Pitääkö olla huolissaan

Anonyymi

huolissaan Suomen linjasta, joka tuntuu vievän alamäkeen? Monella tavalla...

"Kokoomusedustajan mukaan hallitus velkaannuttaa Suomea holtittomasti.

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz kritisoi hallituksen tiistaina julkistamaa historiallisen suurta lisätalousarviota. Koronakriisin vuoksi loppusumma on peräti 5,5 miljardia euroa. Valtion velanotto nousee tänä vuonna siten lähes 20 miljardiin euroon.

– Siis 5,5 miljardia euroa. Sinänsä hyviin kohteisiin. Kritiikin ydin on siinä, että samalla hallitus ei tehnyt ensimmäistäkään päätöstä tulopuolesta, jolla olisi kestävällä tavalla kohennettu työllisyyttä tai vakautettu valtavaa velkamäärää.

– Yli kymmenen liuskaa tuli paperia tiistaina, en löytänyt ensimmäistäkään tällaista päätöstä: työllisyysaste ylös ja velka hallintaan. Jos teistä joku löytää, niin lähettäkää minulle, Zyskowicz sanoo Verkkouutisten BenTV:ssä.

Zyskowicz myös arvostelee hallituksen linjaa al-Hol-asiassa. Suomeen on tuotu leiriltä lapsia sekä Isis-toimintaan osallistuneista äitejä, jotka siis aikanaan lähtivät alueelle vapaaehtoisesti.

– Itse olisin pelastanut nämä lapset, en näitä naisia.

Zyskowiczin mukaan on epärealistista kuvitella, että löytyisi todisteita naisten saamiseksi mahdollisista rikoksista vastuuseen. Hän muistuttaa kokoomuksen esittäneen, että lakia muutettaisiin niin, että terroristijärjestöön kuuluminen tehtäisiin rangaistavaksi ja kaksoiskansalaiselta voitaisiin viedä kansalaisuus, mikäli hän osallistuu terroristiseen toimintaan."
Verkkouutiset 06. 06.2020.

10

61

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Palsta on 70
      Nuorempien asia on hoitaa elonsa ja tulevaisuutensa.
      Minustakin he ovat päättäneet paljon asioita väärin.
      Mutta lapsellisuus ei ole ilmaista.
      Lapsiemme pitäisi luottaa vanhempiinsa.
      Odottaen milloin oma aikansa on osata.

      H.

    • Anonyymi

      Benistä on tullut oppositiossa rakkikoira, vähän aikaa sitten koronan ollessa pahimmillaan Ben justii oli vaatimassa miksei hallitus laita yritystukiin lisää rahaa, niin myös muukiin oppositio, nyt kun rahaa lingottu sinne tänne ja lisätalousarvioon 5,5 miljardia nyt käy parkuminen miksi tehty velkaa.
      Orpolta viikolla kysyttiin minkä kustannuksen olisit jättänyt pois, Orpo meni mykäkäksi kun ei pystynyt esittämään, esitti että on aloitettava elvytys no kun esitettiin aloitetut elvytys toimet niin sen jälkeen tuli vain muminaa.

      Hallitus ohjaa taloutta, ym.

      Pertikki

      • Todellako, että hallitus ohjaa taloutta,
        eikös viime aikoina ole hallituksen taholta menty terveys edellä
        ja taloutta ohjaa THL ja STM ja mitä niitä neuvonantajia nyt onkaan.

        Maailmalla veivaavat keskuspankit koko ajan taloutta,
        ja Suomen hallitus marinoi ja tuppuroi kiltisti perässä.

        Pääomamarkkinat sekä globaali kapitalismi.
        Mitä luulet, paljonko taloutta ohjaa rahanpainajat,
        ei kaikella rahalla ole muuta takuuta kuin huuhaa.
        ja suomessakin taloutta ohjaa rikollisuus, eikä vain harmaan talouden osalta...

        Suomen hallitus hallinnoi vain suomalaisten verojen kiristystä.
        Nyt pitäisi päin vastoin keventää verotusta,
        mutta mielenkiintoista nähdä mihin pilviin suomalaisten verotus kiristyy.
        Ja varsinkin ne selitykset ovat mielenkiintoisia,
        sitä on äkkiä vappusataset syöty.

      • maissii
        maissii kirjoitti:

        Todellako, että hallitus ohjaa taloutta,

        Ai niin aloitus oli pitääkö olla huolissaan....

        aina voi olla huolissaan kun hallitus avaa suunsa.

      • Anonyymi
        maissii kirjoitti:

        Ai niin aloitus oli pitääkö olla huolissaan....

        aina voi olla huolissaan kun hallitus avaa suunsa.

        Pessimisti ei ole ikinä tyytyväinen.

        Oli mikä hallitus tahansa, olisi korona epidemiassa ottanut velkaa samalla tavalla, oppositio ei voi olla tuppisuuna, niinkuin sinäkin minun kommentista.

        Kun saa sanottua sanottavansa on hyvä mieli kuin minullakin, bööö.

        Pertikki

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sulle onkin kiva aina sanoa böö böö,
        niin hoopoja juttuja me kirjoitetaan, böö, böö.
        pahus jos olet pessimisti kun minä kirjoitan aina hymy-nuamalla.

    • Anonyymi

      Oppostion tehtävä on asettaa hallituksen kaikki toimet kyseenalaisiksi ja
      mieluummin vääriksi.
      Oppositio on vaatinut lisää lainarahaa koko kevään.
      Sen arvasi, että kohta kääntää taktiikkansa ja takkinsa
      ja pyörtää entiset puheensa.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        En tiiä mittään, mutta miullaki on monta verokirjoo, että iha on turhoo tuo huoles,
        Tiällä ei pelätä mittää, ei kettään, Eusta tulloo lissää tuota jengua eli rahhoo ja ihan ilimasta,
        mihin Suomi ja sen niin vilunkiviisas hallitus noitten miljardiloittesa kanssa oekein joutuu,
        Sitä tässä oon koko päevän pohtinna.

        No, ei oo hätä tämän näkönen, pannaan pari uutta museota pystyyn,
        olisi niin mukavoo kun näenä vaekoina aekoina , pitäis hallituksen mukaan laittaa tuohon omituiseen ja hienoon sannaan ku digi miljuunakaapalla rahhoo..
        niin eikös digimuseo olisi poekoo, varmasti tultaisiin kahtomaan linjukraapalla moista ihmettä ,
        Että kuin ihmeessä noi suomalaiset ovat keksineet nuin fiksun idean ku digi- museon.
        Ei ne siellä Suomessa ennee pellaa pienillä panoksilla, etunenässä männööt ja keskellä kuplivoo Euta pittää olla joka lähtöö. Voe pojat. Kyllä ois liputuksen paekka nyt, niin on viisas tuo meijän hallitus.

        Olis mulla toenenkin mahottoman hyvä ehotus noille miljuunille, luin just että Raaman Lukkokin on saanunna sata tuhatta euroo rahhoo tuohon lätkän eestaas heittelyyn, niin meillä on monen monituista vuankielellä urheillevvaa seuroo, yhet potkii palloo ja toeset heittää tikkoo, niille pitäs ehottomasta antaa ja roppakaapalla heille rahhoo,
        ilosis pellailevii ja tyytyväisii immeisii on niin mukava kahtoo.

        Rauman Lukko tekee myös työtä lapsien ja nuorison hyväksi.
        Se on ihan hyvä "bändi".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      695
      2763
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      31
      1376
    3. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      13
      1314
    4. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      50
      1245
    5. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      113
      1235
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      105
      1075
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      112
      973
    8. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      105
      949
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      779
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      761
    Aihe