Pitkä odotus!

Seurusteli kasariaikoina erään ihanan tytön kanssa, olin silloin parikymppinen, ehkä vähän villi ja tyttö oli "kiltimpi". Tämä ehkä hiersi seurustelusuhdettamme.
Tuli bänät muutaman kuukauden jälkeen tytön aloitteesta.
Kaipasin tyttöä ja yritin saada hänet takaisin onnistumatta.
Löysin uuden ja menin naimisiin. Kaipaamaan jäin ja yksi syy oli että en koskaan saanut tietää miksi tyttö jätti minut.
Nyt olen jo kuudella kymmentä ja sinkku. Odotin ..mutta mitä..yli kolmekymmentä vuotta, seurasin sivusta ensi-ihastukseni elämää, hän meni naimisiin, sai lapsi, erosi, löysi uuden ja muutaman vuoden kuluttua taas erosi.
Monet kerrat otin yhteyttä mutta ei pienintäkään vastakaikua, olin tyhjää vain, en edes ystävänä saanut olla. Nyt sitten kun hän on jo viisikymmentä eikä enää taida löytää ketään niin ottaa minuun yhteyttä ja haluaisi tavata!! Onko viidenkympin villitys vai?
Olin ensin äimänkäkenä ja sydän jyskytti mutta kun nukuin yön yli ja mietin niin päätin että ehkä luovutan nyt kalkkiviivoilla, nytkö kelpaisi minä kun muita ei enää löydy, tämäkö nyt minulle riitti että hän otti yhteyttä positiivisista aikeissa, tätäkö jäin kaipaamaan, enpä tiedä.