sillä hanhia on pian kaksi kertaa enemmän kuin nyt, eikä laji edes kuulu Suomeen.
Asiantuntijoiden mukaan valkoposkihanhet ovat uhka myös lentoturvallisuudelle.
Valkoposkihanhien aiheuttamat tuhot ovat olleet esillä erityisesti Pohjois-Karjalassa, jossa valtavat lintuparvet ovat tuhonneet viljelijöiden peltoja ja aiheuttaneet miljoonavahinkoja. Suomen kautta muuttavien lintujen määrä kasvaa noin 10 prosentin vuosivauhtia.
– Tiedossa ei ole tekijää, joka rajoittaisi kannan kasvua lähitulevaisuudessa. Osittain tässä nähdään uhkakuvana, että käy kuin Pohjois-Amerikassa kävi lumihanhen kanssa. Se oli pitkään suojeltuna, kunnes kanta lähtikin rajuun kasvuun. Kun lajia alettiin metsästämään, niin kanta oli jo niin iso ettei sitä pystytty enää pitämään kurissa metsästyksen keinoin, ja nyt niitä on siellä kymmeniä miljoonia.
Lahtaus käyntiin vaan, ilmoittaudun vapaaehtoiseksi.
Asiantuntijoiden mukaan valkoposkihanhet ovat uhka myös lentoturvallisuudelle.
Valkoposkihanhien aiheuttamat tuhot ovat olleet esillä erityisesti Pohjois-Karjalassa, jossa valtavat lintuparvet ovat tuhonneet viljelijöiden peltoja ja aiheuttaneet miljoonavahinkoja. Suomen kautta muuttavien lintujen määrä kasvaa noin 10 prosentin vuosivauhtia.
– Tiedossa ei ole tekijää, joka rajoittaisi kannan kasvua lähitulevaisuudessa. Osittain tässä nähdään uhkakuvana, että käy kuin Pohjois-Amerikassa kävi lumihanhen kanssa. Se oli pitkään suojeltuna, kunnes kanta lähtikin rajuun kasvuun. Kun lajia alettiin metsästämään, niin kanta oli jo niin iso ettei sitä pystytty enää pitämään kurissa metsästyksen keinoin, ja nyt niitä on siellä kymmeniä miljoonia.
Lahtaus käyntiin vaan, ilmoittaudun vapaaehtoiseksi.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ehdottomasti.
On monta muutakin lajia jotka ovat lisääntyneet haitaksi asti.
Viherpiiperöille silmälaput ja haulikot laulamaan.
Haulikkomiehet hommiin vaan.
Henki pois vaan.
Juurikin päinvastoin. Voivat tuoda vielä lintuinfluenssankin tullessaan..
Hah hah itsellesi vaan.
Ehdotan että lupa ampua olisi pellon omistajalla. Eli tehdää siten että hehtaaria kohti kiintiö 10 hanhea. Jos esim 5 hehtaarin pelto niin saa ampua 50 hanhea. Lupia voisi tietenkin myös myydä pellolleen.
Omalla luvalla saa ampua jo nyt kunhan ei jää kiinni. Tuskin ne sinitakkiset ehtii jokaista suomen viljapeltoa valvoa ? Ja hanhet kyllä oppii pelkäämään, kun sieltä joukosta ampuu muutaman yksilön. Ne ei pelkää pelottelua, mutta kun muutama hauli osuu omaan tai kaverin persuuksiin, niin ei varmana toista kertaa eksy samalle pellolle.
500 jos pellolta. ....Tai itseasiassa paremminkin kaikki, jos ei sana niille meinaa tehota. Menkööt metsään. Ja aukeille. Ja rannoille.....
Ja kyllähän ne menevät....Kun alkaa ottamaan. Lopulta. Ei näissä tarvi pitää puolikasta. Kuten ei tarvi missään muussakaan asiassa... ..... ..
t. Se sama pakana
Hanhi on tullut riippuvaiseksi pellosta, joka tapahhtuma ei ole edes ns. luonnollinen asia. Siis. Hanhi ei kuulu pellolle, vaan kuuluu metsään, jne, ja pois viljelyksiltä.
Hanhipaistit siis vain pataan ja hanhet hanhien ikuisuuteeen. Jotta myos pysyvät pois pelloilta.....
t. Se sama pakana
Kannattaa antaa vihreille maistiaisia että kuinka hyvää on hanhen liha, saattavat itekkin osallistua jahtiin.
Huoh.
t. Se sama pakana.
Ei ne tunkioharakat uskalla, kun ne pyssyt ääntää niin isosti, ja saattaa haulitkin vinkua ilikeästi, voe kauhiaa, jos haulit osuu persuksille, ja sitten Pekka tulee ja taputtaa, niin sitten se vasta kipiää tekee, ja Pekka on ihan kun puulla päähän kopistettu.
Näitä hanhia saisi kyllä vähentää reilusti. Olisi saanut jo pari vuotta sitten.
Minulla on vihreät arvot, mutta syy miksi en äänestä vihreitä on se, että ovat fanaattisia. Ei ne hanhet välitä ruokkimispellon ja tavallisen pellon erosta. Järjen käyttö kielletty.
Mutta jos Emma sanoo että tonne syömään niin onhan Hanhien mentävä sinne, ohnan niillä viisautta saman verran kuin vihreillä.
Jos kotimaassa ei saa, nih sit Viroon, Hollantiin tai Venäjälle.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16419359/valkoposkihanhien-haittojen-hallinta
ei vain ampuen, vaan myös kiduttamalla. Jalkojen ja siipien irrottaminen saisi aikaiseksi sellaisen äänen, että muut pakanee.
Mistä maasta olet kotoisin?
Avokaatopaikkoja kun ei enää ole, ovat kietelevät varis joukkiot vähentyneet jopa kadonneet kokonaan, vapaalle ilma tilalle tullut valkoposkihanhet. Lokit sekä luultavasti valkoposihanhet pelkäävät kuollakseen varksia. Huomasin kerran traktori homissa miten yksi varis kykeni pitämään ison alueen tyhjänä lokeista.
Ei Helsingin herroilta mitään lupia pidä anelle kun on hätä kädessä. Voi sitä käyttää omaa järkeään, kyllä ne hanhet häipyvät kun niitä ammutaan, ei siihen lupia pidä kysellä!
Lasketaan+hanhille+kaksi+kertaa+hanhilauman+viipymisajan+mukainen+pellon+vuokra+,+kaksinkertainen+kuten+todella+reilua+on+,+jolloin+hanhien+jälkien+paikkaukseen+menevä+aikakin+tulee+korvattua+.+Hanhien+pellonvuokra+tulisi+laskea+kasvuajan+ja+keskimääräisen+sadon+arvon+mukaan+,+eli+esimerkiksi+jos+viljelykasvin+kasvuaika+on+kylvöstä+alkaen+100+vuorokautta++sadon+korjuuseen+ja+hanhet+viipyvät+5+vuorokautta+niin+menetetty+laskettu+kasvu+on+10+vuorokautta+,+eli+jaetaan+100+kymmenellä+ja+saadaan+menetetty+kasvu+jonka+perusteella+menetetys+korvattaisiin+eli+10+%+sadon+markkinahintojen+mukaisesta+arvosta+.+Näin+linnut+pelastuvat+ja+ruokailtuaan+pääsevät+pesintämatkalleen+ja+luonto+kiittää+!+Kyllä++EU+mittaluokan+ja+valtiomittaluokan+maatalouspudjeteista+riittää+tähän+lasketun+mukaisesti+ja+vielä+jää+muihinkin+tukiin+,+siirretään+vain+rahoituskohteesta+toiseen+.
Hanhiongelma ei ole mikään EU asia, ne hanhet on Suomessa,Mistäs ne hanhenlihat
lentää kauppahalleihin Espanjassa, Ranskassa, mistä niitä on aina myynnissä. Nyt
järki käteen jossain asiassa.
Maanviljelijälle jonka pelto on syöty mustalle mullalle, pitäisi antaa vapaa valkoposkihanhien metsästysoikeus. Saisivat vähän edes hyvitystä kun myisivät hanhet vaikkapa ravintoloihin.
Hanhet ovat suurimmalta osin Venäjällä pesiviä lintuja jotka vain pysähtyvät pellolla hetkeksi lepäämään ja ruokailemaan , ei venäläisten lintuja sovi ampua Suomessa sillä sehän on aivan yhtä hävettävää kuin joku ampuisi pääskysemme , kottaraisemme , rastaamme sekä lokkimme ja joutsenemme , emmekä keväisin näkisi tai kuulisi niitä enää ilostuttamassa elämäämme . Mikäli kanta hyvin laajalle pesimäalueelle hajaantuneena kasvaa liian suureksi , on tietenkin Venäläisten asia sallia siellä metsästys ja käyttö ravinnoksi rajoitetusti . - Ei siellä laajalle alueelle hajaantuneelle lintupopulaatiolle tietenkään voitaisi aiheuttaa sellaista vahinkoa kuin Suomessa massateurastuksena haluttaisiin erittäin suppealla levähdysalueella tehdä , siinähän menisi yhdessä perheittäin liikkuvat monen Venäläisen kunnan kaikki hanhet . Jos Suomessa aletaan ammuskella niin jokainen lintu olisi valvotusti kirjattava ja haudattava siten että tarkastettaissa se olisi löydettävissä ja elintarvikkeena käyttämättömäksi todettavissa ja samoin myös höyhenten käyttö olisi kiellettävä ettei lintujen karkoitus lipsahda pakastimen ja jääkaapin tai tyynyn täytöksi sekä ansaitsemattomaksi mässäilyksi hanhien lihalla , hanhien jotka sattuivat vain laskeutumaan väsyneinä lepäämään ja tankkaamaan väärälle levähdysalueelle .