Mutta maksaako Kulmuni sittenkään ?

Anonyymi

Epäilen, että Katri Kulmuni ei sittenkään aio itse maksaa veronmaksajille eli valtiolle takaisin pöllimäänsä 56 000 euron summaa. Vaikka näin julkisesti meni sanomaan.

Yrittää varmasti löytää laskuilleen jonkun muun maksajan.

30

300

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kulttuurin kuuluu, että virallisen puoluetuen lisäksi hallituspuolueet ulosmittaavat myös epävirallista rahaa ministeriöiden kassasta.

      Huolestuttavinta on kuitenkin se, että valtion varoista vastaava ministeri lankeaa käärmeöljykauppiaiden tarjouksiin.

    • Anonyymi

      Hyvä että Kulmuni lähti ministerin paikalta. Moista säheltäjää ei Suomi kestä päätöksentekijän ja valmistelijan paikalla. Kotiin kasvamaan vaan - naispuolisen väyrystelyn elkeitä.Kyllä Kulmuni vaikuttaa hyvin vallanhimoiselta, mutta äärettömän tietämättömältä ja vähän tyhmältä politiikoksi.ja hyvin itsekeskeiseltä.

    • Anonyymi

      Kulmuni voisi twiitata kuvat kuiteista, missä hän on maksanu takaisin valtiolle kavalletut rahat. Sitä odotellessa ...

    • Anonyymi

      Kulmuni menetti täysin uskottavuutensa, kun erosi ministerin paikalta, mutta änkytti kuitenkin jatkavansa viisikossa. Siis täysin tietämätön, mutta vallankahvassa haluaa roikkua perustuslain vastaisesti. Seli, seli jälkikäteen monesta tehdystä töppäyksestä ja lausunnoistaan . Kotiin kasvamaan!

      • Anonyymi

        Poliittinen broileri näitä joskus sattuu


    • Anonyymi

      Ei tuo kasva koskaan muuhun kun sontakuorman lapiointiin. että kehtasi vielä
      tuon tehdä. saatanan emakkotunari.

      • Anonyymi

        joko kutri tehny tilisiirron veronmaksajien tilille vai onkhan tilinumero unohtunu?


    • Anonyymi

      Laskun maksaa Tornion porvarit.

    • Anonyymi

      Aulis isä maksaa kerrotaan hevosmiesten tietotoimistolta !

    • Anonyymi

      Tämä Kulmuni osoittautuikin huijaajaksi. Myös ulosanti haastatteluissa kieli ylimielisydestä valitettavan selvästi.Sellainen valtiovarainministeri meillä siis oli jonkin aikaa, parasta mahdollista kepulaatua, hintoja ei kysellä, eikä maksajaa, kunhan se ei ole itse. Vasta sitten kun tuli paha paikka esiin, oltiin taas kerran niin kepulaisen ”suoraselkäistä” että.

      • Anonyymi

        Olisiko kostoksi jollekkin ehdottanut eläkeiän nostoa


    • Anonyymi

      On yksi ongelma. Katrilla ei juuri nyt ole tuota 56000 euroa, millä maksaa. Puhuiko Katri suulla suuremmalla?

    • Anonyymi

      Kyllä on kallis tämäkin tytteli Suomelle, kuten Jutta ja Sitran nykyinen johtomies!

    • Anonyymi

      Tää kaikki on torniolaisten syy. Ottakaa yhteyttä johtajaanne ja anokaa Tornion liittämistä ruotsiin. Samalla loppuu ne natinat ja nillitykset rajanvalvonnasta. Pääsette sen ihanoimanne Ruotsin kansalaisiksi, olisitte oikein kuninkaalisia sitten.

    • Anonyymi

      Jospa vanhemmat maksais niinhän usein toimittu kun nuori virheitä tekee ?

      • Anonyymi

        Jumankekka, ulosottomiestä taidetaan taas tarvita kun Kulumunien kanssa raha-asioissa asioidaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumankekka, ulosottomiestä taidetaan taas tarvita kun Kulumunien kanssa raha-asioissa asioidaan.

        Koska eräpäivä,joko lasku matkalla,maksettu ketkut


    • Anonyymi

      Suomen nopeimpia nousuja politiikan huipulle myös nopein pudotus. Tulee mieleen Jätteenmäki ja Lehtomäki kummallekin tuli kuitenkin pehmeä pudotus. Mutta onko kulmuni lestojen suojeluksessa? Meinaan ko tuo Lohi teki kuitenkin likaisen työn?

    • Anonyymi

      Tyttö riepu toimi rahaministerinä, ja ensimetreillä omat ja valtion rahat menee sekaisin, ei ihme että Suomen asiat näyttää olevan välistä sekaisin, kun ministerit itsekkään ei tiedä minne rahaa lapetaan.

      • Anonyymi

        Lupasi maksaa rahat takaisin omasta pussistaan, siitä on yli kuukausi, eikä ole vielä euroakaan maksanut.


      • Anonyymi

        Kallista oli ministerien kokoontuminen keväällä. syömiset ja juomat maksoi yli 20000 e veronmaksajille. Eikös ne saa päivärahat? Nehän on tarkoitettu omiin syömisiin! Aikanaan valtion pienipalkkainen kyllä joutui pulittamaan työmatkalla omat rahansa (päivärahan) syömiseen. Jos työnantaja tarjosi lounaan niin perittiin päivärahasta (koulutuksissa toisella paikkakunnalla). On se kumma kun nämä päättäjät vain syödä ilmaiseksi kansan piikkiin.
        Meillä on nälkää näkeviä lapsiperheitä, sairaita ja vanhuksia.


    • Anonyymi

      Katri Kulmuni lupasi maksaa 50 000 euron koulutukset itse – ei ole maksanut vielä euroakaan

      • Anonyymi

        Se oli vain poliittinen lupaus, nyt sitten sanoo maksavansa joskus, mutta sitä saadaan odottaa luultavasti yhtä kauan kuin Jessen uudelleen tulemista. Paitsi tietysti, jos seuraavien vaalien alla asia nousee uudelleen esiin, niin silloin joutuu maksamaan, jotta tulisi uudelleen valituksi.
        Se tosin maksu otetaan jostain vaalirahastosta, jota on hänelle myönnetty.


    • Anonyymi

      Pankissa on ilmeisesti näytettty peukkua Kulmunille alaspäin ja lainaa ei ilmeisesti ole herunut.

    • Anonyymi

      Kulmuni aloittanut säälittävän tinkimisen, maksaa ehkä jotain 47000 €.
      Kuvia maksukuitista näkyviin, kiitos.

      • Anonyymi

        Pottuja antaa kaupanpäälle jos on osannut ne istuttaa että tulee satoa !


    • Anonyymi

      Kulmuni lähti reilusti ja mitättömistä syistä, mutta poliisitutkinnassa oleva Haavisto ei lähde kuin kahleissa joten ura toivottavasti päättyy kuten alkoikin.
      aikka Katri oli naiivi ja päätöksissään kenties hölmö, osasi hän virheen tehtyään tehdä kuitenkin oikean johtopäätöksen: erota.

      Todellinen rikollinen ei tule tekemään vastaavaa, vaikka tulisi tuomio tai vakava virkarike. Pekka Haavisto tarrautuu valtaan kuin punkki, päästämättä irti vaikka miten väännetään. Raha ja valta on mennyt päähän. Empaattisen ulkokuoren alta pilkistää pikkumainen ja kostonhimoinen peluri, jolle Suomen edut ovat toisarvoisia.

    • Anonyymi

      ...kele maksa valtiolle nyt velkasi jo äläkä vetkuttele ja venkuloi Kulmuni enää yhtään enempää

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      666
      8104
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2345
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2313
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1880
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1423
    6. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      117
      1264
    7. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1256
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      76
      968
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      865
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      809
    Aihe