Jos olisi kauempaa katsellut öisessä metsässä etenevää soihtumerta, olisi voinut helposti luulla sitä liekkikäärmeeksi tai lepattavaksi valomadoksi, sillä niin eheältä ja elolliselta se vaikutti, että tällainen vaikutelma syntyi välittömästi ja ilman luonnollista kritiikkiä. Soihtujen valo sai lehtimetsän väreilemään. Puut syttyivät vehreään elämään yön pimeydessä ja lähes puhuivat toisilleen vihreänä valotunnelina, kihisivät ja huudahtelivat toinen toisilleen, jokainen lehti. Mutta tämä elämä oli välähdyksenomaista ja hetkellistä, ja sammui viimeisen soihdun kuljettua ohi. Pimeys jälleen kääri metsän itseensä ja laski levolle tuuditellakseen sen syvään, pimeään uneen.
Donna Donatellon marjankeruureissu oli päättynyt onnettomasti. Hän oli ostanut itselleen marjanpoimintalaitteen ja upouuden hienon ja puhtaanpunaisen muoviämpärin. Näine eväineen Donna Donatello oli lähtenyt keräämään metsään puolukoita. Oli kesä. Donna Donatello ei löytänyt yhtä ainutta puolukkaa, ja puhelimesta oli akku loppu. Tämä tarkoitti sitä, että Donna Donatello oli eksynyt. Ympärillä oli vain puita, jotka pimeys oli nielaissut. Ainoastaa lähimmät puut saattoi nähdä kuunvalossa, mutta nekin hämärästi. Donna Donatello haparoi eteenpäin tietämättä itsekään miksi. Olisi kenties järkevämpää pysyä paikoillaan kuin kuluttaa voimiaan harhailuun ja päämäärättömyyteen. Silti jokin alkukantainen vaisto sai hänet liikkeelle. Se pakotti ottamaan seuraavan askeleen.
Valomadon ja Donna Donatellon kohtaaminen yössä johtui ainoastaan valosta. Valomato näkyi pitkälle tiheässäkin metsässä. Donnan ensivaikutelma valomadosta oli se että metsä oli liekeissä. Hän luuli hetken palavansa hengiltä. Hänestä jäisi vain hiiltynyt muumio jäljelle, jolla olisi sulanut marjasanka kädessä, ei muuta. Mutta näin ei kuitenkaan käynyt. Valomato eteni viivasuorana vaikeakulkuisessa metsässä, joten Donna Donatello päätteli sen kulkevan pitkin polkua tai tietä. Uteliaisuus hänessä sai vallan, ja hän hiiviskeli lähemmäs puu puulta ja mätäs mättäältä.
Donna Donatellon ja valomadon reitit kohtasivat, ja Donna Donatello jäi katselemaan valkoista kulkuetta suu auki. Valkoisia kaapuhahmoja oli varmaan sata, ja heillä jokaisella oli kädessään joko lepattava, savuttava tai räiskyvä soihtu. Ainoa kaapuhahmo, jolla ei ollut soihtua, oli rullatuolia työntävä kaapuhahmo; rullatuolissa istui kumaraisempi kaapuhahmo, jolla taas oli soihtu. Nämä kaksi kävivät kipakkaa keskustelua siitä missä kohtaa soihtua tulisi pitää, jottei rullatuolia työntävä toinen kaapuhahmo olisi syttynyt tuleen.
(hirn)
Donna Donatellon marjankeruureissu oli päättynyt onnettomasti. Hän oli ostanut itselleen marjanpoimintalaitteen ja upouuden hienon ja puhtaanpunaisen muoviämpärin. Näine eväineen Donna Donatello oli lähtenyt keräämään metsään puolukoita. Oli kesä. Donna Donatello ei löytänyt yhtä ainutta puolukkaa, ja puhelimesta oli akku loppu. Tämä tarkoitti sitä, että Donna Donatello oli eksynyt. Ympärillä oli vain puita, jotka pimeys oli nielaissut. Ainoastaa lähimmät puut saattoi nähdä kuunvalossa, mutta nekin hämärästi. Donna Donatello haparoi eteenpäin tietämättä itsekään miksi. Olisi kenties järkevämpää pysyä paikoillaan kuin kuluttaa voimiaan harhailuun ja päämäärättömyyteen. Silti jokin alkukantainen vaisto sai hänet liikkeelle. Se pakotti ottamaan seuraavan askeleen.
Valomadon ja Donna Donatellon kohtaaminen yössä johtui ainoastaan valosta. Valomato näkyi pitkälle tiheässäkin metsässä. Donnan ensivaikutelma valomadosta oli se että metsä oli liekeissä. Hän luuli hetken palavansa hengiltä. Hänestä jäisi vain hiiltynyt muumio jäljelle, jolla olisi sulanut marjasanka kädessä, ei muuta. Mutta näin ei kuitenkaan käynyt. Valomato eteni viivasuorana vaikeakulkuisessa metsässä, joten Donna Donatello päätteli sen kulkevan pitkin polkua tai tietä. Uteliaisuus hänessä sai vallan, ja hän hiiviskeli lähemmäs puu puulta ja mätäs mättäältä.
Donna Donatellon ja valomadon reitit kohtasivat, ja Donna Donatello jäi katselemaan valkoista kulkuetta suu auki. Valkoisia kaapuhahmoja oli varmaan sata, ja heillä jokaisella oli kädessään joko lepattava, savuttava tai räiskyvä soihtu. Ainoa kaapuhahmo, jolla ei ollut soihtua, oli rullatuolia työntävä kaapuhahmo; rullatuolissa istui kumaraisempi kaapuhahmo, jolla taas oli soihtu. Nämä kaksi kävivät kipakkaa keskustelua siitä missä kohtaa soihtua tulisi pitää, jottei rullatuolia työntävä toinen kaapuhahmo olisi syttynyt tuleen.
(hirn)
Vastaukset 39
Vanhimmat
Siihen kohtaan, missä Donna Donatello pusikossa kyykki, hulmahti soihtujonosta sen jäsen. Tämä jäsen meni hetkeksi ymmälleen, sillä hän ei tiennyt mihin soihtunsa laittaisi voidakseen helpottaa oloaan. Jos hänellä olisi ollut toveri, jolla olisi ollut kaksi kättä, niin ongelmaa ei olisi ollut. Kaapuhahmo hypähteli jalalta toiselle ja pallotteli soihdullaan saamatta apua tuskalliseen tilanteeseen. Hän yritti yhdellä kädellä saada sekä kaavunhelmaa ylös, vyötä auki ja vehjettään esille siinä onnistumatta.
Äkkiä kaikki liike lakkasi. Liekin loimossa lepattava hahmo vain seisoi aloillaan ja katseli pimeään metsään. Hän ei nähnyt Donna Donatelloa, erottanut kasveista, vaan oli keskittynyt keventämiseensä. Lakanan alta lirui polulle kirkas lätäkkö. Donna Donatello haistoi sekä virtsan että vahvan viinankäryn metrien päähän. Kun kevennys oli suoritettu, kaapumies hypähteli omituisella puolelta toiselle -tyylillä tovereidensa perään kuin pimeää metsää peläten ja siltä pakoon hyppelehtien. Donna Donatello päätti seurata joukkoa hyvän matkan päästä. Jos oli tie, se vei aina kaupunkiin. Ennemmin tai myöhemmin.
(hirn)
Mjoo
Tästä tulee vähän mieleen Tintti ja faaraon sikarit.
(hihitystä)
Tässä mainitussa Tintissä muistaakseni oli jokin salaseura, jolla oli kaavut päällä. Sitten siinä oli jokin kalautuskohtaus (ei kalastuskohtaus), jossa Tintti pisti koko porukan tajuttomaksi lyömällä näitä muita kepillä päähän.
Donna Donatellon marjasankokeississä näin ei voida tehdä, sillä kaapu on pissasta märkä. Eikä Donna Donatello ole muutenkaan väkivaltainen.
Jotain rajaa.
(hihitystä)
Seurattuaan valokulkuetta hyvän tovin, tapahtui jotain odottamatonta. Donna Donatello oli luullut olevansa tarpeeksi kaukana joukkiosta, mutta näin ei ollut. Oli nimittäin niin että kaikki kaapuhahmot eivät olleet pukeutuneet valkoisiin, vaan niitä oli mustiakin. Mustaa kaapuhahmoa ilman soihtua oli vaikea erottaa pimeästä metsästä, varsinkaan jos tämä ei liikkunut tai sanonut mitään, huutanut tai muuten vaikeroinut.
Mjaa
Tämä linja ei toimi. Kuka helvetti nyt on niin seinähullu että lähtee mustassa lakanassa pimeään metsään seisomaan?
No ei kukaan.
Pitää miettiä jokin toinen linja.
(reps)
Kolmas linja
Enemmän mua kiinnostaa tässä keissisä tuo ihmisen luonnollinen pelko. Siis jos eksyy pimeään metsään, niin varmasti tuntee jonkinlaista luonnollista pelkoa tai jopa paniikkia. Kuitenkaan Donna Donatello ei rynnännyt miesjoukon luokse kyselemään missä on tai että mistä pääsee kotiin, vaan jäi metsän suojiin piiloon ottamatta yhteyttä omituiseen näkyyn.
Eli on niin kuin pelkoja ja sitten pelkoja.
(reps)
Kuu kiertää maata ja niin minäkin joskus kävellessäni luulen.
Oletetaan toisin. Laitetaan Donna Donatello juoksemaan valokulkueen perään. Hän tavoittelisi sivilisaatiota, joka kantaa kädessään järjen ja toivon valoa. Donna Donatello olisi ollut vähällä sortua takaisin petojen ja yksinkertaisten elämänlakien joukkoon pimeyuteen ilman asetta tai tukea, ja hän riemumielin rynnistäisi marjasankoineen kohti lepattavaa liekkiä.
Muistaakseni Donna Donatello ei ollut ihan siitä rumimmasta päästä – mielipiteineen.
(hihitystä)
Periaatteessa tässä on kyse vain yhdestä asiasta, ja se on se että naisen ei kannata olla missään tekemisissä pimeiden metsien kanssa.
Pimeät metsät ovat epäterveellisiä, mutta puolukat terveellisiä.
On siinä mirreille dilemmaa kerrakseen.
(hihitystä)
Eli jos nainen haluaa lähteä marjamatkalle metsään, hän kysyy ensin maanomistajalta luvan, ja sitten rymistelee sinne vittu panssarivaunulla kovat piipussa ja sormi liipaisimella.
(hihitystä)
Suuri määrä tulee vitamiineja jostain ananaksesta, ja herkullista mehua on niissä hedelmissä... tuo voimistelujuttu mitä ehdotin jalkoja nostella tuolla tavoin: on aika terveellisztä, tuolissa jos istuu, nojatuolissa jotta se tuoli ei kaadu ja itse ldnnä selälleen tuolin kanssa, jalkojen ja alaselän oikein tehokas juttu.
Ai mikä tuolijuttu?
Funeau niin se voimistelu-juttu, mistä oli puhetta, eli: kun istut tuolissa: laitat jalat suoriksi ja nostelet niitä vuorotellenkin jalat suorina ja yrität nostaa suoria jalkoja jotta polvet osuvat jo naamaan, voimistelujuttu. silloin voi keikata se tuoli jonka kanssa kaatuu selälleen tuolin kanssa jos ei ole nojatuolissa.
On tehokas voimistelukeino, on vaativampi, tekee hyvää alaselälle sekä jaloille tuollainen.
Ahaa
Mä llulin että tämä tuolijuttu:
Donna Donatello & hutera tuolijuttu
Se, mitä Donna Donatello oli luullut sivistykseksi, oli asettanut hänet tuomiolle rikoksista, jotka olivat Donna Donatellon mielestä vähintäänkin epäjohdonmukaisia ollakseen rikoksia. Tällä ei ollut kuitenkaan mitään merkitystä, sillä hän oli lapsuudessaan lukenut Franz Kafkan Oikeusjutun, ja pitänyt sitä hyvänä kirjana. Syyttäjäkollegio, eli ylin tuomitseva valta Jumalan kämmenellä oli sitä mieltä että syytetyllä ei ollut puolustuspuheenvuoroa, joten hänen suunsa tukittiin likaisella sukalla ja Donnan kädet sidottiin selän taakse. Hetimiten Donna Donatello nostettiin kaiken yläpuolelle huteran laatikon päälle ja hänen kaulaansa pujotettiin köysi. Oksa korkeuksissa näytti vahvalta. Köysi kiristyi näkymättömän voiman myötä niin, että henkeä oli vaikea saada.
Donna Donatelloa oltiin häväisty monella eri tavalla, eikä hänellä ollut jäljellä huteran laatikon päällä muuta kuin mustelmille hakattu kehonsa ja lapsuuden Fraz Kafka.
(hihitystä)
Tässä kohtaa tulee aina jokin säihkyvä ritari valkoisella ratsullaan pelastamaan neitoa likaisten ajatusten ja käsien viidakosta.
Timo Similä rymistelisi esiin pimeyden syövereistä kuin valo, ja napsauttaisi paikalle niin että tanner tömisisi ja pöly pöllyilisi.
- Mitäs vittua täällä puuhaillaan? Timo kysäisisi terävästi.
- Lynkataan toi lutka.
- Aha. Mistä ostitte köyden?
- Tokmannilta
- Tokmannin köydet on aivan paskoja. K-Raudasta saa parempaa tavaraa.
- Hieno hevonen.
- Älä koske siihen niillä paskaisilla sormillasi, tai pääsi pyörii kohta tuolla pusikossa.
(naurua)
Kameli käveli kuin dromedaari.
Harvinainen telepaattinen dialogi Timo Similän ja Donna Donatellon kesken.
- Timo, auta minua.
- Pää kiinni. Itse olet laatikollesi kivunnut.
- Historia minut lynkkaa, ei omat tekoni tai ajatukseni.
- Akat vaan selittää. Mun on kuule nyt syötettävä tämä polle. Niin että sori vaan.
- Timo!
- Älä metelöi kanavalla, tai vaihdan kanavaa.
- Etkö sinä yhtään minua ole koskaan rakastanut?
- Nyt vaihtu kanava.
(kohinaa)
(hirn)
Tässä sohvalla loikoillessa lämmin läppäri reisillä auringon nuottiviivoittamana suhteellisen vähissä ja keveissä vaatteissa, minun on oikeastaan liian hyvä olla.
Jos ihminen tuntee sydämessään olevansa väärässä lojuessaan onnellisuudessa ja yltäkylläisyydessä, hän väistämättä hakee tasapainoa epätasapainoonsa. Kun on päällä jatkuva tunne siitä että tekee väärin, on tehtävä sille jotain.
Tämä on kuin termodynamiikkaa, jossa sen pääsääntö on suljetussa systeemissä tapahtuva vääjäämätön prosessi, jonka seurauksena ja lopputuloksena on vain hiljaista ja tasapainoista kaikkialla.
(reps)
Donna Donatello - mediahuora
Mitä kiltimpi ja somempi ihminen, niin sitä kammottavampi tämän sisäinen todellsiuus on.
Kömmin äsken sen verran pystyyn sohvalta, että saatoin jälleen räplätä hiusteni kanssa. Olen mielestäni hieman kuin hiukseni: toisinaan niihin voi taikoa muotoa, tai sitten ei, ja hajauttaa ne kaikkialle levälleen.
Riippuu täysin kampauksesta, millaista jälkeä sormet naputtelevat. Tämä yhteys on aivan käsittämätön, mutta todellinen.
(hihitystä)
Minä näytän joskus aamuisin Sting-pörröpäälle kun itseäni katson peiliin, hiukset pörrössä päässa, kuin joku jooh Sting ennen kylpyä ja hiusten kampaamista.
Silloin on ollut villit unet kun hiuksetkin jo pystyssä herätessä.
Tarkemmin ajateltuna voisin perustaa uuden koulukunnan, kokonaisvaltainen kaunokirjoittaminen.
KKK
(kikatusta)
Kiivettyäni koko päivän yksin tapaamatta ketään matkallani, aurinko tuntui laskevan yhä nopeammin ja nopeammin taivaalla. Taivas punersi kivissä, käsieni iholla, kaukaisilla rinteillä ja sielussa. Vettä minulla ei enää ollut, ei eväitä, sillä en ollut aamuvarhaisessa ajatellut olevani matkalla huipulle, vaan alas laaksoon ja siellä mutkittelevan kirkasvetisen puron luo.
Solinaan.
(hihitystä)
Hei!
Ei hassumpi biisi.
(hihitystä)
https://www.youtube.com/watch?v=pRXC5ISlsUE
Siis tää eka.
Kuvasta pari sanaa. Mä olen vahvasti kuvaihminen, sillä näen kaikenlaisia kuvia koko ajan, olevia ja olemattomia.
Musta on hienoa että tällanen vähän kreisimpi dooris on löydetty objektiivin eteen. Lisäksi hän joutuu pitelemään päätään koko ajan kasassa. Emotionaalsita myrskyä tiedossa, tsunameja ja taifuuneja.
Meissä on jotain samaa.
(naurua)
Minun pitää aina muistuttaa itseäni että: elä liiku ja voimistele arvaamattomasti. Kukaan ei sinua ole tulemassa itseässi itse loukkaannutat jos kävelet huolimattomasti viinihumalassakin.
Pah
Mä saan täysin vaivatta koipi suorana kantapäästä kunnon otteen.
Nilkkaan yltävät vain kreikkalaiset jumalat.
Muistakaa se nilkka.
(reps)
Mjoo
Stigin proggikset on aina kivaa rallia.
(hirn)
https://www.youtube.com/watch?v=8xTaWsX_VTc
Tubemusahulluna mä usein funtsin, että onko naisella aina oltava kuvissa suu auki?
Onko naisilla aina suu auki?
On.
(hihitystä)
https://www.youtube.com/watch?v=jZkJePNPPbY
Donan Donatello taitaa olla ainut fiktiivinen nainen maailmassa, jolla on suu koko ajan kiinni.
Syödessäkin.
(kikatusta)
Mjoo
Koulussa mulla oli aina suu kiinni, kysyttäessäkin.
Koulun käytävillä mulla oli aina suu kiinni.
Ensimmäinen duunipaikka oli sellainen, jossa ei tarvinnut puhua.
Ensimmäisessä suhteessa en sanonut kun ehkä pari sanaa, kun toinen nukkui.
Eli aika hiljasta on ollut.
(hihitystä)
Ajatelkaa että Timo Similä on ainoa ihminen maailmassa, joka on käskenyt mun olla hiljaa - tai vielä räväkämmin, että kulkee ihan sinne peräseinälle asti.
- Nyt se turpa kiinni, perkele!
(hirn)
Olenko muuten kertonut että minulla saattaa olla hörökorvat?
Järkyttävää.
Huomasin äsken että molemmat korvalehteni osuvat yläreunastaan kuulokkeiden pohjakankaaseen. Tämä aiheuttaa sietämätöntä tuskaa.
Onko näihin härpäkkeisiin olemassa jonkinlaisia korotuspaloja?
(reps)
Minusta on kiva puhua itsestäni, sillä en ole koskaan puhunut itsestäni. Tämä on oivallinen väylä selallaiseen.
Tajusin korvalehtituskani olevan sukua tanssimisen ja kirjoittamisen tuottamalle kivulle. Tämä on luultavasti se henkilökohtainen tuskan kolmio, joka päähäni on väkisin survottu.
Musiikki, tanssi ja kirjoittaminen ovat niitä osa-alueita, joilla ei tavata paljon lätistä, eli puhua.
No talk
(reps)
Tuskan triangeli
(hihitystä)
Yläasteella kutsuin kaikki muita koulun tyttöjä puolukoiksi.
Tämä siis jos en aiemmin ole samaa kertonut.
(naurua)
Sinä olet semmoinen höpönassukka, heh. :)
Haluaisin nähdä Funeaun lapsuuden kuvan. Olit varmasti söpö.
Pari kysymystä aloittajalle. Pidätkö itseäsi romanttisena ihmisenä? Mitä romantiikka merkitsee Funeaulle?
Öm...
En osaa sanoa.
Sen kyllä osaan sanoa mikä ei ole romanttista.
(hirn)
Eli sii en pidä.
(hirn)