YLE ajaa artisteja uran ennen aikaiseen lopettamiseen
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16440352/yle-ajaa-artisteja-uran-ennen-aikaiseen-lopettamiseen#comment-102872578
Alkuperäinen juttu
YLE ajaa artisteja uran ennen aikaiseen lopettamiseen
6
54
Vastaukset
- Anonyymi
Jutun sisältö myös tässä
Suomalaisten ja erityisesti vanhemman polven artistien ja bändien ei kannata enää tehdä uutta musiikkia, koska radiot eikä myöskään YLE:n kanavat suostu niitä soittamaan.
Tästä p******a sitten maksetaan pakkoveroa rahoitukseksi. VMP
Otsikkoon on tarkoituksella otettu YLE, koska YLE:n valtionmediana ja pakkoverolla rahoitettuna tulisi palvella meitä laaja-alaisesti myös musiikissa unohtamatta. Mikko Alatalojen, Tapani Kansojen ynnä muiden uuttakin musiikkia pitäisi päätyä soittoon tasaisesti. Korkeintaan vain nuoremman polven artistit ja alle yhden käden sormilla on laskettavissa ne 50+ artistit ja yhtyeet joiden musiikista uutuksiakin kelpuutetaan soittoon.
Miksi Ylen täytyy toimia kuin kaupallisten. Tällainen toiminta on haitallista, koska otetaan esimerkiksi Tapani Kansa. Hänen potentiaalisin keikka ja CD levyn ostava yleisönsä on pitkälti sellaista, jotka eivät käytä spotifyta ja saavat uutudet tietoonsa vain TV:n tai Radion kautta. Joku taisi joskus Yleltä perustella, että näitä biisejä voi toivoa esim vaikkapa puhelinlangat laulaa ohjelmaan ja sitä kautta voivat päätyä laajempaankin soittoon. Ongelma tulee vain siinä ettei se 68 v Anssi tai 70 v ohjelmaan soittava Anselmi tiedä Tapani Kansan julkaiseen uutta musiikkia.
Kuinka ihminen voi toivoa kappaletta YLE:n toivekonsertti ohjelmiin, jos ei tiedä sen olemassa olosta?
Seuraus tästä on se etteivät artistit elä radiosoitto ja streemaustuloilla CD myynnistä puhumattakaan ja keikat eivät vedä porukkaa eikä keikka järjestäjät ota eesintymään.
Näin se vain menee. YLE:llä on julkisenpalvelun mediana vastuu, jota se ei kanna ja toteuta. - Anonyymi
Edellä mainittu johtaa myös rajuun Ikärasismiin, vaikkakin syystä. Levyhtyiöidenkin on tehtävä rahaa, ja koska Radiokanavat eivät soita eikä edes YLE niin nämä "Konkarit" eivät vältämättä saa edes levytysopimusta enää tai sitten sovitaan että julkaistaan vielä yksi ja jos ei menesty ura on siinä.
Mieluummin panostetaan nobody nuoriin, koska joukossa on usein lahjakkaita, jotka osaavat tehdä melkein kaiken itse ja levy-yhtiön kulut jäävät pienemmiksi, kun artistit itse markkinoivat myös itsensä Somessa. Lisäksi nuorempien alalle pyrkivien kanssa on helpompi saada diilejä, joissa levy-yhtiö omistaa kaiken. Siksi ollaan valmiita ottamaan vaikkapa 10 hutia jos vain 11 sattuisi olemaan se jolta tulee iso hitti ja jonka biisin oikeudet me omistamme ja tienaamme sillä hyvin vuosikaudet. Tässä joukossa on usein artisteja joiden tarvinnee vain tulkita valmiit biisit. Jokin vartavasten sävelletty ja sitten artistille sovitettuja ylijäämä/pöytälaatikossa lojuneita biisejä.
Vanhemman pitkän ja menestyksekkään uran aikanaan tehneiden artistien kanssa sama on haastavampaa. Ei Pepe Wilberg itse itseään markkinoi vaan sen joutuu levy-yhtiö tekemään isoimmaksi osaksi palkkaamalla somevastaavan. - Anonyymi
YLE on alkanut vieläpä syrjimään lopettamalla käytännössä sen vähäisen kotimaisen englanninkielisen musiikinkin soittamisen kokonaan. Erityisesti Radio Suomella. YLE:kin on yksi syypää siihen, miksi yksi toisensa jälkeen englanninkielistä musiikkia tekevä artisti tai yhtye vaihtaa Suomenkieleen. Ei siksi, että haluaisi tehdä mieluummin suomenkielistä vaan jos ei saa breikattua läpi maailmalla ei Suomessa elä englanninkielisellä musiikilla.
- Anonyymi
Kuinka monta vuotta aiomme vielä sallia tämän toiminnan jatkumisen?
- Anonyymi
Muutos 2023
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muutos 2023
Mielummin 2024 ei vielä 2023 jaksa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6698140Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672379Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2342354- 1471909
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi301487Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1201297Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511262Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.811031Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65869Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7829