In the Company of Robots
On oikein miellyttävä se tunne, kun kannetaan paareilla. Rullatuolikin on mukava, mutta paarimatka ylittää kaikki odotukset. Olet elämäsi aikana nähnyt lukuisia kertoja, kun potilasta kannetaan paareilla, mutta harvalle juolahtaa mieleen asettaa itseään potilaan ominaisuuteen. Paareille laskettuan ja kiinni vyötettynä ihmisestä tulee kokonaisvaltainen matkustaja. Hän lopettaa kävelynsä planeetan pinnalla ja siirtyy sillä kannettavien osastoon, ylimpään ihmiskastiin tai sen luokkaan. Kaikki historiamme merkkihenkilöt ovat kannettu toisten toimesta halki hurraavien väkijoukkojen heitä odottaville valtaistuimille vaskien soidessa korkeaa veisua. Niin Caesar, Cleopatra kuin kaikki paavit ovat kokeneet tämän saman tunteen, sekä lukemattomat muut merkkihenkilöt, jotka ovat muovanneet todellisuutemme sellaiseksi kuin se nyt on. Olet elämäsi matkalla. Hallitsija, joka ei määrää itseään kannettavaksi, ei ole hallitsija, vaan demokraatti.
Tuulikaapin katossa, kaukana ylhäällä oli geometrisen täydellinen pyöreä valopallo. Se oli valaisimeksi tilaan täsmällisen kokoinen, eikä sen valovoima ollut häiritsevän kirkas, eikä myöskään liian himmeä, dimmi. Itse tuulikaappi oli maalattu pastellisävyihin, joista niistä oli valittu maaliksi hento turkoosi. Värissä oli aavistus meren tuntua, tuttuutta ja lapsuutta. Hento turkoosi oli väri, jota ei saanut koskaan merestä käteensä kosketeltavaksi. Se oli jossain, mutta vaikka sen perään sukelsi, sitä ei pinnan alta löytänyt. Nyt tämän saman värin hento sisar oli ylhäällä kaukana tavoittamattomissa, enkä sinne koskaan voisi yltää. Tämä ei minua kuitenkaan häirinnyt, päinvastoin. Olin kuin kotiin saapumassa. Minua työnnettiin pitkin käytäviä, joiden seinillä roikkui vakavien miesten viivasuora ja yhtäläisellä kehyksellä varustettu joukko sillä seinällä, jolla ei ollut ikkunoita. Vakavista miehistä jokainen tuijotti minuun kiitäessäni ohitse. Heitä oli kuin jokaiseen lähtöön, eikä periaatteessa kahta samanlaista maalausta ollut, mutta kuitenkin kaikkia yhdisti tietynlainen hierarkinen ylemmyys ja hengen (sen tieteellisessä mielessä luoma) ylevyys, sekä identtiset kehykset ja messinkilaatta.
Rakennusta ja sen käytäviä ja huoneita tuntui olevan loputtomasti, mutta ihmisiä ei missään. Ainoat tapaamani ihmiset olivat kaksi paarien kantajaa, joista toinen oli ajanut ambulanssia ja toinen mittaillut verenpainettani takaosassa. Tämä viimeinen oli antanut minulle myös jonkinlaisen pistoksen niin pienellä neulalla, etten ollut tuntenut mitään. Yllensä kiljuin jo siitä, että jotain toista pistetään, mutta että näin, niin en voinut käsittää. Saatoin olla jollain tavalla kipeä, sillä olihan ambulanssissa paareilla, sittemmin paareilla, joita kannettiin, ja nyttemmin paareilla, joihin oli ilmestynyt kumirenkaat alle. Meno oli tasaista ja vauhdikasta. Olin hyvissä käsissä. Nämä samaiset kädet olivat poimineet minut jostain, mutta en jostain syystä muistanut, mistä. Eikä tällä muistamattomuulella ollut niin merkitystä, sillä olin muutenkin aika leväperäinen ihminen, huonomuistinen ja arjessa kömpelö ja kompasteleva. Kalenteria minulle oli aivan turha näyttää, tai kelloa, sillä en ymmärtänyt ihmisen ajantajua ja sen mekaanista olemusta. Aika oltiin sidottu kiinni rattaisiin ja aallonpituuksiin, sekä painovoimaan. En ymmärtänyt ajasta mitään. Eilistä ei mielestäni ollut, eikä mitään sellaista, kuten huomista, niin kuin he väittivät. Oli vain vauhdikas matka tällaisissa ajan saleissa, joissa kiisin. Tässä tunsin syntyväni, eläväni ja kuolevani. Kaikki mukanani.
(hirn)
On oikein miellyttävä se tunne, kun kannetaan paareilla. Rullatuolikin on mukava, mutta paarimatka ylittää kaikki odotukset. Olet elämäsi aikana nähnyt lukuisia kertoja, kun potilasta kannetaan paareilla, mutta harvalle juolahtaa mieleen asettaa itseään potilaan ominaisuuteen. Paareille laskettuan ja kiinni vyötettynä ihmisestä tulee kokonaisvaltainen matkustaja. Hän lopettaa kävelynsä planeetan pinnalla ja siirtyy sillä kannettavien osastoon, ylimpään ihmiskastiin tai sen luokkaan. Kaikki historiamme merkkihenkilöt ovat kannettu toisten toimesta halki hurraavien väkijoukkojen heitä odottaville valtaistuimille vaskien soidessa korkeaa veisua. Niin Caesar, Cleopatra kuin kaikki paavit ovat kokeneet tämän saman tunteen, sekä lukemattomat muut merkkihenkilöt, jotka ovat muovanneet todellisuutemme sellaiseksi kuin se nyt on. Olet elämäsi matkalla. Hallitsija, joka ei määrää itseään kannettavaksi, ei ole hallitsija, vaan demokraatti.
Tuulikaapin katossa, kaukana ylhäällä oli geometrisen täydellinen pyöreä valopallo. Se oli valaisimeksi tilaan täsmällisen kokoinen, eikä sen valovoima ollut häiritsevän kirkas, eikä myöskään liian himmeä, dimmi. Itse tuulikaappi oli maalattu pastellisävyihin, joista niistä oli valittu maaliksi hento turkoosi. Värissä oli aavistus meren tuntua, tuttuutta ja lapsuutta. Hento turkoosi oli väri, jota ei saanut koskaan merestä käteensä kosketeltavaksi. Se oli jossain, mutta vaikka sen perään sukelsi, sitä ei pinnan alta löytänyt. Nyt tämän saman värin hento sisar oli ylhäällä kaukana tavoittamattomissa, enkä sinne koskaan voisi yltää. Tämä ei minua kuitenkaan häirinnyt, päinvastoin. Olin kuin kotiin saapumassa. Minua työnnettiin pitkin käytäviä, joiden seinillä roikkui vakavien miesten viivasuora ja yhtäläisellä kehyksellä varustettu joukko sillä seinällä, jolla ei ollut ikkunoita. Vakavista miehistä jokainen tuijotti minuun kiitäessäni ohitse. Heitä oli kuin jokaiseen lähtöön, eikä periaatteessa kahta samanlaista maalausta ollut, mutta kuitenkin kaikkia yhdisti tietynlainen hierarkinen ylemmyys ja hengen (sen tieteellisessä mielessä luoma) ylevyys, sekä identtiset kehykset ja messinkilaatta.
Rakennusta ja sen käytäviä ja huoneita tuntui olevan loputtomasti, mutta ihmisiä ei missään. Ainoat tapaamani ihmiset olivat kaksi paarien kantajaa, joista toinen oli ajanut ambulanssia ja toinen mittaillut verenpainettani takaosassa. Tämä viimeinen oli antanut minulle myös jonkinlaisen pistoksen niin pienellä neulalla, etten ollut tuntenut mitään. Yllensä kiljuin jo siitä, että jotain toista pistetään, mutta että näin, niin en voinut käsittää. Saatoin olla jollain tavalla kipeä, sillä olihan ambulanssissa paareilla, sittemmin paareilla, joita kannettiin, ja nyttemmin paareilla, joihin oli ilmestynyt kumirenkaat alle. Meno oli tasaista ja vauhdikasta. Olin hyvissä käsissä. Nämä samaiset kädet olivat poimineet minut jostain, mutta en jostain syystä muistanut, mistä. Eikä tällä muistamattomuulella ollut niin merkitystä, sillä olin muutenkin aika leväperäinen ihminen, huonomuistinen ja arjessa kömpelö ja kompasteleva. Kalenteria minulle oli aivan turha näyttää, tai kelloa, sillä en ymmärtänyt ihmisen ajantajua ja sen mekaanista olemusta. Aika oltiin sidottu kiinni rattaisiin ja aallonpituuksiin, sekä painovoimaan. En ymmärtänyt ajasta mitään. Eilistä ei mielestäni ollut, eikä mitään sellaista, kuten huomista, niin kuin he väittivät. Oli vain vauhdikas matka tällaisissa ajan saleissa, joissa kiisin. Tässä tunsin syntyväni, eläväni ja kuolevani. Kaikki mukanani.
(hirn)
Vastaukset 19
Vanhimmat
Mjaahans
Donna Donatello on näköjään saanut hermoromahduksen TImo Similän jätettyä hänet.
Nähtävästi jokin julkinen instituutio tai yksityinen taho on ottanut Donna Donatellon hoteisiinsa, ja nyt kärrää häntä ties minne.
(hirn)
Altruistina humanistina taidan itse mennä ja ottaa hänet vastaan matalaan majaamme, sillä näistä paarijampoista ei saa kuin huonoja rallikuskeja ralliin, jota ei järjestetä.
(naurua)
Donna Donatello istui mukavalla lukutuolilla jalat rahilla. Tuoli oli niin mukava, että hän halusi istua siinä loppuelämänsä - siis noin kuvainnollisesti. Järjiltään Donna Donatello ei tuntenut olevansa. Ehkä hänellä oli vain jokin vakava tauti, tai joku ohimenevä fataali juttu, kuten ikääntyminen. Hän ei kuitenkaan tuntenut olevansa kovinkaan vanha. Hän oli aina ollut samanlainen pikkutyttö sisimmässään, eikä tässä sisimmässä ollut mitään muuta kuin onnellisuutta, valoa ja iloa. Aina ja poikkeuksetta kun tästä sisimmästä kurkotti ulos, pimeys, kauheus ja kammottavuus iski kämmenselkiin mustat kyntensä ja korvissa vihloi manalan syövereiden kirkuna.
Donna Donatellosta muutaman metrin päähän oltiin aseteltu työpöytä niin ettei se ollut linjassa muun huoneen kanssa. Symmetria puuttui. Tämä Donna Donatello huomasi heti. Työpöydältä puuttui tietokone. Tämä oli hämmentävä näky. Sen sijaan sillä oli mappikasa. Mappeja oli vaikka minkä kokoisia ja näköisiä. Lisäksi pöydällä oli kynäteline ja pienoisveistos valkoisesta hevosesta, joka keuli.
Oli kummallista se että mikään huoneessa oleva asia tai esine ei tuntunut olevan oikealla paikalla, vaan jollain tavalla vinossa tai väärässä paikassa. Tila oli epäkäytännöllinen ja lähes minimalistisella tavalla kaaosmainen. Jopa kasvit tuntuivat kasvavan huoneen näennäisen periaatteen mukaisesti, eli luonnottomasti.
Donna Donatello katseli huonetta kuin jonkun tuntemattoman ihmisen päänsisältöä.
- Millainen huone, sellainen ihminen, Donna Donatello mutisi itsekseen.
(naurua)
(hihitystä)
Ahdistava kokemus
Mielikuva Lumikista syntyi tiistaina iltapäivällä noin kello 14.00 6.8.2011.
Donna Donatello havahtui kuin unesta. Äkkiä hän tajusi kaiken. Kaikki oli täysin selvää ja kristallinkirkasta. Ikivanha satu heräsi henkiin ja hän katsahti jalkoihinsa. Donna Donatellon jaloissa hääri ihmisiä. Nämä ihmiset konttasivat, mittailivat ja näpläilivät Donna Donatellon alaraajoja. Kenkiä vertailtiin toisiin ja keskusteltiin kiivaasti siitä, mikä silkki kiilsi iholla täydellisimmin. Haettiin jotain.
Jotain haettiin kuumeisesti.
Outoja valoja syttyi palamaan Donna Donatellon päässä, ja hän tunsi kohoavansa lainakengissään niin, ettei enää koskettanut niihin. Hän irtosi puetusta ja tuli omaksi itsekseen. Donna Donatello syntyi siinä jo syntyneenä - omilla kuolleilla käsivarsillaan.
Äkkiä hän oli aivan toisessa paikassa: lukutuolilla jalat rahilla katselemassa työpöydällään keulivaa hevosta.
(hihitystä)
Dialogi
- No se on Timo Similä tässä, terve.
- Moi.
- Mun auton avaimet taisi jäädä sun eteisen pöydälle.
- Mä voin käydä vilkaisemassa.
- Ok. Tänks.
Donna Donatello käveli eteiseen, ja löysi avaimet. Hän puristi ne käteensä niin että sattui.
- Ootsä siellä?
- Joo oon. Löytykö?
- Tässähän nämä.
- Joo siis me tarvitaan toiset avaimet. Yksillä ei pärjää.
(hihitystä)
Donna Donatello matkusti paareilla kiihtyvää vauhtia kohti jotain päämäärää. Kävely oli muuttunut hölkäksi ja paarinkantajien hengitys raskaaksi. Meno oli kuitenkin tasaista. Donna Donatello luotti johonkin sellaiseen, joka ei ollut hänen alaansa, kuten paarien vauhdikas työntäminen. Donna Donatello oli levollinen, ellei jopa rento. Päässä kävely oli yhtä yksinkertaista ja vaivatonta Donnalle, kuin oli paarien vauhdikas työntäminen näille ammattilaisille. Hetkeäkään Donna Donatello ei tuntunut ajattelevan sitä mahdollisuutta, että tapahtuisi jokin virhe ja paarit rämähtäisivät päin seinää tai sinkoutuisivat mutkasta ikkunan läpi parkkipaikalle.
Ei hetkeäkään.
(hirn)
Syitä ja seurauksia
Mitä kovemmaksi vauhti kiihtyi, niin sitä lähemmäs Donna Donatello hivuttautui kohti elämän salaisuuksia ja sen suuria mysteerejä. Donna Donatelloon vauhdin kiihtyminen vaikutti niin, että aika hidastui.
Oliko hän tehnyt virheen lopettaessaan korkokenkien käytön, Donna Donatello pohti.
Oliko hänet jätetty siksi, että hän oli löytänyt itsensä? Donna Donatello tuumi.
Oltiinko hänet vaihettu naiseen, joka ei ollut oma itsensä?
Olinko minä oma itseni?
Donna Donatellon pupillit paareilla laajentuivat. Oli kiristettävä vauhtia.
(naurua)
- We'r loosing her!
- Run!
(Vittu että mä vihaan korkokenkiä)
- Faster!
(Vittu että mä oon sitten säälittävä)
- Get out of the way!!
(Vittu mä haluan vaan kuolla)
- DOORS!
(Mä en jaksa enää)
(hihitystä)
Mjaa-a
Siinä sitä taas ollaan lasaretissa. Donna Donatellolla on ihmeellinen taipumus olla aina ronkittavana kirkkaitten lamppujen alla milloin mistäkin syystä.
Omituisia nuo naiset.
(hirn)
Jos niin kuin pitäisi määritellä se vakiporukka, joka polilla jatkuvasti hengaa muovipenkkiä lämmittämässä, niin se on juuri tämä kombo Donna Donatellot muut huomiomummot.
(naurua)
Ovatkohan Milli Miljardööri ja Pelle Miljoona kavereita keskenään?
Ja hyppivät paikoillaan.
Niiden vihollisia ovat Vimpelin Vimmatut Vihamiehet (VVV lyhenteenä).
Jos olisikin sukunimenä Miljardööri, postiluukulla lukisi niin.
Hämeentiellä (32 tms) asuu tyyppi nimeltä Mustanaamio.
Siis luukussa ei muuta lue.
Istuin portaalla hihittämässä kämmeneeni varmaan vartin.
(hihitystä)
Muuten joo; kun naapurin tyttöjen kanssa visailin kun niillä oli ne virusmaskit päällä, sanoin että olette kuin naamioituneita ryöstäjiä, sanoivat takaisin että olen mustanaamio, kun on musta takki ja mustat lasit päässä :)
Oli suuri lasti ruokaa mukana ja piti avata pyörävaraston ovi yhdellä kädellä olisivat halunneet auttaa pitämällä ovea auki, kun sellainen raskas metalliovi, mutta en ottanut apua vastaan heiltä, olisikohan pitänyt, samapa tuo.
Mjaa
Mä lähtisin liikkeelle siitä että tuo sanapari "samapa tuo" on eräänlainen onnettomuus sen lausujalle.
Periaatteessa vaihtoehtoja on aina vähintää kaksi, joko tai, eli kyllä tai ei. Nämä vaihtoehdot edustavat toisistaan oleellisesti poikkeavia ja erilaisia linjoja jatkumossa.
Joten sanapari "samapa tuo" ei tarkoita sitä että valintatilanteesa tulos olisi samanlainen valittaessa vaihtoehdoista kumpi tahansa. Jos näin taas on, niin esmes sanat tämä tai tuo edustaisivat samaa asiaa tai seikkaa, kohdetta, eikä universumissa silloin olisi mitään järkeä, koska kaikki olisi silloin viime kädessä yhtä ja samaa, eikä siellä esiintyisi lainkaan vaihtoehtoja.
(hihitystä)
https://www.youtube.com/watch?v=wwvcp8gkR0M&list=RDIVLrxkuQoNw&index=7
(hirn)
Mjaa
Mä lähtisin liikkeelle siitä että tuo sanapari "samapa tuo" on eräänlainen onnettomuus sen lausujalle.
Periaatteessa vaihtoehtoja on aina vähintää kaksi, joko tai, eli kyllä tai ei. Nämä vaihtoehdot edustavat toisistaan oleellisesti poikkeavia ja erilaisia linjoja jatkumossa.
Joten sanapari "samapa tuo" ei tarkoita sitä että valintatilanteesa tulos olisi samanlainen valittaessa vaihtoehdoista kumpi tahansa. Jos näin taas on, niin esmes sanat tämä tai tuo edustaisivat samaa asiaa tai seikkaa, kohdetta, eikä universumissa silloin olisi mitään järkeä, koska kaikki olisi silloin viime kädessä yhtä ja samaa, eikä siellä esiintyisi lainkaan vaihtoehtoja.
(hihitystä)
https://www.youtube.com/watch?v=wwvcp8gkR0M&list=RDIVLrxkuQoNw&index=7
(hirn)
Mjaa
Mikä tää tässä perässä on?
Se on varmaan se joko, tai sitten se ei, mutta varsinkaan se ei ole ollut tai tule olemaan tarkoituksellista.
(naurua)
Mustanaamio-juttuja joo, kerran jonkin isännän kanssa olin juttuamassa sellaisessa aika kauniissa järvenranta paikassa, jotain höpöttelimme ja join Koff-purkkia istuksiessani kauppareissulla lepäilevässä, mikä on Phantom? -Se on tietystikin taistelulentokone B-4 Phantom.
Tuli vahingossa väärä kirjain siis F-4 ei B-4, tuota äijää en ole nähnyt pitkään aikaan, on valokuvaaja tuolla oli joskus oma näyttelykin kuvistaan, olen ollut eriaikaan eri paikoissa.
Joskus voin jäädä höpöttelemään kadulla aikaa viettävien ukkeleiden kanssa, joskus tulee hyviä juttuja mitä niiltäkin kuulee :)
Mä olen huomannut että henkilökohtainen universumini tai käsitykseni siitä ei enää toimi ilman Timo Similää.
Pitääkö huolestua?
(reps)