Kesäyönä on kevyt kirjoittaa
En huomannut valon laskeutuvan lainkaan.
Talvisin se tapasi paiskata hehkulamppunsa katuun ja kadota. Lähde.
Laulut, ne kulkevat yksin pitkin Hakaniemenrantaa.
Askeleeni eivät sovi rytmiin. Ei ristinsielua.
Jonain aamuna ruumiini löydettäisiin raiskattuna kanavasta,
mutta Donna olisi silloin jo toisaalla, toisilla aalloilla.
Vanhempien alkoholismi oli tehnyt Matiaksesta kalastajan. Hän oli jo varhain liikkeellä, niin varhain, että ehti olla ensimmäinen silmäpari paikalla katselemassa rantaviivalle kasatuilta kivenjärkäleiltä alas sameaan meriveteen.
Matias ei ollut koskaan ennen nähnyt kuollutta ihmistä. Kuollut ihminen näytti aivan toisenlaiselta kuin elävä. Kuollut ihminen ei näyttänyt nukelta, eikä kuollut ihminen oikeastaan näyttänyt edes kuolleelta ihmiseltä. Kuollut ihminen oli jonkinlainen nuken ja muodon muistikuvan välimuoto. Tämä muodon muistikuva valehteli sitä katselevalle, sillä siinä ei ollut elämää, vaikka se elämään ja sen liikkeeseen koko ajan viittasi tai siitä muistutti.
Matias taiteili kivillä lähemmäs. Kivet olivat vaikeita kävellä ja kompastuminen niillä kohtalokasta onkikantamusten kanssa. Voimalaitos vierellä humisi ja valtavat hiilikasat lahden toisella puolella kasvoivat niiden pimeydessä ja painossa.
Ruumis oli naisen ruumis. Ruumiin puolittainen alastomuus selittyi sillä, että Matiaksen vielä äsken rantatiellä ihmettelemä vaatemytty ja kiiltävä kenkä kuuluivat varmasti veteen päätyneelle naiselle, sillä tällä ei ollut housuja jalassa, Matias ajatteli ja kavahti vaaleaa ihoa, jossa oli tummia naarmuja selässä. Naisen kasvoja Matias ei nähnyt, sillä ruumis kellui merivedessä kasvot kohti pohjaa. Kummallista kyllä, ainoa elollinen seikka naisessa tuntuivat olevan tämän hiukset. Ne liikkuivat kuin vaaleanvihreä levä, keveänä ja vapaana veden vähäisenkin liikkeen mukana.
Matias kyykistyi laakealle kivelle ja mietti mitä tehdä. Ehkä hänen olisi soitettava jonnekin. Hän ei kuitenkaan halunnut soittaa minnekään, sillä poliisi haluaisi varmaan soiton jälkeen nähdä hänen vanhempansa ja keskustella näiden kanssa, Matias tuumi. Se ei käynyt. Olisi parasta olla tekemättä mitään. Joku muu varmasti löytäisi ruumiin. Matias hypisteli puhelintaan. Akkua oli 98%.
Matias katseli taakseen. Takana näkyi vain parkkeerattuja autoja, vasemmalla pyörätie, joka vei Merihakaan ja oikealla voimalaitoksen korkea humina ja jyminä. Ihmisiä ei näkynyt, sillä oli sunnuntaiaamu. Ainoastaan lokit ja kuolema pitivät Matiakselle seuraa. Nyt olisi vain noustava ylös ja käveltävä muina miehinä pois. Kukaan ei koskaan saisi tietää tästä omituisesta tapauksesta, ja näin jäisi tilaa toiselle tarinalle, jonka joku muu sanelisi elämän päiväkirjaan kuin Matias. Tämä ihminen voisi olla kuka tahansa ohikulkija. Yksi vilkaisu veteen ja tilanne alkaisi alusta. Kymmenessä minuutissa ranta olisi täynnä väkeä - sekä virkavaltaa, pelastushenkilökuntaa että uteliaita kaupunkilaisia, ja nainen nostettaisiin takaisin rannalle ja vietäisiin pois näkyvistä. Hänet pyyhittäisiin olemattomiin kaupunkikuvasta ja hän saisi nimellään varustetun paikan Malmin tai Hietaniemen hautausmaalla.
Vaikka Matias oli ajatellut jättää ruumiin niille sijoilleen ja livahtaa karkuun niin hän ei ollut näin tehnyt. Kuolleen ihmisen jättäminen yksin tuntui kammottavalta teolta, vaikka siinä ei tuntunut olevan mitään järkeä. Jos ihminen oli kuollut, niin sitten häntä ei enää ollut. Ihmisestä oli tullut osa maisemaa, Matias mietti ja katseli naisen kättä. Käsi näytti omituiselta.
Ensin Matias ajatteli, että tämä johtui harmaasta kynsilakasta, mutta sitten Matias tajusi, että käsi piteli kiinni rantakiven särmästä kuin estääkseen vedenvaraan joutuneen ajautumista kauemmas ulapalle tai peräti uppoamista lahden pohjaan. Heti tämän jälkeen Matiaksen filosofiset ajatukset kuoleman olemuksesta romuttuivat, sillä hän ymmärsi veden värisevän ruumiin ympärillä.
(hirn)
Hirveä darra osa I
15
76
Vastaukset
- Funeau
Mjoo
Tässä on mielenkiintoista potentiaalia, sillä aamu-uinnilla lotraava misu saattaisi tarvita auttavaa kättä.
Matiaksella näitä tuntuisi olevan kaksi, mutta hän on vielä aika klossi.
(hihitystä)- Funeau
Hei nyt mä keksin!
Tämä vaahtosammutin voisi olla TImo Similä.
Hieno idis.
(reps) - Funeau
Funeau kirjoitti:
Hei nyt mä keksin!
Tämä vaahtosammutin voisi olla TImo Similä.
Hieno idis.
(reps)Nyt tarvitaan aivonystyröitä.
Ensinnäkään Timo Similä ei tiedä hypotermiapotilaista ja näiden käsittelystä mitään. Parhaimmassa tapauksessa Timo Similä saa vosun nopeasti hengiltä ajattelemattomilla toimillaan.
Onko taas niin, että on itse noustava ylös vedestä omin avuin?
(hihitystä)
https://www.youtube.com/watch?v=yvzKBubr-E0 - Funeau
Funeau kirjoitti:
Nyt tarvitaan aivonystyröitä.
Ensinnäkään Timo Similä ei tiedä hypotermiapotilaista ja näiden käsittelystä mitään. Parhaimmassa tapauksessa Timo Similä saa vosun nopeasti hengiltä ajattelemattomilla toimillaan.
Onko taas niin, että on itse noustava ylös vedestä omin avuin?
(hihitystä)
https://www.youtube.com/watch?v=yvzKBubr-E0Tosi mielenkiintoista kirjoitusmusaa tää Stealh-kama. Ei siis mitään turhaa jollotusta, fuckin melodioita tai muita lyllerryksiä, jotka vaan häiritsee kokonaiskuvaa.
(hihitystä) - Funeau
Funeau kirjoitti:
Tosi mielenkiintoista kirjoitusmusaa tää Stealh-kama. Ei siis mitään turhaa jollotusta, fuckin melodioita tai muita lyllerryksiä, jotka vaan häiritsee kokonaiskuvaa.
(hihitystä)Oho!
Siis stealth.
(hirn)
- Funeau
Vuosi tämän jälkeen Donna Donatello nojasi takapuolellaan keittiön työtasoon kädet puuskassa ja katseli lämmintä kaakaota hörppivää Timo Similää. Timo Similän onkivehkeet olivat eteisessä. Donna Donatello ei pitänyt vedestä, ei kaloista eikä varsinkaan uimisesta, kalastusvehkeet olivat hänelle kuin risukossa pajupiiskojen sivalluksia kasvoille. Kalan haju ei lähtenyt käsistä edes sitruunalla, eivätkä ihoon kiinni kuivuneet suomut kuin kynsillä.
Kaloilla oli kuolleet silmät, kauhusta levällään ja luomettomat.
Timo Similä katseli Donna Donatelloa. He eivät keskustelleet juuri lainkaan. Koskaan. Lapsella ja aikuisella on vähän tekemistä toistensa kanssa, jos he eivät olleet sukua toisilleen. He eivät olleet. Kuitenkin henkisellä tasolla Donna Donatello tuntui ymmärtävän Timo Similää, ja tämä Donnaa. Jokin linkki oli, mutta sitä oli vaikea selittää tai purkaa osiin. Oli syntynyt yhteys jollaisia harvoin syntyi vanhemman naisen ja poikalapsen välille; varsinkin tällaisen onkimiehenalun, niin kuin Timo Similä oli.
Donna Donatello katseli Timo Similää, ja tämä katseli kaakaomukin yli Donna Donatelloa. Timo Similä luultavasti näki yhä Donnan ruumiina vedessä, ja tunsi jossain liikkuvan kauhun raapivan hiekkaa ja kiviä. Hän tunsi hädän, mutta Donna Donatello ei näyttänyt tuntevan mitään. Hänestä ei voinut lukea mitään.
Heidän yhteinen matkansa oli alkanut siitä, kun elämän viimeiset sydämenlyönnit kiskottiin pois varmasta kuolemasta takaisin lämpimälle maalle. Tätä ennen ei ollut tapahtunut mitään.
Se päivä oli päivä numero nolla.
(hirn)- Funeau
Joo siis en ole kuunnellut sthealttia koko aikaa, vaan käväisin Verkkokauppa.comissa Jätkässä ostamassa uuden kynän Ipadiin.
Vanha kynä varmaan on jäänyt korvan taakse.
(hihitystä) - Funeau
Funeau kirjoitti:
Joo siis en ole kuunnellut sthealttia koko aikaa, vaan käväisin Verkkokauppa.comissa Jätkässä ostamassa uuden kynän Ipadiin.
Vanha kynä varmaan on jäänyt korvan taakse.
(hihitystä)Verkkokauppa.comin pihalla on yhä älytön patsas kuin turkulaisilla se vitun posankka.
(hirn) - Funeau
Eräänä päivänä heidän katsellessa televisiota Donna Donatellon kotisohvalla, Donna Donatello hetken mielijohteesta kysyi Timo Similältä, että oliko tällä ollut koskaan tyttöystävää, niin kuin meneillään olevan elokuvan hahmolla.
Timo Similä katsoi Donna Donatelloa kauhuissaan. Tämän välähdyksen mentyä hän katsoi Donna Donatelloa kuin alkoholisoitunutta äitiään, joka sopersi juovuksissa jotain sekavaa.
Tämä jälkeen Donna Donatello heittäytyi leikkisäksi ja ryhtyi määrittelemään sitä mitä tarkoitti sanalla tyttöystävä. Käsitehän oli aika laaja. Hänellä oli hauskaa ja Timo Similä yritti keskittyä elokuvaan.
Pöydällä oli perunalastuja lasikulhossa.

(hihitystä)Kotiolot eivät olleet kummoiset Timo Similän elämän alkutaipaleella. Asunto oli kaksio, johon Timo Similä oli rakentanut pahvilaatikosta itselleen eräänlaisen lisäsiiven. Tässä laatikossa hän luki lähikirjaston kaikki kirjat huonossa valossa. Muualla asunnossa vallitsi ulkopuolista järkyttävä meteli. Ainoastaan Timo Similän lisäsiivessä oli hiljaista, jos luki kaikin voimin ja keskittyi.
Timo Similä oli kymmenen.
Donna Donatello katseli sankariaan. Hän tunsi halua omistaa Timo Similä. Olla Timo Similän äiti ja rakastaja.
(hihitystä) - Funeau
Funeau kirjoitti:
Kotiolot eivät olleet kummoiset Timo Similän elämän alkutaipaleella. Asunto oli kaksio, johon Timo Similä oli rakentanut pahvilaatikosta itselleen eräänlaisen lisäsiiven. Tässä laatikossa hän luki lähikirjaston kaikki kirjat huonossa valossa. Muualla asunnossa vallitsi ulkopuolista järkyttävä meteli. Ainoastaan Timo Similän lisäsiivessä oli hiljaista, jos luki kaikin voimin ja keskittyi.
Timo Similä oli kymmenen.
Donna Donatello katseli sankariaan. Hän tunsi halua omistaa Timo Similä. Olla Timo Similän äiti ja rakastaja.
(hihitystä)Mjaa-a
Missäs tässä nyt taas ollaankaan?
Donna Donatello vetää Timo Similää pois arjen helvetistä suojiinsa, mutta Timo Similä vastustelee, sillä hänellä ei ole kokemusta vanhemmista naisista - saati sitten nuoremmista. Mitä äitikin tällaiseen sanoisi, TImo Similä pohti hiljaa mielessään.
Donna Donatello taas kieltäytyi olemasta mikään lasten perässä juoksenteleva puuma, vaan hän koki Timo Similän sankariteon olleen hänen elämänsä tärkein tapahtuma, jossa iällä ei ollut mitään merkitystä. Pikkuvoimin Timo Similä oli kiskonut Donna Donatellon ulos elämänsä kriisistä, tullut samalla luoneeksi vahvan yhteyden kahden ihmisen välille.
(naurua) - Funeau
Funeau kirjoitti:
Mjaa-a

(naurua)Lyhyesti:
Donna Donatello vetää Timo Similää pahvilaatikosta ulos sillä samalla tarmolla, jolla Timo Similä veti Donna Donatellon hervotonta ja raiskattua ruumista pois merestä.
On tässä nyt ollu kaikenlaista.
(reps) - Funeau
Funeau kirjoitti:
Lyhyesti:
Donna Donatello vetää Timo Similää pahvilaatikosta ulos sillä samalla tarmolla, jolla Timo Similä veti Donna Donatellon hervotonta ja raiskattua ruumista pois merestä.
On tässä nyt ollu kaikenlaista.
(reps)Mjoo
Edes Shakespeare ei olisi keksinyt näin hyvää settiä lähtölaukaukselleen.
(hirn) - Funeau
Funeau kirjoitti:
Mjoo
Edes Shakespeare ei olisi keksinyt näin hyvää settiä lähtölaukaukselleen.
(hirn)Periaatteessa tämä voitaisiin saada näyttämään siltä että nämä kaksi pääosan esittäjää olisivat eräänlaisia "hyviksiä" ja muut "pahiksia":
Donna Donatello on nyt 25 ja Timo Similä 15.
Isät ja äidit jatkavat juopotteluaan ja murhaaja-raiskaajat juoksentelevat vapaana.
Maailma on vain kummallinen paikka, jossa ei ole mitään järkeä.
(reps) - Funeau
Funeau kirjoitti:
Periaatteessa tämä voitaisiin saada näyttämään siltä että nämä kaksi pääosan esittäjää olisivat eräänlaisia "hyviksiä" ja muut "pahiksia":
Donna Donatello on nyt 25 ja Timo Similä 15.
Isät ja äidit jatkavat juopotteluaan ja murhaaja-raiskaajat juoksentelevat vapaana.
Maailma on vain kummallinen paikka, jossa ei ole mitään järkeä.
(reps)Niin
Niin ja sitten kun menee ja sanoo että minusta minussa itsessäni on paljonkin järkeä, niin leimataan hulluksi.
(hihitystä)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6668084Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672336Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332286- 1471868
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281393Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511252Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1141244Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.70938Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65862Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7802