Nyt olisi mukava marjastella, kun ei tarvitse juosta kilpaa jängillä vinosilmien kanssa eikä häädellä heitä pois mökin nurkilta mustikoita rohmuamasta. Hyvä uutinen kerrassaan paikallisille, että thaimaalaiset eivät tule tänä kesänä. Jospa useampi marjastaja uskaltautuisi rauhallisemmille apajille.
Ainoa, jotaitkettää on Kristo!
Ainoa, jotaitkettää on Kristo!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jospa ne marjaa välittävät firmat nyt sitten maksavat meille kotimaan ahkerille marjastajille paremman hinnan. Joinakin vuosina esim. puolukasta maksettiin aivan naurettava hinta ja kaikki ostajat eivät edes ottaneet marjoja vastaan. Viime vuosi oli erittäin huono marjasadon osalta.
Nyt meillä suomalaisilla on näytön paikka, kaiki kynnellekykenevät marjametsään eikä sitten "lahjoiteta" marjoja vaan kiristetään kunnon hinta.
Ihan maksetaan sen mukaan mitä ala kestää, se ei ole riittänyt laiskoille kotimaan kerääjille, mutta ei kestä maksaa yhtään enempää.
Nythän tuli se paikka, josta muualta muuttaneena olen puhunut ja suunnitellut montakin kesää. Olisko ketään autollisia ihmisiä, jotka tietävät ja tuntevat marjamaat., jotka voisivat ottaa meitä autottomia ja paikkoja tuntemattomia kyytiinsä mukaan marjastamaan. Olen epäillyt, että viekö se kateus kalatkin vedestä, kun porukka menee hiljaiseksi, jos tällaisesta alkaa puhumaan. Itsekin olen pikkukersasta asti kulkenut marjastamassa ja nyt joutilas eläkeläinen, joka pystyy ja tykkää marjastaa ja olla metsässä edelleenkin.
Josko nyt näytettäisiin, että kyllä me kantasuomalaisetkin pystytään muutakin tekemään ku vetelehtimään. Suomalaiset eivät vain Suomen elintasolla pysty niillä palkoilla poimimaan näille firmoille, mitä ne maksavat. Näin pystytään myymään itse eteenpäin verottomana.
Turkkilaiset ovat aikoneet poimia kaikki marjat.Marjojen hinnat tuplaantuu.
Porukalla marjastaminen on lystiä, kyllä vain kyytiin otetaan ja vielä hyvä jos tiedät marjapaikkoja. Eväät ja sääskikarkotetta mukaan ja päiväksi metsään. Ensin poimitaan hillat, sitten mustikat, kaarnikat, puolukat ja vielä karpalot - itselle ainakin, ei välttämättä myyntiin jos huono marjavuosi.
Sehän olisi tosi mukavaa. Pitäisi jollakin konstin keksiä, miten saataisiin porukoita kokoon ja ei ku töihin ja pelastetaan ainakin joltakin osin marjoja metsästä ja mahdollisesti tuontimarjan tarvetta vähennettäisiin. Tämähän voisi olla Rovaniemen oma tempaus näin koronakesänä.
Tullee se