Olen ollut työelämässä mukana tavalla tai toisella sellaisen 49 vuotta. Työeläkettä on kertynyt sellaisen 1150 euroa. Olen siis 67 vuotta.
Takuueläke on sellaiset vajaat 900 euroa kuussa.
Hyvää työssä ja vastaavissa sellaisissa toimissa on kertynyt siis reilut 5 euroa vuodessa. Surin osa tuosta on karttunut yrittäjän työstä.
Reilu homma. Maksan nyt palkastani sellaiset 74 euroa kuussa ja työttömyysvakuutusmaksua jotain 17 euroa.
Ei mittään tolkkua.
Ymmärtäisin, jos työeläke tulisi takuueläkkeen päälle. Silloin puhuttaisiin oikeudenmukaisuudesta.
Sitähän tämä yhteiskunta ei ole ollut pitkään aikaan.i
Oikeudenmukainen työeläke
21
681
Vastaukset
- Anonyymi
Niinpä. Sosiaaliturvastahan ja sen suuruudesta on aina keskusteltu ja vertailtu alimpiin palkkoihin. Sama koskee tietysti myös alimpiin eläkkeisiin.
Takuueläkehän on puhtaasti sosiaaliturvaa ja sitä myönnetään kuten sosiaaliturvaa yleensäkin eli vain niille, joilla ei muuta tuloa ole riittävästi elämiseen.
Tiedä sitten miten muuten sosiaaliturvaa olisi parempi jakaa. Tuo ehdotuksesi tarkoittaa käytännössä kansalaispalkkaa eli kaikille myönnettäisiin tuo takuueläkkeen määrä rahaa ja kaikki lisä tulisi sen päälle. Kansalaispalkkaahan on tutkittu, mutta taitaa olla niin kallista sellaisenaan veronmaksajille, ettei ainakaan vielä ole saavuttanut suosiota.
Työeläkkeesi on todella pieni 49 työvuoden jälkeen. Kerroit sen kertyneen yrittäjätyötulosta. Senhän suuruuden ole itse voinut määrätä ja ilmeisesti olet maksanut minimiä koko ajan, joten eipä tietenkään työeläkekään voi olla minimiä suurempi.m - Anonyymi
Ihan mielenkiinnosta: millä tavalla mukana? Käynyt toisten työpaikoilla 50v?
Omaisuutesi on työssäolon ja palkan saannin jälkeen varmaan huomattavasti isompi, kuin asumistukea ja työttömyyskorvausta saaneen, mikäli olet oikeasti ollut palkkatöissä.- Anonyymi
Yrittäjäeläke on karttumisperusteinen , mutta usemmat työeläkkeet ay ajoimtämän 4 vuoden säännön jolla voi ryöstää ja saada korkeamman eläkkeen. Lakia on muutettu että tulevaisuudessa kaikki eläkkeet on karttumisperusteisia, kuten aikoinaan Pesonen teki tämän suunnitelman.
- Anonyymi
Oikeudenmukaisuudesta vähäsen.
Aloittaja kertoi että on tavalla tai toisella ollut työelämässä 49 vuotta.
Eli suomennettuna tehnyt pimeitä hommia ja kuitannut pikavoittoja, myös yrittäjänä ollut jolloin maksanut minimi yelliä ja leräten taasen pikavoittoja.
Mitenkä on oikeudenmukaisuuden kannalta se että tunnollisesti veronsa ja eläkemaksunsa maksaneet joutuvat nyt kustantamaan pikavoittojen haalijoiden elämää?
Suomen hallituskin joutuu nyt miettimään eu tasolla vastaavaa ongelmaa, lähteäkkö mukaan rahoittamaan niiden maiden kustannuksia jotka eivät osaa ennakoida vaan elävät leväperäisesti.
Ymmärrän kyllä sosialituet sellaisille joilla ei ollut mahdollisuutta työn kautta hankkia eläketurvaa (vammaiset, sairaat, työtapaturmien uhrit, perheen äidit/isät jotka hoitivat kodin ja lapset).- Anonyymi
Ja höpö, höpö, ennen 24 ikävuotta tehdystä työstä ei kertynyt eläkettä, eikä , jos teit kaksi kolme lasta niin sillonkaan ei kertynyt äitiyspäivärahasta, ja ehkä kotihoitotuesta eläkettä,
Työttömyydestä ei ennen kertynyt eläkettä eikä pätkä/ osa-aika työstä myöskään. Jos opiskeli uuden ammatin niin siitäkään ei kertynyt eläkettä. Nykyään jo opiskelustakin kertyy pientä eläkettä.
Jos olit Yksinyrittäjä ja tulosi tosi pienet niin ei ollut varaa maksaa suurta eläkemaksua.
Moni teki pientä yrityshommaa , ennenkö oli työttömänä, joskus olis parempi olla vaan työttömänä, kun tehdä jotain, vaikka olis jotain vammaa ettei voinut tehdä paljoa työtä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja höpö, höpö, ennen 24 ikävuotta tehdystä työstä ei kertynyt eläkettä, eikä , jos teit kaksi kolme lasta niin sillonkaan ei kertynyt äitiyspäivärahasta, ja ehkä kotihoitotuesta eläkettä,
Työttömyydestä ei ennen kertynyt eläkettä eikä pätkä/ osa-aika työstä myöskään. Jos opiskeli uuden ammatin niin siitäkään ei kertynyt eläkettä. Nykyään jo opiskelustakin kertyy pientä eläkettä.
Jos olit Yksinyrittäjä ja tulosi tosi pienet niin ei ollut varaa maksaa suurta eläkemaksua.
Moni teki pientä yrityshommaa , ennenkö oli työttömänä, joskus olis parempi olla vaan työttömänä, kun tehdä jotain, vaikka olis jotain vammaa ettei voinut tehdä paljoa työtä.Jos olet aloittaja niin jätit aika paljon kertomatta.
Aloittaja kertoi että on ollut työelämässä 49 vuotta.
Jos on kotona hoitamassa lapsia niin ei ole töissä, jos on työttömänä niin ei ole töissä, jne.
Töissä ollessa maksetaan palkkaa ja 49v aikana palkasta ketyy eläkettä, hyvin yksinkertaista.
Minä luettelin tuossa aiemmin että ymmärrän jos ei ole voinut olla töissä ja kattuma on sen takia pieni, mutta sitä en ymmärrä että ei vain viitsitä huolehtia eläkkeestä ja sitten vaaditaan muita apuun.
Mitä tulee yrittäjyyteen niin minä olen ollut yrittäjänä nyt 29 vuotta ja maksanut koko ajan oikean suuruista yelliä.
Jos yrittäjänä ei ole vara maksaa yelliä eikä muitakaan pakollisia maksuja niin silloin yritystoiminta tulee lopettaa.
Aiemminkin olen kirjoittanut että nämä "liian köyhät" yrittäjät häititsevät markkinoita ja vaikeuttavat oikeiden yrittäjien (lue maksunsa maksavien) toimintaa.
Yrittäminen luvanvaraiseksi niin häiriköinti loppuisi.
Eli jos on ollut työelämässä 49 vuotta eikä saa kuin takuueläkkeen niin silloin pitää katsoa peiliin eikä huudella muita apuun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos olet aloittaja niin jätit aika paljon kertomatta.
Aloittaja kertoi että on ollut työelämässä 49 vuotta.
Jos on kotona hoitamassa lapsia niin ei ole töissä, jos on työttömänä niin ei ole töissä, jne.
Töissä ollessa maksetaan palkkaa ja 49v aikana palkasta ketyy eläkettä, hyvin yksinkertaista.
Minä luettelin tuossa aiemmin että ymmärrän jos ei ole voinut olla töissä ja kattuma on sen takia pieni, mutta sitä en ymmärrä että ei vain viitsitä huolehtia eläkkeestä ja sitten vaaditaan muita apuun.
Mitä tulee yrittäjyyteen niin minä olen ollut yrittäjänä nyt 29 vuotta ja maksanut koko ajan oikean suuruista yelliä.
Jos yrittäjänä ei ole vara maksaa yelliä eikä muitakaan pakollisia maksuja niin silloin yritystoiminta tulee lopettaa.
Aiemminkin olen kirjoittanut että nämä "liian köyhät" yrittäjät häititsevät markkinoita ja vaikeuttavat oikeiden yrittäjien (lue maksunsa maksavien) toimintaa.
Yrittäminen luvanvaraiseksi niin häiriköinti loppuisi.
Eli jos on ollut työelämässä 49 vuotta eikä saa kuin takuueläkkeen niin silloin pitää katsoa peiliin eikä huudella muita apuun.Juu, jos 49 työssäolovuoden jälkeen jää takuueläkkeen kanssa tasoihin, ei juuri muuta voi todeta kuin, että ura ei ihan putkeen mennyt. Harmi sinällään. Ehdoton valtaosa työssäkäyjistä saavuttaa takuueläkettä korkeamman työeläkkeen alle 10 vuodessa.
Itsensä elättäminen on kuitenkin mielestäni arvostettavampaa kuin kokonaan tuilla eläminen. Jokainen voi sitten omalta kohdaltaan miettiä, oliko työskentely tuon 49 vuoden ajan sen arvoista kun omalla panoksella ei tuon enempää kyennyt saavuttamaan. Jonkun satunnaisen palstakommentoijan arvostuksen nyt sentään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, jos 49 työssäolovuoden jälkeen jää takuueläkkeen kanssa tasoihin, ei juuri muuta voi todeta kuin, että ura ei ihan putkeen mennyt. Harmi sinällään. Ehdoton valtaosa työssäkäyjistä saavuttaa takuueläkettä korkeamman työeläkkeen alle 10 vuodessa.
Itsensä elättäminen on kuitenkin mielestäni arvostettavampaa kuin kokonaan tuilla eläminen. Jokainen voi sitten omalta kohdaltaan miettiä, oliko työskentely tuon 49 vuoden ajan sen arvoista kun omalla panoksella ei tuon enempää kyennyt saavuttamaan. Jonkun satunnaisen palstakommentoijan arvostuksen nyt sentään.Vai ehdoton valtaosa työntekijöistä,ja vielä alle 10 vuoden? Sehän vaatisi 6000€/kk jos keskiansio n.3800€ tällä hetkellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, jos 49 työssäolovuoden jälkeen jää takuueläkkeen kanssa tasoihin, ei juuri muuta voi todeta kuin, että ura ei ihan putkeen mennyt. Harmi sinällään. Ehdoton valtaosa työssäkäyjistä saavuttaa takuueläkettä korkeamman työeläkkeen alle 10 vuodessa.
Itsensä elättäminen on kuitenkin mielestäni arvostettavampaa kuin kokonaan tuilla eläminen. Jokainen voi sitten omalta kohdaltaan miettiä, oliko työskentely tuon 49 vuoden ajan sen arvoista kun omalla panoksella ei tuon enempää kyennyt saavuttamaan. Jonkun satunnaisen palstakommentoijan arvostuksen nyt sentään.Jos olit työelämässä 49 vuotta ja saat nyt eläkettä vain parisataa enemmän kuin mitä saisit sosiaaliturvaa kuuluvan takuueläkkeen verran, niin on palkkasi on ollut keskimäärin hyvin pieni, niin pieni, että mahtaako se olla riittänyt itsesi elättämiseen ilman sosiaaliturvaan liittyviä tukia? Ei ainakaan kaupungeissa, pk-seudulla ei varmasti.
Vastaavaa voi tietysti kysyä alimpien palkkojen osalta. Niissäkään ei kovin suurta eroa ole työttömyysetuihin nähden ja kun vielä asumistuet yms tulee päälle, niin joissain tapauksissa saattaa työttömyys olla jopa taloudellisesti edullisempaakin.
Niin, oliko työskentelysi sitten arvotonta, kun siitä ei kertynyt tuon enempää eläkettä? Tuskinpa vaan, johan itsekin toteat sen. Eihän työelämässä olla vain eläkkeen vuoksi.
Työeläke sinänsä on hyvinkin oikeudenmukainen, koska täysin tuloista riippumatta se muodostuu kaikille samojen sääntöjen mukaisesti.
Vertailu eri ajankohtien sääntöihin ei ole kohtuullista sen paremmin työeläkkeen kuin minkään muunkaan osalta. Onhan se nyt aivan varmaa, että esim elämä 40-luvun lakien mukaan verrattuna 2020-lakeihin on aikalailla erilaista, mutta tuskin tuohon vertailuun voi liittää epäoikeudenmukaisuus-käsitettä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos olet aloittaja niin jätit aika paljon kertomatta.
Aloittaja kertoi että on ollut työelämässä 49 vuotta.
Jos on kotona hoitamassa lapsia niin ei ole töissä, jos on työttömänä niin ei ole töissä, jne.
Töissä ollessa maksetaan palkkaa ja 49v aikana palkasta ketyy eläkettä, hyvin yksinkertaista.
Minä luettelin tuossa aiemmin että ymmärrän jos ei ole voinut olla töissä ja kattuma on sen takia pieni, mutta sitä en ymmärrä että ei vain viitsitä huolehtia eläkkeestä ja sitten vaaditaan muita apuun.
Mitä tulee yrittäjyyteen niin minä olen ollut yrittäjänä nyt 29 vuotta ja maksanut koko ajan oikean suuruista yelliä.
Jos yrittäjänä ei ole vara maksaa yelliä eikä muitakaan pakollisia maksuja niin silloin yritystoiminta tulee lopettaa.
Aiemminkin olen kirjoittanut että nämä "liian köyhät" yrittäjät häititsevät markkinoita ja vaikeuttavat oikeiden yrittäjien (lue maksunsa maksavien) toimintaa.
Yrittäminen luvanvaraiseksi niin häiriköinti loppuisi.
Eli jos on ollut työelämässä 49 vuotta eikä saa kuin takuueläkkeen niin silloin pitää katsoa peiliin eikä huudella muita apuun.32 vuotta työelämää takana putkeen, mistä 22 vuotta yrittäjänä. Työnteko loppui burnouttiin. Koko ajalta maksoin alkuun tyel ja lakimuutoksen jälkeen yelliä oikean suuruisena, ehkä vähän alakanttiin. Moni yrittäjätuttu ihmetteli sitä, että älä nyt hyvä mies maksa noin paljon, kun et välttämättä pääse koskaan eläkkeelle. Maksa minimi ja käytä rahat johonkin muuhun. Minulle joku muu oli yel-maksu. Burnoutti johti lopulta siihen, että jouduin myymään yrityksen ja tämän lisäksi jouduin tk-eläkkeelle. Tk-eläkepäätöksessä vasta ymmärsin sen, että kun maksoin sen mitä piti, niin saa sen mikä minulle kuuluu vähän ylimääräistä tulevan ajan eläkkeen muodossa. Toki firma oli hyvässä kunnossa, kun se kaupaksi meni heittämällä. Suunnitelmat oli selkeät kasvun osalta, mutta elämä on.. ja jouduin eläkkeelle, vaikka sinne en välttämättä kavereiden mukaan koskaan pääse. Vähän rouhi ja rouhii edelleen, mutta sellaista se on ja matka jatkuu. Yrittäjänä 20v, 24/7 töissä muuttui 24/7 vapauteen(mikäli nuppi antaa myöten) ja käteen jää tonni vähemmän, kun työssä ollessa. Yrittäjät, pitäkää omaa ja yhtiökumppaneiden vakuutusmaksuja ykkösenä kaiken muun leasing- autojen jne. edellä. Tämä miten työurani päättyi ei ollut oma valintani ja jos olisin aikaisemmin tehnyt huonoja päätöksiä työntää yel-maksut johonkin turhaan, olisin nyt marisemassa täällä, kun tk-eläke on niin pieni. Tämä siis koskee lähinnä yrittäjiä, jotka maksavat minimiä, vaikka rahkeet riittäisivät oikean suuruiseen maksuun.
- Anonyymi
Oliko tämä oikeudenmukaista että 4 viimeisenä vuonna maksoi ylisuurta vakuutusmaksua saadakseen kaksinkertaisen eläkkeen, Näinhän oli mahdollista tehdä jos ei ollut yrittäjä , vaan johtajana toisen yrityksessä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos olet aloittaja niin jätit aika paljon kertomatta.
Aloittaja kertoi että on ollut työelämässä 49 vuotta.
Jos on kotona hoitamassa lapsia niin ei ole töissä, jos on työttömänä niin ei ole töissä, jne.
Töissä ollessa maksetaan palkkaa ja 49v aikana palkasta ketyy eläkettä, hyvin yksinkertaista.
Minä luettelin tuossa aiemmin että ymmärrän jos ei ole voinut olla töissä ja kattuma on sen takia pieni, mutta sitä en ymmärrä että ei vain viitsitä huolehtia eläkkeestä ja sitten vaaditaan muita apuun.
Mitä tulee yrittäjyyteen niin minä olen ollut yrittäjänä nyt 29 vuotta ja maksanut koko ajan oikean suuruista yelliä.
Jos yrittäjänä ei ole vara maksaa yelliä eikä muitakaan pakollisia maksuja niin silloin yritystoiminta tulee lopettaa.
Aiemminkin olen kirjoittanut että nämä "liian köyhät" yrittäjät häititsevät markkinoita ja vaikeuttavat oikeiden yrittäjien (lue maksunsa maksavien) toimintaa.
Yrittäminen luvanvaraiseksi niin häiriköinti loppuisi.
Eli jos on ollut työelämässä 49 vuotta eikä saa kuin takuueläkkeen niin silloin pitää katsoa peiliin eikä huudella muita apuun.uYrittäjälle vastaan että karttumisperusteinen eläke on pienempi kuin tämä 4 vuoden säännön mukainen. Tulevaisuuden eläkkeiden laskuperusteeksi tulee sama ja ylisuuret eläkkeet on historiaa, Ei ole yrittäjää jolla on suuri eläke, ainoastaan OY kautta ja on siinä palkansaajana ja maksanut 4 viimeisenä vuotena ylisuurta vakuutusmaksua
(Myöskin yrittäjä) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, jos 49 työssäolovuoden jälkeen jää takuueläkkeen kanssa tasoihin, ei juuri muuta voi todeta kuin, että ura ei ihan putkeen mennyt. Harmi sinällään. Ehdoton valtaosa työssäkäyjistä saavuttaa takuueläkettä korkeamman työeläkkeen alle 10 vuodessa.
Itsensä elättäminen on kuitenkin mielestäni arvostettavampaa kuin kokonaan tuilla eläminen. Jokainen voi sitten omalta kohdaltaan miettiä, oliko työskentely tuon 49 vuoden ajan sen arvoista kun omalla panoksella ei tuon enempää kyennyt saavuttamaan. Jonkun satunnaisen palstakommentoijan arvostuksen nyt sentään.10 vuotta taitaa antaa eläkkeeksi noin 12 % palkkaan verrattuna, eli pitää olla melkoinen palkka
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos olit työelämässä 49 vuotta ja saat nyt eläkettä vain parisataa enemmän kuin mitä saisit sosiaaliturvaa kuuluvan takuueläkkeen verran, niin on palkkasi on ollut keskimäärin hyvin pieni, niin pieni, että mahtaako se olla riittänyt itsesi elättämiseen ilman sosiaaliturvaan liittyviä tukia? Ei ainakaan kaupungeissa, pk-seudulla ei varmasti.
Vastaavaa voi tietysti kysyä alimpien palkkojen osalta. Niissäkään ei kovin suurta eroa ole työttömyysetuihin nähden ja kun vielä asumistuet yms tulee päälle, niin joissain tapauksissa saattaa työttömyys olla jopa taloudellisesti edullisempaakin.
Niin, oliko työskentelysi sitten arvotonta, kun siitä ei kertynyt tuon enempää eläkettä? Tuskinpa vaan, johan itsekin toteat sen. Eihän työelämässä olla vain eläkkeen vuoksi.
Työeläke sinänsä on hyvinkin oikeudenmukainen, koska täysin tuloista riippumatta se muodostuu kaikille samojen sääntöjen mukaisesti.
Vertailu eri ajankohtien sääntöihin ei ole kohtuullista sen paremmin työeläkkeen kuin minkään muunkaan osalta. Onhan se nyt aivan varmaa, että esim elämä 40-luvun lakien mukaan verrattuna 2020-lakeihin on aikalailla erilaista, mutta tuskin tuohon vertailuun voi liittää epäoikeudenmukaisuus-käsitettä.Ei ole muodostunut samojen sääntöjen mukaisesti, Uusi korjattu laki on karttumisperusteinen. On siinäkin vielä pieni reikä mutta se on kallis eli maksaa ylisuurta vakuutusmaksua koko työajan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole muodostunut samojen sääntöjen mukaisesti, Uusi korjattu laki on karttumisperusteinen. On siinäkin vielä pieni reikä mutta se on kallis eli maksaa ylisuurta vakuutusmaksua koko työajan.
Kyllä voi sanoa, että saman lain mukainen työeläke muodostuu tuloista riippumatta samojen sääntöjen mukaisesti. Siis nimenomaan tuloista riippumatta eli suurituloisen ja pienituloisen eläke kertyy samojen sääntöjen mukaan. Sen sijaan on muita kriteereitä, jotka vaikuttavat erilaiseen karttumiseen, mm ikä.
Eroja on ollut ja on vieläkin myös eri työeläkelakien välillä. Esim YEL ja TyEL, niitä on vähennetty, mutta edelleen on, esim YEL:ssä on eläkekatto, mutta TyEL:ssä ei ole. YEL:ssä yritäjä voi melkoisen vapaasti itse päättää omasta eläketurvastaan, TyEL:ssä ei.
Työeläkevakuutus ei ole halpa, se on totta. Kuitenkaan ei ole markkinoilla yhtään toista vakuutustuotetta, joka olisi halvempi huomioiden vakuutuksen kattavuuden ja turvan.
- Anonyymi
Aloittaja maksaa siis kuukaudessa itselleen eläkettä 74 euroa kuussa.
Vertailun vuoksi: itse sain työurani loppuvaiheessa palkkaa 4800€/kk. siitä eläkemaksu oli 24,4% eli 1171€ kuukaudessa, jonka suurimmaksi osaksi tietysti maksoi työnantaja eikä se näy palkkanauhassa. Eläkkeeni on tällä hetkellä hiukan rapiat 3500€.
Minkälaisen eläkkeen aloittaja kuvittelee kertyvän 74 euron kuukausimaksuilla. Kymmenkertaisella maksulla (työuran ajan) eläke olisi suunnilleen normaalia luokkaa. - Anonyymi
Suurin virhe on siinä, että ei ymmärretä sitä, että maksetaan jotain minimiä vaan luullaan maksavan eläkemaksua, mistä kertyy aikanaan mojova eläke.
Sitten kiukutellaan eläkkeellä, että on aivan surkea eläke. Minullakin on sellaisia ihan lähipiirissä. Mutta kun on lorvaillut julkisen sektorin konttoreissa pitkän rupeaman, niin saa ihan mukavaa eläkettä. Ja kun perheessä on kaksi sellaista, niin elämä sujuu taloudellisesti melkeimpä samaan tapaan kuin aikanaan töissä olessa.
Palkka oli aikanaan vähän pienempi kuin yksityisellä sektorilla, mutta mitä se haittaa.- Anonyymi
Puhut työeläkkeestä , kyllä kunta ja yksityiselä puolella on ollut sanlaiset eläkesäännöt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhut työeläkkeestä , kyllä kunta ja yksityiselä puolella on ollut sanlaiset eläkesäännöt.
No ei ihan samat aikanaan. Nykyisin kyllä.
Julkisella sektorilla on hieman paremmat eläke-edut, mutta eivät käytännössä juurikaan eronnut yksityissektorin vastaavista. Niinhän oli ennen loma-ajoissakin, mutta ei enää.
Ja olihan yksityissektorilakin kovasti erilaisia työpaikka- ja alakohtaisia eroja. Vakuutusyhtiöissä, pankeissa , jne saattoi olla kovastikin paremmat eläke-edut kuin teollisuudessa.
- Anonyymi
27 ansaintavuotta. Pieni työeläke ei ollut yllätys.
Tein 14v ikäisestä alkaen täydet kesälomat töitä verokirjalle mutta eihän niistä tarvinnut maksaa veroa koska tulot olivat pienet ja eläkettä olisi alkanut kertymään vasta 23v jälkeen, vai alkaen.
Olin 27v kun oikeasti työeläkkeeseeni kertyi muutaman kuukauden alkua.
Tuota ennen olin tehnyt verokirjan ohi erilaisia töitä portsarin puuhista ruotaslaisen valimon pimeisiin puuhiin sikäläisen reppurin kirjoilla.
Tiesin koko ajan, että ne vuodet ovat pois eläkkeestäni.
5:n kympin pinnassa aloin pätkimään ja sitten lopetin koko leikin.
Vajaa eläkkeeni perusteissa ovat kaikki "oikeat" työsuhteeni mukaan lukien alku- ja loppupään pienet palkat.
Nettoeläkkeeni on ilman taivasosuutta jonkin verran yli 2000€ mutta, kuten mainitsin, itse minä osani valitsin ja varauduin.
Nämä viimeiset reilu parikymmentä vuotta ovat olleet meille rentoa ja viihtyisää aikaa jolloin pienistä eläkkeistämme ( vaimolla KELAn täydentämänä karvan verran yli 1000€) huolimatta voimme tyydyttää kohtuullisia mielitekojamme ja hoidattaa itsemme yksityisellä sektorilla.
Kaverini,eläköitynyt yrittäjä on myös maksanut yritysajaltaan minimin. Hänellä on kuitenkin kiinteistö- ja pörssisijoituksia.- Anonyymi
Suomalaisten eläkebruttomediaani on jossain 1600€ pinnassa, hieman yli 2000€ netolla olet jossain ylimmässä 15 prosentiilissä kaikista eläkkeensaajista. Hieman realismia, pliis.
Syytäkin olla tyytyväinen. Minä olen, suunnilleen samoissa lukemissa 3500€ brutolla.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166040Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334137- 823362
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182996Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2552083Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441846- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569