Mieheni kanssa ollaan n.3 vuotta oltu yhdessä..ja yhdessä asuttu yli puolitoista vuotta.
Nyt olemme eron partaalla..
en jaksa enää olla itsestäänselvyys..jota vähän tökätään silloin ku huvittaa ja yksinään olen koko talon hoitanut ym.mies on vain hermostunut kun olen vähän apua pyytänyt vaikka kipeenä. Minun syyni on aina ollut se jos en ole huolehtinut että hänellä on tietyt vaatteet puhtaana ja pestyinä.Ja siis molemmat olemme työssäkäyviä ihmisiä..joten mielestäni se ei ole yksin minun asiani hoitaa koko huushollia.
pieniä asioita olen kertonut että olisi kiva jos joskus hän haluaisi ilahduttaa minua..tai pitää hyvänä kun minulla on paha mieli..mutta ei..
hän makaa sohvalla kaiket illat..piereskellen ja kattoen telkkua..ei halua kuulla mitään "murheitani"..kun ne stressaa vaan häntä.
hän valittaa kun koko ajan pitää olla yhdessä..(jota olemme töitten jälkeen..ja teemme myös omia askareita..eikä häntä ole edes kotia kahlittu..)joten ihan syyttä..en ymmärrä...
hän surutta saattaa yhtäkkiä suuttua jostain minulle, huutaa ja riehua..ja kun saa minut itkemään..haukkuu vaan kamalammaks,kun hän ei kestä että itken.
että näin.ja nyt kai on pettänytkin.
tällä hetkellä elämä siis on todella perseestä..
haluisin vain päästää irti hänestä..mutta se on niin prkleen vaikeeta..!!!
kaipaan suhteelta molemminpuolista arvostusta..ja halua tehdä toinen iloiseksi eikä surulliseksi..luottaa toiseen..
luottamusta ei meidän suhteessa myöskään ole pahemmin ollut..mies on jäänyt monia kertoja kiinni erilaisista valeista.
haluaisn niin pitkästä aikaa että minua pidettäisiin hyvänä..jota olisin kyllä saanut muilta miehiltä..mutta halusin olla uskollinen ja yrittää pelastaa suhteemme.
Ihan turhaan.olen vain jotenkin ihmeellisesti kiinni miehessäni..vaikka nyt tätäkin lukiessani olen järkyttynyt siitä miten edes voin olla sellaisen kanssa..antaa kohdella minua niin..mitä minulle on tapahtunut..!!?
haluan eroon tästä..haluan olla onnellinen..ja löytää onnen jonkun kanssa...
täytyy olla rohkea..ja lähteä.
Nyt olemme eron partaalla..
en jaksa enää olla itsestäänselvyys..jota vähän tökätään silloin ku huvittaa ja yksinään olen koko talon hoitanut ym.mies on vain hermostunut kun olen vähän apua pyytänyt vaikka kipeenä. Minun syyni on aina ollut se jos en ole huolehtinut että hänellä on tietyt vaatteet puhtaana ja pestyinä.Ja siis molemmat olemme työssäkäyviä ihmisiä..joten mielestäni se ei ole yksin minun asiani hoitaa koko huushollia.
pieniä asioita olen kertonut että olisi kiva jos joskus hän haluaisi ilahduttaa minua..tai pitää hyvänä kun minulla on paha mieli..mutta ei..
hän makaa sohvalla kaiket illat..piereskellen ja kattoen telkkua..ei halua kuulla mitään "murheitani"..kun ne stressaa vaan häntä.
hän valittaa kun koko ajan pitää olla yhdessä..(jota olemme töitten jälkeen..ja teemme myös omia askareita..eikä häntä ole edes kotia kahlittu..)joten ihan syyttä..en ymmärrä...
hän surutta saattaa yhtäkkiä suuttua jostain minulle, huutaa ja riehua..ja kun saa minut itkemään..haukkuu vaan kamalammaks,kun hän ei kestä että itken.
että näin.ja nyt kai on pettänytkin.
tällä hetkellä elämä siis on todella perseestä..
haluisin vain päästää irti hänestä..mutta se on niin prkleen vaikeeta..!!!
kaipaan suhteelta molemminpuolista arvostusta..ja halua tehdä toinen iloiseksi eikä surulliseksi..luottaa toiseen..
luottamusta ei meidän suhteessa myöskään ole pahemmin ollut..mies on jäänyt monia kertoja kiinni erilaisista valeista.
haluaisn niin pitkästä aikaa että minua pidettäisiin hyvänä..jota olisin kyllä saanut muilta miehiltä..mutta halusin olla uskollinen ja yrittää pelastaa suhteemme.
Ihan turhaan.olen vain jotenkin ihmeellisesti kiinni miehessäni..vaikka nyt tätäkin lukiessani olen järkyttynyt siitä miten edes voin olla sellaisen kanssa..antaa kohdella minua niin..mitä minulle on tapahtunut..!!?
haluan eroon tästä..haluan olla onnellinen..ja löytää onnen jonkun kanssa...
täytyy olla rohkea..ja lähteä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kuule, voin kokemuksen rintaäänellä kertoa että mies ei muutu jos tuollaiseksi on alkanut!
Sinä olet hänelle pelkkä kodin puhtaanapitäjä ja panopuu, lähde ihmeessä kun olet vielä nuori ja parempia miehiä ruikuttaa yksinäisyyttään näilläkin palstoilla pilvin pimein.
Kaikki miehet ovat juuri tuollaisia.
Ei se vaihtamalla parane.
Ota lomaa miehestä, unohda hänet viikoksi. Kun palaat, ota tuskainen olosi puheeksi. Selvitä mitä hän sinusta haluaa ja kerro mitä hänestä haluat ja suhteestanne. Voit joko saada vahvistusta päätöksellesi lähteä, tai voit kokea yllätyksen, että mieskin on tuskainen ja käyttäytyy siksi omituisesti. Ehkä voitte oppia ymmärtämään toisianne paremmin. Mutta pois ei kannata lähteä vain omien tuntemuksien pohjalta.
olen yrittänyt puhua...satoja kertoja...ja olen käyttäynyt "välinpitämättömästi"...siis että en ole yrittäyntkään puhua mistään,enkä "väkisin" yrittänyt kiehnätä ja saada suhdetta toimimaan..ja sitten kun sanon että nyt lähden yöksi vaikka kaverille tai jonnekkin pikkureissulle tyttöjen kans..ni heti tulee hätä...hän ei kestä sitä..
ja tälläisten juttujen jälkeen hän on taas hetken (siis korkeintaan yhden päivän)kuin unelma..
ja sitten taas jatkuu...mutta keskusteltu on niin paljon, että siitä ei edes tule enää muuta kuin riitaa..
ja minä todellakin olen ihan nätisti jutellut...en ole mikään nalkuttaja ja valittaja tyyppiä.
olen suoraan sanonut että mitkä asiat tuntuvat minusta pahalta ja mitä toivon suhteelta, eli mitkä asiat saavat minut iloiseksi.
ei mitään hyötyä.
vastaus on suunnilleen joo,joo..tai vastaavaa..mutta tulosta ei tapahdu.
Olen seurustellut miesystäväni kanssa 4vuotta niistä 3vuotta yhdessä. Vuosi sitten erottiin mieheni halusi sitä.Olin liian mustis.Hän kohteli minua silloin huonosti ryyppäsi,teki katoamistemppuja, ehkä melko varmasti petti, nukkui vieraan naisen työnä yötä(mitään ei kuulemma tapahtunut), sanoi vieraitten naisten kanssa,myös ex mukana kuvioissa. annoin kuitenkin kaiken anteeksi mutta en voinut unohtaa. Pian sen jälkeen palasimme yhteen mutta jokin oli muuttunut,aluksi meni hyvin mutta rupesimme riitelemään pikkuasioista. Epäilin häntä koko ajan.Välillä kun hän ryyppäsi hän oli hyvällä päällä ja taas välillä huoritteli ja heitti pihalle.Hellyydestä oli turha puhuakkaan paitsi silloin ku hän halusi seksiä.Siitä huolimatta rakastan häntä mielettömästi. Sitten rupesin ajattelemaan asiaa että jaksanko elää koko loppu elmämäni näin, epäillen ja riidellen. vastaus siihen oli EN JAKSA! Jätin hänet viikko sitten. Vaikeata on epäilen olenko tehnyt virheen ja miettinyt että mitä jos ne pettämiset onkin valetta. Olen niinkuin huumeriippuvainen, kiinni miesystävässäni. Hän vannoo ettei ole pettänyt, mutta kuulin 2 ihmiseltä että hän on pettänyt ja silti epäilen että muut valehtelevat eikä miesystäväni.Epäilen häntä kumminkin jatkuvasti enkä tiedä tulisiko siitä mitään. Tällä hetkellä pää on niin sekaisin että en tiedä mitä tehdä. Erossa ollaan mutta kaipaan häntä mielettömästi ja tulevaisuudestani en tiedä. Jos joku voisi kertoa mielipiteensä tästä ja kertoa mitä minun tulisi tehdä, se olisi hyvä.
mul on kans kestänyt suhde mieheeni nyt noin 3 vuotta. Usein mulle tulee tunne siitä et mulla ei ole mitään merkitystä. Kiitosta ei kuulu koskaan vaikka siivottu on ja ruoka on pöydäs. kun kaverit saapuu paikalle mä oon pelkkää ilmaa. siel mä sit istun ja nyhjötän sohvan nurkas ja kuuntelen niiden juttuja joihin mua ei huolita. oon jutellu monta kertaa asiasta ja erokin on ollu TODELLA lähellä, mut joka kerta se saa puhuttua mut ympäri. Aina lupaus paremmasta, joka helvetin kerta! ja se parannus kestää korkeintaan yhden viikonlopun. Rakastan miestäni enemmän kuin itse elämää ja se tästä tekeekin kaikkein vaikeinta. hän osaa kuitenkin joskus olla niin kultainen.
Tottakai voit erota omien tuntemustesi pohjalta. Niiden pohjalta han päätit että yhteen haluat. Et mielestäni sano varsinaisesti nuori joten siltä varalta että et ole: minun isoäitini löysi parhaan miehen kun me lapsenlapset oltiin jo nuoria aikuisia. Joten tuolla ulkona voi olla vielä paljon sinua varten! Ainakin asumuseroa olisi varmaan hyvä vakavasti harkita. Jos miehesi on elämäsi rakkaus niin hänen on korjattava käytöstään. Sinä ainakin tiedät että rakkauden eteen ontehtävä töitä. Miehesi ei näytä tietävän. Ja siihen ei voi pakottaa.
Niin vielä et ole omituiseti kiini miehessäsi. Hän on joskus saannut luottamuksesi lähimpinä ihmisinä joita sinulla. Läheisempiemme rakkaus yleensä pönkittää terveellä tavalla sitä miten rakastamme itseämme ja tukee itse tuntoammme. Jo pelkästään se että kaverit pitävät tai eivät pidä sinusta voi saada olon tuntumaan hyvältä ja huonolta ihmiseltä, mutta mies tietysti vielä voimakkaammin kun paljon lähempänä. Lapsen mieli voi tuhoutua täysin jos äiti hylkää jne. Mutta me aikuiset tiedämme myös että miehesi tuskin on mikään yleispätevä mittari arvioimaan sinua ihmisenä! Tai ketään mutaakaan! Jos miehesi tekisi toiseen suuntaan, sanoisi että olet maailman kaikkeuden viisain nainen,tekisikö sinusta sellaisen? En usko. Et tule myöskään tyhmäksi tai arvottomaksi siitä että miehesi keksii niin sanoa! Onpahan vain niin lähellä sisäistä maailmaasi jonka kerran jaoit hänen kanssaan että hän on voinnut sanomillaan hallita sinua ja saada sinut ajattelemaan niin kuin haluaa...