Huomasiko kukaan eilen kansalaisia terasseilla.Tämäkö se on uusi linja.Olikohan niitä turvavälejä ja tarviiko niitä.Eipä niitä taida kukaan edes valvoa.Alkoholitarkastajat istuskelee konttoreissaan ja vaihtavat papereita keskenään ja ei tämä koronapuoli taida edes kuulua niille.En ole ihan vakuuttunut tilanteesta, pelastetaan sitten yrittäjien talous ja otetaan seuraukset vastaan.
Terassit kasvaneet
Anonyymi
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Koko kävelykatu on pelkkää terassia, varsinkin kun vielä Santa Claus hotelli avaa omansa. Korkalonkadun ja Koskikadun risteys on työmaan johdostakin hyvin vaarallinen paikka.
Kaupungin viihtyvyys menee. olisivat vieneet terassit ranta-alueelle.
Kävin aivan asiasta tähden kävelyllä iltasella pitkin kaupunkia. Kovasti oli väkeä liikkeellä. Koskipuisto oli nuorison kansoittama ja terasseilla väkeä paljon. Näytti niin kuin koko koronaa ei olisi ollutkaan. Kahden viikon sisällä nähdään pitääkö rajoitukset laittaa uudelleen kansalaisten terveyden turvaamiseksi.
Minulla ei ole niin kova kaljantuska, että menisin vielä millekään terassille, kun itsellä on terassi sekä aamu, että ilta-auringon puolella. Hyvää ruokaa osaan laittaa ja salaattibaari auki joka päivä. Ainoa kiukuttava seikka on se, että ihmiset eivät kaupassa osaa pitää turvaväliä. Joudun kuitenkin niitä ruokatarvikkeita hakemaan pari kertaa viikossa.
Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.
Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin toimia näin, muuten koko talous romahtaa.Ei yksin ravintolat vaan matkailu ja majoitus yleensä ja koko palvelusektori.
Saahan ne olla auki, mutta turvaohjeita noudatettava. Tarkat ohjeistukset annettu. Noudatetaanko? Viekö rahanhimo järjen?
Suomalainen antautuu ennemmin kuolemalle kuin jättää kaljan juomatta.
Pakkohan se jostain tämä yhteiskunta on avattava. Ihan hyvä veto oli avata koulut ja nyt kesäksi terassit. Nähdään mihin suuntaan korona kehittyy. Muistetaan vaan edelleen, että se on keskuudessamme ja toimitaan sen mukaan, mitä ohjeita ollaan saatu.