä vaikutteilta ja ikävältä tiedolta. Jos on vähänkään järkeä ja tunnetta niin tämä pitäisi ymmärtää. Kyllähän asioista voi kertoa, mutta ei seksin lomassa. Teillä ehkä kenties on menty liian pitkälle ja on jo muotoutunut epäterve "potilas-hoitaja" suhde. Koska sinullekin on tullut traumat uudelleen pintaan.
Lopuksi vielä; miltä sinusta tosiaan tuntuisi, jos vaimosi - jos hänellä olisikin ollut jokin oikea suhde jossain vaiheessa - kertoisi lempipuuhissanne millaista tuon toisen kanssa oli? Tai jos hänellä olisi sattunut olemaan ihan normaaleja seksisuhteita toisten miesten kanssa, sellaisia, jotka eivät olisi liittyneet mihinkään häiriöön? Olisiko tämäkin sinusta ihan ok, ja kuunneltavaa/ymmärrettävää/asiallista?
Tuossa oli hyvää tekstiä seksiseikkailuista, jotka johtuivat mielenterveyden häiriöistä. Niihin viitaten sinun kannattaa keskittyä enemmän miettimään itseäsi. Kyse ei ole vaimostasi vaan sinun reagoinnista. Samoin myös reagoimattomuudesta. Sillä on epätervettä kätkeä omat tunteet vaimolta ja kuunnella (auttaa vatvomaan/pitämään pinnalla) asioita enempää kun itsellä on energiaa. Suhteenne tosiaan muistuttaa enemmän auttaja/autettava suhdetta eikä tasaveroista parisuhdetta.
Sinun olisi tosiaan keskityttävä hoitamaan ja auttamaan itseäsi. Puhut asioista psykologin kanssa. Siellä mietitte yhdessä miten asetat itsellesi omat selkeät rajat. Ei ole mielekästä elämää elää kiinni ja lähellä vaimon sairauteen liittyvissä ikivanhoissa seksityyppisissä asioissa. Seksityyppisissä siten, että kyse oli sairaudesta.
Itselläni on kaveri, tai itseasiassa kolmekin kaveria (2 miestä 1 nainen), joilla on bipolaarisuushäiriö ja siihen liittyvää mopon karkaamista käsistä. Kaava menee tismalleen niin, että manian/hypomania alkaessa menee lujaa. Täytyy tehdä ja lähteä baariin, juhlia kunnolla, käydä jännittävissä paikoissa, saada seksiä ja lisää seksiä. Eikä tule uni! Parantuminen lähtee käyntiin ainoastaan siten, että sulkeutuu kotiin ja pysyy siellä vaikka sisin huutaisi bilettämään ja seksiä. Mutta se miksi kerroin oli se, että kenelläkään näistä ihmisistä ei ole jälkeenpäin mitään muistikuvia mitä on tapahtunut. Heillä ei ole ollut edes kivaa. Kaikkein nolointa on se, kun muut kertovat mitä on tullut töppäiltyä. Eikä näitä asioita sitten ole kuitenkaan vielä puolison kanssa sängyssä pohdittu vuosia jälkeenpäin.
Minullakin+on+muutama+kaksaria+sairastava+ystävä.+Netissä+lukee,+että+heitä+on+vain+1-2+%+väestöstä.+Kävin+asiantuntevassa+luentotilaisuudessa+aiheesta.+Siellä+puhuttiin+että+sairastavia+olisi+5%.+Sen+mukaan+minulla+pitäisi+olla+100+ystävää.+Ei+ole,+vaan+vähemmän.
Miks ihmiset piehtaroi menneessä, munkin puolisoni on pettänyt, sitä on tapahtunut muutamaan kertaan naisen ollessa nuori ja oli vielä hiukan kokematonkin, naiselle runsaampi alkoholin käyttö toi hiukan irottelun makua ja kun oli viehättävä miehet tietenkin huomioi ja nainenhan siitä innostui.. Kun puolisolle tuli ikää asiat muutui mutta en minä noita uskottomuus juttuja ole miettinyt sen jälkeen kun sitä oli.
Onko vaimosi suvussa kaksisuuntaista mielenhäiriötä? Maanisessa vaiheessa esim. ylikorostunut seksuaalisuus ja impulssimainen käytös on normioire tai maanisuus voi ilmetä tuolla tavoin.
Pitkä "normaalit" jaksot, jolloin käytös on asiallista ja normaalia, tekevät diagnoosin vaikeaksi jopa lääkäreille.
Usein vaan tuon taudin pitkät "normaalit" jaksot ovat masennusta. Ei silloin jaksa tehdä yhtään mitään. Eikä ainakaan hillua ulkosalla, kitata alkoholia eikä edes miettiä seksiä.
Kaksisuuntainen mielialahäiriö on periytyvää, alttius sairastua. Mutta jokin laukaiseva tekijä siihen tarvitaan, eikä sen tarvitse olla kuin stressi ja unenpuute.
Normaalit jaksot ovat terveitä tai tavallisia, mutta heilahtaa voi masennuksesta maanisuuteen. Tasapainoinen ja säännöllinen elämä sekä hyvät ihmissuhteet auttavat ylläpitämään terveitä jaksoja.
Joillain voi esiintyä lievempää, toisilla vakavampaa heilahtelua. Liittyy ainakin osittain aivojen aineenvaihdunnan kalsiumhäiriöön.
Joillakin voi päivittäin masennusta ja maanisuutta. Erittäin raskasta.
Hyvällä, tasapainoisella elämällä ja lääkityksellä sairaus saadaan kuriin useinmiten. Ja lääkitystä voi vähentää. Riittävä uni on aivan järjettömän tärkeää.
Mielestäni hänellä tuollaista taipumusta ja hänen suvussaan on esiintynyt kyseistä diagnosia aivan lähihenkilöistä. Siis jopa hoitoon asti johtanutta sellaista.
Uskon, että aktiivisesti seikkailuja harrastavat ovat hyväksyvämpiä näihin, näin itsekin suhtautuisi asioihin, jollen olisi näin periaatteellinen ja vähemmän hetkessä elävä ihminen. Eripura syntyy ihmisten välillä, jos suhtautuminen asioihin poikkeaa totutusta? Kokeeko toinen menneisyyden kuinka myönteisenä vai tarkkana, katuuko mitään tekemisiään?
En ole seikkailija, vaikka siihenkin olisi ollut mahdollisuus. Seikkaillut olen muuten, mutten ihmissuhteiden suhteen. Miten kukakin kokee asian, irtosuhteet myös syö mieltä monilla, joilla tolkkua tekemisissä, pelurit kokee tämän heille normaalina toimintana, synnyttää samalla epävarmuutta omaan tekemiseen, oletan näin?
En nyt menisi puhumaan aloittajan vaimosta sanoilla "aktiivinen seikkailija" vaan "harkintakyvytön riskialtis sekstailija". Jälkimmäinen sairaudesta johtuva, edellinen ei. Sillä on vissi ero.
Sairautta on vähän vaikea lähteä katumaan.
Joo en ajatellut aloittajan vaimoa, kun ton kirjoitin. Noi yo. tekstit ovat hyviä siihen liittyen ja avaa silmiä itselläkin näkemään asiaa toisin. Harvemmin asiat ovatkaan niin yksiselitteisiä.
Vaimosi on sairautensa vuoksi altistanut ja alentanut itsensä viettämällä ns. rietasta elämää. Se on kertomastasi päätellen ollut hänelle traumaattista. Kuten traumat yleensäkin johtuvat jostain, mutta vaikka saisi itsensä myöhemmässä elämänvirrassa kuosiin, paljon hyvää energiaa kaiken seksiskeidan tilalle, niin trauma ei koskaan poistu. Se pysyy aina omannäköisenään, väheneekin kenties: aika ajoin se kuitenkin voimistuu, aina joku trauman toinen puoli, aina joltain kantilta, jostain toisesta suunnasta. Sellaisia traumat ovat, mielenmyllerryksiä ja -myrskyjä. Vaimosi traumaan liittyy seksi ja sinä olet traumatisoitunut vaimosi traumasta. Se on varsin yleistä. Taustalla teillä molemmilla vaikka minkälaisia kumpaisenkin pelkoja, epäilyksiä, kontrollia, turvattomuutta, ongelmia kiintymyssuhteessanne/-muissa suhteissanne, välttelyä, ahdistusta ... mitä näitä nyt on.
Itsellänikin on yhden ihmisen aiheuttama trauma. Vain yhden ihmisen. Kaksi vuotta kärsin, yötä päivää. Aloin tietyllä tavalla ymmärtää murhaajia ja pointin kun joku sanoo "Hän pilasi elämäni". Vaikka tuo sama ihminen piinasi muitakin, ja sain asiaa vatvottua ja käsiteltyä heidänkin kanssaan, niin ahdistus ja trauma ei hävinnyt minnekään. Vasta siitä, kun en enää nähnyt tuota ihmistä alkoi helpottaa, hieman, vähitellen, pienen piirun verran. Kävin terapiassa. Puhuin lääkärille, puhuin hoitajille, puhuin ystävilleni. Puhuin uusillekin ystäville, joihin luotin. Mutta joo. Nyt traumatisoitumisesta on lähes 10v ja silti trauma vain on pysyy. Yleensä ei mielessä, mutta aktivoituu aina, kun muut piinanut alkavat puhua. Haluan kuunnella, toki, mutta välillä olen aivan järjettömän stressaantunut ja lisätraumatisoitunut muiden traumoista.
Siispä sanon sinulle mitä terapeuttini opetti. Opetellaan rauhoittamaan itsensä, asettamaan rajat, paljonko kestää kuunnella kenenkään juttuja. Sinun tilanteessasi olisi paikallaan asettaa vaimolle rajat. Sanoa esim, että kuuntelet hänen juttujaan johonkin pisteeseen asti, mutta et intiimitilanteessa. Vaimosi taitaa olla yhtälailla rajaton, koska normaalille ihmiselle ei tulisi mieleen kiusata kumppaniaan omilla traumoilla intiimillä hetkellä.
Ihan totta puhuen vaimosi olisi parempi olla puhumatta kokonaan, ainakaan sinulle mistään traumaansa liittyvästä asiasta. Olette puhuneet jo, paljon, se ei siitä enää miksikään muutu. Paitsi että saatte pidettyä jatkuvasti ja jatkuvasti vaimon traumaa pinnalla - ja sinun traumaasi vaimon traumasta siinä sivussa. Mitä kaikkea kivempaa ja hyödyllisempää voisitte tehdä?
Teillä on ihmeellistä säätöä ja kilpailua, ehkä sairasta valtataisteluakin. Vaimosi ottaa mittaa sinusta ja sinä vaimosta.
Ei hyvä. Lopettakaa aiheen käsittely vähintään toistenne kanssa ja keskittykää elämään.