Hei! Pärjäileekö täällä kukaan skitsofrenia tai muu psykoosissa kärsivä ilman lääkitystä? Minulla on lieviä psykoottisia oireita ja olen jo kokeillut niihin lääkärin määräyksellä abilifyn nostoa, josta tuli mm hirveä akatisia sekä olantsapiinia, josta tuli paha olo. Enhaluaisi syödä lääkettä, ellei ole ihan pakko. Onko kukaan kokenut, että psykoottiset oireet menevät itsekseen ohi ilman lääkitystä?
Psykoosin luonnollinen hoito
Anonyymi
323054
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Itselläni diagnosoitiin pari vuotta takaperin psykoosi, lääkkeistä en saanut kuin haitat vaikkakin psykiatrit tietysti näkivät lääkkeet välttämättömyytenä.Suurin apu on mielestäni sosiaalisesta verkostosta ja siitä että pääsee keskustelemaan asioista jonkun kanssa joka ei näe "sairauden" merkkejä kaikessa.
Muutaman kuukauden kävin tapaamisissa kunnes lopetin ne ajauduttuani lääkkeiden haittojen vuoksi lanssilla ensiapuun.Koska lääkkeiden tyrkytys jatkui ensiapureissun jälkeenkin en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin irtautua ns. hoidosta.
Elämäni on sujunut hyvin en ole kaivannut lääkkeitä enkä lääkäreitä näiden vuosien aikana, minulla on vakinainen työ ja olen tyytyväinen.
Kannattaa googlata "avoin dialogi" sekä tutustua madinfinland sivustoon.
Kirja suositus "tappava psykiatria ja lääkinnän harha" sitruunakustannuksen sivuilta löytyy ilmainen lukunäyte pdf-muodossa.
Edellämainituista lähteistä löytyy tukea omalle näkemykselleni ja kokemukselleni siitä että lääkityksen tarve on usein liioteltu, lääkitys ei myöskään välttämättä edes estä psykooseja vaan voi päinvastoin altistaa niille muiden haittojen lisäksi.
Tutkimuksia psykoosilääkkeistä.
http://akukopakkala.fi/hyva-tietaa-skitsofreniasta/
Mielen pulmiin on suhtauduttu hyvin vaihtelevasti eri kulttuureissa, eri aikoina.
Länsimaista ajattelutapaa hahmottaa hyvin aatehistorioitsija Petteri Pietikäisen teos “Hulluuden historia”. Siinä hän toteaa: ”Hulluuden kasvot ovat alati muuttuvat. Samalla ne ovat tunnistettavissa eri aikoina siitä, että hulluksi todetaan tai luokitellaan ihminen, jonka käytös poikkeaa niin sanotusta keskivertokäyttäytymisestä enemmän kuin normaaliuden rajat sallivat”.
Tällä hetkellä käytettävät luokittelut juontuvat psykiatri Emil kraepelinilta. Hän pyrki kuvaamaan tarkasti sairaaksi tulkittua käytöstä.
Kraepelin kuvasi 1899 käsikirjassaan taudin, jota kutsui nimellä dementia praecox eli ennenaikainen dementia. Siihen liittyi harha-aistimuksia, outoja ajatuksia, katatoniaa ja muita suuria liikuntavaikeuksia. Sveitsiläinen psykiatri Eugen Bleuler ehdotti taudin nimeksi skitsofreniaa vuonna 1908. Taudin ennuste oli varsin huono.
Skitsofrenian ennuste parani huomattavasti kun 1917 Constantin von Economo kuvasi virussairauden nimeltä encephalitis lethargica. Tätä silloin yleistä sairautta poteneet erotettiin skitsofreenikoista, joilla ei ollut dementiaan johtavaa sairautta eikä yleensä liikuntapulmia.
Tauti oli kuitenkin ehtinyt jo saada huonon maineen vääjäämättä kuolemaan johtavana dementiana.
Tätä toivotonta kuvaa – erheellisyydestään huolimatta – ei skitsofrenian yltä ole saatu karistettua. Edelleenkin on varsin kiistanalaista, erotteleeko ”skitsofrenia” -käsite jonkin ryhmän oikeasti muista. Kahdella skitsofreenikolla ei ole välttämättä yhtään samaa oiretta ja kuitenkin he ikäänkuin “sairastavat samaa tautia”.
Nykyään skitsofreniaa arvioidaan olevan noin prosentilla aikuisväestöstä.
Potilailla on kolmenlaisia pulmia
Potilailla on usein kolmenlaisia ongelmia. Positiivisiksi sanotaan – harhaanjohtavasti – oireita jotka tuovat jotain lisää potilaan tavalliseen olemiseen. Niitä ovat mm. kuuloharhat, epäileväisyys, oudot ajatukset ja yleinen mielen sekoittuminen. Nämä oireet herättävät usein ympäristössä suurta hämminkiä ja levottomuutta.
Negatiivisiksi oireiksi kutsutaan normaalien asioiden menettämistä. Niitä ovat tunteiden latistuminen, kyvyttömyys kokea mielihyvää ja apaattisuus. Tämä on kokijalle itselleen varmaan tilan ikävin puoli, mutta se ei herätä niinkään ympäristön huolta.
Kolmannen ryhmän muodostaa tiedonkäsittelyyn liittyvät kognitiiviset pulmat. Tarkkaavaisuus, muisti, havaintojen erottelu, oman toiminnan ohjaus jne. ovat usein skitsofreenikoilla puutteellisia.
Nykyään erittäin yleinen antipsykoottinen lääkitys kohdistuu vain positiivisiin oireisiin. Ne vähentävät ennen kaikkea monilla psykoottisilla harhoihin liittyvää kiihtymystä.
Pitkäaikaiseen kuntoutumiseen vaikuttaa lähinnä kognitiivisten pulmien ratkaisu (1 – 3). Kognitiiviset ongelmat näyttävät edeltävän varsinaisen psykoosin puhkeamista ja niiden hoito näyttää määrittävän potilaan tulevaisuuden (4 – 6). Kognitiivisia ongelmia ei kuitenkaan ole kaikilla potilailla.
Psykoosi laukeaa
Yleisimmin skitsofrenia puhkeaa aikuisuuden alussa. Nuorella on voinut olla tunne-elämän ja ajattelun pulmia aiemmin. Hän vetäytyy muista omaan maailmaansa. Hänen ajattelustaan tulee outoa ja nuori kokee kuuloharhoja. Usein ympäristön paineet, rakastuminen, armeija tai muut haasteet ovat hänelle ylivoimaisia. Sisäinen ja ulkoinen todellisuus törmäävät, harhat lisääntyvät ja nuoren valtaa kiihtymys. Nuorta ympäröivät ihmiset järkyttyvät hänen outoudestaan ja tilanne muuttuu psykoottiselle hankalaksi. Hoidon alku on toisinaan psykoosiin joutuneelle traumaattinen tapahtuma.
Paraneeko skitsofrenia?
Varhaisimmat luotettavat seurantatutkimukset skitsofreniasta toipumisesta löytynevät 1940-luvulta. Niiden mukaan vuosina 1946 – 1950 diagnosoiduista uusista skitsofreenikoista Warren State – sairaalassa Pensylvaniassa 73 prosenttia oli parantunut itsenäiseen elämään kolmen vuoden kuluttua (7).
Vastaavia tuloksia saatiin monista seurantatutkimuksista USA:ssa ja Isossa -Britanniassa. Hieman yli puolet palasi muutamassa vuodessa itsensä elättäviksi melko tavallisiksi yhteiskunnan jäseniksi (8,9).
Tilanteeseen tuli muutos Ranskasta. 1951 laivaston kirurgi Henri Laborit kokeili klooripromatsiinia leikkauspotilaillaan. Aine vahvisti muiden nukutusaineiden tehoa. Esitellessään aineen vaikutuksia kongressissa Brysselissä joulukuussa 1951, hän ehdotti sen käyttöä myös psykiatriassa. Se ”tuottaisi todistettavan, lääkkeillä aikaansaadun lobotomian”, hän totesi (10).
Dopamiini – avain skitsofreniaan?
Vuonna 1952 psykiatrit Deniker ja Delay ottivat tämän uuden aineen käyttöön Pariisissa psykiatrisessa sairaalassa. Nopeasti klooripromatsiinin käyttö levisi Keski -Euroopassa. Psykiatristen osastojen potilaat hiljenivät. Hoito muuttui.
Klooripromatsiini vaikuttaa aivojen dopamiinijärjestelmään. Dopamiini on välittäjäaine joka säätelee aivoissa mm. palkkio- ja motivaatiojärjestelmää, liikkeiden koordinaatiota sekä energisyyttä ja tunteita. Klooripromatsiini estää dopamiinia vastaanottavien ns. dopamiinireseptorien toimintaa.
Dopamiinia säätelevä aine rauhoitti monia skitsofreenikoita Skitsofrenian syyn toivottiin samalla selvinneen. Ehkä skisofreenikoilla oli liikaa dopamiinia tai dopamiinireseptoreita? Tällaista ei kuitenkaan todettu (11,12) . Sen sijaan neuroleptilääkitys lisäsi dopamiinireseptorien määrää! Aivot pyrkivät säilyttämään lääkitystä edeltäneen tasapainotilan, ja kun lääkkeellä estetään reseptorien toimintaa, aivot kehittävät niitä lisää (13)
Mitä aivoille tapahtuu kun dopamiinin toimintaa estävä lääkitys lopetetaan?
1961 neuroleptejä tutkittiin USA:ssa kuuden viikon kokeessa yhdeksässä sairaalassa. Neuroleptit vähensivät mitattuja oireita – ajatus ja kuuloharhoja, ahdistusta ja epäluuloisuutta – lumelääkettä enemmän. Tämä havainto toistui monissa kuuden viikon mittaisissa kokeissa seuraavina vuosina. Vuonna 1977 julkaistussa katsauksessa havaittiin neuroleptien voittaneen lumeen 83 prosentissa näistä tutkimuksista. Akuutissa psykoosissa olleista neurolepteillä oli helpottavaa vaikutusta 70 prosentin positiivisiin oireisiin kuuden viikon aikana (14). Seitsemän kymmenestä koki siis harhojen vaikutuksen lievittyneen.
Kauanko lääkettä tuli ottaa paranemisen varmistamiseksi? USA:n mielenterveysviraston NIMH:in rahoittamissa tutkimuksissa potilaiden, joiden oireet olivat vähentyneet jatkuvan neuroleptilääkityksen aikana, lääkitys lopetettiin äkisti. Heitä verrattiin vastaavanlaisiin potilaisiin joiden lääkitystä jatkettiin.
Vuonna 1995 Patricia Gilbert tarkasteli 66 tutkimusta ja havaitsi että lääkinnän lopettamista seuranneiden 10 kuukauden aikana 53 prosenttia joutui uudestaan akuuttiin psykoosiin. Jatkuvassa lääkityksessä näin oli käynyt vain 16 prosentille. Neuroleptien jatkuva käyttö ehkäisi siis psykoosin uusiutumista tehokkaasti (15) . Tästä tuli tärkeä peruste jatkuvalle ylläpitolääkitykselle
Hämmentäviä seikkoja
Gilbertin aineiston uudelleen tarkastelu kuitenkin yllätti: Adele Viguera Harvardin yliopistosta havaitsi, että potilailla joiden lääkitys lopetettiin vähitellen, uusiutumisen todennäköisyys oli paljon pienempi. Se oli samankaltainen kuin niillä, keiden lääkitystä jatkettiin.
Alkuperäisen vuoden 1961 yhdeksän sairaalan tutkimuksen 344 potilasta seurattiin vuosi kuuden viikon jakson jälkeen. Valtaosa eli melko hyvin aktiivisina yhteiskunnan jäseninä. Neurolepteillä lääkittyjä oli kuitenkin joutunut takaisin sairaalan paljon suuremmassa suhteessa kuin lumetta saaneita! (16)
Uusi yllättävä havainto tuli kahdesta uusiutumistutkimuksesta.
Kun verrattiin lääkkeen annostusten vaikutusta paranemiseen, niin mitä suurempi annostus oli ollut, sitä todennäköisempi oli akuutin vaiheen uusiutuminen lääkkeen käytön lopettamisen jälkeen (17) .
Käytännön havainnot myös herättivät epäilyjä. Näytti että monien potilaiden oireita saatiin nopeasti lievennettyä, mutta oireet tulivat takaisin entistä rajumpina. Syntyi käsite ”pyöröovi efekti” Pitkäaikaistutkimukset tukivat havaintoa, että ennen lääkkeitten aikakautta hoitotulokset olivat olleet pysyvämpiä ja paljon useammat toipuneet olivat palanneet aktiivisiksi yhteiskunnan toimijoiksi. ”Melko yllättäen näyttää siltä etteivät lääkkeet olekaan hyödyksi” totesivat psykiatrit Bookoven ja Solomon vuonna 1975 (18)
Neuroleptien pitkäaikaishyötyjen tutkimuksia
Asian ratkaisemiseksi NIMH rahoitti useita tutkimuksia 1970 luvulla.
Carpenter ja McGlashan havaitsivat, että ilman lääkkeitä hoidetut voitiin kotiuttaa sairaalasta nopeammin kuin lääkkeillä hoidetut. Lääkkeillä hoidetuista 45 prosentilla psykoosi uusiutui seuraavan vuoden aikana, ilman lääkkeitä hoidetuilla 35 prosentilla. Ilman lääkkeitä hoidetuilla oli vähemmän masennusta, tunteiden latistumista ja liikuntavaikeuksia kuin lääkityillä.
McGlashan ja Carpenterin mukaan lääkkeittä hoidettut potilaat kertoivat kokemuksen olleen paitsi ahdistava, myös palkitseva ja opettava. He elivät psykoosin läpi ilman tunteita lamaannuttavia lääkkeitä. McGlashan ja Carpenter päättelivät lääkkeittä hoidettujen oppineen kokemastaan ja olevan kyvykkäämpiä selviytymään elämänsä tulevista haasteista (19).
Rappaportin Kalifornian yliopistossa tekemä tutkimus ja sen tulokset olivat vakuuttavat. Hän satunnaisti 80 ensimmäistä kertaa skitsofreniaa sairastavaksi diagnosoitua nuorta miestä kahteen ryhmään. Ensimmäistä ryhmää hoidettiin sairaalassa tavanmukaisella lääkityksellä, toista hoidettiin lumelääkkeillä.
Psykoosilääkkeillä+hoidettujen+huomattavimmat+oireet+vähenivät+nopeammin.+Silti+molempien+ryhmien+potilaat+toipuivat+ja+kotiutettiin+keskimäärin+kuudessa+viikossa.+Tässä+vaiheessa+kaksi+ryhmää+jakaantuivat.+Molemmista+ryhmistä+puolta+potilaista+lääkittiin+nyt+”uusiutumisen+estämiseksi”.+Rappaport+seurasi+potilaita+kolme+vuotta.+Potilaista,+jotka+olivat+päässeet+ryhmään+mitä+ei+lääkitty+lainkaan,+8+%+joutui+sairaalaan+tilan+uusiutumisen+takia.+Koko+ajan+tehokkaasti+lääkityistä+potilaista+päätyi+seuranta-aikana+sairaalaan+tilan+uusiutumisen+vuoksi+73+prosenttia!
Tietoa+vieroituksesta+yms,+pitkäaikaisen+käytön+jälkeen+äkillinen+lopetus+voi+olla+vaarallista.
Oman kokemuksen perusteella voin sanoa, ettei neuroleptit estä psykoosia.
Se vain menee niin, että ensimmäisen kerran jouduttuasi psykoosin takia hoitoon sinut pumpataan täyteen lääkkeitä ja varsinkin neuroleptejä pitäisi syödä lopunelämää estolääkityksenä. Vihoviimeisenä ilmiönä injektiot.
Itse olen saanut tiputettua ketiapiinin neljännekseen lääkärin määräämästä. Ikävä kyllä en vielä ole päässyt kokonaan irti.
En sano neuroleptien olevan pelkästään haitallisia, koska varsinkin ketiapiini on itselleni erittäin tehokas unilääke. Unen puute on psykoottisten oireiden aiheuttaja numero yksi.
https://madinfinland.org/avoin-dialogi-malli-muuttaa-mielenterveystyon-paremmaksi/
Keroputaan malliksi” kutsuttu Tornion seudulla toteutettu mielenterveyshoidon tapa leviää maailmalla. Hoidossa keskeistä on potilaan ehdoilla etenevä tasa-arvoinen keskustelu. Hoitoon pääsee heti ja hoitoon osallistuvat myös sairastuneen läheiset. Hoitosuhteessa säilyy sama hoitaja ja tunnelma on tuttavallinen.
Keskusteluja käydään etunimillä ja hoitajat tekevät kotikäyntejä. Lääkärit eivät anna diagnooseja, jotta potilaan ei tarvitse leimautua siihen loppuelämäkseen. Keroputaan malli on tuottanut tulosta: ongelmia pystytään ratkaisemaan varhaisessa vaiheessa, koska hoitoon pääsee nopeasti.
Tornionseudulla mielenterveyspotilaat käyttävät vähemmän lääkkeitä, paranevat nopeammin ja eläköityvät harvemmin kuin muualla Suomessa. Nuorten syömishäiriöitä ei Tornion seudulla pahemmin ole.
Hoitomallin periaatteet
Hoitotilanteet lähtevät psykoottisen ongelman tai muun kriisin kohtaamisesta.
Tärkeät periaatteet:
välitön apu kriisissä,
sosiaalisen verkoston näkökulma hoitoratkaisuissa,
joustavuus ja liikkuvuus,
työntekijöiden vastuullisuus,
työn psykologisen jatkuvuuden turvaaminen,
epävarmuuden sietäminen ja
dialogisuus keskustelun muotona.
Välitön apu
Torniossa on ollut jo 1990-luvulta lähtien käytössä avoimen dialogin hoitomalli, jossa potilas pääsee heti hoidon piiriin ilman terveyskeskuksesta kirjoitettua lähetettäkin. On järjestettävä jatkuvasti toimiva kriisipalvelu, ja tärkeää järjestää ensimmäinen hoitokokous aivan hoidon alkuvaiheessa[6].
Sosiaalinen verkosto
Hoitomalli lähtee ajatuksesta, että mielenterveysongelmat johtuvat ennen kaikkea ihmisten välisistä sosiaalisista vuorovaikutusongelmista. Tämän vuoksi katsotaan, että tärkeintä hoidossa on tasa-arvoinen keskustelu, johon osallistuvat potilaan, lääkärin ja muun hoitohenkilökunnan lisäksi myös potilaan läheiset. Sosiaalisen verkoston mukana oleminen hoitoprosessissa on tärkeää senkin takia, että potilaalla on vaara sairastua uudelleen, jos hänellä ei ole hoidon loputtua sosiaalisia kontakteja tai merkittäviä ihmissuhteita.
Joustavuus ja liikkuvuus
Hoito pyritään valitsemaan ja järjestämään mahdollisimman joustavasti asiakkaan tarpeiden mukaan. Asiakasta pyritään lähestymään tarvittaessa hänen omassa ympäristössään – vaikka kotonakin.[7]
Vastuullisuus
Hoitopäätökset pyritään tekemään keskustellen ja siirtelemättä vastuuta taholta toiselle. Vastuullisen lääkärin on aina oltava mukana päätöksenteossa.
Psykologinen jatkuvuus
On oltava hoitava työryhmä, joka ottaa vastuun koko prosessista sekä sairaala- että avohoitojaksojen aikana. Hoiton lopettamispäätöksissä on oltava mukana erityiskoulutettuja ja kokeneita työntekijöitä.
Epävarmuuden sietäminen
Kriisitilanteessa pyritään lisäämään asiakkaan ja hänen läheistensä voimavaroja kuuntelemalla – asiakkaan pitäisi pystyä pukemaan sanoiksi vaikeimpia elämänkokemuksiaan. On todettu, että koska psykoottiset harhat eivät vahingoita neurokognitiivista toimintaa, ensimmäisenä hoitotoimenpiteenä ei välttämättä pitäisi olla lääkitys.[8]
Dialogisuus
Lääkitys ei ole hoitomallissa keskeisessä roolissa, vaan tämän sijaan tärkeimpänä pidetään tasa-arvoista keskustelua. Vain 35 prosentille Tornion seudun psykoosipotilaista määrätään antipsykoottista neuroleptilääkitystä, kun muualla näitä lääkkeitä määrätään kaikille psykoosiin joutuneille. Hoitoprosessi alussa tavoitteena on dialogin synnyttäminen sekä eri ihmisten välille että potilaan erilaisten sisäisten äänten välille. Potilaan hoito tulee rikkaammaksi ja moniäänisemmäksi, kun esitetään erilaisia näkökulmia.
Hoitotulokset
Avoimen dialogin hoitomalli on osoittautunut selvästi tehokkaammaksi ja halvemmaksi kuin muualla Suomessa käytetty malli. Keroputaan mallilla hoidetuista psykoosipotilaista 82 prosentilla ei ollut kahden vuoden pituisen seurantajakson aikana lainkaan oireita tai ne olivat lieviä. Muualla Suomessa vastaava luku oli 50 prosenttia. Keroputaalla hoidetuista potilaista vain 23 prosenttia oli sairauseläkkeellä, kun muualla luku oli 57 prosenttia. Vain 24 prosenttia Keroputaan mallilla hoidetuista potilaista oli joutunut uudestaan psykoosiin kaksivuotisen seurantajakson aikana, kun psykoosi oli uusinut 71 prosentilla muualla Suomessa hoidetuista potilaista.
https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=lam00033
Psykoosilääkkeiden haittavaikutukset
Lihasjäykkyys ja pakkoliikkeet
Hitaasti kehittyvät pakkoliikkeet
Väsymys
Suun kuivuminen, ummetus ja muut antikolinergiset haittavaikutukset
Seksuaalitoimintojen häiriöt
Painonnousu ja diabetes
Kuukautishäiriöt ja maidoneritys
Verenpaineen lasku ja huimaus
Verisolujen määrien muutokset
Sydänvaikutukset
Kouristuskynnyksen alentuminen
Syljen eritys
Pahanlaatuinen neuroleptioireyhtymä
Aivoverenkierron häiriöt
Lämmönsäätelyn häiriöt
Herkkyys auringonvalolle
https://madinfinland.org/suljettu-todellisuus/
Suljettu todellisuus – artikkeli psykoosista ja psykiatriasta selvinneestä entisestä potilaasta
Madinfinland
Lääkkeetön hoito Norjassa: yksityissairaala ottaa pääosan
Hurdalsjøen Recovery Centre – yksityinen psykiatrinen sairaala – sijaitsee noin neljäkymmentä minuuttia Oslosta pohjoiseen, upean Hurdal järven rannalla. Sen perusti Ole Andreas Underland. Se tarjoaa lääkkeetöntä psykiatrista hoitoa niille, jotka tällaista hoitoa haluavat. Siellä voi myös keventää psykiatrista lääkitystään. Norjan terveysministeri kehotti julkisia mielisairaaloita tarjoamaan tällaista hoitoa, mutta tämä yksityinen sairaala ehti aloittaa ennen julkisia sairaaloita.
Hurdalsjøen avattiin 1. huhtikuuta 2015. Ensimmäinen henkilö, joka ilmestyi ovesta, oli 31-vuotias Tonje Finsås, ja hänellä oli vaikuttava sairaushistoria. Finsåsille oli kehittynyt syömishäiriö kahdeksanvuotiaana; hänelle annettiin masennuslääkkeitä 11-vuotiaana, jolloin hän aloitti viiltelyn; sitten tuli resepti bentsodiatsepiinille; ja pian hän kiersi psykiatrisia osastoja. Hän saapui Hurdalsjøeniin mukanaan 31 lääkkeen reseptit, mukaan lukien kolme antipsykoottista lääkettä, ja kirjaukset 220 sairaalajaksosta. Hän oli viettänyt suurimman osan kolmesta edellisestä vuodesta eristyksissä Bergenin psykiatrisessa sairaalassa, missä häntä seurasi aina kaksi työntekijää ja häntä oli usein pidetty sidottuna vyöllä.
“Yritin tappaa itseni joka päivä”, hän muisteli ”En halunnut enää elää. Se ei ollut elämää. Jopa häkissä olevalla koiralla on parempi kuin sillä, joka elää siellä.”
Vaikka Hurdal – järvi tarjoaa kauniit puitteet, sairaala sijaitsee 1970-luvun rakennuksessa, jota käytettiin ennen hermostohäiriöiden hoitamiseen. Se tuntuu laitokselta: pienet huoneet sijaitsevat pitkän käytävän päässä, kuten vanhemmissa psykiatrisista sairaaloissa. Kun Finsås näytti pysyvän siellä, Underland ehdotti uutta ratkaisua.
Finsås
“Tulin tänne eristyneisyydestä”, Finsås sanoi.”Ja Ole aloitti hoidon lähettämällä minut Mallorcaan, Espanjaan kahdeksi viikoksi sairaanhoitajan kanssa. Tutustuimme toisiimme ja ympäristöön. Näin silloin, että he luottivat minuun, ja kun tulin takaisin (Hurdalsjøeniin), aloin avautua ja kertoa heille asioita. Sanoin että haluan tämän ja tämän, ja he vastasivat “okei, me autamme sinua.’”
Finsås ei ole koskaan palannut tavanomaiseen sairaalaan. Hänen Hurdalsjøeniin saapumisensa jälkeen kuluneiden neljän vuoden aikana hän on vähentänyt kahteen lääkkeeseen ja asuu nyt läheisessä kylässä. Syyskuun alussa hän aloitti puolipäiväisen työskentelyn keskuksessa. Hän on toimitilan ohjaaja. Potilaat voivat siellä kirjoittaa runoutta, piirtää tai neuloa ja tehdä muuta vastaavaa. Finsås on alkanut haaveilla terveydenhuollon urasta.
“Se on hoitotaidetta”, Underland sanoi puhuessaan Mallorcan matkasta.”Sinun on löydettävä oikea ”avain” jokaiselle henkilölle.
Käynnissä oleva työ
Norjalaisissa sairaaloissa aloite lääkkeettömästä hoidosta käynnistyi kolme vuotta sitten. Hurdalsjøenia voidaan pitää sekä osana tätä aloitetta ja siitä itsenäisenä hankkeena. Kun “lääkkeettömät” vaihtoehdot yleistyvät julkisella sektorilla, ja myös Hurdalsjøen toimii, niin tällaisella hoidolla on nyt selvä jalansija Norjan psykiatriassa. Aloite herättää myös kansainvälistä huomiota.
Tromsøn Asgård-sairaala loi julkisessa terveydenhoidossa ensimmäisenä lääkkeettömän osaston, joka avattiin tammikuussa 2017. Potilaiden hankinta oli aluksi vaikeata. Tämän tyyppistä hoitoa hakevien piti saada ensin lähete. Psykiatrien oli annettava hyväksyntänsä “lääkkeettömälle” hoidolle, jota monet olivat haluttomia tekemään. Asgård-sairaalan johtaja Magnus Haldin, joka toimii sen vastaavana psykiatrina, toteaa että paikat (6) ovat nyt säännöllisesti täynnä.
Kolmen vuoden aikana Hald ja Asgårdin muu henkilökunta ovat huomanneet, että heidän tarjoamansa hoito, jossa lääkityksen käyttö on sopeutettu yksilön tarpeisiin ja toiveisiin, on osoittautunut monille hyödylliseksi. Yli 90 prosentilla noin 50: stä Asgård-osastolla hoidetusta potilaasta on ollut psykoottinen diagnoosi. Noin puolet näistä potilaista ei ole ottanut neuroleptejä sairaalahoidon aikana. Vastoin tavanomaisia uskomuksia, monet lääkkeistä luopuneet “eivät näyttäneet saavan psykoottisia oireita” hoidossa ollessaan. Muut tämän ei-neurolepti ryhmät jäsenet, vaikka ovat toisinaan psykoottisia, ”etsivät uusia tapoja käsitellä oireita”, Hald kertoi.
Asgårdin henkilökunnalla on myös kertynyt kokemusta siitä, kuinka auttaa potilaita, jotka luopuvat neurolepteistä tai muista psykiatrisista lääkkeistä tai vähentävät näitä lääkkeitä.”Olisin odottanut sen olevan vaikeaa, mutta olemme kyenneet tekemään sen (onnistuneesti) – paljon hitaammin kuin luulin – ja meillä on ollut potilaita, jotka ovat selvinneet kokonaan irti lääkkeistä pienillä askelmilla ”, Hald sanoi.
Henkilökunta+on+myös+nähnyt+potilaiden+hyötyvän,+kun+annoksia+on+pienennetty.+Potilaat+saavat+usein+oireita+takaisin+vähentäessään+lääkkeitä,+mutta+he+myös+löytävät+uusia+tapoja+käsitellä+niitä.+Näille+ihmisille+on+erittäin+tärkeä+kokemus+saada+tunteitaan+(tuntemiskykyään)+takaisin,+ja+tämän+kokevat+myös+heidän+perheensä.+Eräs+nainen+kertoi+meille:+“Luulin+menettäneeni+aviomieheni+neljä+vuotta+sitten,+ja+nyt+hän+on+palannut.”
“Olen+psykiatrinen+sairaanhoitaja,+ja+työskennellyt+vuosikymmenien+ajan+tällä+alalla,+enkä+ollut+koskaan+kuullut+siitä,+että+skitsofreniasta+kärsivien+potilaiden+pitkäaikainen+toipumisaste+oli+paljon+parempi+ilman+lääkkeitä+kuin+lääkittynä”,+Underland+sanoi.+“Minun+on+myönnettävä,+että+ajattelin+jatkuvasti,+että+tämä+ei+voi+olla+totta.”
Vietin kaksi päivää keskustassa lokakuun alussa, ja ruokasali oli suosikkitilani. Tunnelma oli aina kodikas ja lämmin, ihmiset tulivat aikaisin ennen ateriaa istuakseen pöytien ääressä keskustelemassa. Ei ollut selvää, ketkä olivat henkilökuntaa ja ketkä olivat potilaita, ja vasta kun olin puhunut pöydässäni olevien kanssa, tutustuin heidän yksittäisiin tarinoihinsa.
“Pidän yhteisyydestä”, sanoi Siv Helen Rydheim, yksi Fellesaksjonen – hanketta johtaneista, joka lobbasi lääkkeetöntä hoitoa ja työskentelee nyt puoliaikaisesti Hurdalsjøenissa. ”Olen yhteydessä sekä henkilökuntaan, että potilaisiin. Tässä ilmapiirissä, on helppo ottaa yhteyttä. En usko, että ilmapiiri voisi rakentua niin nopeasti ilman että näitä yhteisaterioita. ”
Siv Rydheim
Yhteiset ateriat tietysti myös vähentävät psykiatrisissa sairaaloissa esiintyvää tavanomaista valtarakennetta, joka vetää rajan “henkilökunnan” ja “potilaiden” välille. Ateriakeskustelujen avulla luodaan suhteita, jotka voivat olla tärkeitä potilaille, ja tarjoaa samalla henkilökunnalle hyödyllistä palautetta.
“Suurin osa potilaista antaa vapaasti palautetta sekä siitä, mitä voidaan tehdä paremmin että mihin he ovat tyytyväisiä”, Rydheim sanoi. “Ja yksi asioista, joista pidän täällä todella, on se, että kun asiat eivät suju niin kuin niiden pitäisi, henkilökunta ja johtajat pyrkivät muuttamaan asioita.”
Underland, Liudalen ja henkilökunta haluavat käyttää kaikkia mahdollisuuksia: luonnossa ulkoilua, päivittäistä liikuntaa, tuoretta ruokaa ja sosiaalista ruokailutuntia, edistämään ”salutogeneesiä”. He haluavat tarjota fyysistä ja henkistä hyvinvointia tukevaa hoitoa. Ei hoitoa, joka keskittyy sairauden oireiden kaatamiseen (patogeneesi).
Kahdessa ”sairaalassa” on vuodepaikat 60 potilaalle, joista suurin osa tulee hoitoon, joka kestää neljästä kuuteen kuukauteen. Psykiatristen lääkkeiden vähentäminen tänä aikana tai potilaiden hoitaminen ilman niiden käyttöä, on johdonmukainen osa tätä salutogeneesifilosofiaa.
Lääkitys
Yksi+potilas,+jonka+kanssa+puhuin+Hurdalsjøenissa,+Siri+Westerås,+oli+tullut+tänne+oltuaan+Zyprexalla+ja+Effexorilla+kaksi+vuotta.+Ne+aiheuttivat+hänelle+sydänongelmia,+seksuaalisia+toimintahäiriötä+ja+muita+haitallisia+vaikutuksia.+Hän+oli+yrittänyt+vieroittautua+aineista+yksin,+mutta+se+epäonnistunut.+Ja+hänen+mukaansa+Hurdalsjøenissa+seurannut+vähennys+ohjelma+osoittautui+vaikeaksi.
Lukunäyte
tappava_psykiatria_lukunäyte.pdf
Download File
Psykoterapia skitsofrenian hoidossa
Psykiatri Loren Mosher sai hyviä tuloksia skitsofrenian hoidossa välttämällä
psykoosilääkkeiden käyttöä (ks. luku 6), mutta muut psykiatrit kokivat hänen
metodinsa uhkaaviksi.22 Mosherin henkilökunta kohteli potilaita empaattisesti
ja arvostaen ja käytti mahdollisimman vähän lääkkeitä. Potilaiden psykoosijaksot uusivat harvemmin ja he pystyivät säilyttämään työpaikkansa ja opiskelemaan paremmin kuin ne, jotka saivat psykoosilääkkeitä. Hänen hoitohenkilökuntaansa ei kuulunut psykiatreja, ja asiantuntijat kokivat loukkauksena,
että tavalliset ihmiset pystyivät auttamaan hulluksi tulleita enemmän kuin
psykiatrit ihmelääkkeillään. Mosher oli kuitenkin Yhdysvaltain kansallisen
mielenterveysinstituutin (NIMH) skitsofreniakeskuksen johtaja, joten häntä
ei ollut helppo pysäyttää. NIMHin kliinisen projektikomitean oli siis saatava
hänen tutkimustiiminsä lähestymistapa vaikuttamaan tieteellisesti epäilyttävältä. Komitea myös vähensi Mosherin projektin rahoitusta niin paljon, ettei
sitä enää voitu jatkaa.22
Tämä on hopeaselkäpsykiatrien standardimenettely, mikäli projektin
tulokset uhkaavat status quota ja heidän huolellisesti muokkaamaansa kuvaa psykiatriasta. Mosher yritti kiertää esteen hakemalla rahoitusta toiselta
NIMHin osastolta, jonka alaa oli sosiaalihuolto, ja vertaisarviointikomitea oli
erittäin innostunut. Kliininen projektikomitea kuitenkin ampui projektin alas,
koska se uhkasi koko akateemisen lääkemalliin perustuvan psykiatrian uskottavuutta. Se vihjaili tutkimuksesta muka löytyneen ”vakavia virheitä” ja viimeinen isku oli, että lisärahoitusta heruisi vain, jos Mosher väistyisi projektin
johdosta ja komitea voisi suunnitella projektin uudestaan!
Tämä on yksi rumimmista tempuista, joita olen koskaan nähnyt käytettävän korkeassa asemassa olevaa tutkijaa vastaan, ja 25 vuotta myöhemmin
Mosher sanoi katkerasti: ”Koska tulokset olivat niin hyviä, minä en mitenkään voinut olla rehellinen tiedemies.”22 Kun komitea oli tehnyt projektista
selvää eikä rehellisyydestä enää ollut haittaa, se kuitenkin teki tämän hämmästyttävän tunnustuksen:
”Projekti on luultavasti osoittanut, että joustava, lääkkeetön psykososiaalinen hoito-ohjelma, joka toteutetaan muualla kuin sairaalassa ja jossa hoitohenkilökunta koostuu muista kuin asiantuntijoista, voi toimia yhtä hyvin kuin
perinteinen sairaalan ulkopuolella annettu mielenterveyshoito.”22
Mosherista tehtiin hylkiö ja hänet potkaistiin kolme vuotta myöhemmin
kokonaan ulos NIMHista. Jos muut yhdysvaltalaiset uskaltautuivat kyseenalaistamaan neuroleptien ansioita, he oppivat pian, ettei se edistäisi heidän
uraansa, eikä NIMH myöntänyt enää varoja tämäntyyppisille projekteille.4
Mosherin metodit otettiin kuitenkin käyttöön useissa Euroopan maissa,
ja muut lääkärit raportoivat saaneensa mahdollisimman vähäisellä lääkkeiden käytöllä yhtä hyviä tuloksia kuin Mosher.22 Monta vuotta myöhemmin
psykiatri John Bola analysoi Mosherin tutkimuksen seuranta-aineiston, joka
oli siihen asti vain kerännyt pölyä arkistossa, ja havaitsi tulosten olevan vielä
positiivisempia kuin mitä Mosher oli julkaissut.22
Mosherin+tulokset+on+vahvistettu+Suomessa.4
madinfinland+-+Kannattaako+psykoosilääkkeitä+käyttää?
Eli+Lillyn+omien+asiakirjojen+mukaan+Zyprexa+lihottaa+monia+jopa+30+kiloa+tai+ylikin+vuodessa+(asiakirjat+tuo+esiin+professori+Peter+C.+Götzsche+kirjassaan+Tappava+psykiatria+ja+lääkinnän+harha).+Vaikea+ongelma+on+myös+tardiivi+dementia,+eli+neuroleptien+käytön+jatkuessa+pysyväksi+jäävä+merkittävä+kognitiivisten+kykyjen+heikentyminen,+joka+liittyy+neuroleptien+aiheuttamaan+krooniseen+aivovaurioon.+Vastoin+yleistä+käsitystä,+tutkimuksissa+ei+ole+havaittu+hoitamattoman+psykoosin+ja+aivojen+tilavuuden+pienenemisen+sekä+kognitiivisten+toimintojen+heikentymisen+välistä+yhteyttä+(aiheesta+tutkimusta+esim.+täällä).+Sen+sijaan+eläinkokeissa+on+vahvistettu+psykoosilääkityksen+sekä+aivojen+tilavuuden+pienenemisen+välinen+yhteys.+Kun+makakiapinoita+altistettiin+psykoosilääkitykselle+17-27+kuukauden+ajaksi,+niiden+aivojen+painosta+hävisi+solujen+tuhoutumisen+vuoksi+8-11%.+Tutkimusten+valossa+skitsofreniaa+sellaisena+kuin+se+tunnetaan,+ei+ole+olemassa,+sillä+potilaiden+kokemat+negatiiviset+ja+kognitiiviset+oireet+johtuvat+lääkityksestä.+Näillä+oireilla+ei+ole+yhteyttä+akuuttiin+psykoosiin,+joka+on+monesti+syy+hakeutua+sairaalan+akuuttiosastolle.
Jep.
Akatisia tuli näistä uuden polven lääkkeistä mikä sai aikaan itsetuhoisia ajatuksia. Mutta ei, hoidossa ei luovutta pakkomielteestä hoitaa lääkkeillä vaikka hoito tuntui välillä vievän hengen koska lääkkeiden aiheuttamaa oloa ei kestänyt. Lopulta piti irrottaa itsensä hoitosuhteesta ja hoitaa itseään lääkkeettömästi kuntoon ja toipuminen alkoi. Lääkkeettä vuosia.
Näinkin voi käydä. Tämä on tabu. Halutaan nähdä vaan tarina jossa lääkkeet pelastaa. Muut tarinat unohdetaan. Harmia saaneet emme ole olemassa.
Avoin dialogin malli olisi suotava malli muuallekin. Siinä sentään lääkityksillä on vähemmän painoarvoa. Nykypsykiatrialla on vahva pakkomielle lääkitä ihmisiä. Muuta ei haluta nähdä. Haitoille ollaan sokeita.
Tähän aloitukseen on onneksi tullut jo paljon hyviä kommentteja. Suosittelen lisäksi katsomaan videon avoimen dialogin hoitomallista, joka on käytössä Länsi-Lapin sairaanhoitopiirissä. Löytyy Googlesta haulla "youtube avoin dialogi". Hoitomalli on lähes lääkkeetön, ja sillä on saatu jo vuosikymmenten ajan maailman parhaat hoitotulokset henkisten kriisien hoidossa.
https://madinfinland.org/perusongelmia/
2. Ymmärtämättömyys psykiatristen sairauksien luonteesta
Valitun linjan valossa on itsestään selvää, että niin tautiluokitus kuin Käypä hoito -työryhmätkään eivät osaa vastata siihen, mitä mielen sairaudet ovat.
Jos “psykiatristen sairauksien” perusluonnetta, ajatellaan esimerkiksi psykoosin kohdalla, niin psykoosin kehittymisen taustalta löytyy aina ymmärrettäviä syitä. Tutkimuksissa vakava lapsuuden tai nuoruuden trauma löytyy toistuvasti noin 80 prosentilta psykoosisairausdiagnoosin saaneista ja koulukiusaamistaustaa löytyy lähes kaikilta. On pysytytty myös osoittamaan, että suurempi määrä vaikeita lapsuudenkokemuksia korreloi suuremman psykoosiriskin kanssa.
Avoimen dialogin mallista saatujen kokemusten perusteella, sekä Martin Harrowin ja Lex Wunderlinkin pitkän aikavälin seurantatutkimusten perusteella psykoosilla on taipumus mennä ohi psykososiaalisella tuella tai hoitamatta ollenkaan akuuttijakson jälkeen (olen kirjoittanut blogeja aiheesta Tutkimus-osioon). Tehokkaan hoidon salaisuus näyttäisi olevan siinä, mitä ei tehdä pikemminkin kuin siinä, mitä tehdään: mitä vähemmän lääkkeitä käytetään, sitä paremmat hoitotulokset saadaan.
Kaikesta huolimatta ihminen on perustavanlaatuisesti sosiaalinen eläin, ja psykososiaalisen tuen voidaan olettaa olevan toipumisen taustalla silloinkin kun lääkärien tulkinnan mukaan “psykoosi paranee itsestään”. Lääkkeettömyys ei tarkoita sitä, että ihmiset pitäisi jättää heitteille. Myös psykologiset traumat syntyvät ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, ja toisaalta kaupunki ympäristönä on havaittu psykoosille enemmän altistavaksi asuinympäristöksi kuin maaseutu. Tähän yhtenä selityksenä lienee yhteisöllisyyden puute kaupungeissa. Yhteiskuntatieteissä psykiatriaa on kritisoitu ihmisen ottamisesta pois sosiaalisesta kontekstistaan, ja kritiikki osuukin kohdalleen. Ihmissuhteet ja ympäristö eivät ole vain “huomioon otettava asia” tai “laukaiseva tekijä”, vaan paljon enemmän.
Vaikka psykoanalyyttistä psykiatriaa on syystäkin kritisoitu liiallisuuksiin menneestä analyyttisyydestä, “psykiatriset reaktiot” sekä trauman käsite ovat olleet huomattavan edistyksellisiä verrattuna nykyiseen neuropsykiatriaan. Nykyään “mielen sairauksien” katsotaan johtuvat potilaiden viallisista geeneistä tai aivoista, mikä on tietenkin omiaan passivoittamaan potilaita. Miksi yrittää kuntoutua, jos ongelma on viallisessa keskushermostossa ja ratkaisu lääkityksessä.
Valitettavasti biologisen psykiatrian tarinoille ei ole löytynyt vahvistusta, eikä vähiten psyykkisten pulmien perusluonteen väärinymmärtämisen vuoksi. Kyse on psyykkisistä reaktiosta ympäristön tapahtumiin, eli ei varsinaisesti sairauksista tai “psykopatologiasta” ollenkaan. Siksi myös vastauksen psyykkisiin pulmiin tulee olla inhimillistä tukea antava, ja voimakasta fyysistä riippuvuutta aiheuttavia sedatiiveja tulisi käyttää psykiatriassa vain hätätapauksissa.
Eräs merkittävä ongelma liittyy siihen, että psykiatriassa tehdään runsain mitoin psykiatrisia arvioita ja uusia diagnooseja jo valmiiksi lääkityille potilaille, jolloin pystytään diagnosoimaan lähinnä lääkkeiden haittavaikutukset psykiatrisiksi sairauksiksi. Lisäksi esimerkiksi skitsofrenian diagnostisiin kriteereihin kuuluvat erottamattomasti lääkkeiden aiheuttamat kognitiiviset oireet, kuten ajattelun kokonaisvaltainen heikentyminen, sekä negatiiviset oireet, kuten ilmeettömyys ja eleettömyys.
Peruspsykiatrille nämä mainitut ongelmat saattavat olla vieraita, mutta monet tutkijat kyllä tietävät missä mennään. Valitettavasti he eivät yleensä välitä. Osa on akateemisten kannusten ja osa lääketeollisuuden setelitukkujen perässä. Kaivataan rohkeita esiintuloja, koska potilaat ja lääkärit ansaitsevat luotettavaa tietoa.
3. Käsitteen “biologia” ymmärtäminen väärin
Viimeisenä nostan vielä esiin seikan, jota olen viime aikoina pohtinut: nykyisen psykiatrian näkökulmasta “biologia” tarkoittaa aivosairautta ja viallisia geenejä. Potilaiden “aivo- ja geeniongelmaan” vastataan neurotoksisilla aineilla, jotka aiheuttavat voimakasta riippuvuutta ja vakavia neurologisia ongelmia, sekä haitallisia epigeneettisiä muutoksia.
Sen sijaan biologia on jotain aivan muuta kuin psykiatrinen ajattelu ja toisinaan osa sitä kohtaan esitetystä kritiikistäkin antavat ymmärtää. Kaikki psykologiset vastaukset elämän vastoinkäymisiin, joita psykiatria patologisoi, ovat luonteeltaan myös kehollisia. Mieltä ja kehoa ei voi erottaa toisistaan sillä tavalla kuin lääketieteessä on tapana tehdä: mieli ja keho ovat yhtä kokonaisuutta. Tämän vuoksi myös liikunta, meditaatio ja terveellinen ruokavalio ovat tehokkaita interventioita mielen pulmiin. Neurotoksiset teollisuuskemikaalit puolestaan eivät sitä ole, paitsi vaikeimmissa tapauksissa ja lyhytaikaisessa käytössä.
Biologisen ulottuvuuden myötä ajattelutapaa voi kehittää kokonaisvaltaiseksi: ihminen on kehollinen ja sosiaalinen, psykologinen ja biologinen ulottuvuus ovat päällekkäisiä sekä jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään.
4. Vallankäyttö
Psykiatreilla on aivan liian suuret valtuudet puuttua potilaiden elämään. Varsinkin pakkohoitolaki on merkittävä ongelma, ja moni ihminen riutuu mielisairaalassa ilman, että siitä olisi mitään muuta kuin haittaa. Sen sijaan hoitoon hakeutuminen ei ole nykyisellään useinkaan kovin houkutteleva vaihtoehto ja toisaalta tukea tarjotaan aivan liian myöhään, kun tilanne on jo eskaloitunut.
5. Johtopäätös
Psykiatria on harhautunut siinä määrin tieteellisyyden ja eettisyyden polulta alan kiinnostuksen kohteena olevien ilmiöiden suhteen, että tilanne vaatisi välittömiä toimenpiteitä jo pelkästään ihmisoikeuksien ja potilasturvallisuuden näkökulmasta.
Madinfinland ,Psykoosilääkkeitä käyttävien ihmisten kokemuksia
Uusi katsaus tutkii ihmisten kokemuksia antipsykoottisista lääkkeistä. Jotkut potilaat kertovat psykoottisten oireiden vähentymisestä, toiset yhdistävät lääkkeet itsemääräämisoikeuden menettämiseen, emotionaaliseen tunnottomuuteen sekä luopumisen ja luovuttamisen tunteeseen (lamaantumiseen)
Tutkijat, joita johti Jemima Thompson Lontoon University Collegestä, tarkastelivat lukuisia laadullisia tutkimuka antipsykoottisen lääkkeen käytön aikaansaamista kokemuksista. Psykiatri Joanna Moncrieff, tutkimuksen kirjoittaja, totesi:
“Olen erityisen kiinnostunut siitä, kuinka antipsykootit vaikuttavat ihmisten itsetuntoon ja kuvaan itsestään.Vaikka psykoosilääkkeet saattavat lievittää psykoosin oireita, ne myös vaimentavat tunteita, motivaatiota ja seksuaalista toimintaa, jotka ovat niin tärkeitä osia siitä, mikä tekee meistä sellaiset, joita olemme.”
Antipsykoottiset lääkkeet ovat edelleen skitsofrenian ja muiden psykoottisten häiriöiden ensimmäinen hoitolinja. Tutkimus on kuitenkin saattanut epäilyksen alaiseksi niiden pitkäaikaisen tehon ja käytön oireiden hallinnassa ainakin osalla potilaista. Psykiatrit ovat toistuvasti puolustaneet psykoosilääkkeiden pitkäaikaista käyttöä. Toisaalta on korostettu, että lääketeollisuuden korruptio ja epäluotettavien tutkimusten vaikutus heikentää heidän väitteitään.
Tutkimuksissa on havaittu, että toipuminen (recovery) ja parempi kognitiivinen toiminta ovat mahdollisia potilailla, jotka ovat irti antipsykoottisista lääkkeistä. Skitsofrenian psykososiaaliset lähestymistavat, kuten ”social recovery” – terapia, ääniä kuulevien verkosto ja” avoin dialogi”- menetelmä, ovat vähentäneet pitkäaikaissairaalahoidon riskejä. Psykoosien psykososiaaliset selitykset, toisin kuin biolääketieteelliset, myös vähentävät leimautumista.
Nykyisin antipsykoottisten lääkkeiden käyttö ei rajoitu pelkästään skitsofreniaan, ja niitä määrätään usein masennuksen varalta ja sijaishoidossa oleville lapsille. Tämä tapahtuu huolimatta todisteista, jotka viittaavat siihen, että näiden lääkkeiden aiheuttamat sivuvaikutukset, kuten sydänsairaus ja diabetes, ovat suuremmat kuin hyödyt.
Psykiatrisia lääkkeitä käyttävien palvelun käyttäjien kokemuksia koskevaa tutkimusta on hyvin vähän, mutta saatavilla oleva näyttö osoittaa, että monien mielestä pitkäaikainen antipsykoottien käyttö heikentää paranemista. Tämä katasus lisää ymmärrystämme siitä, miten potilaat suhtautuvat psykoosilääkkeiden käyttöön ja mitä mielt ähe ovat sen hyödyistä ja haitoista.
”Järjestelmällisten katsausten PRISMA-ohjeiden avullaa kerättiin yhdeksästä eri tietokannasta tutkimuksia antipsykoottisia lääkkeitä käyttävien kokemuksista. Tutkimusten laatu tarkistettiin ja lopulta valittiin 35 tutkimusta, jotka kattavat yli 11 eri maata (mukaan lukien yksi julkaisematon väitöskirja).
Tulokset osoittivat, että vaikka neuroleptien käyttäjillä oli enimmäkseen negatiivisia näkemyksiä antipsykoottien aiheuttamista muutoksista heihin, he näkivät niiden vaikutukset oireisiin positiivisemmassa valossa.
Monet kuvasivat näiden lääkkeiden lamauttavia vaikutuksia, kuten emotionaalinen tyhjyys, uupumus, motivaation ja energian menetys, vähentynyt keskittymiskyky, heikentynyt älykkyys ja ajattelun selkeyden menetys. Se esti heitä suorittamasta mitään tarkoituksenmukaista toimintaa ja heidät kekemaan itsensä “zombeiksi”. Toiset kokivat ahdistuksen ja masennuksen lisääntymistä sekä saivat itsemurha ajatuksia. Yksi osallistuja kertoi:
”Muistan, että otin ensimmäisen annokseni… se tyrmäsi minut ehdottomasti… En voinut edes nostaa pölyrättiä ja harjaa, koska en voinut liikuttaa käsivarsiani, jalkojani… Minulla ei ollut ajatuksia päässäni. En voinut tehdä mitään … olin kuin zombi. “
Toisaalta jotkut osallistujat kertoivat, että lääkitys auttoi vähentämään oireita. Se johti heidän kuulemiensa äänien vähentymiseen ja joskus jopa selkeyttii ajattelua. Näille potilaille ajattelun tunteettomuus ja hidastuminen oli hyödyllistä, koska tämä kognitiivinen ja tunteellinen heikkeneminen vähensi henkistä sekaannusta, tunkeilevia ajatuksia ja harhakuvien voimakkuutta. Vaikka suurin osa potilaista valitti psykoosilääkkeiden lamaannuttavien ominaisuuksien olevan epämiellyttäviä, jotkut totesivat, että se auttoi heitä rentoutumaan ja nukkumaan.
Lisäksi käyttäjät kokivat, että antipsykoottisilla lääkkeillä oli kielteinen vaikutus heidän persoonallisuuteensa, itsetuntoonsa ja ”sieluunsa”. Motivaation lasku, kognitiiviset muutokset ja sivuvaikutukset, kuten painonnousu ja seksuaaliset vaikeudet, saivat monet kokemaan, että he olivat menettäneet todellisen itsensä. Toiset valittivat vähentyneestä”luovuudesta, mielikuvituksesta, huumorista tai henkisyyden ja henkisen yhteyden “tunteen” menetyksestä.
Muutama osallistuja totesi, että antipsykoottien aiheuttama oireiden vähentyminen auttoi heitä palauttamaan vanhan itsensä. Se vei heitä kohti normaalisuutta ja antoi heille mahdollisuuden osallistua valittuihin toimintoihin, lääkitys nosti heidän itsetuntoaan. Nämä havainnot viittaavat lääkkeiden käyttäjien kokemusten ja mielipiteiden heterogeenisyyteen ja monimutkaisuuteen.
Lääkkeillä oli myös symbolisia vaikutuksia, koska monet osallistujat totesivat, että antipsykoottien jatkuva nauttiminen vahvisti ajatusta, että he olivat sairaita. Joitakin tämä ajatus lohdutti, mutta toiset kokivat, että he eivät olleet kokonaisia tai että se teki heistä “pienempiä ihmisiä”, “outoja” ja “hulluja”. Monien mielestä se pakotti heidät tunnustamaan itsensä kroonisesti sairaiksi ja vahvisti leimautumista. Biolääketieteellisen mallin käyttöön on toistuvasti liitetty lisääntynyttä leimautumista ja stigmaa, ja sosiaalisten vaikutusten vähättelyä psyykkisten vaikeuksien syynä on alettu kritisoida.
Monet osallistujat yhdistivät lääkkeiden käytön itsemääräämisoikeuden ja tahdonvapauden menettämiseen. He säilyttivät passiivisen asenteen ja hylätyksi tulemisen tunteen. Eräs sanoi
”Olen aina hyväksynyt lääkityksen. Se on saattanut minut tuntemaan oloni huonoksi, mutta hyväksyin sen. Hyväksyin sen ilman valitusta.”
Toiset kertoivat, että heillä ei ollut juurikaan aavistusta lääkityksen tarkoituksesta. He kokivat, ettei heillä ollut koskaan ollut valinnanmahdollisuutta lääkityksen suhteen. Kertomukset olivat täynnä “toivottomuuden, avuttomuuden, pelon, hämmennyksen tai välinpitämättömyyden tunteita heidän neuroleptisen lääkityksensä suhteen.” Monet uskoivat, että lääkkeistä kieltäytyminen johtaisi ystävien ja perheen hylkäämiseen, mielenterveysammattilaisten painostukseen sekä epävirallisiin ja virallisiin uhkiin uudelleen joutumisesta sairaalaan. Kaiken kaikkiaan Moncrieff toteaa:
”Tarkastelemamme tutkimukset osoittavat, että samalla kun psykoosilääkkeet voivat vähentää häiritseviä ja huolestuttavia psykoottisia kokemuksia, ne voivat auttaa palauttamaan kokemuksen arkiitsestä.Mutta ne voivat myös viedä ihmisiltä heidän itsensä tärkeitä puolia. Peter Wescott ilmaisi tilanteen British Medical Journal -lehdessä vuonna 1 979, ” hulluuden ajanjaksoista luopumiseni, minun on pitänyt maksaa sielullani.”
Kirjoittajat mainitsevat, että tulosten yleistettävyys muihin maailman osiin on epävarmaa, koska suurin osa tutkimuksista tehtiin länsimaisista väestöistä.
Tutkimus tarjoaa monimutkaisen ja vivahteikkaan kuvan käyttäjäkokemuksesta, jossa jotkut väittävät, että psykoosilääkkeet auttavat oireiden vähentämisessä. Sen sijaan toiset valittavat, että se riistää heiltä sen, kuka he ovat. Moncrieff sanoo:
“Toivon, että työmme auttaa avaamaann tätä kokemusta mielenterveyshenkilöstölle, joka ei ehkä tiedä sitä. He voivat olla empaattisempia ihmisille, joille on määrätty näitä lääkkeitä, ja avoimemmin auttaa ihmisiä välttämään tai minimoimaan niiden käyttöä.”
Tämä empatia ja sosiaalinen yhteys ovat erityisen tärkeitä, koska tutkimukset ovat osoittaneet, että sosiaalisen vuorovaikutuksen tiheys ja mielenterveysammattilaisten ja potilaiden väliset kunnioittavat suhteet ovat kriittiset ennustajat psykoosista toipumiselle.
"että otin ensimmäisen annokseni… se tyrmäsi minut ehdottomasti… En voinut edes nostaa pölyrättiä ja harjaa, koska en voinut liikuttaa käsivarsiani, jalkojani… Minulla ei ollut ajatuksia päässäni. En voinut tehdä mitään … olin kuin zombi. “
Kokemukseni oli tismalleen samankaltainen ja äärimmäisen pelottava. Kokemukseni antipsykooteista oli hyvin negatiivinen, mutta siitä huolimatta minua painostettiin niitä käyttämään yhdessä vaiheessa. Tämä sai minut vihaamaan hoitojärjestelmää mutta myös perääntymään siitä pois heti kun kykenin. En edelleenkään koskaan ole saanut luottamustani takaisin vaikka olen kokemuksesta osittain päässyt yli. Hoitohenkilöstö oli monin paikoin äärimmäisen yksinkertaista ja tuntui luulevan että antipsykootit psykoosiin on kuin antibiootteja pahaan tulehdukseen. Täysin pakollisia, mitä todellisuus tuskin on ja muitakin tapoja olisi hoitaa, mutta haluja ja ilmeisesti resursseja, ymmärrystä ei ole kohdata ihmistä millään muulla tavoin kuin pakkolamaamalla häntä. Siellä he tälläkin hetkellä kyttäävät ottaako ihmiset lääkkeensä ja uhkailevat joitakin injektioruiskujen kanssa jos eivät ota ajatellen että parantavat heitä. Jonkinlaista sosiaalista kontrollia se enemmän on.
Minulle terveys ja hyvinvointi lähtee nykyään hyvin eri suunnasta kuin lääkkeistä ja psykiatrian opeista.
Pilleri pilleriltä kadotin sitä kuka olen ja kun olin ahdistunut siitä että ajatus ei toimi, sitä pistettiin psykoosin piikkiin. Tuo oli kuin väkivaltaa. Lääkehaittoja tulkittiin minun ongelminani ja vielä nähtiin lääkkeiden tarpeena.
Kamala kierre mistä pääsy vaatii äärimmäisen vahvaa luonnetta.
Alussa valitin lääkärille etten kykene ajattelemaan niin hän sanoi että "eikö se ole hyvä että saat levättyä". Minulle ei ollut mitään lepoa olla kauhuissaan siitä mitä lääkkeet minulle tekivät ja miten ne muutti minua. Tunsin itseni kuin tyhjäksi kuoreksi, zombiksi, lääkkeissä.. Aika nopeaa menetin täysin kytköksen itseeni.
Onneksi sain itseni takaisin lääkkeitä alasajettaessa. Tosin jotain minun sisälläni muuttui joka ei koskaan ole palannut. On tosi arveluttavaa alkaa veivaamaan aivokemioita koska sillä muutetaan ihmistä, pilleri pilleriltä.
Mitä haittaa niistä lääkkeistä mukamas on? Miten olantsapiinista voi johtua paha olo? Minä syön lääkkeeni ja edellisestä psykoosista nousin juuri olantsapiinin ja aripipratsolin avulla.
Itse olen kärsinyt jokaisesta saamastani neuroleptistä sivuoireita. Yksi lähes tuhosi elämäni. Nykyisin olen työelämässä lääkkeittä.
Suosittelen kaikille Mielenterveys asioista ja Henkisistä kärsiville Meditointia!! Myös Liikunta ja ulkoilu pelkästään jo kävely luonnossa tekee hyvää, Juokseminen, Sali treeni kamppailu lajit Jne mistä tykkää.🙏
Aikoinaan sain nuppini totaalisesti sekaisin, tai en sekaisin vaan jumiin. Kun aivot eivät toimineet, tila oli äärimmäisen ahdistava. Suurin virheeni oli kuitenkin se että erehdyin hakemaan apua. Tapasin mm. erikoislääkärin jonka mielipeinä oli "mikään ei ole totta" ja että isäni oli vanhan kansan mies? Kaippa oli, tunsi varmaan paremmin isäni kuin minä itse. Vanhan kansan miehiä on monenlaisia, mitä lie tarkoittanut. Nykyisin Ouluun kuuluvan kunnan terveyskeskuslääkäri ilmaisi itseään koputtalla otsaani ja painamalla päätäni alas, olin kuulemma "ajatellut suuria asioita". Koskaan en saanut tietää mitä hän tarkoitti. Joku väkivaltainen luonne olisi koputtanut takaisin, ja tilanne olisi edennyt poliisin avustamana toiseen suuntaan, ehkä terveempään.
En nyt osaa sanoa oliko kyseessä psykoosi, vaikka sellaisen hoitajiksi nämä lääkärit itsensä nimesivätkin. Minulle riittää se että joku on sekava, ahdistunut, peloissaan tai eri aseisesti masentunut. Miksi luotaisiin luokittelulla tietä minkä kulkemalla saadaan apua hakeva määrittelemään itsensä ja omaksumaan sairaaan rooli? Koskaan en luottanut kehenkään heistä! En syönyt lääkkeitä, harrastin onnekseni liikuntaa.
Kukaan ei koskaan kysynyt, miten tulen toimeen tai uskonko oikeuteeni saada sosiaaliturvaa tai kysynyt asumisestani! Viestini on siis se, että kannattaa ensimmäiseksi järjestää perusturvansa kuntoon ja olla syyllistämättä itseään. Voi olla niin että on olemassa vilpittömästi auttamishalusia mielenterveyden ammattilaisia, mutta aivan varmasti on myös henkilöitä joista kannattaa pysyä mahdollisimman kaukana. Juuri siksi mielenterveyden alan henkilöitä on vaikea kritisoida.
Kenekään elämä ei ole omassa hallussa, kaikkea voi tapahtua. Se ei kuitenkaan tarkoita että antaisi sen jonkun toisen haltuun tai arvioitavaksi. Papit, psykologit, psykiatrit ja lääkärit ovat samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin. Jos uskoo vähääkään pärjäävänsä yksin, en voi suositella avun hakemista. Hyvää tarkoittavat henkilöt saattavat luulla että kaikki auttajatkin ovat samanlaisia. Niin ei ole.
Jos tullaan tähän päivään, suurin mielenterveyttä uhkaava tekijä on alimman sosiaaliturvan kyseenalaistaminen. Sitä tekee työllisyyspolitiikka. Alimman välttämättömän sosiaaliturvan ehdollistaminen ja työnhakusuunnitelman nimissä toisen henkilön elämän ja ykstyisasoihin puuttuminen on metodi jolla luodaan depressiota ja agression kautta psykooseja. Sitä tekee tämä Haataisen aktiivimalli 2. Mielenterveyden perusta on oman elämän hallinta ja itsekunnioitus. Poliitikoita voi kritisoida. Demokratian nimissä ei voi tehdä ihan mitä tahansa. Työnhaku on niin henkilökohtainen asia ja perustoimeentulo on tietysti välttämätön.