Sanonta että seksi on parasta kun on oma kumppani tai puoliso, ei tarvii mietti onko jotakin vaaraa sukupuoli taudeista tai muista böpöistä. Mun kumppani ilmoitti jo seurustelusuhteen aikana että olen saattanut saada sukuouolitaudin kuten olinkin sitten saanut kun ollaan oltu ilman kumia. Naisella kun oli ollut joitakin irtosuhteita ennen mua eikä tietty ollut käyttänyt sitten kumia. Ikävin ajatus että nainen olisi pettänyt mua jo seurusteluaikana kävi mielessä sekin. En kuitenkaan kysynyt ja nainen vakuutteli että kyse oli joistakin yksittäisistä kerroista. On siinä naisen alapäässä ilmennyt muitaakin vaivaa vuosien saatossa. Tuli myös mieleen että minä olen naiskennellut myös ilman kumia tuntemattomia naisia ennen puolisoani eikä mitään ilmaantunut kun testissäkin kävin kuin varmuudeksi. Voisi sanoa että se kumppani tai puoliso sattaa olla pahempi tauti tai pöpö pesäke kuin satunaiset tuttavuudet
Kuinka moni jakaa tuntemuksen
14
140
Vastaukset
- Anonyymi
Mitä tarkoitat tuolla??? mikä tauti???
- Anonyymi
Kerro rehellisesti minulle millon olet ollut jonkun muun kanssa sillein!!! luulisi että ihan heti ei synnytyksen jälkeen kiinnosta seksi! mutta nähtävästi olet tehnyt Jo niin!!!oletko tän kolmen kuukauden aikana ollut jonkun muun kanssa?? silloin olisit minua pettänyt Jos olet ollut tässä kolme kk aikana kun ollaan oltu tekemisissä!!! ja jos esimerkiksi olet ollut ennen tätä kolme kk niin on ok enkä suutu mutta jos minua Petit niin kerro mulle miten mun kuuluu reakoida??? haluan antaa sinulle anteeksi ja mahdollisuus meille mutta tekisitkö Sen uudestaan irl kun me ollaan oltu sängyssä?? ja kestäisitkö sen että en luottaisi sinua kirjsimellisesti mihinkään yksin ennen kuin me ollaan suhteessa edetty niin pitkään että saan sinusta luottamuksen uudelleen???
- Anonyymi
Hyvää juhannusta seksitautiriippuvaisille, vaikka sekään ei näy päältä. https://yle.fi/tekstitv/txt/107_0001.htm
- Anonyymi
Voidaanko mennä yhdessä testeissä käymää???? silloin kumpikaan ei voi sanoa jälkeenpäin kumpi on pettänyt!!!pystyykö sen taudin hoitaa?????? kirjoitatko minulle jotta ymmärrän paremmin
- Anonyymi
Seksuaalisesti aktiivisilla on tietysti tauteja enemmän kuin epäaktiivisilla. Siitä huolimatta, että käyttävät kortsua useinmiten ja sitä pitäisi käyttää myös vakikumppanin kanssa. Eikä tämäkään toiminta ole ihan 100 varma.
- Anonyymi
Jos me olisimme suhteessa IRL suhteessa ja kumpikin on todistetusti tauditon niin miksi sitten meidän täytyy käyttää mitään suojaa kun emme me muiden kanssa sillein olla kun ollaan suhteessa!!!! sen takia mä haluan pysyvää suhdetta sun kanssa kun tiedän sen sata prosenttia varmasti että ikinä en halua muita jos sut saan
- Anonyymi
Monokkelia tulee käyttää tarkkaan katsoen.
- Anonyymi
Yksi kerta voi riittää epä aktiivisellakin, ei siinä tarvita kuin yksi nainen, joku nussii monia miehiä ja tartuuttaa sitten muita. Mun nuoruudessa oli muijia joita kutsuttiin kylän yleisiksi poulupyöriksi joita lähes kaikki oli polkenut, myös naimisissa olevat miehet kävi jyystöllä ja sitten vielä vaimoa päälle.
- Anonyymi
Taitaa olla naisellasi vikaa sekä ala- että yläpäässä, koska on ilman kumia antanut.
- Anonyymi
Tätä juuri tarkoitin että en halua tietää miten olet nussinut muiden kanssa Se tieto loukkaa minua todella paljon!!!!! kysyin että kirjoita suoraan mikä tauti on kyseessä???en voi arvailla jos kirjoitat monia vaihtoehtoja!!!!!!!!!!!!!
- Anonyymi
No, kuka tahansa, joka on naiskennellut siellä sun täällä, voi olla tautipesä, tosin yksikin kerta riittää.
Minulle rakastelu oman puolison kanssa on ihanaa ja luontevaa - ei tarvitse hävetä mitään ja toisaalta, tässä iässä, tietää ettei tarvitse joka kerta saada ilotulitusorgasmia vaan mukava läheisyys riittää.- Anonyymi
Rakkaus kyllä mä sulle saan kunnon tyydytyksen joka päivä annettua sitä älä pelkää!!!!!! ja mulla ei oikeesti ole mitään sukupuoli tauteja!! ja on ihan paperi siitä mutta voin kyllä uudestaan ottaa testit vaikka tiedän että ei ole!! silloin kun minä sinuun rakastunut vuosia sitten kävin lääkärissä otin testit ja sen jälkeen en ollu vuoteen kenenkään kanssa sillein!!! viime vuosina ollut Sen testin jälkeen kaksi ihmistä joiden kanssa olen ollut!!!!!! yhden tunnet IRL!!! ja toinen jonka kanssa olin oli noin muutamia kertoja hän olisi halunnut suhteen ja lapsia mun kanssa mutta en halunnut mitään muuta kuin seksiä jotta saan unohdettuu sinua!!! mutta ei onnistunut!! ikinä en pysty unohtamaan sinua!! rakastan sinua ja haluan vain sinut
- Anonyymi
Turvavälien eteen on valmisteltu aika paljon.
- Anonyymi
Hoh Hoh. jos epäilet tautia niin mene testiin ^^
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6668104Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672345Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332313- 1471880
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi291423Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1171264Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511256Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.76968Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65865Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7809